Luku 16

Anna uhriksi sakramenttisi minun pyhänä päivänäni

Lepopäivän pyhittäminen ja sakramentin nauttiminen kelvollisesti tuovat meille lisää hengellistä voimaa.

George Albert Smithin elämänvaiheita

Lapsena George Albert Smith oppi lepopäivän kunnioittamisen tärkeyden. Usein sunnuntaisin joukko naapuruston poikia tuli hänen kotiinsa pyhäkoulun jälkeen kutsumaan häntä pelaamaan palloa. ”Olin niiden poikien kaltainen”, hän sanoi. ”Ajattelin, että olisi todella hauskaa pelata palloa ja muita pelejä. Mutta minulla oli suurenmoinen äiti. Hän ei sanonut: ’Et saa tehdä niin’, vaan hän sanoi: ’Poika, olet onnellisempi, jos et tee niin.’ – – Haluan sanoa teille, että olen kiitollinen senkaltaisesta koulutuksesta kotona.”¹ Presidentti Smithin äidin opetusten vaikutus voidaan nähdä siinä, miten presidentti Smith muistutti toistuvasti pyhiä siitä, että lepopäivän pyhittäminen tuo suuria siunauksia.

Johtavana auktoriteettina George Albert Smithillä oli tilaisuus osallistua kirkon sunnuntaikokouksiin monilla paikkakunnilla. Kun hän havainnoi sitä, miten pyhät palvelivat yhdessä lepopäivänä Jumalaa, hän oli mielissään heidän kunnioittavasta suhtautumisestaan sakramenttiin: ”Tunnen, että ymmärrys Herran aterian sakramentin pyhyydestä on tärkeä kirkon jäsenille. – – Riemuitsen huomatessani, että veljemme ja sisaremme tulevat kappeliin ja nauttivat nämä vertauskuvat – – kelvollisesti.”² (Katso ehdotus 1 sivulla 175.)

George Albert Smithin opetuksia

Jumalan käsky, että pyhitämme lepopäivän, ei ole taakka vaan siunaus.

[Herra] on opettanut meille, että meidän täytyy toimia lepopäivän mukaisesti pitääksemme sen pyhänä. Hän on erottanut yhden päivän seitsemästä omaksi päiväkseen, ja kun mietimme kaikkia siunauksia, joita Hän on antanut meille muina päivinä, minusta tuntuisi, että meidän pitäisi kokea iloa tehdessämme sitä, mitä Hän pyytää meitä tekemään pyhänä päivänään, ja uskon, että ellemme me tee niin, me emme löydä onnea. – – Hän haluaa meidän olevan onnellisia, ja Hän on kertonut meille, kuinka voimme ansaita tuon onnen.³

Meidän tulee miettiä [Herran] päivän tarkoitusta ja saada osamme jumalanpalveluksen vaikutuksesta. Mitä maailmassa saataisiinkaan aikaan, jos kaikki taivaallisen Isämme lapset – ja me kaikki olemme Hänen lapsiaan – kunnioittaisivat Hänen toivomustaan, että lepopäivän tulee olla hartaudenharjoituksen päivä. Ei ole mitään keinoa arvioida, mikä hyödyllinen muutos saataisiin aikaan paitsi omassa kansakunnassamme niin kaikissa maailman kansakunnissa, jos me kunnioittaisimme lepopäivää ja pitäisimme sen pyhänä.⁴

Lepopäivästä on tullut pelipäivä – – päivä, jonka tuhannet ovat varanneet rikkoakseen käskyä, jonka Jumala antoi kauan, kauan sitten, ja olen taipuvainen uskomaan, että suuri osa murheesta ja ahdingosta, joka vaivaa ja tulee vaivaamaan ihmiskuntaa, on johdettavissa siihen, että he ovat laiminlyöneet Hänen kehotuksensa pyhittää lepopäivä.⁵ (Katso ehdotus 2 sivulla 175.)

