Iän painamien arvokkaat neuvot

Vanhin Stephen B. Oveson

seitsemänkymmenen koorumista

Toivon, että me ymmärtäisimme todistuksen voiman paremmin ja arvostaisimme sitä enemmän, erityisesti kun todistustaan lausuvat ne, [jotka ovat iän painamia].

Rakkaat veljeni ja sisareni, valmistautuessamme kuuntelemaan presidentti Gordon B. Hinckleyn päätössanoja tämän suurenmoisen yleiskonferenssin lopuksi, toivon hartaasti, että me kaikki tunnemme, kuinka siunattuja me olemme, kun olemme saaneet Herran profeetoilta ja apostoleilta kollektiivista viisautta ja kehotuksia, jotka – jos otamme ne varteen ja noudatamme niitä – auttavat meitä suuntaamaan kurssimme yhä lähemmäksi Vapahtajaamme. Meidän tulisi olla erityisen kiitollisia siitä, että saamme elää aikana, jolloin kirkkomme johtajat – vaikkakin monet heistä ovat jo melko iäkkäitä – saavat yhä ilmoitusta ja innoitusta, joka päivästä päivään vie valtakuntaa eteenpäin.

Nuorena miehenä sain hyvin voimakkaan kirjallisen kehotuksen osoittaa olevani uskollinen ja kuuliainen poika. Aina kun varttuessani tarvitsisin neuvoja tai ohjeita, minun tulisi kääntyä vanhempieni puoleen saadakseni heiltä viisautta, lohtua ja ohjausta, vaikka he olisivatkin jo ”iän painamia”. Isäni kuoli yli 20 vuotta sitten oltuaan minulle suurenmoinen ja esimerkillinen viisauden lähde koko elämäni ajan, ja juuri viime maanantaina laskimme 101-vuotiaan äitini lepoon hänen iankaikkisen kumppaninsa viereen. Täyttäessään 100 vuotta hän vahvisti elinikäisen todistuksensa näillä sanoilla: ”Evankeliumi on elämäntapa. Se on osa suunnitelmaa, joka auttaa meitä välttämään katkeruutta. Uskon vahvemmin kuin milloinkaan ennen, että tämä elämä on hyvää mutta että seuraava elämä on parempaa.” (”Growing Old Graciously: Lessons from a Centenarian”, Religious Educator 5, 2004, nro 1, s. 11.)

Äitini sanoi minulle usein, että hän rukoili minun ja koko perheemme puolesta joka päivä. Kun hän siirtyi yhä lähemmäksi väliverhoa, hänen rukouksensa olivat erityisen palavia ja merkityksellisiä minulle. Molemmat vanhempani ja samoin rakkaat appivanhempani ovat kestäneet tai yhä kestävät vanhurskailla poluilla loppuun asti ja ovat jättäneet uskollisen omistautumisen perinnön seurattavaksi kaikille jälkeläisilleen.

Lainaan seuraavia presidentti Ezra Taft Bensonin sanoja tammikuun Valkeudesta vuodelta 1990: ”Herra tuntee kansansa iäkkäät jäsenet ja rakastaa heitä. Näin on aina ollut, ja juuri heille Hän on uskonut monet suurimmat tehtävänsä. Eri [taloudenhoitokausilla] Hän on johtanut kansaansa jo ikääntyneitten profeettainsa kautta. Hän on tarvinnut iän tuomaa viisautta ja kokemusta, innoittavaa ohjausta niiltä, jotka vuosia ovat olleet uskolliset Hänen evankeliumilleen.” (”Kirkon vanhemmille jäsenille”, s. 3.)

