Evankeliumi elämässäni
Kun asiat näyttivät menevän vikaan
Yritin elää evankeliumin mukaan. Miksi siis elämäni kääntyi huonompaan suuntaan?
Kaikki alkoi siitä, kun kadotin Mormonin kirjan, jonka ”oma” lähetyssaarnaajani, sisar High, oli antanut minulle yli viisi vuotta aiemmin. Tiesin, että voisin hankkia uuden, mutta kirjani oli täynnä omia merkintöjäni ja rinnakkaisviitteitä. Sen sivujen väliin oli työnnetty rakkaaksi käyneitä lainauksia, sydäntä lämmittävä viesti ystävältä ja kopio patriarkallisesta siunauksestani. Vaikka etsin etsimistäni, kirjaa ei löytynyt mistään. En voinut uskoa, että olin ollut niin huolimaton.
Pian tämän tapauksen jälkeen minut sanottiin irti toisesta työpaikastani. Tuloni putosivat nyt puoleen. Olin luvannut vanhemmilleni, että maksaisin omat yliopisto-opintoni. Kuinka minulla olisi varaa jatkaa opiskelua?
Olin pitänyt käskyt parhaan kykyni mukaan – miksi asiat sujuivat niin huonosti? Opiskelutoverit käyttivät hyväkseen tilaisuutta muistuttaa siitä. Yksi sanoi: ”Sinun pitäisi vähentää kirkossakäyntiäsi. Voisit säästää bussimaksun.” Toinen sanoi: ”Mitä jos pitäisit taukoa kirkosta kuukauden tai pari? Saattaisit havaita, ettet juuri huomaa eroa.”
Hetken aikaa tuntui siltä, että heidän kommenteissaan oli järkeä. Aloin miettiä, olisiko elämäni parempaa ilman kirkkoa.
Menin takaisin huoneeseeni asuntolassa ja näin siellä kiinalaisena uudenvuodenpäivänä otetun kuvan perheestäni. Ajattelin sitä, kuinka paljon rakastin heitä ja kuinka onnelliseksi he tekevät minut. Ja ajattelin taivaallista Isääni, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Tajusin, että ehkä minun piti keskittyä siihen, mitä minulla oli, eikä siihen, mitä minulta puuttui. Ihmettelin silti, kuinka selviäisin näistä koettelemuksista.
Vähän myöhemmin kerroin tunteistani instituutinopettajalleni sisar Oulle, joka sanoi: ”Monet jäsenet ovat kokeneet vaiheen, jolloin uuden käännynnäisen ’kaikki on hyvin’ -vaihe päättyy ja hänelle alkaa tulla uskon koetuksia. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ’Mutta Herra näkee hyväksi kurittaa kansaansa; niin, hän koettelee sen kärsivällisyyttä ja uskoa’ (Moosia 23:21).”
”Mitä minun siis pitäisi tehdä?” kysyin.
”Tutki pyhiä kirjoituksia vieläkin uutterammin ja rukoile vieläkin hartaammin”, hän sanoi. ”Todellinen usko kehittyy, kun sinulla on koettelemuksia ja tuskaa. Uskosi kasvaa, sinä edistyt ja todistuksesi vahvistuu.”
Päätin noudattaa hänen neuvoaan ja panna uskoni Jumalaan. Yritin tehdä niin kuin kohdassa Alma 38:5 opetetaan: ”Siinä määrin kuin sinä panet turvasi Jumalaan, siinä määrin sinut myös vapautetaan koettelemuksistasi ja vastoinkäymisistäsi ja ahdingoistasi ja sinut ylennetään viimeisenä päivänä.”
Kävikin niin, että löysin toisen työpaikan – paremman kuin aikaisempi oli ollut. Mikä vielä parempaa, löysin Mormonin kirjani.
Opin, että pettymystemme, surujemme ja synkkien hetkiemme tarkoituksena on auttaa meitä kasvamaan. Ne voivat johtaa meidät suureen iloon, jos me – kuten sisar Ou minulle opetti – panemme uskomme ja turvamme rakastavaan taivaalliseen Isään. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että minulla on varma todistus kirkon ja evankeliumin totuudesta.
Kuvitus Steve Kropp
Kirkon jäsenyydestä oli haihtunut uutuudenviehätys, ja minulla oli edessäni uskon koetus. Onneksi instituutinopettajani auttoi minua näkemään ilon, joka odottaa edessäpäin.