Luku 22

Lasten kasvattaminen valossa ja totuudessa

Herra on antanut vanhemmille vastuun opettaa lapsilleen evankeliumia sanoin ja esimerkin avulla.

George Albert Smithin elämänvaiheita

Elämänsä loppuvaiheissa presidentti George Albert Smith muisteli kasvatustaan ja vanhempiensa opetuksia:

”Synnyin vaatimattomaan kotiin. – – Vanhempani elivät hyvin vaatimattomissa oloissa, mutta ylistän ja kiitän Luojaani koko sydämestäni siitä, että Hän lähetti minut heidän kotiinsa.

Vartuin Salt Lake Cityssä. Kun olin 8-vuotias, minut kastettiin City Creek -purossa. Minut konfirmoitiin kirkon jäseneksi 17. seurakunnan paastokokouksessa, ja opin poikasena, että tämä on Herran työtä. Opin, että maan päällä on profeettoja. Opin, että Kaikkivaltiaan innoitus vaikuttaisi niihin, jotka halusivat saada sitä. – –

En tiedä ketään koko maailmassa, jolla on enemmän syytä olla kiitollinen kuin minulla. Olen kiitollinen syntyperästäni, kiitollinen vanhemmista, jotka opettivat minulle Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja näyttivät esimerkkiä kodissaan. Jos olen tehnyt elämässäni jotakin, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä, se olisi jotakin sellaista, mitä en oppinut äitini kodissa. Koska lapsia oli paljon, äidiltä vaadittiin runsaasti kärsivällisyyttä, mutta hän oli aina kärsivällinen meitä kohtaan. Siellä oli aina herttaisuutta ja ystävällisyyttä ja rakkautta.”¹

Omassa kodissaan George Albert Smith yritti noudattaa vanhempiensa esimerkkiä opettaa kärsivällisesti ja rakastavasti. Hänen tyttärensä Edith muisteli erästä kokemusta nuoruudestaan:

”Isä neuvoi meitä jatkuvasti käyttäytymisessämme tähdentäen rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Muistan, kuinka kerran kun olin tulossa kotiin pianotunniltani, raitiovaunun rahastaja unohti ottaa minulta maksun. – – Jotenkin hän meni ohitseni, ja saavuin määränpäähän pidellen yhä viisisenttistä kädessäni, ja olin suoraan sanottuna aika innoissani siitä, että olin matkustanut ilmaiseksi.

Juoksin iloisena isän luo kertomaan hyvästä onnestani. Hän kuunteli kertomustani kärsivällisesti. Aloin ajatella, että olin toiminut hienosti. – – Olin varma, ettei rahastaja tiennyt, etten ollut maksanut matkasta, ja siksi kaikki oli hyvin.

Kun olin lopettanut kertomukseni, isä sanoi: ’Mutta kulta, vaikka rahastaja ei tiedäkään siitä, sinä tiedät ja minä tiedän ja taivaallinen Isä tietää. Niinpä meitä on yhä kolme, joiden täytyy tulla vakuuttuneiksi siitä, että sinä maksat täyden korvauksen jo saamastasi palvelusta.’”

Edith meni takaisin kadunkulmaan ja maksoi matkansa raitiovaunun tultua takaisin. Myöhemmin hän ilmaisi kiitollisuuden tavasta, jolla hänen isänsä hoiti tilanteen: ”Olen todellakin kiitollinen isästä, joka oli tarpeeksi viisas osoittamaan minulle ystävällisesti erheeni, koska jos siitä ei olisi välitetty, olisin voinut ajatella, että hän hyväksyi sen, ja olisin saattanut yrittää jotakin samankaltaista toisella kertaa.”² (Katso ehdotus 1 sivulla 241.)

George Albert Smithin opetuksia

Vanhemmilla on ensisijainen velvollisuus opettaa lapsilleen evankeliumia.

