Kunnes taasen kohdataan
Välähdys isyydestä
Näiden kahden pyöräilijän näkemisessä ei ollut mitään epätavallista, mutta tänä sunnuntaina pelkkä heidän näkemisensä muistutti minua menneisyydestä ja antoi luottamusta tulevaisuuteen.
Oli sunnuntai, ja olimme perheeni kanssa erään alueellamme juuri remontoidun seurakuntakeskuksen vihkimistilaisuudessa. Vain muutama minuutti ennen sakramenttikokousta vaarnanjohtaja pyysi minua ajamaan omaan seurakuntakeskukseemme kolmen kilometrin päähän hakemaan jotakin, mitä hän tarvitsi. Minulla oli juuri riittävästi aikaa edestakaiseen matkaan. Hoitaessani tuota yksinkertaista tehtävää sain kokemuksen, joka kosketti minua hengellisesti – suurenmoisen muistutuksen siitä, mikä on tärkeää.
Paluumatkaa oli jäljellä enää muutama kortteli, kun näin edessäni kaksi polkupyörää, toisen suuren ja toisen melko lailla pienemmän, jotka kumpikin etenivät oikein hyvää vauhtia. Tunnistin heti pyöräilijät. He olivat kaksi hyvin tuntemaani ihmistä, eräs seurakuntamme hyvä veli ja hänen pieni poikansa. He olivat ajamassa pyörällä kirkkoon – aivan kuten he tekivät joka sunnuntai.
Kun katselin heitä, mieleeni välähti kuva tulevaisuudesta, kun tuo poika – ja hänen isänsäkin – tulee muistamaan nuo polkupyörämatkat. Ajattelin: ”Minkä hienon esimerkin tuo isä antaakaan ja millainen iankaikkinen vaikutus hänellä onkaan kallisarvoiseen poikaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Tuo poika”, ajattelin, ”varttuu kenties arvostamaan tuota kokemusta ja toimii ehkä samalla tavoin, kun hänestä itsestään tulee isä.”
Kun saavutin heitä, mieleeni tulvahtivat omat lapsuusmuistoni omasta isästäni, jolla oli tapana kyyditä minua polkupyöränsä ohjaustangolla. Se läheinen suhde, joka tällaisista kokemuksista kehittyy, on ilo kokea ja rakas muisto.
Kun tulin kirkolle, tervehdin pyöräilijöitä hymyillen ja he vastasivat samalla tavoin ilmaistessaan sanattoman ilonsa siitä, että voivat tulla kirkkoon. Pappeuskokouksessa sinä iltapäivänä minulla oli tilaisuus ilmaista tälle veljelle, kuinka suuren vaikutuksen aiemmin näkemäni välähdys vanhurskaasta isyydestä oli tehnyt minuun. Hänen kasvonsa kirkastuivat, ja kenties hän yllättyi, koska se, mitä kuvailin, oli hänelle niin tavanomainen tapahtuma.
Meillä myöhempien aikojen pyhillä on onni kohdata välähdyksiä monista tällaisista isistä, jotka edistävät lastensa hengellistä ja emotionaalista hyvinvointia. Ja sellaisten vanhempien lapsina me voimme tuntea koko sydämestämme kiitollisuutta heidän yksinkertaisesta ja silti syvällisestä esimerkistään ja uhrauksistaan.
Valokuvakuvitus Ruth Sipus