Todistus profeetasta
”Minkä minä, Herra, olen puhunut, sen olen puhunut – –; olipa se puhuttu minun omalla äänelläni tai minun palvelijoideni äänellä, se on sama” (OL 1:38).
Heti sen jälkeen kun minut oli kastettu ja konfirmoitu, isoäitini sanoi: ”Sinulla on nyt Pyhä Henki, ja on tärkeää, että sinulla on todistus profeetasta.” Pian menin ensimmäisen kerran yleiskonferenssiin – vuoden 1949 lokakuun konferenssiin.
Se oli melkoinen seikkailu. Olin yötä isovanhempieni luona. Muistan, että nousin hyvin varhain lauantaiaamuna ja matkustin isoäitini kanssa linja-autolla Salt Lake Cityn keskustaan. Kävelimme temppeliaukiolle ja seisoimme jonossa pitkän, pitkän aikaa. Kun pääsimme tabernaakkeliin, istuimme takanurkassa.
Juuri ennen kuin kokous alkoi, kaikki hiljenivät ja nousivat seisomaan. Sitten sisään käveli presidentti George Albert Smith (1870–1951). Näin presidentti Smithin ja hänen neuvonantajansa. En ole koskaan unohtanut, miltä minusta tuntui, kun näin ensimmäisen kerran profeetan. Tunsin jotakin hyvin, hyvin erikoista. Tiesin, että hän oli Herran profeetta.
Se oli hyvin tärkeä tapahtuma. Minusta tuntuu samalta, kun näen kirkon presidentin nykyisin. Olen palvellut johtavana auktoriteettina nyt kolmen kirkon presidentin kanssa. Ja kun presidentti kävelee sisään, minulla on yhä sama todistus: ”Hän on profeetta.”
Et ole liian nuori saamaan todistusta siitä, että kirkon presidentti on Herran profeetta. Jos saat todistuksen siitä, kun olet nuori, sillä on vahvistava vaikutus elämässäsi. Voit tietää, että Herralla on profeetta ja että meitä siunataan, kun me kuuntelemme tarkasti, mitä hän opettaa.
Kuvitus Dan Burr