Yhden ensimmäisistä saarnoista, jotka tässä [Suolajärven] laaksossa saarnattiin, piti presidentti Brigham Young, ja hän kehotti kansaa kunnioittamaan lepopäivää ja pitämään sen pyhänä, ja olivatpa heidän olosuhteensa kuinka vaikeat tahansa, heidän ei pitänyt lähteä ulos tekemään fyysistä työtä lepopäivänä. – – Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on kannustanut jäseniään muistamaan lepopäivän ja pyhittämään sen, koska taivaalliselle Isällemme on mieluisaa, että me teemme niin.⁶

Opettakaamme näitä [kirkon] poikia ja tyttöjä tekemään varttuessaan sitä, mitä Herra haluaisi heidän tekevän lepopäivänä, niin heillä voi olla yllättävä vaikutus niissä yhteisöissä, joissa he asuvat. Ellei maailma tee parannusta ajattelemattomuudestaan ja välinpitämättömyydestään, ellemme me myöhempien aikojen pyhät monessa tapauksessa tee parannusta välinpitämättömästä asennoitumisestamme taivaallisen Isämme pyhää päivää kohtaan, emme saa osaksemme kaikkea sitä iloa ja onnea, josta haluamme nauttia täällä, eikä se ole meidän iankaikkisuudessa.⁷

Jotkut ihmiset näyttävät ajattelevan, että jos he ovat osallistuneet uskonnollisiin kokouksiin tai suorittaneet jonkin osan heiltä vaaditusta jumalanpalveluksesta sunnuntaina, niin heillä on sitten vapaus tavoitella nautintoja ja osallistua toimintoihin, jotka eivät ole lepopäivän hengen mukaisia, ja silti edelleen nauttia Isämme suosiosta. Sanon teille, että jos kirkon jäsenet, jotka tietävät asian paremmin, häpäisevät jatkuvasti lepopäivän tavoitellessaan maailmallisia iloja, he menettävät uskonsa, ja taivaallisen Isämme Henki vetäytyy heidän luotaan.⁸

Lepopäivän rikkominen ei ole merkityksetön asia. Haluan sanoa, että kun rikotte lepopäivää, se on joka kerta teidän menetyksenne. Te menetätte enemmän kuin voitte saada, mitä sitten luulettekin kenties saavanne.⁹

On kiittämätöntä unohtaa, kuten muutamat meistä näyttävät tekevän, että se [lepopäivä] on Herran päivä. Hän on erottanut yhden päivän seitsemästä, ei tehdäkseen siitä taakan vaan tuodakseen iloa elämäämme ja tehdäkseen kodistamme paikan, jonne perhe voi kokoontua, jotta vanhemmat ja lapset voivat kerääntyä kotilieden ääreen vahvistaen rakkauttaan toisiaan kohtaan. – –

Myöhempien aikojen pyhät, kunnioittakaa lepopäivää ja pitäkää se pyhänä, niin se tuo teille suurta iloa, ja taivaallinen Isämme suo teille siunauksia, jotka koituvat kuuliaisuudesta Hänen ohjeilleen ja neuvoilleen.¹⁰

Kirkossa käyminen on yksi tärkeä osa lepopäivän pyhittämistä.

Jos teemme sitä, mitä taivaallinen Isämme haluaisi meidän tekevän, me menemme lepopäivänä Hänen pyhään huoneeseensa ja nautimme siellä sakramentin sen uhrin muistoksi, jonka ihmiskunnan Lunastaja antoi puolestamme.¹¹

Tämä [lepopäivä] on Herran pyhä päivä. Tämä on päivä, jonka Hän on erottanut, jolloin meidän tulee palvella Häntä, ja näinä myöhempinä aikoina Hän on antanut lisäkäskyn, että meidän tulee mennä rukous- ja paastohuoneeseen Hänen pyhänä päivänään ja tunnustaa siellä virheemme ja lausua todistuksemme toistemme seurassa [ks. OL 59:9–12]. – –

Tänä erinomaisena aikakautena, kun ihmiset voivat istua mukavasti kotona ja kuulla maailman musiikkia ja kuunnella julkisia puheita ja saarnoja, he jäävät oman kotilietensä ääreen ja tuntevat kenties, että he saavat kaiken, mitä voisivat saada, jos he lähtisivät paikkaan, joka on varattu jumalanpalvelukseen.

