Mietitkö uudelleenavioitumista myöhemmällä iällä?

Norman C. Hill

Uudelleenavioituminen voi tuoda sekä haasteita että iloa.

Kun ystäväni Susanin aviomies kuoli 25 avioliittovuoden jälkeen, hän ajatteli olevansa liian vanha edes harkitsemaan uutta avioliittoa. ”Olin tyytyväinen siihen, että olisin leski koko loppuelämäni”, hän sanoi.

Mutta – yllättäen – kaksi vuotta myöhemmin hän solmi uuden avioliiton. Hänen aviomiehensä George oli myös leski. Nykyään he elävät yhdessä onnellisina ja heillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita kuten historiantutkimus ja palveleminen kirkossa ja yhteiskunnassa.

Iloja ja haasteita

Tämä saattaa kuulostaa kuin sadulta. Susan ja George myöntävät kuitenkin auliisti, että uuden avioliiton solmiminen missä tahansa iässä voi tuoda sekä iloa että haasteita. Tämä saattaa päteä etenkin niiden kohdalla, jotka on sinetöity temppelissä ensimmäisen avioliiton yhteydessä. Oma elämäni on hyvä esimerkki.

Rakastin vaimoani Raelenea ja vaalin temppeliavioliittoamme. Kun hän yllättäen kuoli 42 avioliittovuoden jälkeen, olin järkyttynyt. Piehtaroin itsesäälissä melkein vuoden ajan. Lopulta löysin uuden työpaikan uudesta kaupungista. Tunsin olevani valmis aloittamaan alusta. Mietin seurustelemista. Mutta tarkoittaisiko se, että olisin uskoton?

Neuvottelin asiasta erään ystävän kanssa, joka oli solminut uuden avioliiton. ”Se on henkilökohtainen päätös”, hän sanoi. ”Sinä tunnet edesmenneen vaimosi. Mitä hän ajattelisi? Tunnet perheesi ja sen, kuinka he saattavat reagoida. Se on kuin mikä tahansa muu päätös – siihen tulee suhtautua nöyrästi ja rukoillen.”

Eräs toinen ystävä, joka oli solminut uuden avioliiton, sanoi: ”Kyse ei ole siirtymisestä eteenpäin. Kyse on menemisestä eteenpäin uskossa riippumatta siitä, solmiiko uuden avioliiton vai pysyykö naimattomana.”

Niinpä tutkin pyhiä kirjoituksia ja luin usein kertomuksen Ruutista, leskestä, ja hänen anopistaan Noomista, joka tunsi, että ”Kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti” (Ruut 1:20) hänen aviomiehensä ja kahden poikansa kuoleman tähden. Boas solmi lopulta avioliiton Ruutin kanssa liikututtuaan siitä, ”kuinka hyvä sinä olet ollut anopillesi miehesi kuoltua” (Ruut 2:11). Tämä pyhien kirjoitusten ”rakkauskertomus” Ruutin ja Boasin välillä muistutti minua siitä, että Jumala on aina lähellä, jopa synkimpinä hetkinämme, ja voi opastaa meitä elämämme päätöksissä.

Minä päätin alkaa taas seurustella, ja lopulta tapasin vaimoni Stephanien. Kun solmimme avioliiton, päätimme, että olisi katastrofaalista odottaa kaiken olevan samoin kuin ensimmäisissä avioliitoissamme tai vertailla aiempia puolisoita tai olosuhteita. Meidän piti luoda oma ”bonusperheemme” ottamalla kaikki lapsemme mukaan tärkeisiin päätöksiin ja ottamalla kaikki lastenlapsemme mukaan uusiin perinteisiin.

