Luku 1

Eläkäämme sen mukaan mihin uskomme

Uskontomme täytyy näkyä jokapäiväisessä elämässämme.

George Albert Smithin elämänvaiheita

Ollessaan 34-vuotias George Albert Smith teki luettelon päätöksistä, joita hän kutsui henkilökohtaiseksi uskontunnustuksekseen – 11 ihanteesta, joiden mukaan hän sitoutui elämään:

”Tahdon olla yksinäisten ystävä ja iloita köyhien auttamisesta.

Tahdon käydä katsomassa sairaita ja ahdistettuja ja saada heissä viriämään halun parantumiseen tarvittavaan uskoon.

Tahdon opettaa totuutta koko ihmiskunnan ymmärrykseksi ja siunaukseksi.

Tahdon etsiä poisharhanneita ja yrittää voittaa heidät takaisin vanhurskaaseen ja onnelliseen elämään.

En halua pakottaa ihmisiä elämään ihanteideni mukaan, vaan pikemminkin koetan rakastamalla saada heidät tekemään sitä, mikä on oikein.

Haluan elää kansan keskuudessa ja auttaa sitä ratkaisemaan pulmiansa, jotta sen maanpäällinen elämä olisi onnellista.

Haluan välttää korkeiden asemien tuomaa julkisuutta ja olla piittaamatta ajattelemattomien ystävien imartelusta.

En tahdo tietoisesti haavoittaa kenenkään tunteita, en edes sellaisen, joka on ehkä tehnyt minulle vääryyttä, vaan yritän tehdä hänelle hyvää ja saada hänestä ystävän.

Tahdon voittaa taipumuksen itsekkyyteen ja kateuteen ja iloita kaikkien taivaallisen Isäni lasten menestyksestä.

En halua olla yhdenkään elävän sielun vihollinen.

Tietäen, että ihmiskunnan Lunastaja on tarjonnut maailmalle ainoan suunnitelman, joka todella kehittää meitä ja tekee meistä onnellisia täällä ja tämän jälkeen, tunnen, että sekä velvollisuuteni että siunattu etuoikeuteni on levittää tätä totuutta.”¹ (Katso ehdotus 1 sivulla 9.)

Ne, jotka tunsivat presidentti Smithin, vakuuttivat, että hän todella eli uskontunnustuksensa mukaan. Ezra Taft Benson, joka oli tuolloin kahdentoista apostolin koorumin jäsen, kertoi erään kokemuksen, jossa presidentti Smith oli uskollinen päätökselleen ”käydä katsomassa sairaita ja ahdistettuja ja saada heissä viriämään halun parantumiseen tarvittavaan uskoon”:

”En lakkaa koskaan olemasta kiitollinen hänen vierailuistaan kodissamme palvellessani [poissa kotoa] vähäisenä lähetyssaarnaajana – –. Erityisen kiitollinen olen hänen käynnistään eräänä yösydännä, kun pikkuisemme makasi kuoleman porteilla. Ilmoittamatta mitään etukäteen presidentti Smith löysi aikaa tulla tuohon kotiin ja panna kätensä tuon pienokaisen päälle, joka oli äitinsä sylissä kuten oli ollut tuntikausia, luvaten hänen paranevan täysin. Sellainen oli presidentti Smith. Hänellä oli aina aikaa auttaa erityisesti sairaita – niitä, jotka häntä eniten tarvitsivat.”²

Spencer W. Kimball pani merkille toisen tapauksen, jossa presidentti Smithin toimet ilmensivät hänen sitoumustaan tehdä hyvää sellaiselle, joka oli ehkä tehnyt hänelle vääryyttä:

”[Presidentti Smithille] kerrottiin, että joku oli varastanut hänen kieseistään röijyn. Sen sijaan että olisi suuttunut, hän vastasi: ’Tietäisinpä, kuka se oli, niin että voisimme antaa hänelle myös huovan, sillä hänellä on varmasti ollut kylmä, ja myös ruokaa, sillä hän on varmaan ollut nälkäinen.’”³

