Luku 20

Ajallinen pelastus meille itsellemme ja muille

Jos me noudatamme Herran neuvoja, kykenemme täyttämään paremmin omat ajalliset tarpeemme ja auttamaan tarvitsevia ympärillämme.

George Albert Smithin elämänvaiheita

George Albert Smithistä tuli kirkon presidentti, kun toinen maailmansota oli loppumassa. Sota oli jättänyt monet kansakunnat hävityksen partaalle, ja tuhannet ihmiset olivat vailla ruokaa ja muita elämän välttämättömyyksiä. Eräässä yleiskonferenssipuheessaan presidentti Smith kuvaili heidän ahdinkoaan ja kehotti pyhiä olemaan avuksi heidän kärsimyksensä lievittämisessä: ”He ovat kaikki [Jumalan] lapsia. He tarvitsevat meitä. He tarvitsevat paitsi moraalista tukeamme ja uskonnollista opetustamme, myös ruokaa ja vaatteita ja vuodevaatteita ja kaikenlaista apua, koska monissa tapauksissa heillä ei ole jäljellä mitään. Jos näkisitte joitakin kirjeistä, joita tulee toimistoomme muutamilta siellä olevilta köyhiltä ihmisiltä, sydäntänne riipaisisi. Ihmiset, jotka on viety kodeistaan uskotellen, että heidän sallittaisiin asettua muualle, onkin äkkiä jätetty heitteille, ja kun he sitten ovat palanneet koteihinsa, ne on ryöstetty ja niistä on viety kaikki, mitä heillä oli, ja heidät on jätetty avuttomiksi vailla paikkaa, minne mennä.”¹

Koska kirkon käytäntönä oli ollut monen vuoden ajan varastoida ruokaa, se oli valmis auttamaan näissä olosuhteissa. Pyrkimykset antaa tällaista apua alkoivat vuoden 1945 loppupuolella, kun presidentti Smith meni Washington D.C:hen sopimaan Yhdysvaltain presidentin Harry S. Trumanin kanssa järjestelyistä ruoan ja vaatteiden lähettämiseksi Eurooppaan. Heidän tapaamisensa aikana presidentti Truman sanoi: ”Autamme mielellämme teitä kaikin mahdollisin keinoin. – – Kuinka paljon aikaa teiltä vie saada kaikki valmiiksi?”

Presidentti Smith yllätti hänet vastaamalla: ”Kaikki on jo valmiina. – – Me [olemme rakentaneet] siiloja ja täyttäneet ne viljalla ja lisänneet karjaamme ja laumojamme ja nyt me tarvitsemme rautatievaunuja ja laivoja voidaksemme lähettää huomattavan määrän elintarvikkeita, vaatteita ja vuodevaatteita Euroopan kärsiville ihmisille. Kirkossamme on järjestö [Apuyhdistys], jolla on valmiina yli kaksituhatta kotitekoista tilkkutäkkiä.”

Presidentti Smith kertoi pyhille, että näiden lähetysten tuloksena ”monet ihmiset saivat viipymättä lämpimiä vaatteita, vuodevaatteita ja ruokaa. Heti kun saimme rautatievaunuja ja laivoja, meillä oli se, mitä tarvitsimme lähettääksemme tavarat Eurooppaan.”²

Miltei 15 vuotta aiemmin vanhin Smith, silloin kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä, puhui Apuyhdistykselle toisen äärimmäisen hädän – suuren lamakauden – aikana. Hän opetti, että tarvitsevien auttaminen on muutakin kuin ajallisen avun antamista. Se edellyttää myös todellista ystävällisyyttä ja rakkautta:

”Arvioni mukaan koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin ystävällisyyttä on tarvittu enemmän kuin nyt. Tämä on aikaa, jolloin ihmisten sielua ja sydäntä koetellaan. Tämä on aikaa, jolloin monet kokevat nälkää ja ahdistusta jopa myöhempien aikojen pyhien keskuudessa. – –

Minä uskon, että taivaallinen Isämme antaa meille tässä tilaisuuden kehittyä. – – Saamme nyt selville, onko keskuudessamme rakkautta, jota Vapahtajan mukaan pitäisi olla sydämessämme.”³ (Katso ehdotus 1 sivulla 219.)