Naimattomuus vai uusi avioliitto – henkilökohtainen valinta

Pyhissä kirjoituksissa on monia esimerkkejä vanhurskaista henkilöistä, jotka pysyivät naimattomina puolison kuoleman jälkeen. Sarpatin leskeä ylistetään hänen uskollisuudestaan ja anteliaisuudestaan (ks. 1. Kun. 17:8–16). Vapahtaja ylisti leskeä, joka pani arkkuun kaksi lanttia, ”kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi” (Mark. 12:44). Psalminkirjoittaja huomauttaa, että Herra ”tukee leskiä ja orpoja” (Ps. 146:9). Nämä esimerkit muistuttavat meitä siitä, että Herra on hyvin tietoinen niistä, jotka ovat menettäneet puolisonsa. Vanhin Gerrit W. Gong kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Meidän asemamme Herran edessä ja Hänen kirkossaan ei riipu meidän aviosäädystämme vaan siitä, että meistä tulee uskollisia ja luotettavia Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.”¹

Presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, oli vasta seitsemänvuotias, kun hänen isänsä kuoli tuberkuloosiin. Hänen äitinsä pysyi naimattomana koko loppuelämänsä samalla kun hän sai aikaan paljon kirkon ja yhteiskunnan palveluksessa, kuten palvellessaan Provon kaupungin pormestarina.

”Minua siunattiin poikkeuksellisella äidillä”, presidentti Oaks muisteli. ”Hän oli epäilemättä yksi niistä monista ylevistä naisista, jotka ovat eläneet näinä myöhempinä aikoina.”²

Pysy evankeliumissa

Palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä vanhin Randy D. Funk mainitsi ”joitakin murheen syitä: – – rakkaan ihmisen kuolemasta aiheutuva suru ja yksinäisyys sekä epävarmuuden aiheuttama pelko sen suhteen, mitä tapahtuu kuoltuamme”. Vastalääkkeeksi hän esitti, että se, että tunnemme sisimmässämme rauhaa siitä, että olemme ”turvallisesti Jumalan lammastarhassa”, voi ylittää tällaisen yksinäisyyden ja epävarmuuden.³

Vanhin Gong huomauttaa, että usko ja liittojen pitäminen sekä runsaat siunaukset ovat todellakin tarjolla niille, jotka päättävät olla solmimatta uutta avioliittoa puolison menettämisen jälkeen. Hän kertoo yhdestä perheensä esiäidistä, joka ”jäi yksin viiden pienen lapsen kanssa, kun hänen miehensä ja vanhin poikansa kuolivat äkillisesti vain muutaman päivän sisällä. Mummi oli 47 vuotta leskenä ja kasvatti perheensä paikallisten johtajien ja jäsenten palvelevalla tuella. Noiden monien vuosien aikana mummi lupasi Herralle, että jos Herra auttaisi häntä, hän ei milloinkaan valittaisi. Herra auttoi häntä. Hän ei milloinkaan valittanut.”⁴

Perheiden yhdistäminen

Perheiden yhdistäminen on otettava huomioon monissa avioliitoissa, ja se voi olla erityisen haasteellista, kun mukana on lapsia – heidän iästään riippumatta. Yksi suurimmista haasteista saattaa itse asiassa olla lasten auttaminen siinä, että he hyväksyvät uusia ihmissuhteita.

Lapset ovat usein unohdettuja surijoita, kun heidän isänsä tai äitinsä kuolee. He saattavat tuntea jäävänsä liian vähälle huomiolle – tai he haluavat ainakin neuvotella yhdessä perheeseen vaikuttavista päätöksistä. Heillä saattaa olla muistoja, joista he eivät enää tunne voivansa kertoa. ”Muistatko, kun me…” voi tuntua vaillinaiselta ja kenties jopa ei-toivotulta. Heidän saattaa olla vaikea sopeutua elossa olevan vanhempansa uuteen suhteeseen, heidän voi esimerkiksi olla vaikea osoittaa rakkautta ja uskollisuutta isä- tai äitipuolta kohtaan.

