Luku 23

”Teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi”

Antamalla anteeksi muille me vapaudumme vihan taakasta ja valmistaudumme iankaikkiseen elämään.

George Albert Smithin elämänvaiheita

Vuonna 1897, kun George Albert Smith oli vielä nuori mies, hän liittyi Utahin kansalliskaartiin. Muutamien toveriensa kannustuksesta hän asettui ehdolle erääseen luottamustoimeen kansalliskaartissa, mutta vaaleja edeltävien viikkojen aikana kilpaileva kansalliskaartilainen alkoi levittää valheellisia huhuja syyttäen George Albert Smithiä epäeettisestä toiminnasta. Sen johdosta kersantti Smith hävisi vaalit, jotka hänen olisi mielestään pitänyt voittaa. Tilanteen teki vielä vaikeammaksi se, että valheellisia huhuja levittänyt mies oli ollut aiemmin hänen ystävänsä.

Vaikka George Albert Smith yritti unohtaa loukkauksen, hänen sydämensä täyttyi katkeruudella. Kun hän meni seuraavana sunnuntaina kirkkoon, hänestä ei tuntunut oikealta nauttia sakramenttia. Hän rukoili apua ja ymmärsi, että hänen piti tehdä parannus tuntemastaan kaunasta. Hän päätti etsiä ystävänsä ja tehdä sovinnon tämän kanssa.

George Albert Smith meni suoraan miehen toimistoon ja sanoi hiljaa: ”Veljeni, haluan pyytää anteeksi sitä, että olen vihannut sinua nämä muutamat viime viikot.”

Hänen ystävänsä sydän pehmeni heti. ”Veli Smith, sinulla ei ole mitään syytä pyytää anteeksi”, hän sanoi. ”Minä sen sijaan tarvitsen anteeksiantoa sinulta.” He kättelivät ja pysyivät sen jälkeen hyvinä ystävinä.¹ (Katso ehdotus 1 sivulla 251.)

Joitakin vuosia myöhemmin George Albert Smith teki anteeksiantamisesta yhden elinikäisistä tavoitteistaan, kun hän kirjoitti uskontunnustuksessaan: ”En tahdo tietoisesti haavoittaa kenenkään tunteita, en edes sellaisen, joka on ehkä tehnyt minulle vääryyttä, vaan yritän tehdä hänelle hyvää ja saada hänestä ystävän.”²

Eräs presidentti Smithin läheinen työtoveri havaitsi, että kyky antaa anteeksi oli todellakin yksi presidentti Smithin luonteenomaisista piirteistä: ”Hän todella antoi anteeksi kaikille. Hän oli koko elämänsä ajan tietoinen Jumalan käskystä: Jumala antaa anteeksi, kenelle antaa. Meidän taas on annettava anteeksi kaikille ihmisille. Hän kykeni tekemään niin ja jättämään sitten asian Jumalalle. Olen varma siitä, että anteeksi annettuaan hän unohti. Kun se, joka antaa anteeksi, pystyy unohtamaan, niin silloin kyseessä on todella poikkeuksellinen mies, totisesti Jumalan mies!”³

George Albert Smithin opetuksia

Jos me ymmärrämme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, olemme halukkaampia antamaan anteeksi muille.

On yksi asia, jota voisimme hyvinkin pyrkiä kehittämään, ja se on halukkuus antaa toisillemme anteeksi rikkeemme. Anteeksiannon henki on hyve, jota ilman toivomamme siunaukset eivät tule koskaan täysin toteutumaan.⁴

Maailman ihmiset eivät ymmärrä – – miltä Vapahtajasta tuntui, kun Hän sielunsa hädässä huusi taivaallista Isäänsä – ei tuomitsemaan ja tuhoamaan niitä, jotka olivat riistämässä Häneltä kuolevaisen elämän, vaan Hän sanoi:

”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34.)