Eräs toinen havainnoija kirjoitti George Albert Smithistä: ”Hänen uskontonsa ei ole oppia, jota pidetään hyllyssä pölyttymässä. Se ei ole teoriaa. Se merkitsee hänelle enemmän kuin kaunista suunnitelmaa, jota voi ihailla. Se on enemmän kuin elämänfilosofiaa. Hänen kaltaiselleen käytännön miehelle uskonto on asenne, jonka mukaan ihminen elää ja menettelee, olipa se vaikka vain sitä, että lausuu ystävällisen sanan tai antaa kupillisen kylmää vettä. Hänen uskontonsa on tultava esiin teoissa. Sen on ulotuttava jokapäiväisen elämän yksityiskohtiin.”⁴

Yksi hänen neuvonantajistaan ensimmäisessä presidenttikunnassa, presidentti J. Reuben Clark jr., tiivisti presidentti Smithin luonteen nuhteettomuuden näihin sanoihin: ”Hän oli yksi niistä harvoista ihmisistä, joiden voi sanoa eläneen siten kuin opetti.”⁵

George Albert Smithin opetuksia

Meitä voidaan kutsua pyhiksi, kun olemme kuuliaisia evankeliumille – ei ainoastaan siksi, että olemme kirkon jäseniä.

Jumalan palveleminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa on omistautunutta elämää, halua olla Hänen arvoisensa, jonka kuvaksi meidät on luotu ja joka on antanut meille kaiken – – mikä on arvokasta – Jeesuksen Kristuksen evankeliumin.⁶

Miten hienoa onkaan tuntea, että me kuulumme kirkkoon, joka koostuu tai jonka pitäisi koostua pyhistä. Ei riitä, että nimemme on aikakirjoissa. On tärkeää, että me elämme elämää, joka oikeuttaa kutsumaan meitä pyhiksi, ja jos teemme niin, olemme onnellisia. – –

Kun Jeesus Nasaretilainen tuli maailmaan ja alkoi saarnata valtakunnan evankeliumia, oli monia, etenkin omahyväisiä fariseuksia, jotka hylkäsivät Hänen sanomansa väittäen, että he olivat Abrahamin jälkeläisiä, ja antaen ymmärtää, että heidän syntyperänsä pelastaisi heidät Jumalan valtakuntaan.

Vapahtaja ilmoitti heille, että jos he olisivat Abrahamin lapsia, he tekisivät Abrahamin tekoja. [Ks. Joh. 8:33–39.] Haluaisin sanoa myöhempien aikojen pyhille, että jos me olemme kelvollisia kutsuttaviksi myöhempien aikojen pyhiksi, se johtuu siitä, että me elämme pyhien elämää, ja evankeliumin tarkoitus on tehdä meistä kelvollisia sillä tavoin. Maailma on joutunut sellaiseen tilaan ja vastustaja on pettänyt sitä niin kauan ja julistanut, ettei tarvita muuta kuin vain usko Jumalaan, että pelkään sen puolesta. Se on vain vastustajan huijaus.⁷ (Katso ehdotus 2 sivulla 9.)

Niin sanottu ”mormonismi” on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, ja näin ollen se on Jumalan voima ja tuo pelastuksen kaikille, jotka siihen uskovat ja jotka noudattavat sen opetuksia. Eivät ne, jotka sanovat ”Herra, Herra”, nauti Hänen Henkensä kumppanuudesta, vaan ne, jotka tekevät Hänen tahtonsa [ks. Luuk. 6:46].⁸

Matteuksen evankeliumin 7. luvun jakeesta 24 lähtien sanotaan seuraavasti:

”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.

Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.

Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle.

Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” [Matt. 7:24–27.]