Myöhempien aikojen pyhien ei tarvitse tulla eksytetyiksi tässä asiassa. Kuulemamme sanan hyödyllisyyden lisäksi välttämätöntä on myös taivaalliselta Isältämme tuleva vaikutus, joka leviää jumalanpalvelushuoneisiimme. Meillä on kenties kotona radiovastaanotin, mutta se ei hyödytä meitä hengellisesti niin paljon kuin jos menemme Herran pyhänä päivänä Hänen huoneeseensa, missä me saamme nauttia sakramentin ja missä me rukoilemme ja pyydämme taivaallisen Isämme siunauksia ja saamme todistuksen totuudesta, jonka on tarkoitus pelastaa ihmiskunta.¹² (Katso ehdotus 3 sivulla 175.)

On pyhä etuoikeus nauttia lepopäivänä sakramentti.

Luulen useimpien meistä kenties ymmärtävän, millaisen lahjan olemme saaneet noissa tilanteissa, kun meidän on sallittu kokoontua rauhassa ja hiljaisuudessa, tulla yhteen ja nauttia Mestarin runnellun ruumiin ja vuodatetun veren vertauskuvat. Sen pitäisi olla ja oletan [sen] olevan meidän jokaisen mielessä mitä pyhin ja juhlallisin tilaisuus ymmärtää, että me uudistamme liittomme Hänen kanssaan, joka antoi henkensä, jotta me voisimme nousta kuolleista ja saada korotuksen. Kun me nautimme nämä vertauskuvat, olen varma, että me kaikki ymmärrämme, että sakramentin, jonka Hän asetti ennen poislähtöään, on määrä olla meille ylennykseksi ja innoitukseksi ja siunaukseksi kautta iankaikkisuuden.¹³

Sakramentti on hyvin tärkeä. Herra itse sääti, että me nautimme nämä vertauskuvat. On monia ihmisiä, jotka uskovat, että on tarpeen saada kaste ja vastaanottaa muita evankeliumin toimituksia, ja silti heistä tulee välinpitämättömiä ja huolettomia Herran aterian sakramentin suhteen. Taivaallinen Isämme piti sitä niin tärkeänä, että Hänen rakkaan Poikansa ja apostolien ja profeettojen kautta, kuten pyhiin kirjoituksiin on kirjoitettu, pyhiä kehotettiin nauttimaan se säännöllisesti. Kolme evankelistaa viittaa siihen [ks. Matt. 26:26–28; Mark. 14:22–24; Luuk. 22:19–20], ja huomaamme, että pyhät kirjoitukset opettavat sen tärkeyttä monessa kohdassa kuten Herra itse opetti sitä asuessaan lihassa. Taivaallinen Isämme ei anna meille käskyjä tai ohjeita, jotka eivät ole tärkeitä. Hän opettaa meitä ylennykseksemme, kasvuksemme ja kehitykseksemme, ja jos me noudatamme Hänen neuvojaan, ne valmistavat meitä palaamaan Hänen luokseen. – – Joka lepopäivä meidän odotetaan kokoontuvan yhteen ja nauttivan ylösnousseen Lunastajamme ruumiin ja veren vertauskuvat. – –

Löydämme tähän viitteen myös Kolmannen Nefin kirjan luvussa 18, missä Vapahtaja opastaa tämän [Amerikan] mantereen ihmisiä – aivan kuten Hän opetti opetuslapsiaan vanhassa maailmassa – nauttimaan sakramentin. Se kuuluu seuraavasti:

”Ja kun väkijoukko oli syönyt ja oli kylläinen, hän sanoi opetuslapsille: Katso, asetettakoon teidän joukostanne yksi, ja hänelle minä annan vallan murtaa leipää ja siunata sen ja antaa sitä minun kirkkoni väelle, kaikille niille, jotka uskovat ja jotka ottavat kasteen minun nimeeni.

Ja pitäkää aina huoli, että teette tämän niin kuin minä olen tehnyt, niin kuin minä olen murtanut leivän ja siunannut sen ja antanut sitä teille.”