Yksi kaikkein suurimmista ja rikkaimmista siunauksistanne tulee olemaan se, minkä saatte, jos opetatte kuten teidän pitäisi ja koulutatte kuten teidän pitäisi näitä valittuja henkiä, jotka taivaallinen Isämme lähettää maailmaan näinä myöhempinä aikoina. – – Älkää jättäkö lastenne valmentamista kouluille. Älkää jättäkö heidän valmentamistaan Alkeisyhdistykselle, pyhäkoululle, [kirkon nuorten järjestöille]. Ne auttavat teitä ja tekevät hienoa työtä, mutta muistakaa, mitä Jumala itse on sanonut: jos vanhemmat eivät opeta lapsilleen uskoa Jumalaan, parannusta ja kastetta ja kätten päällepanemista kahdeksan vuoden iässä, synti on vanhempien päällä [ks. OL 68:25–28]. Tämä ei ole uhkaus, veljeni ja sisareni. Se on ystävällinen ja rakastava neuvo taivaalliselta Isältämme, joka tietää kaiken ja ymmärtää ja tajuaa, mitä tapahtuu, kun lasten sallitaan kasvaa ilman tätä valmennusta.³

Haluan todella hartaasti, että se, mitä aion sanoa, painuu jokaisen Siionin vanhemman mieleen, ja se on, että vaikka Herra on antanut kaikki nämä suurenmoiset kasvatuksesta huolehtivat laitokset, vaikka tiede on antanut hyvin paljon mukavuudeksemme ja siunaukseksemme, vaikka kirkko on varannut paikkoja, joihin voimme lähettää lapsemme saamaan opetusta Kristuksen evankeliumista, se ei vapauta teitä tai minua vastuusta ja velvoitteesta, jonka taivaallinen Isämme on antanut meille opettaa omia lapsiamme. – – Ei riitä, että lapsilleni opetetaan apujärjestöissä uskoa, parannusta ja kastetta sekä Pyhän Hengen lahjan antamista kätten päällepanemisella. Isäni taivaassa on käskenyt, että minun tulee tehdä se itse.⁴

Kukaan toinen ei voi hoitaa osaa, jonka Jumala on määrännyt meille vanhemmille. Olemme ottaneet vastaan velvoitteen, kun olemme saattaneet lapsia maailmaan. Emme voi siirtää tehtävää millekään järjestölle. Se on meidän. – – Teillä ja minulla on ensimmäinen ja ensisijainen velvoite paitsi ohjata ja neuvoa myös kouluttaa näyttämällä esimerkkiä, viettämällä riittävästi aikaa rakkaittemme, näiden poikien ja tyttöjen, kanssa, ettei heitä johdatettaisi – – kielletyille poluille.⁵

Kutsukaa perheenne luoksenne, ja jos ette ole aiemmin antaneet heille ymmärrystä elämän tarkoituksesta ja tietoa Herramme evankeliumista, tehkää se nyt, sillä sanon teille Herran palvelijana, että he tarvitsevat sitä nyt ja he tulevat tarvitsemaan sitä tästä eteenpäin.⁶ (Katso ehdotus 2 sivulla 242.)

Muut kiinnostuksenkohteet eivät saa johtaa meitä unohtamaan velvollisuuttamme opettaa lapsiamme.

Luukkaan evankeliumissa meille kerrotaan, että tulisi aika, jolloin ihmiset tukahtuvat elämän huoliin ja rikkauksiin ja nautintoihin [ks. Luuk. 8:14]. Minulla on mielessäni – – tälläkin hetkellä miehiä ja naisia, joita rakastan mutta joiden hengellisyys tukahtuu juuri näihin asioihin, ja vastustaja johtaa heitä tuota helppoa mielihyvän tietä ja he laiminlyövät velvollisuutensa vanhempina ja Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseninä.

