Ravintoa loppuviikoksi

Mariela Torres Meza, San José, Costa Rica

Kun ylioppilasjuhlien aika lähestyi, ystäväni ja minä odotimme innokkaina päättäjäistanssiaisiamme. Mutta kun koulumme ilmoitti tanssiaisten päivämäärän, petyin pahasti kuullessani, että ne olisivat sunnuntaina.

”Mariela, tämä tapahtuu vain kerran elämässä!” yksi ystävistä sanoi minulle. ”Sen kun menet vaan. Ei sinun tarvitse enää sen jälkeen olla poissa kirkosta. Mutta tämän ainoan kerran sinun pitäisi jättää kirkko väliin ja mennä tanssiaisiin.”

Selitin hänelle, ettei kyse ollut vain siitä, etten menisi kirkkoon – kyse oli päivän pyhittämisestä Herralle. Mutta kun ajattelin sitä, mitä hän oli sanonut, mietin: ”Olisiko sillä todella merkitystä, jos tämän yhden ainoan kerran en pyhittäisi lepopäivää?” Lähtisimmehän me ystävieni kanssa pian kukin tahoillemme, ja olimme odottaneet tätä tapahtumaa vuosikaudet. Tanssiaiset olisivat meille viimeinen mahdollisuus juhlia yhdessä.

Kun ajattelin päätöstäni, muistin isäni opettaneen minulle, että lepopäivä oli ”ravintoa” loppuviikoksi. Oliko minulla todella varaa jäädä ilman hengellisiä ja ajallisia siunauksia, jotka Herra lupaa kuuliaisille? Punnitsin vaihtoehtojani ja tiesin, mikä päätökseni tulee olla.

Ystäväni eivät ymmärtäneet, kun kerroin heille päätöksestäni olla menemättä tanssiaisiin. Muutamien seuraavien viikkojen aikana tunsin pettymystä joka kerta kun kuulin jonkun heistä puhuvan tanssiaisista, mutta tiesin, että valintani oli oikea.

Tanssiaisten lähestyessä tapahtui jotakin odottamatonta. Jostakin syystä koulu päätti muuttaa ajankohtaa. Sen sijaan että tanssiaiset pidettäisiin sunnuntai-iltana, ne pidettäisiinkin lauantai-iltana! Olin aivan innoissani siitä, että voisin sittenkin mennä tanssiaisiin ja nauttia ihanasta illasta ystävieni kanssa. Erityisen onnelliseksi minut teki se, että tiesin kunnioittaneeni sitoumustani olla kuuliainen Herralle.

Olen kiitollinen, että pääsin osallistumaan tanssiaisiin, mutta tajuan, ettei meitä aina siunata tällä tavoin. Joskus meitä vaaditaan tekemään merkittäviä uhrauksia Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tähden. Mutta opin silloin ja tiedän nyt, että kun olemme kuuliaisia, rakastava taivaallinen Isä siunaa meitä aina tavalla tai toisella.

Se, että omaksuin lukiossa tavan olla kuuliainen, tuo minulle suuria siunauksia nuorena aikuisena. Aikatauluni täyttyy opiskelutehtävistä, työtehtävistä ja seuraelämästä, mutta tiedän, että minulla on mahdollisuus levätä noista puuhista joka viikko omistamalla sunnuntai Herralle.

Isäni oli oikeassa: sunnuntai on erinomainen hengellisen ravinnon lähde. Lepopäivän pyhittäminen tulee aina olemaan minulle tärkeää, jotta voin uudistaa liittoni, täyttää hengelliset varastoni ja virkistää mieltäni tulevaa viikkoa varten.

”Tämän ainoan kerran sinun pitäisi jättää kirkko väliin ja mennä tanssiaisiin”, yksi ystävä sanoi minulle.