Luku 9

Avatkaa sielunne Herralle rukouksessa

Voimme tuntea taivaallisen Isän vaikutuksen elämässämme ja kodissamme rukoilemalla yksin ja perheen kanssa.

George Albert Smithin elämänvaiheita

Rukous oli tärkeällä sijalla perheessä, jossa George Albert Smith varttui. ”Jokainen perheenjäsen huolehti omista rukouksistaan ja perherukouksista”, hän sanoi. ”Opin melko varhain elämässä, että Herra vastaa rukoukseen, sillä Hän vastasi minun rukouksiini ja antoi minulle monin tavoin todisteita varjeluksestaan.”¹

Vielä elämänsä ehtoopuolellakin presidentti Smith muisteli lämmöllä sitä, kuinka hänen äitinsä Sarah Farr Smith opetti häntä rukoilemaan:

”Minua koulittiin myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan äidin polvella. Yksi ensimmäisiä asioita, mitä muistan, oli se, kun hän otti minua kädestä ja johdatti minut yläkertaan. Huoneessa siellä oli kaksi sänkyä, joista toisessa nukkuivat vanhempani, ja toisella puolen oli pieni sivuvuode. Muistan sen kuin eilisen. Kun tulimme yläkertaan, äiti istahti pienelle vuoteelleni. Hän pyysi minua polvistumaan eteensä. Hän risti käteni ja otti ne omiinsa ja opetti minulle ensimmäisen rukoukseni. En koskaan unohda sitä. En halua unohtaa sitä. Yksi suloisimpia muistoja, mitä minulla on elämässä, on se, kun enkelimäinen äitini istuutui vuoteelleni ja opetti minut rukoilemaan.

Se oli hyvin yksinkertainen rukous, mutta – – tuo rukous avasi minulle taivaan ikkunat. Tuolla rukouksella Isäni taivaassa ojensi minulle kätensä, sillä äiti oli selittänyt minulle, mitä se kaikki tarkoitti, siinä määrin kuin pikkulapsi saattoi ymmärtää. Siitä hetkestä tähän asti, kun olen matkustanut noin miljoona kilometriä maailmassa Isämme muiden lasten keskuudessa, niin joka päivä ja joka ilta missä olenkin ollut, kun olen mennyt vuoteeseeni tai noussut siitä, olen tuntenut olevani lähellä taivaallista Isääni. Hän ei ole kaukana.”²

Koko elämänsä ajan presidentti Smith luotti rukoukseen paitsi keinona päästä lähemmäksi Jumalaa niin myös pyytää Häneltä apua sitä tarvitessaan. Ollessaan kerran uimassa Tyynessämeressä Kalifornian rannikolla hän sai seuraavan kokemuksen:

”Minua pidettiin oikein hyvänä uimarina, ja minä nautin lajista täysin siemauksin. Sinä nimenomaisena päivänä vuorovesi oli hyvin korkealla ja hyvin voimakas. Kun lähdin rannalta ja uin merelle, sukelsin suurten rantaan vyöryvien aaltojen läpi, kun ne olivat murtumassa ja ryöppyämässä ylitseni. Tavoitteeni oli päästä murtuvien aaltojen toiselle puolen suuriin maininkeihin, missä voisin maata selälläni ja kellua maininkien mukana ylös ja alas.

Antautuessani tähän kiinnostavaan urheilulajiin yksi hyvin suuri aalto kohosi ja murtui ennen kuin ehdin suoristautua sukellettuani edellisen läpi. Tuo toinen aalto tarttui minuun ja heitti minut meren pohjaan. Tunsin, miten pohjavirta veti minua avomerelle. Juuri tuolloin aallot seurasivat toisiaan nopeaan tahtiin, enkä kyennyt pääsemään pintaan ennen kuin minun piti jo sukeltaa seuraavaan. Tajusin, että voimani olivat nopeasti hupenemassa, että minun oli välttämätöntä saada jonkinlaista apua. Kun nousin yhden valtavan suuren aallon harjalle, näin lähellä laiturin aluspaalutuksen ja ajattelin, että jos yli-inhimillisin ponnistuksin pääsisin paalutuksen turviin, selviytyisin hengissä.