Parhaissakin olosuhteissa uusi puoliso saattaa tuntea olevansa ulkopuolinen. ”Silloinkin kun perheenjäsenet tekevät kaikkensa toivottaakseen sinut tervetulleeksi, sinusta voi silti tuntua, että olet usein ulkopuolinen”, kertoo eräs nainen, joka solmi uuden avioliiton. Hänen neuvonsa? ”Muista, ettet ole korvaamassa ketään. Sinä tuot vain jotakin lisää perheeseen. Anna sille paljon aikaa ja rakkautta.”

Toisinaan kyse ei ole niinkään suunnitelluista tai tarkkaan harkituista toiminnoista vaan pikemminkin yksinkertaisista ja spontaaneista kokemuksista, jotka edistävät tätä uutta suhdetta. Nämä kolme asiaa tuntuvat auttavan:

Käy urheiluun, musiikkiin ja muihin henkilökohtaisen kiinnostuksen kohteisiin liittyvissä tapahtumissa, jotka ovat tärkeitä kullekin lapselle.
Kuuntele tarkkaavaisesti antamatta liikaa neuvoja.
Kerro henkilökohtaisista kokemuksistasi ja haavoittuvuuksistasi.

Lapset ja lastenlapset

Sen sijaan että ”uudet” vanhemmat ja isovanhemmat jättäytyisivät pois sukulaisten yhteydenpidosta ja pysyisivät sivussa, he voivat etsiä yhteisiä kiinnostuksen kohteita yksittäisten perheenjäsenten kanssa ja keksiä uusia ideoita ja lähestymistapoja yhdessä. Omassa bonusperheessämme jaamme tekstiviestejä eri aiheista vanhemmuudesta politiikkaan, liikeasioista liikuntavinkkeihin, ruoanlaitosta historialliseen kaunokirjallisuuteen. Pandemian aikana aloimme kokoontua verkossa erikseen kummankin sukulaisten kanssa tutkimaan yhdessä Tule ja seuraa minua -aineistoa, ja olemme jatkaneet sitä siitä lähtien.

Tasapainoilua

Vapaa-ajan mieltymysten, kotitöiden ja etenkin perheen raha-asioiden tasapainottaminen myöhemmällä iällä solmitussa uudessa avioliitossa voi olla haasteellista ja monimutkaista. Uusien ja joskus ristiriitaisten vaatimusten keskellä selviytymiseen tarvitaan myötätuntoa, herkkyyttä sekä lempeää ja sävyisää henkeä (ks. 1. Piet.3:4).

Jokainen aviopari löytää omat vastauksensa selviytyäkseen kotitöihin, vapaa-aikaan ja rahankäyttöön liittyvissä asioissa. Jos toivotuista tavoista keskustellaan avoimesti yhdessä, useimmat eroavaisuudet voidaan ratkaista ajan myötä. Hyödyllinen ohje tällaisille keskusteluille on tämä neuvo tavoitteiden asettamisesta, jonka presidentti M. Russell Ballard (1928–2023), kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, esitti: ”Asettakaa lyhyen ajan tavoitteita, jotka pystytte saavuttamaan. Pitäkää tavoitteet tasapainossa – ei liikaa eikä liian vähän, ei liian korkeita eikä liian matalia. Kirjoittakaa muistiin nämä saavutettavissa olevat tavoitteet ja pyrkikää niihin tärkeysjärjestyksessä. Tavoitteita asettaessamme meidän tulee rukoilla jumalallista johdatusta.”⁵

Toinen avioliitto, aivan kuten ensimmäinenkin, voi olla miellyttävä ja tyydytystä tuottava tai stressaava ja vaikea. Paljon riippuu pariskunnan kyvystä käsitellä yhteisiä asioita yhdessä. Monet, jotka solmivat uuden avioliiton myöhemmällä iällä, huomaavat elämän voivan olla rikkaampaa, kun on joku, jonka kanssa voi puhua, nauraa ja tarpeen mukaan itkeäkin. Kuten mikä tahansa uskon teko, uudelleenavioituminen edellyttää sellaisten Kristuksen kaltaisten ominaisuuksien harjoittamista kuin kärsivällisyys, pitkämielisyys, anteeksianto, ystävällisyys ja rakkaus.

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.