– – Hämmennyksen, jännityksen ja kaikkien elämän nautintojen keskellä – – älkäämme unohtako velvollisuutta, joka meillä on näitä Jumalan kuvaksi luotuja poikia ja tyttöjä kohtaan. Hän on heidän henkensä Isä, ja Hän pitää meitä vastuullisina opetuksesta, jota he saavat. Toivon ja rukoilen, että opettaisimme heitä niin, että kun loppu tulee, me voimme saada Häneltä tämän siunauksen: ”Hyvin tehty, hyvä ja luotettava palvelija, tule Herrasi ilojuhlaan” ja että me saisimme pitää rakkaamme luonamme iankaikkisesti.⁷

Luulenpa, että haluaisin kertoa teille erään tarinan. Monta vuotta sitten Indianassa asui kaksi poikaa, nuoria kavereita, jotka työskentelivät maatiloilla noin kymmenen kilometrin päässä toisistaan. He tekivät uutterasti töitä joka päivä hoitaen askareitaan, lypsäen lehmiä jne. Sitten ollessaan noin 13- tai 14-vuotias ensimmäinen poika meni kerran isänsä luo ja sanoi: ”Isä, minä haluaisin lähteä kaupunkiin. Haluaisin nähdä kirkkaat valot. Mietin, että enkö voisi mennä varhain jonakin iltana, jos tekisin lujasti töitä ja saisin askareeni hoidettua?” Isä sanoi: ”Et voi lähteä, koska et voi tehdä työtäsi.” ”Jos olen valmis nousemaan päivän koittaessa ja tekemään töitä koko päivän, voinko kävellä kaupunkiin? Se ei ole kovin kaukana, ja voisin olla siellä tunnin tai pari ja tulla sitten varhain kotiin.” Isä sanoi: ”No, jos tosiaan teet kaikki askareesi, niin voit mennä.” Isät, ymmärtäkää tämä. Tulos oli, että poika lähti. Hän saapui kaupunkiin, kun oli lähes pimeä. Kaupat ja pankit olivat kiinni. Avoinna oli monia biljardihalleja ja uhkapelipaikkoja. Kaikki hyvät ihmiset olivat sisätiloissa, useimmat heistä omissa kodeissaan. Kaikki irtolaiset olivat kaduilla tai noissa paikoissa. He näkivät tämän nuoren pojan tulevan sisään, ja he ottivat hänet mukaan. Ei kestänyt kauan, kun he olivat näyttäneet hänelle asioita, joita kenenkään pojan ei pitäisi nähdä. Se oli hänen kokemuksensa. Hän sai maistaa sellaista, mikä ei ollut hänelle hyväksi.

Toinen poika meni isänsä luo samalla tavoin. Hän sanoi: ”Isä, haluaisin käydä joskus kaupungissa. Etkö haluaisi, että menisin ja näkisin jotakin sellaista, mitä en ole koskaan nähnyt? Minun täytyy lähteä ennen pimeää, että näen jotakin.” ”Poikani”, isä vastasi, ”mielestäni sinulla on oikeus mennä kaupunkiin, ja mielestäni sinulla on oikeus saada isäsi lähtemään mukaasi. Valitse päivä, niin autan sinua askareissasi, niin että voimme lähteä riittävän varhain, jotta voit tavata joitakuita tovereistani.”

Puhun samasta paikasta – nämä kaksi maatilaa eivät olleet kaukana toisistaan. Viikon sisällä poika oli valinnut päivän. He hoitivat askareet ja lähtivät kaupunkiin. He saapuivat vähän ennen kello neljää iltapäivällä. He tulivat sinne ennen kuin pankit olivat kiinni. Poika oli pukeutunut hyviin vaatteisiinsa. Isä vei hänet pankkiin ja esitteli hänet pankinjohtajalle, joka kätteli häntä ja sanoi: ”Kun olet kaupungissa, tule katsomaan meitä, niin otamme sinut mielellämme vastaan.”

Isä vei hänet liikeyrityksiin, joissa hänellä oli liikeasioita ja joissa ihmiset tervehtivät häntä miellyttävästi. Kun he lähtivät yhdessä kotiin katsottuaan ensin erään esityksen, tuo poika oli tutustunut joihinkuihin hienoimmista miehistä sillä paikkakunnalla. Tulos oli, että kun hän tuli vanhemmaksi ja lähti kaupunkiin, hänen kumppaneinaan oli hienoja ihmisiä.⁸ (Katso ehdotus 3 sivulla 242.)