Pyysin ääneti taivaallista Isääni antamaan minulle voimaa saavuttaa tavoitteeni. Kun huuhtouduin käsivarren mitan päähän laiturista, kurkotin kietomaan käsivarteni yhden paalun ympärille. Ne olivat terävien tummansinisten merirokkojen peitossa, ja kun kiedoin käsivarteni ja sääreni paalun ympärille, ne leikkasivat haavoja rintaani, sääriini ja reisiini. Roikuin siinä niin pitkään kuin kykenin kestämään kipua ja odotin, että kohdalleni tulisi suuri ystävällinen aalto, jonka vietäväksi voisin heittäytyä ja joka veisi minut lähempänä rantaa olevalle paalulle. Joka kerta rukous sydämessäni yritin edetä mainingin avulla yhdeltä paalulta toiselle.

Hitaasti mutta varmasti ja hyvin vaivalloisesti tein matkaa kohti rantaa, jossa vesi oli niin matalaa, että kykenin kahlaamaan rantahiekalle. Kun pääsin lämpimän hiekan turviin, kaaduin lopen uupuneena. Olin niin heikko ja ollut niin lähellä hukkumista, etten kyennyt kävelemään kotiin, ennen kuin olin levännyt jonkin aikaa. Maatessani hiekan lämmössä ja turvassa ajattelin raastavaa kokemusta, jonka olin juuri kestänyt, ja sydämeni täyttyi kiitollisuudella ja nöyryydellä siitä, että Herra oli – – säästänyt henkeni.”³ (Katso ehdotus 1 sivulla 99.)

George Albert Smithin opetuksia

Rukouksessa voimme puhua taivaalliselle Isällemme aivan kuin Hän olisi läsnä.

Näinä stressin ja epävarmuuden aikoina meille on suurenmoinen siunaus tuntea varmuutta jumalallisesta ohjauksesta ja uskoa ehdottomasti Jumalaan, joka on Persoona, joka on kiinnostunut meistä ja joka kuulee rukouksemme ja vastaa niihin.⁴

Useita vuosia sitten – – kuulin 9-vuotiaasta orpopojasta, joka kiidätettiin sairaalaan. Tutkimus siellä osoitti, että hänet oli leikattava viipymättä. Hän oli asunut ystävien kanssa, jotka olivat tarjonneet hänelle kodin. Hänen isänsä ja äitinsä (elossa ollessaan) olivat opettaneet hänet rukoilemaan. Kun hän siis tuli sairaalaan, hän halusi saada Herralta apua.

Lääkärit olivat päättäneet pitää konsultaation. Kun hänet vietiin leikkaussaliin, hän katseli ympärilleen ja näki hoitajat ja lääkärit, jotka olivat neuvotelleet hänen tapauksestaan. Hän tiesi, että se oli vakava, ja hän sanoi yhdelle heistä, kun he valmistautuivat nukuttamaan hänet: ”Tohtori, ennen kuin alatte leikata, rukoilisitteko puolestani?”

Lääkäri pyysi selvästikin hämmentyneenä anteeksi ja sanoi: ”En minä osaa rukoilla puolestasi.” Sitten poika pyysi muita lääkäreitä samoin tuloksin.

Lopulta tapahtui jotakin hyvin merkittävää. Tämä pieni kaveri sanoi: ”Jos ette osaa rukoilla puolestani, niin odottaisitteko, kun minä rukoilen itseni puolesta?”

He siirsivät lakanan pois, ja hän polvistui leikkauspöydälle, painoi päänsä ja sanoi: ”Taivaallinen Isä, olen pelkkä orpopoika. Olen kauhean sairas. Tekisitkö minut terveeksi? Siunaa näitä miehiä, jotka aikovat leikata, että he tekevät sen oikein. Jos teet minut terveeksi, yritän kasvaa hyväksi mieheksi. Kiitos, taivaallinen Isä, että teet minut terveeksi.”