George Albert Smithin opetuksia

Jos olemme viisaita varojemme käytössä, olemme valmistautuneita vaikeisiin aikoihin.

Varhaiset pioneerit saivat presidentti [Brigham] Youngilta neuvon pitää käsillä vuoden ruokavarastoa, niin että jos joku menetti satonsa, hän kykeni selviytymään seuraavaan sadonkorjuuseen asti. – –

Meillä voi olla vaikeita aikoja, veljet ja sisaret, mutta me voimme valmistautua niihin, jos ajattelemme seitsemää yltäkylläisyyden vuotta ja seitsemää nälkävuotta faraon aikoina ja suunnittelemme kuten he [ks. 1. Moos. 41]. Sellaiset olosuhteet voivat tulla jälleen. Emme tiedä, mutta sen tiedämme, että kirkon alkuaikoina presidenttikunta ja kirkon johto neuvoivat ihmisiä varastoimaan riittävästi ruokaa hätätilanteesta selviytymiseen. Tuloksena on ollut, että sen jälkeen kun ihmiset asettuivat tänne pysyvästi ja maatilat alkoivat tuottaa ja karjalaumat ja katraat lisääntyä, kenelläkään ei ole ollut todellista tarvetta kärsiä ruoan puutetta.⁴

Me elämme vaikeita aikoja. Pyhät kirjoitukset ovat täyttymässä, ja minusta näyttää siltä, että tämä on juuri sitä aikaa, jolloin valitutkin johdetaan harhaan, jos mahdollista. On merkittävää, kuinka helppoa niiden, jotka haluavat edistää taloudellisia hankkeitaan maailmassa, on löytää syy olla välittämättä Herran selkeistä opetuksista, jotka liittyvät elämäämme. Ja minusta on outoa, kuinka monet ihmiset ottavat tavakseen kuunnella niitä, jotka sanovat taivaallisen Isämme ilmoitetun tahdon vastaisia asioita. – –

Tätä kansaa on neuvottu säästämään energiaansa ja varojaan. Ne, jotka Herra on nostattanut opastamaan meitä, ovat opettaneet, että pitääksemme huolta itsestämme ja perheestämme meidän tulee elää tulojemme mukaan, että meidän ei pidä noudattaa maailman tapoja ja kuluttaa yhtä nopeasti tai jopa nopeammin kuin voimme ansaita rahoja, joita saamme käsiimme.

Pelkään, että monessa tapauksessa myöhempien aikojen pyhiä sokaisee heidän oma turhamaisuutensa, heidän halunsa olla sitä mitä maailma on, ja taivaallinen Isämme on sanonut meille hyvin selvin sanoin, ettemme voi elää siten kuin maailma elää ja nauttia Hänen Hengestään.⁵

Jotkut ihmiset – – käyttävät omaisuutensa ja tuhlaavat rahansa tarpeettomiin asioihin, ja jos vaikeita aikoja tulee, he saattavat huomata olevansa kykenemättömiä vastaamaan velvoitteistaan.

Voisimme ottaa oppia muurahaisesta. Se kokoaa tarvikkeitaan, kun niitä on saatavilla, ja varastoi ne sen päivän varalle, kun niitä ei olisi mahdollista hankkia. Tuloksena on, että sen ruokakomero on yleensä hyvin varustettu. Heinäsirkka, joka on paljon suurempi hyönteinen, ei toimi sillä tavoin. Se ei kokoa mitään varastoon vaikeita aikoja varten vaan luottaa siihen, että kaitselmus antaa sen, mitä se tarvitsee, ja tulos on, että useimmat heinäsirkat kuolevat nälkään.

Pelkään, että jotkut ihmiset ovat heinäsirkan kaltaisia eivätkä käytä hyväkseen tilaisuuksiaan järkevällä tavalla. Jos he ottaisivat oppia muurahaisesta, he panisivat talteen ruokaa, jota tarvitsevat, ja heillä olisi aina sitä saatavilla.⁶ (Katso ehdotus 2 sivulla 219.)

Herra on neuvonut meitä tekemään työtä oman elantomme ansaitsemiseksi.

