Julkaistaan vain sähköisenä
Osallistuminen yleiskonferenssiin – Gileadin balsamia särkyneelle sielulleni
Kirjoittaja asuu Coloradossa Yhdysvalloissa.
Äitini menetyksen jälkeen ystävällisyys, musiikki ja yhteinen viisaus, joita koin osallistuessani yleiskonferenssiin, olivat minulle siunaukseksi.
Ystävällisessä halauksessa: vanhin Matthew L. Carpenter seitsemänkymmenen koorumista (oikealla) ja rabbi Joe Charnes (vasemmalla) lokakuun 2019 yleiskonferenssissa.
Valokuva Michael Law’n luvalla.
Puolitoista viikkoa ennen lokakuun 2019 yleiskonferenssikokouksia minun oli yhdessä perheen ja ystävien kanssa haudattava rakas äitini Eudie Charnes. Sydämeni oli särkynyt, murheissaan ja tyhjääkin tyhjempi. Eudien kauneutta, kauneutta, joka oli Eudie, ei yksinkertaisesti ja valitettavasti enää ollut. Hän ei ollut enää luonani ja pitelemässä, halaamassa ja ravitsemassa minua – siunaamassa, laulamassa, itkemässä tai rukoilemassa kanssani. Elämä ja valo, joka oli antanut minulle elämän, olivat kuolleet, hänen siunauksellisuutensa oli nyt lopullisesti poissa. Ja niin myös osa minusta kuoli hänen kanssaan, osa syvällä sisimmässäni, jättäen minuun ikuisen kaipauksen. Hän kuoli arvokkaasti, täynnä uskoa, rakkaan perheensä eli vaimoni Sarahin, tyttäremme Yaelin ja minun, hänen juuri orvoksi jääneen poikansa, rakastavien käsivarsien suojissa.
Olimme kaikki yhdessä, mutta täysin yksin – kukin yksin henkilökohtaisessa menetyksessään, mutta yhteisen menetyksemme yhteen sitomina. Ja sitä haurasta yhteenkuuluvuutta, jonka keskenämme koimme, auttoi ja toisinaan jopa piti koossa kahden myöhempien aikojen pyhien yhteisön elävän aarteen ystävällisyys ja läsnäolo. He olivat veli Mike Law ja hänen iankaikkinen selestinen kumppaninsa, sisar Debbie Law Coloradosta Yhdysvalloista. Heidän nöyrä sydämensä on tulvillaan rakkautta, jota voidaan kuvailla vain ylhäältä innoitetuksi, ja me olemme ikuisesti kiitollisia heidän läsnäolonsa valosta kulkiessamme läpi pimeyden ja kuoleman epätoivon.
Juuri tänä aikana, vain kaksi päivää äitini hautaamisen jälkeen, vastattiin epätoivoiseen huutooni saada siunaus – siihen vastattiin yksinkertaisen puhelinsoiton ja rakkaan ystäväni veli Mike Law’n esittämän tarjouksen muodossa. Hän oli jälleen tarpeen tullen auttamassa, kuten aina, ja näki, kuinka kuljin kulkemistani eksyksissä tällä pitkällä ja yksinäisellä murheen matkalla.
Puhuessamme huomasin Miken ääneen tulevan hienovaraisen epävarmuuden sävyn, kun hän esitti minulle seuraavan kysymyksen: ”Joe, tiedän, että vastaus on luultavasti ei, mutta haluaisitko lähteä yleiskonferenssiin, jos saan liput?” Vastaukseni oli yksinkertainen, välitön, suora ja nopea: ”Mike, en olisi itse asiassa mieluummin missään muualla.”
Ne olivat minun sanani, ystävät. Ne olivat minun sanani – sanat, jotka lausuin juhlallisena veisuna ja vakavan murheen vallassa. Tiesin vain, että yleiskonferenssi olisi se armollisen kohotuksen pyhittävä hetki, jota sydämeni kaipasi. Tiesin, että jokaisen myöhempien aikojen pyhän auliit käsivarret ja innoitettu sydän olisivat ehdoitta ojentuneina ja ojentuisivat rakkaudessa – etteivät heidän rakastavan sydämensä käsivarret yksinkertaisesti jättäisi minua.
Yleiskonferenssissa ihmiset yksinkertaisesti hymyilevät sydämellisesti. He tervehtivät sydämellisesti, ja he loistavat sydämellisesti. Siellä vallitsee sanaton sydämen läsnäolon kieli. Heidän läsnäolonsa on tervetulotoivotus. Jo siellä oleminen on tervetulotoivotus. Jo siellä oleminen on kuin halaus.