Kun hän oli rukoillut, hän asettui makuulle. Lääkärien ja hoitajien silmät olivat kyynelissä. Sitten poika sanoi: ”Minä olen valmis.”

Leikkaus suoritettiin. Pikku kaveri vietiin takaisin huoneeseensa, ja kun hänet muutaman päivän kuluttua haettiin sairaalasta, hän oli hyvää vauhtia toipumassa täysin terveeksi.

Joitakin päiviä sen jälkeen mies, joka oli kuullut tapauksesta, meni yhden leikkauksessa mukana olleen kirurgin toimistoon ja sanoi: ”Kerro minulle leikkauksesta, jonka suoritit muutama päivä sitten – pienen pojan leikkauksesta.”

Kirurgi sanoi: ”Olen leikannut monta pientä poikaa.”

Mies lisäsi: ”Tämä pieni poika halusi, että joku rukoilee hänen puolestaan.”

Lääkäri sanoi hyvin vakavana: ”Sellainen tapaus oli, mutta mielestäni se on niin pyhä asia, etten puhu siitä.”

Mies sanoi: ”Tohtori, jos kerrotte minulle, suhtaudun siihen kunnioituksella. Haluaisin kuulla siitä.”

Silloin lääkäri kertoi siitä siten kuin olen kertonut siitä tässä ja lisäsi: ”Olen leikannut satoja ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka ovat luulleet, että heillä on ollut uskoa parantua, mutta koskaan aiemmin en ole tuntenut Jumalan läsnäoloa siten kuin tunsin silloin kun seisoin sen pienen pojan vieressä. Se poika avasi taivaan ikkunat ja puhui taivaalliselle Isälleen niin kuin puhuisi jollekulle kasvotusten. Haluan sanoa sinulle, että olen parempi ihminen siksi, että sain sen kokemuksen seisoa kuulemassa, kun pieni poika puhui taivaalliselle Isälleen aivan kuin tämä olisi läsnä.”⁵ (Katso ehdotus 2 sivulla 99.)

Eläkäämme niin, että joka ilta kun polvistumme rukoilemaan ja joka aamu kun kumarrumme Herran eteen kiittämään, meissä on voima avata taivaat niin, että Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin, jotta me tiedämme, että meillä on Hänen hyväksyntänsä.⁶

Jos elämme lähellä taivaallista Isäämme, meitä innoitetaan tietämään, mitä rukoilla.

Kun isäni oli nuori mies, hän oli [vähällä] menettää henkensä Provojoessa. – – Hänen isänsä, joka oli Salt Lake Cityssä, tunsi innoitusta mennä huoneeseen, joka oli erotettu rukoilemista varten. Hän – – polvistui – – ja sanoi: ”Taivaallinen Isä, tunnen, että jotakin on pahasti vialla perheessäni Provossa. Tiedät, etten voi olla heidän kanssaan siellä ja olla täällä. Taivaallinen Isä, varjelethan ja suojelethan heitä.”

Silloin kun hän rukoili, niin tarkoin kuin oli mahdollista ajankohta tarkistamalla osoittaa, isäni oli pudonnut jokeen. Oli tulva-aika. Kanjonia pitkin virtasi puita ja kiviä, ja hän oli avuton. Lähellä olleet näkivät hänen ahdinkonsa, mutta eivät ylettyneet häneen. Vesi velloi niin, ettei kukaan olisi selviytynyt hengissä sen seassa. He vain seisoivat siellä kauhun vallassa. Isä teki kaikkensa pitääkseen päänsä veden pinnalla, mutta hän paiskautui ylös ja alas ja iskeytyi kiviin ja tukkeihin. Aivan yhtäkkiä aalto nosti hänet kokonaan vedestä ja heitti rannalle. Se oli suora vastaus – – rukoukseen.⁷

Meidän tulee pitää omat henkilökohtaiset rukouksemme. Meidän tulee elää niin lähellä taivaallista Isäämme, että kun me kumarrumme Hänen edessään, me voimme tietää, että se, mitä pyydämme, on Hänen mielensä mukaista, ja jos sitä ei suoda pyytämällämme tavalla, me tietäisimme, että me saamme siunauksen, johon olemme oikeutettuja, ja että se on todella siunaus.⁸ (Ks. ehdotus 3 sivulla 99.)