Nämä ajatukset ovat saaneet minut mietiskelemään niitä suurenmoisia saarnoja, siunauksia, todistuksia ja kehotuksia, joita profeetat ja apostolit ovat kautta aikain antaneet, erityisesti silloin kun he ovat tunteneet vanhenevansa ja valmistautuvansa vaipumaan maan tomuun. Eräät näistä jäähyväissanoista kuuluvat huomionarvoisimpiin ja lainatuimpiin pyhien kirjoitustemme kohtiin. Esimerkiksi kohdassa Moos. 6:57 Henok sanoo yksiselitteisesti: ”Ja nyt, opeta lapsillesi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, tai he eivät voi mitenkään periä Jumalan valtakuntaa, sillä mikään saastainen ei voi asua – – hänen edessään.” Näitä evankeliumin perusperiaatteita oli opetettu Aadamin ja Eevan ajoista asti, siirretty sukupolvelta toiselle, kuten pyhät kirjoitukset yhä uudestaan todistavat.

Egyptiin myyty Joosef lausui nämä neuvon sanat Israelin kansalle: ”Minä kuolen pian, mutta Jumala pitää teistä hyvän huolen ja vie teidät tästä maasta siihen maahan, jonka hän vannoi antavansa Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille” (1. Moos. 50:24).

Sukupolvia myöhemmin, kun Joosefin profetian täyttymisen aika oli lähellä, Mooses antoi siunauksensa kaikille Israelin heimoille ja siirsi johtajanviitan Joosualle, joka vei kansan luvattuun maahan. Viimeisten päiviensä lähetessä Joosua lausui kuolemattomat sanat: ”Valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette – –. Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15.)

Myöhemmin sellaiset profeetat kuin Jeremia, Jesaja ja Malakia todistivat yhtä vakuuttavasti koko palvelutyönsä ajan profetoiden Messiaan tulemisesta ja Hänen äärettömästä sovituksestaan.

Samanlaisen kaavan tapaamme kautta koko Mormonin kirjan niiden viimeisten sanojen tähdentämisessä, joita Nefi, Jaakob ja kuningas Benjamin lausuivat. Kuningas Benjaminin voimallinen saarna muutti kokonaisen kansakunnan sydämet, ja erityisen tähdellisiä ovat Abinadin mestarilliset sanat, jotka hän puhui rohkeasti ja täysin tietäen, että hänen päivänsä olivat luetut: ”Opettakaa heille, että lunastus tulee Kristuksen, Herran, kautta, joka on todellinen iankaikkinen Isä” (Moosia 16:15). Luettelo jatkuu Almaan ja Hänen poikaansa Almaan sekä Helamaniin, Helamanin poikaan, joka antoi pojilleen hyvin arvokkaita neuvoja: ”Ja nyt, poikani, muistakaa, muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, – – joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua” (Hel. 5:12).

Nämä ja muut Mormonin kirjan profeetat, mukaan luettuna Mormon itse, kirjoittivat meidän aikaamme varten tietäen, että me tarvitsisimme heidän tietoaan ja viisauttaan avuksemme näinä vaarallisina aikoina. Koko Mormonin kirja päättyy Mormonin pojan Moronin vertaansa vailla olevaan kehotukseen, kun hän käskee meitä: ”Niin, tulkaa Kristuksen luokse ja tulkaa täydellisiksi hänessä ja kieltäkää itseltänne kaikki jumalattomuus; ja jos te kiellätte itseltänne kaiken jumalattomuuden ja rakastatte Jumalaa koko väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne, silloin hänen armonsa riittää teille” (Moroni 10:32).

Meillä on samanlaisia ”viimeisiä todistuksia” Uudessa testamentissa, esimerkiksi Paavalin suurenmoiset sanat ”olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni” (2. Tim. 4:7), joilla hän vakuuttaa kestäneensä loppuun asti.

Pietarin, vanhimman apostolin, seuraavista sanoista saamme suurenmoisen käsityksen hänen kasvustaan: ”Pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät.” (1. Piet. 5:5–6.)

Ja tietenkin kaikkien aikojen suurin persoona, jolta voimme oppia, on ylösnoussut Herra itse, joka antoi apostoleilleen ja seuraajilleen velvoittavan käskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19–20.)

