Mormonin kirjan kultalevyjen todistajia
Kolmen silminnäkijän ja kahdeksan silminnäkijän lisäksi, joiden todistus on Mormonin kirjan johdannossa, useat muut näkivät kultalevyt tai tunnustelivat niitä.
Vuonna 1823, kun enkeli Moroni ensimmäisen kerran ilmestyi Joseph Smithille, hän kertoi Josephille kultalevyistä sanoen, että ”oli olemassa talteen pantu kirja, kultalevyihin kirjoitettu – –. Hän sanoi myös, että siihen sisältyi ikuisen evankeliumin täyteys sellaisena kuin Vapahtaja antoi sen muinaisille asukkaille.” (JS–H 1:34.)
Neljä vuotta myöhemmin, 22. syyskuuta 1827, Moroni antoi levyt Josephin vastuulle. Kuten Joseph myöhemmin selitti: ”Hän sanoi minulle, että kun saisin nuo levyt, joista hän oli puhunut – –, minä en saisi näyttää niitä kenellekään, – – ainoastaan niille, joille minun käskettäisiin näyttää ne” (JS–H 1:42).
Kumorankukkula, missä Joseph Smith sai kultalevyt Moronilta.
Levyt olivat pyhät, eikä Joseph näyttänyt niitä muille ilman lupaa. Monet ihmiset kuitenkin tunnustelivat levyjä peitettyinä ja jopa kuulivat levyjen metalliset äänet. Kun käännös oli valmis, kolme ja kahdeksan silminnäkijää näkivät levyt peittelemättöminä ja kahdeksan silminnäkijää käsittelivät niitä peittelemättöminä. Siten he todistivat levyistä kolmen aistin avulla: näkemällä, koskettamalla ja kuulemalla.
-
Silminnäkijät näkivät koko levypinon sekä renkaat, joilla levyt oli kiinnitetty toisiinsa, sinetöidyn ja sinetöimättömän osan sekä sinetöityä osaa sitovan sinetin, sinetöimättömän osan kunkin yksittäisen levyn ja kunkin lehden kummallekin puolelle kaiverretut kirjoitukset.
-
Silminnäkijät koskettivat levyjä, kun he kannattelivat koko pinoa käsivarsillaan arvioiden sen painoa, selasivat pinon sivua kuin selaisivat kirjan lehtiä ja tunnustelivat joka ainoaa sinetöimättömän osan levyä kääntäessään lehtiä yksi kerrallaan.
-
Silminnäkijät kuulivat, kun metallilevyt niitä liikutettaessa kahisivat, helisivät ja kilisivät.
Paikat ylhäältä: Manchester New Yorkissa, Fayette New Yorkissa ja Harmony Pennsylvaniassa.
Ajan mittaan levyt nähtiin kolmessa paikassa: Manchesterissa New Yorkin osavaltiossa, Harmonyssa Pennsylvanian osavaltiossa ja Fayettessa New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa.
Todistajia Manchesterissa
Joseph Smith vanhemman ja Lucy Mack Smithin koti lähellä pyhää lehtoa. Joseph ja Emma asuivat siellä vuonna 1827, kun Joseph sai kultalevyt.
Smithin perheelle ja muille alueella annettiin tilaisuuksia punnita muinaista aikakirjaa käsissään ja tuntea sen yksittäiset levyt Smithin perheen kodissa Manchesterin kaupunkikunnassa New Yorkin osavaltiossa. Josephin nuoremmalla veljellä Williamilla, joka oli 16-vuotias vuonna 1827, oli elävä muisto levyjen olemassaolosta, ja hän kertoi myöhemmin eräässä saarnassa: ”Kun levyt tuotiin sisään, ne oli kääritty rohdintakkiin. Sitten isä laittoi ne tyynyliinan sisään. Isä sanoi: ’Mitä, Joseph, emmekö voi nähdä niitä?’ [Joseph vastasi:] ’Ette. – – Minua kiellettiin näyttämästä niitä, ennen kuin ne on käännetty, mutta te voitte tunnustella niitä.’ Käsittelimme niitä ja pystyimme erottamaan, mitä ne olivat. – – Pystyimme erottamaan, olivatko ne pyöreitä vai neliönmuotoisia. Pystyimme nostamaan lehtiä tällä tavoin (nostaa muutamia edessään olevan Raamatun sivuja). Pystyi helposti huomaamaan, etteivät ne olleet kivi, ettei niitä ollut vuoltu petkuttamaan ja ettei kyseessä ollut edes puupölkky.”
Erään toisen kerran William antoi lisää tietoa: ”Pystyin erottamaan, että ne olivat jonkinlaisia levyjä ja että ne oli kiinnitetty yhteen renkailla alas asti.” Hän kirjoitti myös, että sen lisäksi, että hän tunnusteli yksittäisiä levyjä ja renkaita, hän oli nostanut koko esineen: ”Minun sallittiin nostaa se. – – Se painoi parhaan arvioni mukaan vajaat 30 kiloa.” Myös Josephin nuorempi sisko Katherine, 14, sai pidellä levyjä sinä päivänä, kun Joseph toi ne kotiin. Hän ”kuljetti sormiaan levyjen reunaa pitkin ylös ja tunsi, että ne olivat erillisiä metallilevyjä, ja kuuli niiden aiheuttaman kilisevän äänen”.