Haluan ehdottaa teille – –, ettette voi käyttää aikaanne paremmin ettekä millään muulla tavoin hyödyllisemmin kuin kouluttamalla poikianne ja tyttöjänne olemaan kelvollisia saamaan taivaallisen Isämme siunauksia.⁹

Vanhemman esimerkki voi johtaa lapsen turvaan, vanhurskauteen ja onneen.

Olkaamme lapsillemme esimerkkejä vanhurskaudesta. Pitäkäämme perherukouksemme ja pyytäkäämme siunausta ruoalle. Antakaamme lastemme nähdä, että me aviopuolisoina kohtelemme toisiamme hellästi. Kun vielä on aikaa, tarttukaa aviomiehenä ja vaimona tilaisuuteen siunata toisianne kaikin tavoin rakkaudellanne, ystävällisyydellänne ja avuliaisuudellanne. Tarttukaa tilaisuuteen, kun vielä on aikaa, opettaa pojillenne ja tyttärillenne, kuinka elää onnellisena. – – Olkoon kotimme rauhan ja toivon ja rakkauden tyyssija.¹⁰

Vain muutama päivä sitten näin kirjeen mieheltä, joka oli luultavasti elänyt puolet elämästään. Kirjoittaessaan isälleen hän sanoi: ”Huolenpitosi rakkaistasi, opetuksesi minulle, minulle näyttämäsi esimerkit ovat olleet minulle innoituksena tehdä sitä, mitä Herra haluaa minun tekevän. Olen tuntenut, että seuratessani jalanjälkiäsi olisin turvassa.” Siinä oli viisas isä, siinä oli siunattu isä, joka kykeni kylvämään poikansa mieleen sellaisen luottamuksen. – – Isän käytöksen ansiosta – ainakin poika luki sen kirjeessään isänsä ansioksi – kodissaan näytetyn esimerkin ansiosta hän on nyt yksi tämän kirkon tukipilareita. Hän osaa elää maailmassa ja pitää Herran käskyt. Hänen intonsa tehdä hyvää sai innoituksen kodista, jossa hän eli. Hän ei löytänyt kotoa itsekkyyttä vaan epäitsekkyyttä. Vanhemmat eivät olleet innokkaita saamaan kaikkea mahdollista ja pitämään sitä itsekkäästi omanaan, vaan he kulkivat etsien heitä tarvitsevia, rohkaisten ja siunaten näitä. Mikään määrä puhetta maailmassa ei olisi pannut tuon miehen sydämeen sitä, mitä siellä on nyt, vaan sen teki esimerkki, jota hänen vanhempansa näyttivät, vanhemmat, jotka asuivat kodissa, jossa hän itse asui.

Minulla ei ole mitään epäilystä siitä, etteikö paikkakunnilla, joissa asumme, ja maailmassa ole satoja, kenties tuhansia miehiä ja naisia, jotka sanoisivat samaa isänsä ja äitinsä opetuksista. Mutta pelkään, että meitä on muutamia, joihin maailman tavat vaikuttavat ja jotka on vallannut ajatus, että meidän pitää seurata muita huolimatta siitä, mihin he uskovat tai mitä he tekevät. Siinä tapauksessa esimerkkimme ei ole siunaus vaan voi tuhota lastemme onnen.¹¹

Todistakaamme päivittäisillä toimillamme sekä keskusteluissamme, että me uskomme tämän olevan Isän työtä, niin tulemme saamaan sanoin kuvaamatonta iloa, ja lapset, jotka kasvavat kodissamme, vahvistuvat uskossa ja nöyryydessä. Heitä siunataan ja heille annetaan voimaa väistää vastustajan nuolia, jotka on suunnattu heitä kohti, ja ahdistuksen sijaan, joka on vaivannut ihmislapsia synnin tähden, he kokevat lohtua, rauhaa ja onnea ja – – tämän maan asuttavat miehet ja naiset, joilla on luonteenlujuutta olla välittämättä elämän pahoista asioista.¹² (Katso ehdotus 4 sivulla 242.)