Sen pitäisi olla kaikkien Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten asenne. Sen pitäisi olla kaikkien Jumalan poikien ja tyttärien asenne, ja niin se mielestäni olisikin, jos he ymmärtäisivät täysin pelastussuunnitelman. – – Suuttumus ja viha sydämessämme eivät tuo meille rauhaa ja onnea.⁵

Herra on antanut meille suurenmoista tietoa, on ilmoittanut meille mielensä ja tahtonsa, on opettanut meille sellaista, mitä maailma ei tiedä, ja saamamme tiedon mukaisesti Hän pitää meitä vastuullisina ja odottaa meidän elävän korkeampaa elämää, ihanteellisempaa elämää kuin ne, jotka eivät ymmärrä evankeliumia niin täysin kuin me. Anteeksiannon henki on jotakin sellaista, mitä myöhempien aikojen pyhien kannattaisi osoittaa enemmän keskuudessaan. – – Meidän on päästävä sellaiseen tilaan, jossa me kykenemme antamaan anteeksi veljillemme.⁶ (Katso ehdotus 2 sivulla 251.)

Kun me annamme anteeksi muille, me osoitamme arvostavamme sitä, että taivaallinen Isä antaa anteeksi meille.

Tämän asian [anteeksi antaminen muille] yhteydessä haluan lukea muutaman jakeen Matteuksen evankeliumin 18. luvusta alkaen jakeesta 21. Vaikuttaa siltä, että apostolit olivat tässä tilanteessa Mestarin kanssa, ja Pietari tuli Hänen luokseen ja sanoi:

”’Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?’

’Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa’, vastasi Jeesus.” [Matt. 18:21–22.]

Sitten Vapahtaja kertoi vertauksen – – kahdesta miehestä. Toinen miehistä oli isännälleen velkaa suuren summan rahaa ja tuli isäntänsä luo ja sanoi hänelle, ettei kyennyt maksamaan velkaansa ja pyysi, että saisi velan anteeksi. Tuon palvelijan isännän valtasi sääli, ja hän antoi velan anteeksi. Heti tämä mies, joka oli saanut anteeksi, meni ulos ja löysi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa pienen summan, ja vaati tältä maksua. Miesparka ei kyennyt hoitamaan velvoitettaan ja pyysi vuorostaan, että saisi anteeksi velan. Mutta hän ei saanut anteeksi, vaan sen sijaan se, jolle isäntä oli jo antanut anteeksi, toimitti työtoverinsa vankilaan. Kun muut palvelijat näkivät, mitä oli tapahtunut, he menivät isännän luo ja kertoivat tälle, ja tämä vihastui ja pani sen, jolle hän oli antanut anteeksi, kärsimään, kunnes tämä maksaisi koko velan. Palvelija ei ollut sielultaan riittävän suuri arvostamaan hänelle osoitettua armoa, ja tuon rakkaudettomuuden vuoksi hän menetti kaiken. [Ks. Matt. 18:23–35.]

Toisinaan huomaamme keskuudessamme heräävän pieniä ongelmia ja unohdamme kärsivällisyyden, jota Isämme taivaassa osoittaa meitä kohtaan, ja me suurentelemme sydämessämme jotakin toisarvoista, jota veljemme tai sisaremme on kenties tehnyt meille tai sanonut meistä. Emme aina elä sen lain mukaan, jota Herra haluaa meidän noudattavan näissä asioissa. Unohdamme käskyn, jonka Hän antoi apostoleille rukouksen sanoin. Siinä heitä käskettiin rukoilemaan, että he saisivat anteeksi velkansa niin kuin hekin antavat anteeksi velallisilleen [ks. Matt. 6:12]. Tunnen, että tässä suhteessa meillä on paljon opittavaa. Emme ole mukautuneet taivaallisen Isämme vaatimuksiin niin täysin kuin meidän pitäisi.⁷ (Katso ehdotus 3 sivuilla 251–252.)

Päättämällä olla loukkaantumatta me voimme puhdistaa sydämestämme kaikki epäystävälliset tunteet.

Meitä on opetettu rakastamaan vihollisiamme ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka käyttävät meitä hyväkseen ja puhuvat meistä pahaa [ks. Matt. 5:44]. – – Kun teitä herjataan, älkää vastatko herjauksella. Kun muut puhuvat teistä pahaa, säälikää heitä ja rukoilkaa heidän puolestaan. Muistakaa jumalallisen Mestarin esimerkki. Julmasti puuhun ripustettuna Hän sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”⁸

Joskus joku johtavassa asemassa oleva veli on jollakin tavoin loukannut jotakuta kirkon jäsentä luultavasti tietämättään ja tuo Isämme lapsi tuntee edelleen itsensä loukatuksi sanomatta mitään sen sijaan että tekisi niin kuin Herra on käskenyt ja menisi häntä loukanneen miehen luo ja kertoisi tälle ystävällisesti sydämensä tunteet ja antaisi tuolle veljelle tilaisuuden sanoa hänelle: ”Olen pahoillani siitä, että olen loukannut sinua, ja haluan pyytää sinulta anteeksi.” Tuloksena on, että joissakin tapauksissa huomaamme kaunan tunteen, johon Saatana on yllyttänyt.⁹ (Katso ehdotus 4 sivulla 252.)