Josephin äiti Lucy Mack Smith
Lucy-äiti kertoi myöhemmin kokemuksistaan naapurilleen Sally Bradford Parkerille, joka kirjoitti: ”Kysyin häneltä, oliko hän nähnyt levyt. Hän sanoi, ettei ollut nähnyt, ettei ollut hänen asiansa nähdä niitä, mutta hän oli kantanut ja käsitellyt niitä, ja minä uskoin kaiken, mitä hän sanoi, sillä minä asuin hänen naapurinaan kahdeksan kuukautta ja hän oli mitä parhain nainen.” Vaikka Lucy ei koskaan nähnyt levyjä peittämättöminä, hän oli varma niiden aitoudesta ja niiden käännöksen oikeellisuudesta. Hän muisteli, että erään paikallisen kirkon diakoni oli käynyt hänen luonaan ja pyytänyt saada nähdä levyt. Kun hän kieltäytyi näyttämästä aikakirjaa, diakoni pyysi häntä lopettamaan siitä puhumisen muille. Lucy vastasi: ”Vaikka – – polttaisitte minut roviolla, julistaisin, että Josephilla on se aikakirja.”
Toiset Palmyran ja Manchesterin alueella, missä Smithin perhe asui, saivat punnita levyjen painoa, kun niitä säilytettiin laatikossa tai jossakin muussa säilytysastiassa. Martin Harris kertoi, että hänen vaimonsa Lucy Harris ja yksi heidän tyttäristään – luultavasti Lucy tai Duty – kävivät Smithien luona ja heidän sallittiin nostaa levyjä. Kumpikin kertoi Martinille, että ne olivat melko painavat. Sitten Martin Harris itse kävi Smithien luona ja sai saman kokemuksen.
Martin Harris kertoi, että Alvah Beman, joka hänkin asui alueella, sai myös nostaa levyjä laatikossa ja ”sanoi kuulleensa niiden kalinan”. Levyt olivat oletettavasti liikahtaneet, kun laatikko oli annettu Alvahille, ja aiheuttaneet metallisen kilinän.
Todistajia Harmonyssa
Joulukuuhun 1827 mennessä levyt oli yritetty varastaa useita kertoja, joten Joseph päätti muuttaa Emman kanssa Emman vanhempien kotiin Harmonyn kaupunkikuntaan Pennsylvanian osavaltioon.
Emma Smith
Kun Joseph ja Emma saapuivat, Joseph antoi Emman isän Isaac Halen nostaa levyt, jotka olivat laatikossa. Myöhemmin Isaac sanoi: ”Sain tuntea laatikon painon, ja minun annettiin ymmärtää, että levyt olivat silloin laatikossa.” Hän ei ollut kuitenkaan vakuuttunut ja oli tyytymätön tilanteeseen. Hän käski Josephia joko näyttämään levyt hänelle tai viemään ne pois talostaan. Joseph kätki levyt läheiseen metsään, kunnes hän ja Emma muuttivat omaan kotiinsa Halen tontilla.
Viereisen maatilan omistivat Joseph ja Sarah McKune. Myöhemmin heidän lapsenlapsensa kertoi, että Joseph McKunen oli annettu ”ottaa käsiinsä tyynyliina, johon oletettu pyhä aarre oli kääritty, ja tuntea kankaan läpi, että siinä oli lehtiä”.
Harmonyssa Joseph Smith alkoi kääntää Mormonin kirjaa Jumalan lahjan ja voiman avulla. Hänen ensimmäiset kirjurinsa olivat hänen vaimonsa Emma ja hänen ystävänsä Martin Harris. Harrisin ja Smithin perheen jäsenten tavoin Emmakin punnitsi levyjen painoa, kun hän siivotessaan ”nosti ja siirsi niitä”. Hän myös tunnusteli yksittäisiä lehtiä ja kuuli äänen, jonka ne aiheuttivat niitä siirrettäessä. Hän kuvaili niitä tällä tavoin: ”Tunnustelin kerran levyjä, kun ne näin olivat pöydällä, seuraten sormillani niiden ääriviivoja ja muotoa. Ne tuntuivat taipuisilta kuin kartonki, ja niistä lähti kahiseva metallinen ääni, kun sivuja liikutteli peukalolla, kuten silloin kun selaa sormella kirjan sivun reunoja.”