Se tosiasia, että monilla ihmisillä on käytössään niin paljon rahaa, antaa nuorille joissakin tapauksissa tunteen, että koska rahaa saa suhteellisen helposti, rehellinen työnteko ei ole tarpeellista eikä toivottavaa. Ja silti olen vakuuttunut siitä, että jokainen maan päällä elänyt kansa, joka ei ole ansainnut elantoaan rehellisesti ja työteliäästi, on joutunut rappiolle.

Jos lapsemme varttuvat joutilaisuudessa, tiedämme, ettei se ole Herralle mieleen.⁷

Kuinka paljon paremmin onkaan meidän laitamme, kun teemme jotakin järkevää työtä.⁸

Taivaallinen Isämme – – sanoi kauan, kauan sitten, että Siionissa oli laiskureita, – – ja Hän sanoi: ”Se, joka on laiska, ei saa syödä työmiehen leipää eikä pitää tämän vaatteita” [OL 42:42]. Oletan, ettei Hän tarkoittanut niitä, jotka eivät löydä työtä ja jotka yrittävät aidosti pitää huolen itsestään. Oletan, että Hän tarkoitti tapaa, joka joillakuilla ihmisillä on turvautua naapuriinsa. – – Minusta tuntuu, ettei kenellekään ihmiselle maailmassa ole annettu oikeutta ajatella, että hän voi luottaa siihen, että joku toinen hankkii hänelle elannon. Kun olin lapsi, minusta ei tuntunut, että jonkun pitäisi tarjota minulle keino elättää itseni. Herra antoi minulle älyä. Hän käski, että minun tulee tehdä työtä, ja minä aloin tehdä työtä ollessani 12-vuotias, ja sain siitä iloa, ja olen ansainnut elantoni ja auttanut muita yli 50 vuoden ajan.

Kiitän Jumalaa työstä ja ilosta, jota saa tekemällä työtä maailmassa. Se voi olla millaista työtä tahansa, kunhan se on kunniallista. Mutta Herra on tarkoittanut, että meidän tulee olla työteliäitä. Hän sanoi muinaisina aikoina, että otsa hiessä meidän tulee ansaita elantomme [ks. 1. Moos. 3:19].⁹ (Katso ehdotus 3 sivulla 219.)

Ei rikkaan eikä köyhän tule kiinnittää sydäntään rikkauksiin.

”Voi teitä rikkaita, jotka ette halua antaa omaisuudestanne köyhille, sillä teidän rikkautenne turmelevat teidän sielunne; ja tätä te valitatte rangaistuksen ja tuomion ja suuttumuksen päivänä: Sadonkorjuu on ohi, kesä on päättynyt, ja minun sieluni on pelastamatta!” (OL 56:16.)

Niin Herra sanoo rikkaista, jotka kieltäytyvät antamasta omaisuudestaan köyhille. Mutta Hän sanoo jotakin aivan yhtä vakavaa köyhälle, joka ei tee parastaan. Hän sanoo:

”Voi teitä köyhiä, joiden sydän ei ole särkynyt, joiden mieli ei ole murtunut ja joiden vatsa ei ole kylläinen ja jotka ette estä käsiänne tarttumasta toisten ihmisten tavaroihin; joiden silmät ovat täynnä ahneutta ja jotka ette tahdo tehdä työtä omilla käsillänne!” (OL 56:17.) – –

Sitten Hän sanoo edelleen: ”Mutta siunattuja ovat köyhät, jotka ovat puhdassydämisiä.” Siinä on melkoinen ero. ”– – siunattuja ovat köyhät, jotka ovat puhdassydämisiä, joiden sydän on särkynyt ja joiden mieli on murtunut, sillä he saavat nähdä Jumalan valtakunnan tulevan voimassa ja suuressa kirkkaudessa heidän pelastuksekseen; sillä maan rehevyys on heidän” (OL 56:18).