– – Seuraava jae kuuluu näin:

”Ja tehkää tämä minun ruumiini muistoksi, jonka minä olen näyttänyt teille. Ja se on todistuksena Isälle siitä, että te aina muistatte minut. Ja jos te aina muistatte minut, minun Henkeni on oleva teidän kanssanne.” [3. Nefi 18:5–7.]

– – Sen lisäksi huomaamme, että meidän omana aikanamme Herra on antanut meille ilmoituksen tästä aiheesta. Opin ja liittojen luvussa 20 Herra antaa meille ohjeita asiasta. Tuossa ilmoituksessa jakeesta 75 alkaen Hän sanoo:

”On tarpeen, että kirkko kokoontuu usein yhteen nauttimaan leipää ja viiniä Herran Jeesuksen muistoksi;

ja vanhimman tai papin tulee siunata se; ja tällä tavalla hänen tulee siunata se: Hänen tulee polvistua seurakunnan kanssa ja kutsua Isää vakavassa rukouksessa sanoen:”

Huomatkaa kaunis rukous, joka seuraa – –:

”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, me pyydämme sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat, jotta he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat halukkaita ottamaan Poikasi nimen päällensä ja muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä olisi aina heidän kanssansa. Aamen.” [OL 20:75–77.]

Vettä koskeva rukous ja siunaus on jotensakin samankaltainen [ks. OL 20:78–79].

Kuinka pyhiä, kuinka syvällisen pyhiä ovat ajatukset, jotka sakramenttirukouksessa ilmaistaan. Kehotan teitä, veljeni, sakramenttitoimitusta suorittaessamme toistamaan – – ilmoituksen kautta annetut sanat täsmällisesti ja tekemään sen Herran Hengen ollessa mukana. Kun me toistamme nuo rukoukset, meidän tulee tuntea lausumiemme sanojen ilmaisema merkitys.¹⁴

Pelkään toisinaan, ettei kaikissa kokouksissamme sakramenttitoimituksen aikana ole niin vakava ilmapiiri kuin siellä tulisi olla. Se on hyvin pyhä etuoikeus. – – Niiden mielessä, jotka [nauttivat] sakramentin, tulee olla velvoite, joka rukouksessa ilmaistaan.¹⁵ (Katso ehdotus 4 sivulla 175.)

Sakramentin kelvollinen nauttiminen uudistaa hengellisen voimamme.

Me nautimme fyysistä ruokaa – eli nautimme leipää ja vettä ja niin edelleen ravitaksemme fyysistä ruumista. On aivan yhtä välttämätöntä, että me nautimme ylösnousseen Herramme ruumiin ja veren vertauskuvat lisätäksemme hengellistä voimaamme. On huomattu, että miehet ja naiset, jotka elävät vuodesta toiseen nauttimatta Herran ateriaa, menettävät vähitellen taivaallisen Isämme Hengen. He menettävät sen kumppanuuden, josta heillä on ollut tilaisuus nauttia tuossa siunauksessa mutta jonka he ovat jättäneet hyödyntämättä. – –

Olen ottanut esiin pyhien kirjoitusten kohdan Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 11. luvussa. Jakeesta 23 alkaen sanotaan seuraavaa:

”Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,

kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ’Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.’

Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ’Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.’

Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta.

Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.

Sen vuoksihan teidän joukossanne on paljon heikkoja ja sairaita ja monet ovat jo nukkuneet pois.” [1. Kor. 11:23–30.]

– – Haluan kiinnittää huomionne siihen seikkaan, että on vaarallista, jos teemme sen [nautimme sakramentin] arvottomasti. Ennen kuin nautimme tämän sakramentin, sydämemme tulee olla puhdas. Käsiemme tulee olla tahrattomat. Meidän tulee luopua kaikesta vihamielisyydestä kumppaneitamme kohtaan. Meidän tulee olla rauhassa lähimmäistemme kanssa. Ja meidän sydämessämme tulee olla halu tehdä Isämme tahto ja pitää kaikki Hänen käskynsä. Jos teemme niin, sakramentin nauttiminen on meille siunaus ja uudistaa hengellisen voimamme. – –

