Muistamme Jumalan suuria tekoja
Kahdeksas kansainvälinen kuvataidekilpailu
Mieti niitä monia lahjoja ja siunauksia, joita taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat meille antaneet. Huomaamalla nämä lahjat ja siunaukset elämässämme me osoitamme kunnioitusta Jumalaa kohtaan ja vahvistamme omaa todistustamme. Voimme ilmaista uskomme laulun nuoteissa, saven muotoilussa tai siveltimen vedoissa.
Kun astuu kahdeksannen kansainvälisen kuvataidekilpailun näyttelyyn konferenssikeskuksessa Salt Lake Cityssä Utahissa, on kuin astuisi 44 maasta kotoisin olevien jäsenten todistuskokoukseen. Opin ja liittojen kohdassa 115:5 sanotaan: ”Nouskaa ja loistakaa, jotta valonne olisi viirinä kansakunnille”, ja näiden myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien taiteilijoiden työ on juuri sitä.
Tämän kolmen vuoden välein järjestettävän kilpailun satoon kuuluu maalauksia ja muita käsin tehtyjä taideteoksia, jotka kuvaavat aihetta ”Muistamme Jumalan suuria tekoja”. Maanpäällinen kotimme, palautettu evankeliumi ja Vapahtajamme kallisarvoinen sovitus ovat joitakin aiheita, joita taiteilijat ovat tuoneet hienosti esiin. Kilpailuun lähetetyistä 1 089 työstä näyttelyyn valittiin lähes 200, joiden joukossa on 20 palkittua ja 18 kirkon omistukseensa lunastamaa työtä. Vaikka näyttely konferenssikeskuksessa on jo sulkeutunut, sitä voi katsella verkossa osoitteessa ArtExhibit.lds.org. Taideteosten katseleminen tarjoaa mahdollisuuden vahvistua hengellisesti näiden konkreettisten todistusten välityksellä.
Vasemmalla: Lapsi, Kathleen Bateman Peterson, USA, palkittu työ
”Tämä on maalaus Jumalan suurimmasta lahjasta meille – elämästä itsestään.”
Yllä: Jos hyvän vaimon löydät II, Louise Parker, Etelä-Afrikka, lunastettu työ
”Halusin kuvata pyhien kirjoitusten kohtaa [Sananl. 31] sekä ylistää Afrikan naisten luontaisia ominaisuuksia. He ovat niin työteliäitä ja anteliaita, ja he selviytyvät – – arvokkuutensa säilyttäen.”
Alla: Rakkaus, Nnamdi Okonkwo, Nigeria, palkittu työ
”Tämä pronssiin valettu veistos on kunnianosoitus äitiydelle.”
Vasemmalla: Käyn minne vain tahdot, Ramon Ely Garcia Rivas, Ecuador, lunastettu työ
”Teoksessa nuoret lähetyssaarnaajat opettavat evankeliumia tutkijaperheelle, joka asuu balsapuusta rakennetussa kelluvassa talossa, mikä on tyypillistä Babahoyojoella asuville ihmisille Ecuadorissa.”
Oikealla: Pysähdys matkan varrella, Carmelo Juan Cuyutupa Caares, Peru
”Pioneerit kokivat matkallaan tasankojen yli pieniä iloja, mikä sai heidät väsymyksestään huolimatta pysähtymään hetkeksi matkan varrelle.”
Vasemmalla: He eivät epäilleet, Joseph Brickey, USA
”Niin, heidän [nuorten sotilaiden] äitinsä olivat opettaneet heille, että jos he eivät epäilleet, Jumala pelastaisi heidät” (Alma 56:47).
Yllä: Me kiitämme (Sananl. 22:6), Elisabete Lina Miota, Brasilia
”Vanhempien opettama rukous on ensimmäinen kontakti taivaalliseen Isään, minkä puolitoistavuotias lapsi voi oppia ja mitä harjoitella.”
Oikealla: Uskon askelia, Alfred Igbinigie, Nigeria
”Tämä puuveistos kuvaa pyhien vaikeuksia Missourissa vuonna 1838.”
Yllä: Agape, Valeriano Ugolini, Italia
”Tämä maalaus on visuaalinen ja vertauskuvallinen esitys Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan ja ihmisen rakkaudesta Jumalaa kohtaan kuten se ilmenee kohdassa Joh. 3:16.”
Alla: Taivaan ikkunat, Emily McPhie, USA, lunastettu työ
”[Katsoessani pientä tyttöäni] henkeni salpautui ja kyyneleet tulivat silmiini. Oli kuin taivaan ikkunat olisivat avautuneet hänen silmiensä kautta ja vuodattaneet rakkautta ja valoa. Lapset ovat kallisarvoinen lahja.”
Vasemmalla: Martinin käsikärrykomppania, Mellorin perhe, Douglas McGarren Flack, USA
”Tämä koko yhdeksänhenkinen perhe selviytyi matkasta Siioniin.”
Oikealla: Juurtuneena, Heidi Renee Somsen, Kanada
”Niin kuin juuret sitovat puun maahan, rakkaus ja aivan kirjaimellisesti temppelitoimitukset sitovat perheet yhteen evankeliumissa.”
Oikealla: Valmistautumista lepopäivään, Mthulisi Ncube, Zimbabwe
”Nuori tyttö lukee pyhien kirjoitusten lukutehtäväänsä ja naiset pesevät vaatteitaan valmistautuessaan lepopäivään Etelä-Afrikan maaseudulla.”
Yllä: Getsemanen lehto, Derek J. Hegsted, USA
”Matkalla Israelissa löysin oliivipuulehdon, joka sai minut pohtimaan, miksi Kristus oli ollut monesti Getsemanessa (ks. Joh. 18:2). – – Kaikilla elämän muodoilla on yhteys suureen Luojaan. – – Tuntuu vain oikealta osoittaa maalauksella kunnioitusta kaikelle, mikä todistaa Hänen jumalallisuudestaan.”
Yllä: Kohti iankaikkisuutta, Del Parson, USA
”Päivän lähestyessä loppuaan Vapahtaja pohtii taivaallisen Isän suunnitelmaa. Kalastajaveneiden mastot kuvaavat ristejä, jotka odottavat Häntä Hänen maanpäällisen elämänsä viimeisessä kohtauksessa.”
Vasemmalla: Neuvo mua valossa taivaltamaan, Ai Meng Tsai, Taiwan, lunastettu työ
”Olen ilmaissut ajatuksen, jonka tämä tunnettu lastenlaulu välittää.”
Yllä: Hän saa syntinsä anteeksi, koska hän rakasti paljon, Roger Cushing, USA
”Usko ja parannus johtivat naisen etsimään Herran anteeksiantoa. – – Vapahtajan lunastavan rakkauden ansiosta hänessä syttyi toivo.”