On niitä, joilla ei ole maailman rikkautta, mutta joilla on silti elämä ja olemassaolo ja älyä ja jotka ovat innokkaita tekemään sitä, mitä Herra haluaa heidän tekevän. – –

Veljeni ja sisareni, organisaatioissamme on sekä rikkaita että köyhiä. Jos olemme köyhiä, voimme olla kelvollisia aivan kuten Herra tässä osoittaa. Me voimme olla puhdassydämisiä ja tehdä parhaamme, eikä Hän salli niiden, jotka tekevät parhaansa, olla ilman elämän välttämättömyyksiä niiden keskuudessa, jotka ovat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. – –

Toivon, ettei meistä tule katkeria, koska jotkut miehet ja naiset ovat varakkaita. Jos me olemme varakkaita, toivon, ettemme ole itsekeskeisiä ja tietämättömiä Isämme muiden lasten tarpeista. Jos olemme varakkaampia kuin he ovat, meidän pitäisi olla todellisia veljiä ja sisaria eikä vain olla olevinamme. Meillä pitäisi olla halu kehittää tässä maailmassa sellainen järjestys, että muiden olisi hyvät tekomme nähdessään pakko ylistää taivaallisen Isämme nimeä. – –

Emme saa langeta muiden ihmisten huonoihin tapoihin. Emme saa omaksua sellaista asennetta, että otamme sen, mitä toisella on. Palatkaa kymmeneen käskyyn, niin löydätte yhden lyhyen kappaleen: ”Älä tavoittele toisen [omaa]” [2. Moos. 20:17]. – –

Emme saa omaksua sellaista asennetta. Muut saattavat tehdä niin, mutta jos meillä on sydämessämme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin henki, meitä ei siinä suhteessa eksytetä.

Meille kerrotaan, ettemme voi palvella Jumalaa ja jotakuta toista herraa [ks. Matt. 6:24]. Meidän täytyy tehdä valintamme, ja jos me haluamme olla Jumalan palvelijoita ja taivaallisen Isämme lapsia ja ansaita Hänen siunauksensa, meidän täytyy tehdä se kunnioittamalla Häntä ja pitämällä Hänen käskynsä. Tunteemme ja rakkautemme, jos saan käyttää sitä ilmaisua, tulee lähteä kaikkeen maailmaan sikäli kuin se otetaan vastaan.¹⁰ (Katso ehdotus 4 sivulla 219.)

Kymmenyksillä ja muilla uhreilla me autamme kirkon työtä ja olemme siunaukseksi tarvitseville.

Herra on antanut meille etuoikeuden lahjoittaa tuloistamme kymmenesosan Hänen kirkolleen Hänen työnsä edistämiseksi maailmassa. Ne, jotka maksavat kymmenyksensä, saavat siunauksensa. – – Emme voi odottaa ansaitsevamme siunausta ilman vilpitöntä ponnistusta. Meitä vaaditaan tekemään sellaista, mikä joistakuista näyttää uhrauksilta. Otaksun ihmisten ajattelevan, että kun he maksavat kymmenyksensä, he tekevät uhrauksen, mutta he eivät tee. He tekevät todellisen sijoituksen, joka palautuu iankaikkisina osinkoina. Taivaallinen Isämme antaa meille kaiken, mitä meillä on. Hän antaa kaiken käsiimme valtuuttaen meitä pidättämään siitä omaan käyttöömme yhdeksän kymmenesosaa, ja sitten Hän pyytää, että me annamme Hänen kymmenesosansa sinne, minne Hän ohjaa ja missä Hän tietää sen saavan aikaan eniten hyvää Hänen kirkkonsa kehittymisessä.

Kun kuulimme tänä aamuna tämän suurenmoisen kirkon raportteja [yleiskonferenssikokouksessa], talousraportti teki minuun suuren vaikutuksen – tieto siitä, että tällainen suuri järjestö, jossa on joukoittain ihmisiä ja joka toimii niin monella tavalla, on maailman sekasorron ja ahdingon keskellä sellaisessa tilassa, että yksi kirkon presidenttikunnasta voi seisoa täällä ja sanoa totuudenmukaisesti meille, että tämä kirkko on velaton. Vaikka kansakunnat ja useimmat ihmiset ovat velassa, silti kirkkoa on hoidettu niin, että se on velaton. Ajatelkaamme sitä. Tukekaamme kirkkoa. Seuratkaamme kirkon aktiivista johtoa. Eläkäämme niin, että Herra voi siunata meitä siten kuin Hän siunaa kirkkoa.¹¹