– – Meidän tulee harkita vakavasti liittoja, jotka teemme Isämme kanssa. Kiinnittäkäämme tarkkaa huomiota noihin liittoihin ja huolehtikaamme siitä, että me syömme ja juomme kelvollisesti sielumme siunaukseksi ja hengellisen voimamme lisääntymiseksi. Nämä siunaukset ovat teitä varten, veljeni ja sisareni, jotka kuulutte uskon huonekuntaan. Arvostakaamme niitä ja eläkäämme niiden arvoisina, jotta elämämme ilmentäisi uskoamme. Älköön yksikään meistä olko tuomion alainen nauttimalla sakramentin arvottomasti ja jääkö siten vaille Isämme Hengen kumppanuutta.¹⁶

Meidän tulee nauttia se [sakramentti] nöyryydessä valmistautumalla tahrattomin käsin ja puhtain sydämin ja haluamalla olla Isämme hyväksymiä, niin silloin me nautimme sen kelvollisina ja riemuitsemme siunauksesta, jonka saamme.¹⁷

Herra siunatkoon meitä ja vuodattakoon Henkeään edelleen päällemme. Rakastakaamme toisiamme kuten Isämme on käskenyt meitä tekemään. Jos voimme nauttia sakramentin kelvollisesti, me voimme rakastaa toisiamme siten kuin Isämme on säätänyt, muistaen, että Hän on sanonut meille: ”Ellette te ole yhtä, te ette ole minun” [OL 38:27].¹⁸ (Katso ehdotus 5 sivulla 175.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–VII.

Lue viimeinen kappale sivulta 167. Jos kirkon presidentti osallistuisi sakramenttikokoukseenne, millaisen vaikutelman hän mielestäsi saisi? Mitä sinä henkilökohtaisesti voit tehdä osoittaaksesi suurempaa kunnioitusta Herraa ja sakramenttia kohtaan?
Pohdi presidentti Smithin sanoja sivun 168 toisessa ja kolmannessa kappaleessa. Kuinka yhteiskunta yleisesti ottaen hyötyisi, jos useammat ihmiset kunnioittaisivat lepopäivää? Mitä sopivia keinoja on auttaa perhettämme ja muita näkemään lepopäivän pyhittäminen enemmänkin siunauksena kuin taakkana?
Mitä sellaista hyötyä saamme siitä, että palvelemme Jumalaa yhdessä lepopäivänä, mitä emme saa vain tutkimalla evankeliumia kodeissamme? (Katso joitakin esimerkkejä sivulta 170; ks. myös OL 59:9–12.)
Kun luet osion, joka alkaa sivulta 170, pohdi, mitä voit tehdä, jotta sakramenttitoimituksesta tulisi merkityksellisempi osa elämääsi. Mitä tehokkaita tapoja on auttaa lapsia valmistautumaan sakramenttiin ja suhtautumaan siihen kunnioittavasti?
Kun luet neljää viimeistä kappaletta opetuksista (s. 174), ota selville, mikä presidentti Smithin mukaan tekee meistä arvollisia nauttimaan sakramentin kelvollisesti. Miksi arvelet sakramentin kelvollisen nauttimisen lisäävän hengellistä voimaamme?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 2. Moos. 20:8–11; Jes. 58:13–14; Matt. 18:20; 3. Nefi 18:1–12; 20:8–9; Moroni 6:5–6

Opetusvihje: ”Taitava opettaja ei ajattele: ’Mitä teen luokassa tänään?’ vaan kysyy: ’Mitä oppilaani tekevät luokassa tänään?’ Ei: ’Mitä opetan tänään?’ Pikemminkin: ’Kuinka autan oppilaitani oivaltamaan, mitä heidän täytyy tietää?’” (Virginia H. Pearce julkaisussa Opettaminen, kutsumuksista suurin, s. 61.)

”Myöhempien aikojen pyhät, kunnioittakaa lepopäivää ja pitäkää se pyhänä, niin se tuo teille suurta iloa.”

”Sakramentin, jonka [Mestari] asetti ennen poislähtöään, on määrä olla meille ylennykseksi ja innoitukseksi ja siunaukseksi kautta iankaikkisuuden.”