Rukouksella on voimallinen vaikutus omassa elämässämme, kodeissamme ja asuinyhteisöissämme.

Herra – – on selittänyt meille, kuinka me voimme saada siunauksia rukouksesta. Maailmassa on monia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä rukouksen todellisia etuja. Rukous on voima. Sillä on vaikutusta, jonka suhteellisen harvat ihmiset ymmärtävät. – –

Kuinka monta tässä kirkossa on sellaista, joka ei tiedä, että hänellä on oikeus, rajoittamaton oikeus, rukoilla Isäänsä taivaassa ja pyytää Häntä ottamaan pois hänen ahdistuksensa ja johtamaan häntä tyytyväisyyteen ja onneen?⁹

On outoa, että ketään Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsentä pitäisi kehottaa pitämään rukouksensa, ja silti on joitakuita ihmisiä, jotka eivät rukoile yksin eivätkä pidä perherukouksiaan. Mutta ellemme me rukoile, me menetämme suojan, jonka rukous tuo.¹⁰ (Ks. ehdotus 4 sivuilla 99–100.)

Haluaisin tähdentää seuraavaa: Toivon, etteivät myöhempien aikojen pyhät jätä pitämättä rukouksiaan – omia rukouksiaan ja perherukouksiaan. Lapset, jotka kasvavat kodissa, jossa ei pidetä perherukouksia eikä henkilökohtaisia rukouksia, menettävät paljon, ja pelkään, ettei maailman hämmennyksen, kiireen ja hyörinän keskellä kodeissa usein rukoilla, ja ne jäävät vaille Herran siunauksia. Onni ei voi jatkuvasti asua sellaisissa kodeissa. Me elämme aikaa, jolloin me tarvitsemme taivaallista Isäämme yhtä paljon kuin Häntä on tarvittu minä tahansa aikana.¹¹

Älkää työntäkö luotanne Jumalan voimaa. Säilyttäkää kodeissanne rukouksen ja kiitoksen vaikutukset ja antakaa kiitollisuuden tulvia Hänelle, joka on elämämme aikaansaaja ja kaiken hyvän antaja.¹²

Olkoot kotimme rukouksen ja kiitoksen ja kiitollisuuden pysyviä tyyssijoja. – – Rukoilkaamme niiden maailman suurmiesten ja -naisten puolesta, jotka tarvitsevat Herraa mutta eivät ymmärrä Hänen kiinnostustaan heihin. Rukoilkaamme – – kuvernööriemme, kaupunkiemme pormestareiden, niiden ihmisten puolesta, joilla on vaikutusvaltaa politiikassa eri asuinyhteisöissämme, että he tekisivät asioita, jotka ovat meidän kaikkien hyväksi ja tekevät meistä onnellisempia ja ovat taivaallisen Isämme mielen mukaisia. Se on etuoikeutemme. Sanon teille, että rukouksen voima on jotakin sellaista, mitä ei voi mitata.¹³

Perherukous tuo ykseyttä perheeseen.

Me [perheenjäsenet] emme aina näe asioita samalla tavoin. Miehet eivät ole aina samaa mieltä vaimojensa kanssa ja päinvastoin, mutta jos te rukoilette yhdessä ja teillä on todellinen halu olla yhtä, voin sanoa teille, että te olette yhtä mieltä kaikista tärkeistä asioista.