Rakastamalla ja opettamalla nuoriamme me voimme osaltamme varjella heitä pahalta.

Myöhempien aikojen pyhät, opettakaa lapsenne noudattamaan siveyden lakia. Ympäröikää heidät rakkautenne käsivarsilla, niin ettei heillä ole mitään halua langeta paholaisen kiusauksiin, jotka ympäröivät heitä joka puolelta. – –

Mikä etuoikeus onkaan vanhemmilla olla omassa kodissaan ympärillään perhe, jossa on puhtaita poikia ja tyttöjä, jotka taivaallinen Isämme on heille antanut ja joiden henget ovat syntyneet taivaalliselle Isällemme! Mikä ilo onkaan saada heidät toimimaan yhdessä nauttien taivaallisen Isämme siunauksista ja iloiten Hänen Henkensä kumppanuudesta ja kouluttaa heitä heidän nuorella iällään niin, että kehittyessään aikuisiksi he ovat säilyttäneet elämänsä puhtauden!

Veljeni ja sisareni, pyydän, että te suuremmalla innolla, huomaavaisemmin, kärsivällisemmin kuin koskaan ennen varjelisitte nousevaa sukupolvea ansoilta, joita vastustaja on virittänyt heidän tielleen. Monet [elokuvistamme], radio-ohjelmistamme, lehdistämme, kirjoistamme jne. ovat sopimattomia – –, ja ellemme me kumoa niiden vaikutusta tervehenkisellä opetuksella ja ympäristöllä tuoden nuorillemme sen hyödyn, että he tuntevat hyvien miesten ja naisten elämää, opettaen heille profeettojen hyveitä ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tarkoitusta, osa heistä, joita rakastamme, saattaa luisua käsistämme. – –

Opettakaamme lapsiamme olemaan elämässään puhtaita, olemaan vanhurskaita. Opettakaa poikanne varjelemaan siskojensa ja tyttötovereidensa hyveellisyyttä. Opettakaa tyttärenne varjelemaan niiden poikien hyveellisyyttä, joiden kanssa he ovat tekemisissä. – – Erikoistukaamme, jos voin käyttää tuota termiä, poikiemme ja tyttöjemme kasvattamiseen Jumalan Hengen vaikutuksen alaisuudessa, niin ettei vastustajalla ole voimaa johtaa heitä harhaan.¹³ (Katso ehdotukset 5 ja 6 sivulla 242.)

Evankeliumin tutkiminen perheenä auttaa meitä pitämään lapsemme lähellämme.

Meidän etuoikeutemme, meidän velvollisuutemme, veljet ja sisaret, on kodeissamme kutsua perheemme yhteen nauttimaan toisistaan sekä vahvistamaan ja tukemaan toisiaan, saamaan opetusta pyhien kirjoitusten totuuksista. Jokaisessa kodissa lapsia tulee kannustaa lukemaan Herran sanaa sellaisena kuin se on ilmoitettu meille kaikkina taloudenhoitokausina. Meidän tulee lukea Raamattua, Mormonin kirjaa, Oppia ja liittoja ja Kallisarvoista helmeä, eikä vain lukea niitä kodissamme vaan selittää niitä lapsillemme, niin että he ymmärtäisivät – – Jumalan kanssakäymiset maan päällä olevien kansojen kanssa.

Katsokaamme, voimmeko tehdä tässä asiassa tulevaisuudessa enemmän kuin olemme tehneet aiemmin. Sitoutukaamme periaatteeseen ja käytäntöön koota perheemme ympärillemme omassa kodissamme. Kysyköön jokainen meistä itseltään: ”Olenko tehnyt velvollisuuteni kotona lukemalla ja opettamalla evankeliumia sellaisena kuin se on ilmoitettu Herran profeettojen välityksellä? Olenko pitänyt lapseni lähelläni ja tehnyt kodista miellyttävän paikan ja paikan, jossa on kunnioitusta, rakkautta, ymmärtämystä ja omistautumista?”