Todistajia Fayettessa
Toukokuun 1829 loppuun mennessä Harmonyssa alkoi ilmetä samanlaista vainoa, jota Joseph oli kokenut Manchesterissa, ja Joseph tajusi, että hänen pitäisi muuttaa jälleen saadakseen käännöksen valmiiksi. Yhdessä vaimonsa Emman ja kirjurinsa Oliver Cowderyn kanssa Joseph vietiin muutamien tuttavien, nimittäin Peter ja Mary Whitmerin, perheen luo Fayetten kaupunkikuntaan New Yorkin osavaltioon.
Taivaallinen sanansaattaja näytti levyt Mary Whitmerille. Sikäli kuin tiedämme, hän ei koskaan kirjoittanut kokemuksestaan. Mutta Mary kertoi kokemuksestaan lapsilleen ja lastenlapsilleen, jotka myöhemmin kertoivat siitä muille. Hänen pojanpoikansa John C. Whitmer kertoi: ”Olen kuullut isoäitini (Mary M. Whitmerin) sanovan useaan otteeseen, että pyhä enkeli näytti hänelle Mormonin kirjan levyt.”
Hänen poikansa David sanoi, että ”vanha mies tapasi hänet pihan lähellä”. Pojanpoika John sanoi, että tämä mies ”kantoi selässään jotakin sellaista, mikä näytti repulta”, ja että ”ensin isoäiti pelkäsi häntä vähän”. Mutta ”kun mies puhui hänelle hyväntahtoiseen, ystävälliseen sävyyn ja alkoi selittää hänelle, millaista työtä hänen talossaan tehtiin, hän täyttyi sanoin kuvaamattomalla ilolla ja tyytyväisyydellä”.
John kertoi lisää yksityiskohtia tuota pyhää aikakirjaa koskevasta suurenmoisesta todistuksesta, jonka Mary tuolloin sai: ”Sitten mies avasi reppunsa ja näytti hänelle nipun levyjä. – – Tämä vieras henkilö käänsi levyistä koostuvan kirjan lehtiä yksi toisensa jälkeen ja näytti hänelle myös niissä olevat kaiverrukset. Sitten tämä henkilö yhtäkkiä katosi levyt mukanaan, ja minne hän meni, sitä isoäiti ei osannut sanoa.”
John sanoi: ”Tiedän, että isoäitini oli hyvä, jalo ja totuudellinen nainen, enkä epäile lainkaan, etteivät hänen sanansa levyjen näkemisestä olisi ehdottoman totta. Isoäiti uskoi lujasti Mormonin kirjaan kuolemaansa asti.”
Maryn pojasta Davidista tuli yksi kolmesta silminnäkijästä, joille enkeli näytti levyt käännöksen valmistuttua. Lisäksi Maryn muut pojat olivat niiden kahdeksan silminnäkijän joukossa, joille Joseph Smith näytti levyt. He saivat punnita ja käsitellä niitä, kun ne olivat peittelemättä, käännellä niitä ja katsella niiden muinaisia kaiverruksia.
Oma todistuksemme
Uskoa ja historiaa koskevissa asioissa monet ihmiset haluavat lisää todisteita. Jotkut ehkä toivoisivat, että kultalevyt olisivat kaikkien nähtävillä jossakin maailmankuulussa museossa. Vaikka Joseph Smith palautti kultalevyt enkeli Moronille emmekä saa henkilökohtaisesti tarkastella niitä, meillä on niiden henkilöiden todistukset, jotka tekivät niin.
Levyjen historia täyttää todistajien jumalallisen lain: ”Herra Jumala on ryhtyvä tuomaan julki kirjan sanoja; ja niin monen todistajan suulla kuin hän hyväksi näkee, hän on vahvistava sanansa” (2. Nefi 27:14). Miehet ja naiset, jotka näkivät levyt, koskettelivat niitä ja kuulivat niistä aiheutuneen äänen, todistivat levyjen ja niissä olevien kaiverrusten kouriintuntuvasta todellisuudesta, niiden muinaisesta ulkonäöstä sekä niiden jumalallisen käännöksen taivaallisesta hyväksynnästä.
Kuten kolmen ja kahdeksan silminnäkijän kohdalla, muiden todistajien todistusten tarkoituksena ei ole käännyttää meitä evankeliumin mukaiseen elämään. Sen sijaan kaikkien eri todistajien todistukset tarjoavat meille syyn suhtautua vakavasti Mormonin kirjaan, lukea sitä ja toimia Moronin lupauksen mukaan: ”Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla” (Moroni 10:4).
Tämä lupaus on osoitettu jokaiselle ihmiselle myöhempinä aikoina. Se on tarkoitettu sinulle. Ehkäpä tämä lupaus on jo täyttynyt omassa elämässäsi. Ehkäpä niiden sanat, jotka näkivät kultalevyt, kutsuvat sinua nyt lukemaan pyhän kirjoituksen, joka on käännetty niiden kaiverruksista. Miehet ja naiset, jotka näkivät levyt ja pitelivät niitä käsissään, pysyivät uskollisina todistukselleen, ja me voimme tehdä samoin. Me voimme pitää todistustamme pyhänä ja voimme kertoa siitä muille.