Meillä ei ole mitään kaunan tunteita ketään lähimmäistämme kohtaan – meillä ei ole mitään syytä niihin. Jos he ymmärtävät meidät väärin, lainaavat sanojamme väärin ja vainoavat meitä, meidän tulee muistaa, että he ovat Herran käsissä. – – Kun siis nautimme Herran ehtoollisen sakramentin – – puhdistakaamme sydämestämme kaikki epäystävälliset tunteet toisiamme kohtaan ja niitä veljiämme ja sisariamme kohtaan, jotka eivät kuulu kirkkoomme.¹⁰

Antamalla anteeksi muille me valmistaudumme selestiseen valtakuntaan.

Eläköön jokainen meistä siten, ettei vastustajalla ole valtaa meihin. Jos teillä on jotakin eripuraa toistenne kanssa, jos teidän ja lähimmäistenne välillä on ollut jotakin erimielisyyttä, sopikaa se Herran Hengen vaikutuksen alaisina niin nopeasti kuin voitte, jotta kun aika koittaa, niin te ja jälkeläisenne, jotka kenties seuraavat teitä, olisitte valmiita saamaan perinnön selestisessä valtakunnassa.¹¹

Opin ja liittojen kirjassa on viittaus tähän anteeksiantamisen asiaan, josta Herra antaa käskyn. Se sisältyy lukuun 64 ja koskee meitä tänä päivänä. Se on seuraavanlainen:

”Totisesti minä sanon teille: Minä, Herra, annan synnit anteeksi niille, jotka tunnustavat syntinsä minun edessäni ja pyytävät anteeksi ja jotka eivät ole tehneet syntiä kuolemaksi.

Minun opetuslapseni etsivät muinaisina aikoina syytä toinen toistaan vastaan eivätkä antaneet toisilleen anteeksi sydämessään; ja tämän pahuuden tähden heitä ahdistettiin ja kuritettiin ankarasti.

Sen tähden minä sanon teille, että teidän tulee antaa anteeksi toinen toisellenne; sillä se, joka ei anna veljelleen anteeksi hänen rikkomuksiaan, seisoo tuomittuna Herran edessä; sillä hänelle jää suurempi synti.”

Jae, jonka luen viimeiseksi, on se, jota haluaisin tähdentää.

”Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon, mutta teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille.

Ja teidän tulee sanoa sydämessänne: Jumala tuomitkoon minun ja sinun välillä ja maksakoon sinulle tekojesi mukaan.” [OL 64:7–11.]

Jos elämämme olisi sellaista, että kun olemme eri mieltä lähimmäisemme kanssa, niin sen sijaan että ryhtyisimme toinen toisemme tuomareiksi, voisimme rehellisesti ja vakain tuumin vedota Isäämme taivaassa ja sanoa: ”Herra, tuomitse minun ja veljeni välillä. Sinä tunnet sydämeni. Sinä tiedät, ettei minulla ole mitään vihan tunteita häntä kohtaan. Auta meitä näkemään asiat samalla tavoin ja anna meille viisautta, jotta kohtelisimme vanhurskaasti toisiamme”, niin kuinka vähän erimielisyyksiä olisikaan, ja mitä iloa ja siunauksia kokisimmekaan! Mutta aika ajoin ilmaantuu pieniä vaikeuksia, jotka häiritsevät jokapäiväisen elämämme tasapainoa, ja me pysymme onnettomina, koska vaalimme sopimatonta vaikutusta eikä meillä ole rakkautta. – –

”Nyt minä puhun teille teidän perheistänne: Jos ihmiset lyövät teitä tai teidän perheitänne kerran ja te kestätte sen kärsivällisesti ettekä herjaa heitä vastaan ettekä tavoittele kostoa, teidät palkitaan;

mutta ellette te kestä sitä kärsivällisesti, se lasketaan mitatuksi oikeudenmukaiseksi mitaksi teille.” [OL 98:23–24.]