Kuinka moni meistä Isän tahdon opittuaan toimii sen mukaan? Kuinka moni meistä laskee päivästä toiseen perustusta ja pystyttää rakennusta, joka vastaa Mestarimme arvoa ja mittaa? ”Niin, ihminen on Jumalan maja, nimittäin temppeli; ja mikä temppeli turmellaankin, sen temppelin Jumala hävittää” [OL 93:35]. Hän on antanut meille älyä ja viisautta enemmän kuin kanssaihmisillämme on. Myöhempien aikojen pyhille on annettu tieto kuolevaisuutta edeltävästä olemassaolosta, tieto, että me olemme täällä, koska me pysyimme uskollisina ensimmäisessä asemassamme, ja että meille on annettu mahdollisuus saada iankaikkinen elämä taivaallisen Isämme edessä, jos pysymme uskollisina toisessa asemassamme. Meitä ei tuomita siten kuin veljemme ja sisaremme maailmassa tuomitaan, vaan niiden suurempien mahdollisuuksien mukaan, jotka haltuumme on annettu. Me tulemme olemaan niiden joukossa, jotka ovat saaneet Herran sanan, jotka ovat kuulleet Hänen puheensa, ja jos teemme niiden mukaan, me saamme iankaikkisen elämän, mutta jos emme tee, seuraa tuomio.⁹

Toimikaamme paremmin kuin olemme koskaan aikaisemmin toimineet. Uudistakaamme päätöksemme olla todellisia myöhempien aikojen pyhiä eikä vain teeskennellä olevamme sellaisia. – – En tiedä ketään, joka ei voisi toimia vähän paremmin kuin tähän asti, jos hän päättää tehdä niin.¹⁰

Taivaallinen Isämme odottaa, että me valmistaudumme vastaanottamaan Hänen lupaamansa siunaukset ja elämme kelvollisina saamaan ne.

Olen avannut Matteuksen evankeliumin 22. luvun kohdalta kertomuksen Vapahtajan opetuksesta, ja luen tämän nimenomaisen vertauksen:

”Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille:

’Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen.

Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. – –

Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua.

Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan.

Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.

Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’” [Ks. Matt. 22:1–3, 11–14.] – –

Tässä oli mies, joka tuli hääjuhlaan, ja kun hetki koitti, kuningas tai isäntä näki, ettei miehellä ollut yllään hääpukua. Mies ei ollut ilmeisesti välittänyt sen tärkeydestä. Mies oli tullut sisään valmistautumattomana odottaen voivansa osallistua. Hän oli tullut juhlaan – heidät kaikki oli pyydetty juhlaan, mutta otaksun, että heidän oletettiin tietävän, että sisään pääsisivät vain ne, jotka olivat pukeutuneet asianmukaisesti, ja tämä mies hämmästyi, kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli siellä sellaisessa asussa.

Maailma näyttää ajattelevan, että ihmiset voivat tulla milloin sitten ovatkin valmiita tulemaan. Isämme lapset eivät ymmärrä, että pitää tehdä joitakin valmisteluja. Vastustaja on pettänyt heitä niin, että on saanut heidät uskomaan, ettei mitään valmisteluja tarvita, että kaikki käy, mutta tässä sanomassa, jonka Vapahtaja antoi vertauksessa seuralaisilleen, meille kerrotaan, että joitakin valmisteluja on tehtävä ja että ilman noita valmisteluja kenenkään ei sallita päästä osalliseksi taivaallisen Isämme kallisarvoisemmista lahjoista. Se koskee tämän kirkon jäseniä, jotka ajattelevat, että koska heidät on kutsuttu ja koska heidän nimensä näkyvät aikakirjassa kutsuttujen joukossa, heidän ei tarvitse tehdä mitään muuta. – – He ovat unohtaneet Herran eivätkä valmistaudu hääjuhlaan, johon Hän on heidät kutsunut.

Taivaallinen Isämme haluaa, että me valmistaudumme hääjuhlaan, tai meitä ei päästetä sinne. Hän odottaa meidän tallettavan edelleen mieleemme totuutta ja levittävän tuota totuutta tilaisuuden tullen kaikkien Hänen lastensa keskuuteen. Se seikka, että nimemme on kirkon aikakirjoissa, ei ole mikään tae sille, että saamme paikkamme selestisessä valtakunnassa. Vain ne, jotka elävät kelvollisina olemaan tuon valtakunnan jäseniä, saavat paikkansa siellä.