Ellemme ole, tehkäämme parannus laiminlyönnistämme ja tuokaamme perheemme ympärillemme ja opettakaamme heille totuutta. – –

”Olenko saattanut kotini järjestykseen?” Tämän tulee olla kysymys jokaisessa sydämessä. Ei, onko naapurini tehnyt niin, vaan olenko minä tehnyt sen, mitä Herra minulta vaatii?¹⁴

Lapsemme ovat kallisarvoisin lahja, mitä Isämme meille antaa. Jos me voimme ohjata heidän jalkansa pelastuksen tielle, meitä ja heitä odottaa iankaikkinen ilo. – –

Yksi tapa, jolla me voimme pitää heidät lähempänä itseämme, on kokoontua entistä useammin yhteen kodissamme. Kirkko on pyytänyt, että joka viikko varataan ainakin yksi koti-ilta, jolloin koko perhe kokoontuu yhteen nauttimaan toistensa seurasta, nauttimaan kotilieden yksinkertaisista iloista ja keskustelemaan keskenään asioista, joilla on suurta ja kestävää arvoa.

– – Vuonna 1915 ensimmäinen presidenttikunta kirjoitti tästä ”vaarnanjohtajille, piispoille ja vanhemmille Siionissa”, ja lainaan siitä, mitä he silloin sanoivat:

”Neuvomme ja kehotamme aloittamaan kaikkialla kirkossa ’koti-illan’ vieton, jolloin isä ja äiti voivat koota yhteen poikansa ja tyttärensä kotona ja opettaa heille Herran sanaa. – – Tämä ’koti-ilta’ tulisi omistaa rukoukselle, kirkon ja muiden laulujen laulamiselle, soittamiselle, pyhien kirjoitusten lukemiselle, perheasioille sekä opetukselle evankeliumin periaatteista ja elämän eettisistä ongelmista samoin kuin lasten tehtävistä ja velvollisuuksista vanhempiaan, kotia, kirkkoa, yhteiskuntaa ja kansakuntaa kohtaan.”

Ja seuraava siunaus luvattiin niille, jotka tekisivät sen, mitä pyydettiin:

”Jos pyhät noudattavat tätä neuvoa, me lupaamme, että siitä koituu suuria siunauksia. Rakkaus kodissa ja kuuliaisuus vanhempia kohtaan lisääntyvät. Usko kasvaa Israelin nuorten sydämessä, ja he saavat voimaa taistella heitä saartavia pahan vaikutuksia ja houkutuksia vastaan.”

Nämä periaatteet ja lupaukset koskevat meitä edelleen.¹⁵

Jos koti-ilta voisi olla tosiasia myöhempien aikojen pyhien keskuudessa, jos yhtenä iltana viikossa eläisimme omiemme kanssa Herran Hengen vaikutuksessa oman kotilietemme äärellä niiden ympäröiminä, jotka Herra on meille antanut ja joista sanonut nimenomaan meille, että meidän tulee opettaa heitä, kuinka monta onnellista kotia olisikaan siellä, missä nyt on surua ja epäsopua ja ahdistusta. – –

Kun me pidämme poissa maailman ja ulkopuoliset asiat ja rukouksen ja kiitoksen voimalla annamme pojillemme ja tyttärillemme niitä rikkaita totuuksia, jotka Herra on suonut meille meidän ja heidän hyvinvoinniksemme, usko alkaa aidosti kehittyä. Toivon, että meidän on mahdollista palata, jos olemme poikenneet tuosta neuvosta. Kootkaamme lapsemme ympärillemme ja antakaamme kotimme olla paikka, jossa Herran Henki pysyy. Jos teemme osamme, voimme tietää ja olla varmoja siitä, että taivaallinen Isämme tekee omansa.¹⁶ (Katso ehdotus 7 sivulla 242.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–VII.

