2010
Kuningatar Ester pelastaa Jehovan kansan
Elokuu 2010


Kuningatar Ester pelastaa Jehovan kansan

Ester käveli hermostuneesti suuressa palatsissa Susan kaupungissa. Korkeista pilareista riippui kauniita viirejä. Marmorilattioissa oli punaista, sinistä, mustaa ja valkoista. Jopa juoma-astiat oli tehty kullasta. Sitten hän näki kuninkaan istuvan hienolla valtaistuimellaan.

Kuningas Kserkses hallitsi koko Persiaa. Hän oli antanut käskyn, että ihastuttavimmat nuoret naiset valtakunnassa piti tuoda palatsiin, niin että hän voisi valita uuden kuningattaren. Ester oli yksi noista kauniista nuorista naisista.

Mordokai, joka oli Esterin serkku, oli kasvattanut Esterin sen jälkeen kun tämän vanhemmat olivat kuolleet. Mordokai kielsi Esteriä kertomasta kenellekään palatsissa, että tämä oli juutalainen. Juutalaiset uskoivat Jehovaan, mutta kuningas ei uskonut.

Kun kuningas Kserkses näki Esterin, hän valitsi Esterin kaikkien muiden nuorten naisten joukosta. Hän teki Esteristä uuden kuningattaren. Nyt Ester käyttäisi kalliita vaatteita ja kuninkaallista kruunua. Mutta hän ei voisi palata kotiinsa eikä palvella Jumalaa avoimesti.

Mordokai tuli joka päivä palatsin portille kysymään, oliko Esterillä kaikki hyvin. Yhtenä päivänä Haman, joka oli kuninkaan korkein virkamies, näki Mordokain. Haman vaati, että Mordokai kumartaisi häntä. Mutta Mordokai kieltäytyi. Hän kumarsi vain Jumalaa.

Haman oli raivoissaan. Hän sanoi kuninkaalle, että juutalaiset eivät noudattaneet lakia ja että heidät pitäisi surmata. Kuningas lähetti julistuksen, että kaikki juutalaiset valtakunnassa oli surmattava.

Kun kuningatar Ester kuuli kauheasta määräyksestä, hän lähetti sanan Mordokaille. Mitä heidän pitäisi tehdä?

Mordokai sanoi, että Esterin täytyy puhua kuninkaalle pelastaakseen juutalaisten hengen. Hän sanoi, että Esterillä oli suoritettavanaan erityistehtävä. Ehkäpä hänet oli valittu kuningattareksi, jotta hän voisi pelastaa ihmiset, jotka uskoivat Jehovaan.

Esteriä pelotti. Jos joku meni kuninkaan luo kutsumatta, hänet voitaisiin surmata – jopa kuningatar. Ester kokosi rohkeutensa ja uskonsa. Hän käski Mordokaita pyytämään kaikkia juutalaisia paastoamaan hänen kanssaan kolme päivää.

Kolmen päivän kuluttua Ester pukeutui kuninkaalliseen asuunsa ja meni valtaistuinsalin ovelle. Kuningas Kserkses näki hänet ja viittasi häntä tulemaan ja puhumaan kanssaan. Ester kutsui kuninkaan ja hänen virkamiehensä Hamanin juhliin.

Juhlissa Ester kertoi kuninkaalle, kuinka Haman oli juonitellut surmatakseen juutalaiset. Ester sanoi, että hänkin on juutalainen. Kuningas Kserkses oli hyvin vihainen. Hän ei voinut peruuttaa määräystä, mutta hän lähetti nopeasti ratsastajat hevosten selässä viemään uutta määräystä. Siinä sanottiin, että juutalaiset voivat puolustautua ketä tahansa vastaan, joka yrittäisi surmata heidät. Monen juutalaisen henki säästyi.

Kautta maan juutalaiset juhlivat kuningatar Esterin rohkeutta suuressa juhlassa, jota sanottiin purim-juhlaksi.

Vasemmalla: Yksityiskohta Heinrich Hofmannin teoksesta Kristus ja rikas nuorukainen, C. Harrison Conroy Co:n luvalla; Paul Mannin teos Älä kohtaa maailmaa yksin; oikealla: kuvitus Sam Lawlor

Tulosta