He puhuivat meille
Ne, jotka ovat erilaisia
Vaarnakonferenssilähetyksessä Utahin piirikunnassa Utahissa Yhdysvalloissa 7. syyskuuta 2008 pidetystä puheesta.
Jumala siunatkoon meitä ymmärtämään, että tärkeä mitta edistymistämme Kristuksen luokse tulemisessa on se, miten hyvin kohtelemme muita, erityisesti niitä, jotka ovat erilaisia.
Kaksi vuotta ennen syntymääni vuonna 1942 äitini synnytti isoveljeni Garyn. Gary on hyvin ainutlaatuinen henkilö. Kun hän syntyi, hänen aivonsa vahingoittuivat hapen puutteesta. Hänen henkinen käsityskykynsä on jäänyt 6- tai 7-vuotiaan tasolle.
Yli 60 vuoden ajan seurasin, miten vanhempani hoitivat Garya. He auttoivat häntä harjaamaan hampaansa, kampaamaan hiuksensa ja sitomaan solmionsa sunnuntaisin. Koska Gary rakasti hevosia ja karjapaimenia, he veivät hänet katsomaan rodeoita ja lännenelokuvia. He tekivät lukemattomia rakkauden ja ystävällisyyden tekoja hänen hyväkseen.
Valitettavasti ihmiset eivät ole aina niin ystävällisiä niille, jotka ovat erilaisia. Minun on ikäväkseni sanottava, että jotkut lapset – jopa aktiivisten myöhempien aikojen pyhien perheiden lapset – olivat epäystävällisiä veljelleni. He sulkivat hänet pois leikeistä, nimittelivät häntä rumasti ja kiusasivat häntä armottomasti.
Gary oli lapsenmielinen henkilö, joka antoi aina nopeasti anteeksi. Hän rakasti kaikkia ja hyväksyi jokaisen. Luulen, että vanhempiani lukuun ottamatta tämä erityinen veli muovasi lapsuudessani elämänasennettani enemmän kuin kukaan muu. Joskus ajattelen, millaista on ylösnousemuksen jälkeen, kun Alman sanojen mukaan ”kaikki palautetaan oikeaan ja täydelliseen muotoonsa” (Alma 40:23). Silloin opimme tuntemaan todellisen Garyn, ja luulen, että olemme hyvin kiitollisia kaikesta, mitä olemme tehneet hänen hyväkseen, ja hyvin surullisia niistä kerroista, kun olisimme voineet olla rakastavampia ja ymmärtää paremmin hänen erityistilanteensa.
Rakkauden ja ymmärtämyksen tarve
Maailmassamme on monia muita Garyn kaltaisia ihmisiä. Jopa kirkossa on tiettyjä veljiä ja sisaria, joita saatetaan pitää ”erilaisina” ja jotka eritoten tarvitsevat rakkauttamme ja ymmärtämystämme. Heidän tarpeensa saada rakkautta ja ymmärtämystä juontaa osin kulttuurista, joka on kehittynyt, kun olemme pyrkineet elämään Jumalan meitä varten laatiman suunnitelman mukaan. Kuten kaikki kulttuurit, se kulttuuri, joka syntyy pyrkimyksistämme elää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan, sisältää tiettyjä odotuksia ja moraaliin sitoutuvia tapoja. Esimerkiksi avioliittoa ja perhettä arvostetaan paljon, ja isillä ja äideillä on jumalallisesti säädetyt tehtävät täytettävänään. Lapsia ja nuoria kannustetaan elämään tiettyjen tasovaatimusten mukaan ja kulkemaan säädettyjä polkuja, jotta he saavuttaisivat tiettyjä koulutuksellisia ja hengellisiä tavoitteita.
Evankeliumikeskeisen elämän toivottuja seurauksia pidetään ihanteina, joihin meitä kaikkia kannustetaan pyrkimään. Vaikka sellaiset ihanteet perustuvat oppiin ja edustavat toivottuja tavoitteita pyrkiessämme iankaikkiseen elämään, niistä voi joskus tulla pettymyksen ja tuskan aiheuttajia niille, joiden elämä kenties poikkeaa ihanteesta.
Esimerkiksi avioeron kokeneen kirkon jäsenen, avioliittoiässä olevan yhä naimattoman henkilön, masennuskohtausten tai syömishäiriön kanssa kamppailevan ihmisen tai harhautuneen lapsen vanhempien elämässä voi olla huolta ja täyttymättömiä odotuksia. Muita kirkon jäseniä, jotka voivat tuntea olevansa kulttuurisesti huomiota herättäviä, ovat etniseen vähemmistöön kuuluvat, samaan sukupuoleen kohdistuvan viehtymyksen tunteiden kanssa kamppailevat tai nuoret miehet, jotka syystä tai toisesta päättävät olla lähtemättä lähetystyöhön tavanomaisessa iässä. Jäsenet, jotka tekevät parannuksen ja joiden rikkomukset edellyttävät virallista ja siten julkisempaa kirkkokuria, huomaavat myös usein sosiaalisen vuorovaikutuksensa kirkossa olevan melko vaivautunutta.
Silloinkin kun jäsenet ovat kelvollisia mutta heidän elämänsä ei vastaa ihannetta ja heitä pidetään siitä syystä erilaisina, he tuntevat usein huonommuutta ja syyllisyyttä. Nämä tunteet korostuvat, kun me heidän veljensä ja sisarensa emme ole niin huomaavaisia ja hienotunteisia heitä kohtaan kuin meidän pitäisi olla. Miettikää esimerkiksi, millainen tahaton vaikutus lapsettomaan aviopariin on sillä, että joku seurakunnan jäsen kysyy heiltä, milloin he aikovat hankkia lapsia, tajuamatta, että he ovat halunneet saada lapsia pitkän aikaa mutta eivät ole voineet saada.