Sitä balsamia tuskainen sieluni tarvitsi – sitä sydäntä syleilevää yleiskonferenssin ystävällisyyden balsamia. Siitä syystä yleiskonferenssi olisi todellakin sitä parantavaa Gileadin balsamia apua tarvitsevalle sielulleni.
Ja tämä on yleensä itsestään selvää ylväässä uskossanne. Viisas, rakastava, hoivaava ystävällisyys on myöhempien aikojen pyhien yhteisön palveluhymni. Se on uskonne tunnuskuvallinen merkki ja perintö. Jos vanha sanonta on totta, että ”viisauden korkein muoto on ystävällisyys”, niin yleiskonferenssi on todellakin kokoamispaikka viisaimmille ihmisille planeetalla.
Te olette ”valona kansakunnille” ja valona sydämelleni. Jumala siunatkoon sinua, Mike, sydämesi kehotusten noudattamisesta. Omistautumisesi auttaa minua palauttamaan rauhan sisimpääni ja saa taivaallisen kuoron yläpuolella laulamaan ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija.” (Matt. 25:23.)
Yleiskonferenssin kirkkaus jatkui sen lauluihin sisältyvine viisauksineen. Ja tähdennän kirkon laulujen viisautta, en ainoastaan kirkon laulujen kauneutta. Kaikki hengelliset laulut ovat runollisen ja melodisen majesteettisuuden teoksia, jotka innoittavat sieluamme kohoamaan niin sanojen kuin sävelen ansiosta. Mutta kirkon laulut ovat myös erittäin syvällistä mietiskelyä, ja sydämen tulee alati pohtia ja rukoilla niitä. Niiden sanoituksen tarkoituksena on opastaa elämäämme, olla mallina meille viisaudesta, pyhyydestä ja jumalallisuudesta. Kirkon laulujen viisauden kirkkaudesta siirrymme itse viisauden kirkkauteen, kun pyhät ja viisaus ilmaantuvat nyt kaikkien eteen valaisemaan elämäämme todella sielukkaalla kutsulla. Siinä, mitä voidaan kuvailla vain sarjaksi suuria viisauden sanoja, miehet ja naiset, joiden sydän on viisas ja pyhä, lahjoittavat ihmiskunnalle näköalakierroksen pyhyydessä tarjoten ja paljastaen todellisen valon maailmankaikkeuden.
Jätän teille nyt, ystävät, vielä yhden kirkkauden lahjan. Siinä on mukana eräs pyhimysmäinen sisar ja Brigham Youngin yliopiston (BYU) opiskelija, joka siunasi minua kiitollisuuden sanoilla syvältä sisimmästään. Toistan mielessäni ja pohdin hänen sanojaan usein.
Yleiskonferenssin jälkeisenä loistavana maanantaina minulla oli etuoikeus käydä professori David Seelyn muinaista Israelia käsittelevällä oppitunnilla BYU:n Provon kampuksella. Alkurukouksen jälkeen, joka auttoi meitä avaamaan sydämemme taivaallisille asioille sekä ylhäällä että sisimmässämme, me aloitimme oppitunnin kertomalla ajatuksiamme yleiskonferenssista ja siitä ravitsevasta lahjasta, joka se oli ollut. Kun olin kertonut joitakin henkilökohtaisia ajatuksiani jumalallisten hetkien kokemisesta, pyhimysmäinen myöhempien aikojen pyhiin kuuluva sisaremme sanoi: ”Kiitos, että muistutit minua uskoni kauneudesta.” Vielä tänäkin päivänä hänen sanansa kaikuvat sisimmässäni.
Sinulle, rakas sisar, jonka nimeä en tiedä, ja koko myöhempien aikojen pyhien yhteisölle, saanen myös lausua kiitokseni teille. Kiitos teidän uskonne kauneudesta. Kiitos, että muistutitte minua uskon kauneudesta. Kiitos, että muistutatte ja innoitatte minua elämään ja ilmaisemaan omaa uskoani kauniimmin. Kiitos, että muistutatte minua niistä kauniista mahdollisuuksista, joita usko voi saada aikaan, ja siitä, kuinka se voi kukoistaa. Teidän uskonne on todellakin ”valo kansakunnille” ja kirkas loistava tähti sydämessäni.
Teidän tienne on melodian tie ja melodisen armon tie. Se on melodia, joka innoittaa uskollisia seuraajiaan elämään palvelevaa elämää, rakastamaan palvelemista ja palvelemaan rakastaen kaikkia. Se on teidän lahjanne, se on teidän siunauksenne, ja se on teidän myöhempien aikojen pyhien kirkkautenne.
Yleiskonferenssi on yleiskirkkautta. Siunaan teitä kaikessa, mitä teette, kun te ”lähdette työhön uskossa”. ”Herra olkoon tiellä kanssanne.”
Shalom.