Jos tämän maailman rauhattomuuden ja epävarmuuden keskellä on koskaan ollut aikaa, jolloin meidän tulee tutkia itseämme, ottaa selville, teemmekö me sitä, mitä Herra haluaisi meidän tekevän, niin se on tänään. Jos koskaan on ollut aikaa, jolloin meidän pitää olla varmoja siitä, että me olemme iankaikkiseen elämään johtavalla polulla, se on nyt. Emme voi laistaa näitä tilaisuuksia. Jumala ei salli itseään pilkattavan. Kun Hän on tarjonnut meille lahjan, kun Hän on asettanut ulottuvillemme siunauksen, kun Hän on kutsunut meidät osallistumaan juhlaan, emmekä me välitä siitä, voimme olla varmoja, että tulemme kärsimään sitä tuskaa, jota kokevat ne, jotka kieltäytyvät Herran siunauksista, kun niitä tarjotaan.¹¹

Emme voi elää maailman tavoin ja odottaa saavamme meille kuuluvaa paikkaa valtakunnassa. Herra sanoo meille Opin ja liittojen ensimmäisessä luvussa pahuudesta puhuessaan, ettei Hän voi suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin [ks. OL 1:31]. Se on kovaa oppia, sillä jotkut meistä kirkossa ajattelevat, että voimme suhtautua kevyesti Herramme evankeliumiin ja iankaikkisen elämän perusasioihin ja saada silti haluamamme paikan. Se ei ole totta. Herra tulee olemaan armollinen, mutta Hän tulee olemaan oikeudenmukainen, ja jos me haluamme jonkin siunauksen, on vain yksi tapa, jolla voimme saada sen, ja se on pitää käskyt, jotka oikeuttavat meidät saamaan sen siunauksen.¹² (Ks. ehdotus 3 sivulla 9.)

Jos teemme kaiken sen, mitä meidän pitää, elämämme on todisteena uskostamme evankeliumiin.

Kuluneen vuoden aikana minulla on ollut etuoikeus tavata muutamia kirkkoomme kuulumattomia miehiä, jotka asuvat tässä yhteisössä [Salt Lake Cityssä], ja keskustella heidän kanssaan evankeliumista. Yksi miehistä on asunut täällä 20 vuotta, elää moitteetonta elämää, on hyvä kansalainen ja erinomainen liikemies ja suhtautuu ystävällisesti jäseniimme. Hän kertoi minulle, että hän on asunut täällä 20 vuotta ja on tullut siihen tulokseen, että olemme yhtä hyviä kuin naapurimme, jotka kuuluvat muihin kirkkoihin. Hän ei nähnyt meissä mitään eroa.

Haluan sanoa teille, veljeni ja sisareni, etten ottanut sitä kohteliaisuutena. Jos Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ei tee minusta parempaa ihmistä, niin en ole kehittynyt siten kuin minun pitäisi, ja jos naapurimme, jotka eivät ole tämän kirkon jäseniä, voivat elää keskuudessamme vuodesta toiseen näkemättä mitään todisteita siitä, mitä hyötyä Jumalan käskyjen pitämisestä elämässämme koituu, niin Israelissa tarvitaan uudistumista. – –

Teettekö velvollisuutenne? Teemmekö me sitä työtä, jonka Herra on uskonut hoiviimme? Tunnemmeko me vastuun, joka meillä on? Vai ajelehdimmeko laiskasti virran mukana pitäen itsestään selvänä sitä, että meidät lunastetaan viimeisenä päivänä?¹³

Meitä kutsutaan Jumalan omaksi kansaksi [ks. 1. Piet. 2:9] ehkäpä siksi, että me todella uskomme Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. – –

Jos se, että olemme Jumalan omaa kansaa, tarkoittaisi myös sitä, että eläisimme jokaisesta sanasta, joka lähtee taivaallisen Isämme suusta [ks. OL 84:44], niin olisimme todellakin siunattua kansaa. Suureksi osaksi me elämmekin sen todistuksen mukaan, jonka Lunastajamme on meille antanut, ja toistaiseksi olemme siunattua kansaa, mutta meitä siunattaisiin vieläkin enemmän ja me menestyisimme vieläkin paremmin, jos saisimme itsemme tekemään koko velvollisuutemme.