Ajattele kertomusta sivuilla 231–233. Miksi arvelet George Albert Smithin kyenneen opettamaan tytärtään Edithiä niin hyvin? Mieti nuoruudestasi tilannetta, jolloin vanhempasi opetti sinulle jotakin, millä oli vaikutusta elämääsi. Miksi tuo opetus oli niin tehokas?
Tutki ensimmäistä osiota opetuksista (s. 233–234) ja kohtaa OL 93:37–40. Miksi arvelet Herra antaneen vanhemmille eikä muille organisaatioille tehtävän opettaa lapsilleen evankeliumia? Kuinka kirkon järjestöt voivat auttaa vanhempia tässä tehtävässä? Kuinka sukulaiset voivat auttaa? Jos sinulla ei ole omia lapsia, harkitse tapoja, joilla sinulla voi olla olla vanhurskas vaikutus kirkon nuoriin vanhempia tukevalla tavalla.
Käy läpi sivuilla 235–236 oleva kertomus. Kuinka lapset hyötyvät siitä, että vanhemmat viettävät heidän kanssaan aikaa? Millaiset elämän huolet ja nautinnot (ks. s. 234) voivat saada meidät laiminlyömään perhettämme koskevat velvollisuutemme? Mitä voimme tehdä voittaaksemme nämä häiriötekijät?
Lue osio, joka alkaa sivulta 236. Mieti asenteitasi maailman tapoihin ja sitä, kuinka nuo asenteet voivat vaikuttaa lapsiisi. Mitkä päivittäiset toimet ovat lapsillemme erityisen voimakas todistus uskonkäsityksistämme?
Millaisia kiusauksia lapset ja nuoret kohtaavat asuinpaikkakunnallasi? Tutki osiota, joka alkaa sivulta 238, ja etsi asioita, joita vanhemmat, isovanhemmat ja muut voivat tehdä auttaakseen nuoria vastustamaan kiusausta.
Presidentti Smith antoi neuvon, että meidän tulee ”erikoistua” lastemme kasvattamiseen Hengen vaikutuksen alaisuudessa (ks. s. 239). Mitä se merkitsee sinulle? Mitä vanhemmat voivat tehdä erikoistuakseen lastensa kasvattamiseen vanhurskaudessa?
Sivuilla 240–241 presidentti Smith käy läpi joitakin lupauksia, joita annetaan säännölliset perheillat pitäville perheille. Kuinka nämä lupaukset ovat täyttyneet omassa perheessäsi? Mitä neuvoja antaisit perheelle, joka ei ole koskaan aiemmin pitänyt perheiltoja mutta haluaisi aloittaa?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Sananl. 22:6; Jes. 54:13; En. 1–3; Moosia 4:14–15; Alma 56:45–48; OL 68:25–31; ks. myös ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49

Opetusvihje: ”Varo lopettamasta hyviä keskusteluja liian pian yrittäessäsi käydä läpi kaiken valmistamasi aineiston. Vaikka onkin tärkeätä käydä aineisto läpi, on tärkeämpää auttaa oppijoita tuntemaan Hengen vaikutus, ratkaista heidän kysymyksensä, lisätä heidän ymmärrystään evankeliumista ja syventää heidän päätöstään pitää käskyt.” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, s. 64.)

George Albert Smithin vaimo Lucy ja heidän tyttärensä Edith (vasemmalla) ja Emily (oikealla).

”[Ette] voi käyttää aikaanne paremmin ettekä millään muulla tavoin hyödyllisemmin kuin kouluttamalla poikianne ja tyttöjänne olemaan kelvollisia saamaan taivaallisen Isämme siunauksia.”

”Jos koti-ilta voisi olla tosiasia myöhempien aikojen pyhien keskuudessa, – – kuinka monta onnellista kotia olisikaan.”