Jos olette maksaneet rehelliset kymmenykset, voin sanoa epäröimättä, että ne muut yhdeksän kymmenesosaa ovat olleet suuremmaksi siunaukseksi niille, jotka ovat maksaneet, kuin sata prosenttia on ollut niille, jotka eivät ole. Tämä on Herran työtä. – – Ihmiset eivät olisi voineet tehdä tätä. Todistan, että kaiken anteliaisuutenne ja kaiken antinne, kaiken lähetystyönne ja köyhiin kohdistuvan huolenpitonne – – kaiken sen myötä, mitä olette antaneet tavallisina ihmisinä, se, mitä teillä on jäljellä, tuo teille enemmän onnea, enemmän rauhaa, enemmän lohtua ja suuremman varmuuden iankaikkisesta elämästä kuin mitä mikään muu kansa maailmassa nyt kokee.¹²

Olen varma, että Herra rakastaa niitä nöyriä, uskollisia sieluja, jotka ovat auliita ojentamaan auttavan kätensä tarvitseville, olipa kyse ruoasta tai vaatteista tai vuodevaatteista tai ystävällisyydestä, koska se kuuluu Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin.¹³ (Katso ehdotus 5 sivulla 219.)

Jos me olemme anteliaita varojemme suhteen, kenenkään ei tarvitse jäädä ilman.

Kenenkään miehen, naisen tai lapsen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ei tarvitse jäädä ilman, sillä kirkko on järjestetty auttamaan niitä, joilta puuttuu elämän välttämättömyyksiä. Kaikille on runsaasti ja ylikin. – – Jumala on sallinut ihmisten saada rikkautta, ja jos he hankkivat sitä oikein, se on heidän, ja Hän siunaa heitä sen käytössä, jos he käyttävät sitä oikein.¹⁴

Alamme olla niin kiinni maailmassa, että unohdamme ihmiset, jotka kärsivät ja joita voisimme monessa tapauksessa auttaa.¹⁵

Ajatelkaa miehiä, jotka ovat olleet työttöminä, ja naisia myös. – – Ajatelkaa lukuisia Isämme lapsia, jotka ovat ahdingossa ja joita Hän rakastaa aivan yhtä paljon kuin Hän rakastaa meitä. Ajatelkaa, millaista kärsimystä tullaan kokemaan, jos me, jotka olemme onnekkaampia, emme anna avokätisesti omaisuudesta, jonka Jumala on antanut käsiimme – eikä vain omaisuudesta, vaan jos pidätämme Hänen lapsiltaan rohkaisun ja avuliaisuuden sanan emmekä käy kodeissa, joissa on niin monia avuntarvitsijoita, emmekä anna sitä, mitä meidän jokaisen on mahdollista antaa. Veljet ja sisaret, me saamme kaikkia näitä tilaisuuksia rikastaaksemme itseämme ja kehittääksemme luonnettamme ja voidaksemme koota itsellemme aarteita taivaaseen, missä koi ja ruoste eivät tee tuhoa ja missä varkaat eivät murtaudu sisään ja varasta [ks. Matt. 6:20]. Näitä tilaisuuksia meille tarjoaa kaikkiviisas Isä, joka tuntien lopun alusta asti on sanonut: ”Tässä on tie, kulkekaa sitä.”

Katsokaamme ympärillemme naapurustossamme – älkäämme jättäkö sitä piispalle ja Apuyhdistykselle, vaan olkoon jokainen meistä rakastavan hyväntahtoisuuden tuoja niille, jotka tarvitsevat meitä niin paljon. Ja mitä sitten teemmekin, älkäämme saako apua tarvitsevia tuntemaan itseään köyhiksi. Antakaamme se, mitä annamme, aivan kuin se kuuluisi heille. Jumala on lainannut sen meille. Joskus me, jotka olemme koonneet varoja, [toimimme] aivan kuin luulisimme niiden kuuluvan meille. Kaiken, mitä meillä on – ruokamme, vaatteemme, suojamme, kotimme ja tilaisuutemme – olemme saaneet taloudenhoitajina kirkossa ja taivaallisen Isämme valtakunnassa, ja jos me – – annamme omaisuudestamme, vaikka se olisi vain lesken ropo, me saamme Häneltä, joka asuu korkeudessa, siunaukset, joita tarvitsemme elämässämme täällä maan päällä, ja kun tulee aikamme lähteä täältä tulevaan, me huomaamme, että meitä odottamassa on siunaus rakastavalta Isältä, joka on arvostanut tekemiämme ponnistuksia.¹⁶