Rukoilen, että se henki, joka saa meidät palvelemaan uskollisesti, olisi kanssamme, että halu tehdä hyvää voittaisi kiusaukset, joita tiellemme asetetaan, ja että minne menemmekin, muut hyviä töitämme nähdessään joutuisivat ylistämään Isäämme, joka on taivaassa [ks. Matt. 5:16].¹⁴

Tutkikaamme itseämme. Teemmekö niin paljon kuin meidän pitäisi? Ja ellemme tee, kääntäkäämme suuntamme ja toimikaamme paremmin. Jos teemme niin kuin meidän pitäisi, jos pyrimme kaikkialla tekemään hyvää Isämme lapsille, niin tuomme itsellemme kaikkitietävän Isän siunauksen ja riemuitsemme hyvästä, jota saamme täällä aikaan. – –

Olkaamme nöyriä ja täynnä rukousta eläen lähellä taivaallista Isäämme ja todistakaamme uskostamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin elämällä sen periaatteiden mukaan. Todistakaamme uskomme Jumalaan ja työhön, jonka Hän on antanut maailmalle, elämällä oikein ja johdonmukaisesti, sillä loppujen lopuksi se on vahvin todistus, minkä me kykenemme antamaan tämän työn totuudellisuudesta.¹⁵ (Ks. ehdotus 4 sivuilla 9–10.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–VII.

Kun käyt läpi presidentti Smithin uskontunnustusta (s. 1–2), ajattele joitakin ihanteita tai periaatteita, joita haluaisit noudattaa omassa elämässäsi. Voit halutessasi kirjoittaa ne omaan päiväkirjaasi.
Lue ensimmäiset neljä kokonaista kappaletta opetusten ensimmäisestä osiosta sivulta 3. Mitä tarkoittaa olla myöhempien aikojen pyhä? Mitä äiti tai isä voi tehdä opettaakseen lapsiaan elämään pyhän elämää?
Kun luet osion, joka alkaa sivulta 5, ajattele sitä, kuinka vertaus hääjuhlasta saattaisi soveltua omaan elämääsi (ks. myös Matt. 22:1–14). Mitä esimerkiksi luulet hääjuhlan tarkoittavan? Keitä kutsutut vieraat edustavat? Pohdi, mitä sinä voit tehdä valmistautuaksesi hääjuhlaan (ks. s. 6).
Lue opetuksien viimeinen kappale (s. 9) ja ajattele jotakuta tuntemaasi ihmistä, jolla on luja todistus evankeliumista. Kuinka tuon henkilön elämä on todisteena hänen todistuksestaan? Mieti, mitä voit tehdä antaaksesi todisteen omasta todistuksestasi.

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 7:16–23; Jaak. 1:22–25; 2:15–18; 1. Joh. 2:3–6; Moroni 7:3–5; OL 41:5

Opetusvihje: ”Kirkko on tuottanut oppikirjoja ja muuta aineistoa avuksi pyhien kirjoitusten ja myöhempien aikojen profeettojen sanojen opettamiseen. Selitysteoksiin tai muihin lähdeaineistoihin ei ole juuri mitään tarvetta.” (Opettaminen, kutsumuksista suurin – evankeliumin opettamisen lähdeteos, 2000, s. 52.)

”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.”

”Jos pyrimme kaikkialla tekemään hyvää Isämme lapsille, niin – – riemuitsemme hyvästä, jota saamme täällä aikaan.”