Kuinka runsaasti vakaumusta ja tietoa kaikki nämä pyhät kirjoitukset antavatkaan meille. Löydämmekö yhteisiä innoittavia säikeitä, jotka kulkevat niiden kaikkien läpi? Minusta ne on helppo huomata:

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, elää ja on meidän Lunastajamme ja Vapahtajamme.
Meidän tulee seurata Häntä ja osoittaa rakkautemme Hänelle muistamalla Hänet ja pitämällä nöyrästi Hänen käskynsä.
Hänen sovituksensa kautta me kykenemme tekemään parannuksen ja tulemaan puhtaiksi.
Me olemme Hänen liittokansansa, ja meidän tulee pitää aina liitot, jotka olemme tehneet.
Meidän pitää levittää Hänen evankeliumiaan kautta maailman.
Meillä tulee olla uskoa, meidän tulee tehdä parannus ja ottaa kaste, ottaa vastaan Pyhä Henki ja kestää loppuun asti.

Nykyajan profeetat toistavat meidän taloudenhoitokaudellamme näitä samoja periaatteita yhä uudestaan. Presidentti John Taylorin opetuksista opimme: ”Ihmisen Poikana Hän kesti kaiken, mitä lihan ja veren oli mahdollista kestää, Jumalan Poikana Hän voitti kaiken ja nousi ikuisiksi ajoiksi Jumalan oikealle puolelle.” (Kirkon presidenttien opetuksia: John Taylor, 2002, s. 43.)

Suosikkeihini kuuluvat presidentti Spencer W. Kimballin sanat:

”Näiden voimallisten miesten ja muinaisten apostolien – saman Mestarin palveluksessa olleiden veljiemme – todistuksiin lisään oman todistukseni. Tiedän, että Jeesus Kristus on elävän Jumalan Poika ja että Hänet ristiinnaulittiin maailman syntien vuoksi.

Hän on minun ystäväni, Vapahtajani, Herrani, Jumalani.

Rukoilen koko sydämestäni, että pyhät voivat – – saavuttaa iankaikkisen perinnön Hänen luonaan selestisessä kirkkaudessa.” (Ks. ”Iankaikkinen toivo Kristuksessa”, Valkeus, huhtikuu 1979, s. 146.)

Nykyinen profeettamme, presidentti Gordon B. Hinckley, johtaa meitä yhä voimallisilla vakaumuksillaan, kuten hän julisti hiljattain puhuessaan eräässä vaarnakonferenssissa: ”Minulla on todistus tämän työn totuudesta – todellinen, palava ja elävä todistus. Tiedän, että Jumala, iankaikkinen Isämme, elää ja että Jeesus on Kristus, minun Vapahtajani ja Lunastajani. Hän on se, joka johtaa tätä kirkkoa. Toivon ainoastaan, että vien tätä työtä eteenpäin niin kuin Hän haluaisi sen menevän eteenpäin.” (”Innoittavia ajatuksia”, Liahona, lokakuu 2003, s. 5.)

Yhteenvetona kaikkien muinaisten ja nykyisten apostolien ja profeettojen todistuksista ovat profeetta Joseph Smithin kuolemattomat sanat. Hän julisti:

”Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää!

Sillä me näimme hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on Isän Ainosyntyinen.” (OL 76:22–23.)

Haluan lisätä oman nöyrän vakuutukseni edellä mainittujen todistusten todenperäisyydestä. Minä tiedän, että taivaallinen Isämme on kirjaimellisesti henkiemme Isä ja että Jeesus Kristus on meidän Vapahtajamme, Lunastajamme, Herramme, ja – kun me noudatamme Hänen käskyjään – meidän ystävämme (ks. Joh. 15:14). Kun tutkimme pyhiä kirjoituksia, toivon, että me ymmärtäisimme todistuksen voiman paremmin ja arvostaisimme sitä enemmän, erityisesti kun todistustaan lausuvat ne, joilla on suurta viisautta ja paljon ikää. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.