Jos haluamme, että meidät luetaan Herramme valtakuntaan, selestiseen valtakuntaan, nyt on tilaisuutemme valmistautua – vilpittömällä rakkaudella, työteliäisyydellä, säästäväisyydellä, sitkeydellä ja halulla tehdä kaikki, mikä on vallassamme muiden siunaukseksi, antaaksemme – ei aina ajatellen, että meidän täytyy saada, vaan halulla antaa, sillä minä sanon teille: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa” [Ap. t. 20:35]. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on antamisen evankeliumi, ei vain omaisuudestamme vaan itsestämme antamisen, ja kiitän taivaallista Isääni siitä, että kuulun sellaiseen järjestöön, jota on niin opetettu.¹⁷ (Katso ehdotus 6 sivuilla 219–220.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–VII.

George Albert Smith sanoi pyhille suuren lamakauden aikana: ”Minä uskon, että taivaallinen Isämme antaa meille tässä tilaisuuden kehittyä” (s. 211). Mitä se merkitsee sinulle? Millä tavoin me kehitymme palvellessamme niitä, jotka ovat avun tarpeessa?
Kun luet ensimmäisen osion opetuksista (s. 211–213), harkitse asioita, joita voit tehdä pannaksesi alulle ruoka- ja resurssivaraston tai kartuttaaksesi sitä. Millaisiin mahdollisiin hätätilanteisiin tai olosuhteisiin sinun pitäisi valmistautua? Mitä pappeuskoorumit ja Apuyhdistys voivat tehdä auttaakseen jäseniä valmistautumaan näihin hätätilanteisiin?
Käy läpi osio, joka alkaa sivulta 213, ja lue kohta OL 68:31. Miksi arvelet Herran vaativan meitä tekemään työtä elannoksemme? Mitä tehokkaita tapoja on opettaa lapsille työn tärkeys?
Lue presidentti Smithin varoitukset rikkaille ja köyhille sivuilta 214–215. Mitä seurauksia on siitä, että kiinnitämme sydämemme rikkauksiin? Mitä me voimme tehdä välttääksemme sen?
Lue osio, joka alkaa sivulta 216, jossa presidentti Smith käsittelee kymmenysten ja muiden uhrien maksamisen siunauksia. Mitä tehokkaita tapoja on opettaa nuorille tai uusille jäsenille näitä siunauksia?
Kun tutkit viimeistä osiota opetuksista (s. 217–219), ajattele jotakin tiettyä, mitä voit tehdä auttaaksesi piispaa ja muita seurakunnan johtohenkilöitä vastaamaan ihmisten tarpeisiin seurakunnassasi tai paikkakunnallasi. Mitä sinulle tarkoittaa se, että annamme ”ei vain omaisuudestamme vaan itsestämme”?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Ef. 4:28; Jaak. 1:27; 2. Nefi 5:17; MK Jaak. 2:17–19; Moosia 4:22–25; OL 104:13–18

Opetusvihje: ”Silloinkin kun opetat monia ihmisiä samaan aikaan, voit osoittaa huomiota yksilöille. Voit tehdä sen esimerkiksi tervehtimällä jokaista lämpimästi oppitunnin alussa. – – Voit osoittaa huomiota myös siten, että teet osallistumisesta houkuttelevaa ja turvallista.” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, s. 35.)

George Albert Smith käymässä piispojen varastohuoneessa muiden kirkon johtohenkilöiden kanssa. Koska kirkko oli varastoinut ruokaa, se oli valmis auttamaan tarvitsijoita toisen maailmansodan jälkimainingeissa.

”Meillä voi olla vaikeita aikoja, veljet ja sisaret, mutta me voimme valmistautua niihin.”

”Herra on antanut meille etuoikeuden lahjoittaa tuloistamme kymmenesosan Hänen kirkolleen Hänen työnsä edistämiseksi maailmassa.”