Liahona
Jeesus Kristus kevensi kuormiani
Kesäkuu 2024


”Jeesus Kristus kevensi kuormiani”, Liahona, kesäkuu 2024.

Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Jeesus Kristus kevensi kuormiani

Kaiken elämässäni olevan hälinän keskellä tunsin hukkuvani, kunnes löysin rauhaa lukiessani Mormonin kirjaa.

Kuva
Nainen kellumassa merellä Mormonin kirjan päällä

Kuvitus Mariko Kowalski

Eräänä päivänä, kun palvelin erästä seurakuntamme sisarta, hän kertoi minulle lukevansa Mormonin kirjan joka vuosi. Hän todisti myös niistä suurista siunauksista, joita tämän tekeminen oli tuonut hänelle. Olen kiitollinen tuolle sisarelle hänen esimerkistään.

Ennen tuota vierailua olin lukenut Mormonin kirjan kannesta kanteen vain kerran, vaikka tutkinkin sitä aina valmistautuessani opetustehtäviin. Vierailuni jälkeen päätin noudattaa tämän sisaren esimerkkiä. Aloitin jälleen 1. Nefin kirjasta ja luin loppuun asti. Hän oli oikeassa! Minua siunattiin monin sellaisin tavoin, jotka huomasin, ja olen varma, etten edes huomannut kaikkia tapoja.

Pian sen jälkeen kun olin saanut Mormonin kirjan luettua toisen kerran, mieheni jätti perheemme. Uuden työni mahdottomalta tuntuvat tehtävät kävivät äärimmäisen stressaaviksi, ja poikani krooninen sairaus sai minut tuntemaan, että olin hukkumassa.

Mutta sitten muistin lukeneeni Mormonin kirjasta siitä, kuinka Amulon oli asettanut suuria kuormia Alman ja hänen kansansa kannettaviksi. Kun ihmiset rukoilivat apua, Herra sanoi heille, että Hän oli tietoinen heidän tilanteestaan ja vapauttaisi heidät. Sitä ennen, Hän sanoi, ”minä myös kevennän ne kuormat, jotka on pantu teidän harteillenne, niin että te ette voi edes tuntea niitä selässänne” (Moosia 24:14).

Olin tutkinut tätä Moosian kirjan lukua monta kertaa aiemmin, ja olin opettanut sitä monta kertaa muille kirkon luokissa. Uskoin niiden jakeiden olevan totta. Koska olin tutustunut Mormonin kirjan opetuksiin, tiesin, että henkilökohtaista totuutta ilmaantuu, kun sovellan pyhiä kirjoituksia omiin olosuhteisiini.

Niinpä aloin lukea sitä lukua joka päivä saadakseni voimaa ja muistuttaakseni itselleni, että Herra välittää myös minusta. Minulla oli yhä koettelemuksia, mutta Hän kevensi kuormiani.

Nuo Mormonin kirjan jakeet kantoivat minua läpi suurten henkilökohtaisten vastoinkäymisten ajan antaen minulle rauhaa ja lohdullista tietoa siitä, että Herra on tietoinen kaikista lapsistaan.

Tulosta