Se on myös Mestarin sana meille. Jos elämme tämän lain mukaan, me kasvamme päivä päivältä armossa ja voimassa ja taivaallisen Isämme suosiossa. Usko lisääntyy lastemme sydämessä. He rakastavat meitä elämämme oikeamielisyyden ja nuhteettomuuden vuoksi, ja he riemuitsevat siitä, että ovat syntyneet sellaisille vanhemmille. Sanon teille, ettei tätä käskyä ole annettu turhan päiten, sillä Herra on julistanut, ettei Hän anna mitään lakia aiheettomasti, vaan jokainen laki annetaan, jotta me pitäisimme sen ja lunastaisimme siihen liittyvät odotukset.

Tulemme olemaan tässä maailmassa vain lyhyen aikaa. Nuorimmat ja vahvimmatkin meistä ovat vain valmistautumassa toiseen elämään, ja ennen kuin pääsemme Isämme kirkkauteen ja nautimme siunauksista, joita toivomme saavamme uskollisuudesta, meidän on elettävä kärsivällisyyden lakien mukaan ja harjoitettava anteeksiantoa niitä kohtaan, jotka loukkaavat meitä, ja poistettava sydämestämme kaikki vihan tunteet heitä kohtaan.

”Ja vielä, jos teidän vihollisenne lyö teitä toisen kerran ettekä te herjaa vihollistanne vastaan ja kestätte sen kärsivällisesti, teidän palkkanne on oleva satakertainen.

Ja vielä, jos hän lyö teitä kolmannen kerran ja te kestätte sen kärsivällisesti, teidän palkkanne karttuu teille nelinkertaisena.” [OL 98:25–26.] – –

Asukoon meissä Mestarin Henki, että antaisimme anteeksi kaikille ihmisille, kuten Hän on käskenyt – antaisimme anteeksi paitsi huulillamme myös koko sydämemme syvyydestä jokaisen meihin mahdollisesti kohdistuneen loukkauksen. Jos teemme niin koko elämän ajan, Herran siunaukset pysyvät sydämessämme ja kodissamme.¹² (Katso ehdotus 5 sivulla 252.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–VII.

Pohdi kertomusta sivulla 245 ja lue 3. Nefi 12:22–24. Miksi arvelet Herran vaativan, että me teemme sovinnon veljiemme ja sisartemme kanssa ennen kuin voimme tulla Hänen luokseen?
Sivuilla 246–247 presidentti Smith selittää, että tietomme pelastussuunnitelmasta pitäisi auttaa meitä olemaan anteeksiantavaisempia. Mistähän syystä niin on? Kuinka me pääsemme sellaiseen tilaan (ks. s. 247), että voimme antaa anteeksi muille?
Kun tutkit osiota, joka alkaa sivulta 247, ajattele tilannetta, jossa taivaallinen Isä on antanut sinulle anteeksi. Mistähän syystä se, ettemme anna anteeksi muille, tekisi meistä kelvottomia saamaan itse anteeksi?
Lue toinen kokonainen kappale sivulta 248. Mikä estää meitä tekemästä sovintoa jonkun kirkon johtohenkilön tai jonkun muun kanssa, joka on tietoisesti tai tietämättään loukannut meitä? Mitä voimme tehdä voittaaksemme nämä vaikeudet?
Käy läpi viimeinen osio opetuksista (s. 249–251). Kuinka halukkuutemme antaa anteeksi valmistaa meitä selestiseen valtakuntaan? Millä tavoin perhettämme siunataan, kun me annamme anteeksi muille?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 5:23–24, 38–48; 6:12, 14–15; 7:1–5; 18:15; 1. Nefi 7:16–21; OL 42:88

Opetusvihje: ”Kun joku esittää kysymyksen, niin mieti, voisitko pyytää muita vastaamaan siihen sen sijaan että vastaisit itse. Voisit esimerkiksi sanoa: ’Se on mielenkiintoinen kysymys. Mitä te muut ajattelette?’ tai ’Voiko joku auttaa tässä kysymyksessä?’” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, s. 64.)

”Muistakaa jumalallisen Mestarin esimerkki. Julmasti puuhun ripustettuna Hän sanoi: ’Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.’”

”Jos teidän ja lähimmäistenne välillä on ollut jotakin erimielisyyttä, sopikaa se Herran Hengen vaikutuksen alaisina niin nopeasti kuin voitte.”