Huomasin – – tienvarsitaulussa tekstin: ”Perhe, joka rukoilee yhdessä, pysyy yhdessä.” En tiedä, kuka sen sinne on laittanut, mutta haluan sanoa, että jos mietitte sitä hetken, tiedätte sen olevan totta. Kehotan teitä rukoilemaan yhdessä Herraa, enkä tarkoita sillä vain rukouksen sanomista, en tarkoita – – saman toistamista yhä uudelleen, vaan että avaatte sielunne Herralle aviomiehinä ja isinä kodeissanne ja otatte vaimonne ja lapsenne mukaan. Pyytäkää heitä osallistumaan. Silloin kotiin tulee vaikutus, jonka tuntee, kun sinne menee.¹⁴

Yhtenä niistä, joita Herra on pyytänyt opettamaan, anon teitä saattamaan kotinne järjestykseen. Älkää pitäkö liian monia asioita itsestäänselvyytenä. Älkää antautuko maailman mielettömyyksiin ja heikkouksiin. Turvatkaa perheenne kaikin mahdollisin tavoin. Yhdistäkää heidät rukouksen vaikutuksen alla. – – Millainen voima rukouksella onkaan pitää meidät iankaikkiseen elämään johtavalla tiellä ja johtaa meidät selestiseen valtakuntaan!¹⁵ (Katso ehdotus 5 sivulla 100.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–VII.

Pane merkille osiossa ”George Albert Smithin elämänvaiheita” (s. 91–94), kuinka presidentti Smithin varhaiset kokemukset rukouksesta vaikuttivat häneen koko elämän ajan. Mitä tehokkaita tapoja on opettaa lapsille rukouksen voimaa?
Käy läpi kertomus 9-vuotiaasta pojasta (s. 94–95). Miksi rukouksemme eivät aina tunnu kasvotusten käytävältä keskustelulta taivaallisen Isämme kanssa? Mieti, mitä voit tehdä henkilökohtaisissa rukouksissasi tunteaksesi Hänen läsnäolonsa useammin.
Kun pohdit presidentti Smithin opetuksia sivuilla 96–97, mieti tilannetta, jolloin olet tuntenut innoitusta pyytää jotakin rukouksessa. Mitä sanoisit ihmiselle, josta tuntuu, ettei hänen rukouksiinsa ole vastattu?
Pohdi presidentti Smithin lausuntoa ”ellemme me rukoile, me menetämme suojan, jonka rukous tuo” (s. 97). Millä tavoin olet tuntenut rukouksen voiman ja suojan? Voit halutessasi todistaa rukouksen voimasta niille, joiden luona käyt kotiopettajana tai kotikäyntiopettajana.
Presidentti Smith opetti, että rukous pitää meidät ”iankaikkiseen elämään johtavalla tiellä” (s. 99). Mistähän syystä niin on? Mitä perheet voivat tehdä varmistaakseen, että he rukoilevat yhdessä säännöllisesti? Mieti, mitä sinä voit tehdä, jotta henkilökohtaisesta rukouksesta tulisi merkityksellisempi osa elämääsi.

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 6:7–13; 7:7–11; 2. Nefi 4:35; Alma 34:18–27; 37:37; 3. Nefi 18:20–21; OL 88:63–64

Opetusvihje: ”Oppilas täytyy saada toimimaan. Kun opettaja asettuu parrasvaloihin show’n tähdeksi, on koko ajan äänessä ja muutoinkin hoitaa kaiken toiminnan, on melko varmaa, että hän estää luokkansa jäseniä oppimasta.” (Asahel D. Woodruff julkaisussa Opettaminen, kutsumuksista suurin, s. 61.)

”On suurenmoinen siunaus tuntea varmuutta jumalallisesta ohjauksesta ja uskoa ehdottomasti Jumalaan, joka on Persoona, joka on kiinnostunut meistä ja joka kuulee rukouksemme ja vastaa niihin.”

”Meidän tulee elää niin lähellä taivaallista Isäämme, että kun me kumarrumme Hänen edessään, me voimme tietää, että se, mitä pyydämme, on Hänen mielensä mukaista.”

”Turvatkaa perheenne kaikin mahdollisin tavoin. Yhdistäkää heidät rukouksen vaikutuksen alla.”