Kun me pyrimme ratkaisemaan näitä haastavia tilanteita, on tärkeää ymmärtää, ettei ihanteesta luopuminen tai edes sen madaltaminen ole ratkaisu. Profeetoilla ja apostoleilla on aina ollut velvollisuus opettaa ja rohkaista meitä pyrkimään ihanteeseen. Niin Vapahtaja teki. Hänen käskynsä kuului ”Olkaa siis täydellisiä” (Matt. 5:48), eikä vain ”Hyvää päivän jatkoa”.
Me olemme kaikki erilaisia
Kun joitakin vuosia sitten olin lukemassa Vapahtajan opetuksia miehestä, jolta oli eksynyt yksi lammas, sain hyödyllisen oivalluksen. Vapahtaja kysyy: ”Mitä arvelette: jos jollakulla on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, niin eikö hän jätä ne yhdeksänkymmentäyhdeksän vuorille ja lähde etsimään sitä eksynyttä?” (Matt. 18:12.)
Pappeusjohtajana olin monet vuodet pitänyt aina itseäni paimenena – sellaisena, joka on etsimässä eksynyttä lammasta. Mutta tuona mietiskelyn hetkenä tulin ajatelleeksi, että tavalla tai toisella me kaikki olemme tuo yksi eksynyt lammas. Meillä kaikilla on puutteemme, ja elämämme poikkeaa jollakin tavoin ihanteesta. Me olemme kaikki erilaisia! Sen tajuaminen tekee nöyräksi mutta on hyödyllistä.
On myös hyödyllistä muistaa, että opettaessaan ihannetta Vapahtaja ymmärsi, ettei ihannetta voi aina saavuttaa heti. Puhuessaan hengellisistä lahjoista – noista Pyhän Hengen suurenmoisista lahjoista – Vapahtaja sanoi: ”Niitä annetaan niiden hyödyksi, jotka rakastavat minua ja pitävät kaikki minun käskyni.” Se, että täytyy pitää kaikki käskyt voidakseen nauttia hengellisistä lahjoista, tuntuu mahdottoman korkealta vaatimukselta, mutta onneksi Vapahtaja lisää, että hengellisiä lahjoja annetaan myös sen hyödyksi, ”joka pyrkii tekemään niin” (OL 46:9, kursivointi lisätty). Pyrkimys kaikkien käskyjen pitämiseen – vaikka joskus jäämmekin ihanteesta – on jotakin sellaista, mihin me jokainen pystymme ja minkä taivaallinen Isämme hyväksyy.
Koska me kaikki teimme kasteessa liiton ”[surra] surevien kanssa, niin ja [lohduttaa] niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:9), myötätunto ja hienotunteisuus niitä kohtaan, jotka ovat erityistilanteessa – niitä, jotka ovat erilaisia – on tärkeä osa pyrkimyksiämme olla Kristuksen opetuslapsia. Nefi kirjoitti Jeesuksesta: ”Hän ei tee mitään, mikä ei olisi maailman hyödyksi” (2. Nefi 26:24). On mahdotonta kuvitella, että Vapahtaja tekisi tai sanoisi mitään, mikä lisäisi yhdenkään Jumalan lapsen tuskaa tai loukkaisi heitä. Itse asiassa Alma opetti, että sovituksessaan Kristus koki vapaaehtoisesti kipumme, sairautemme ja heikkoutemme, niin että ”hän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa” (Alma 7:12).
Voimme saada suurta lohtua Kristuksen kyvystä samastua kokemuksiimme – piirre, joka tunnetaan empatiana. Kertomus Kristuksen palvelutyöstä on täynnä osoituksia Hänen empatiastaan ja ystävällisyydestään niitä kohtaan, jotka olivat erilaisia.
Kun nykyinen Alkeisyhdistyksen Lasten laulukirja koottiin vuonna 1989, tarvittiin laulua, joka puhuisi lapsille – ja siten meille kaikille – niistä, joilla erilaisuutensa vuoksi on erityinen tarve kokea rakkauttamme ja ymmärrystämme. Tuo yksinkertainen laulu ”Sun kanssas jään mä leikkimään” kokoaa kauniisti yhteen sen, kuinka me voimme osoittaa rakkauttamme ja ymmärtämystämme:
Jos kävelemään pysty et vain,
Jotkut sun luotas pois käy ain.
Vaan niin en mä tee!
Jos puhumaan sä pysty et vain,
Jotkut ne siitä kiusaa ain.
Vaan niin en mä tee!
Sun kanssas jään mä leikkimään
Ja iloitsen, kun sinut nään.
Jeesus pois ei kulkenut,
Ois syliin kaikki sulkenut.
Mä niin myöskin teen!
Jeesus siunas jokaista
Ja sanoi: ”Seuraa minua.”
Mä niin myöskin teen!
Niin myöskin teen!
Sun kanssas jään mä leikkimään
Ja iloitsen, kun sinut nään.1
Jumala siunatkoon meitä niin, että ymmärtäisimme, että tärkeä mitta edistymistämme Kristuksen luokse tulemisessa on se, miten hyvin kohtelemme muita, erityisesti niitä, jotka ovat erilaisia. Ja muistakaamme, että me kaikki olemme jollakin tavoin erilaisia.
Del Parsonin teos Kerran eksynyt, kopiointi kielletty
Valokuvakuvitus Robert Casey