Palvelemista Jumalan voimalla ja valtuudella

Presidentti Russell M. Nelson

Me palvelemme Hänen nimessään, Hänen voimallaan ja valtuudellaan sekä Hänen rakastavalla ystävällisyydellään.

Rakkaat veljeni, kiitos omistautumisestanne Herraa ja Hänen pyhää työtään kohtaan. On todellakin ilo olla teidän kanssanne. Uutena ensimmäisenä presidenttikuntana me kiitämme teitä rukouksistanne ja antamastanne tuesta. Olemme kiitollisia elämästänne ja siitä, miten palvelette Herraa. Teidän omistautumisenne velvollisuudelle ja epäitsekäs palvelemisenne ovat yhtä tärkeitä teidän kutsumuksissanne kuin se on meidän kohdallamme meidän kutsumuksissamme. Palveltuani koko elinikäni tässä kirkossa olen oppinut, ettei oikeastaan ole väliä, missä kukin palvelee. Herra välittää siitä, kuinka kukin palvelee.

Ilmaisen syvän kiitollisuuteni presidentti Thomas S. Monsonista, joka oli minulle esimerkkinä yli 50 vuoden ajan. Ja ilmaisen syvän ihailuni hänen neuvonantajilleen, presidentti Henry B. Eyringille ja presidentti Dieter F. Uchtdorfille. Kiitän heitä siitä, että he ovat palvelleet Herraa ja Hänen profeettojaan. Kumpikin näistä omistautuneista palvelijoista on saanut uuden tehtävän. He jatkavat palvelemista tarmokkaasti ja sitoutuneesti. Kunnioitan ja rakastan heitä kumpaakin.

On merkittävä siunaus palvella Herran todessa ja elävässä kirkossa Hänen valtuudellaan ja voimallaan. Jumalan pappeuden palauttaminen, mukaan lukien pappeuden avaimet, avaa kelvollisille myöhempien aikojen pyhille kaikista hengellisistä siunauksista suurimmat. Näemme niitä siunauksia vuodatettavan naisille, miehille ja lapsille kaikkialla maailmassa.

Näemme uskollisia naisia, jotka ymmärtävät kutsumuksiinsa ja endaumenttiinsa sekä muihin temppelitoimituksiin kuuluvan voiman. Nämä naiset tietävät, kuinka kutsua apuun taivaan voimia suojelemaan ja vahvistamaan aviomiestään, lapsiaan ja muita heille rakkaita. Nämä ovat hengellisesti vahvoja naisia, jotka johtavat, opettavat ja palvelevat pelottomina kutsumuksissaan Jumalan voimalla ja valtuudella!¹ Kuinka kiitollinen olenkaan heistä!

Samalla tavoin näemme uskollisia miehiä, jotka elävät pappeudenhaltijan etuoikeuksiensa mukaisesti. He johtavat ja palvelevat uhrautuen ja osoittaen Herran tavalla rakkautta, ystävällisyyttä ja kärsivällisyyttä. He siunaavat, opastavat, suojelevat ja vahvistavat muita heillä olevan pappeuden voimalla. He tuovat ihmeitä niille, joita he palvelevat, pitäen samalla oman avioliittonsa ja perheensä turvassa. He karttavat pahaa ja ovat voimallisia vanhimpia Israelissa.² Olen heistä mitä kiitollisin!

Saanen nyt lausua erään huolenaiheen. Se on tämä: Liian monet veljistämme ja sisaristamme eivät täysin ymmärrä pappeuden voiman ja valtuuden käsitettä. He toimivat aivan kuin he mieluummin tyydyttäisivät omia itsekkäitä halujaan ja himojaan kuin käyttäisivät Jumalan voimaa Hänen lastensa siunaukseksi.

Pelkään, että liian monet veljistämme ja sisaristamme eivät käsitä niitä etuoikeuksia, joita heillä voisi olla.³ Esimerkiksi jotkut veljistämme toimivat aivan kuin he eivät ymmärtäisi, mitä pappeus on ja mitä se oikeuttaa heidät tekemään. Saanen antaa teille joitakin nimenomaisia esimerkkejä.

Jokin aika sitten olin läsnä eräässä sakramenttikokouksessa, jossa uudelle vauvalle oli määrä antaa nimi ja isän siunaus. Nuori isä piteli sylissään kallisarvoista pienokaistaan, antoi hänelle nimen ja sitten lausui kauniin rukouksen. Mutta hän ei antanut sille lapselle siunausta. Se suloinen tyttövauva sai nimen mutta ei siunausta! Se hyvä vanhin ei tiennyt, mitä eroa on rukouksella ja pappeuden siunauksella. Hänellä olevalla pappeuden valtuudella ja voimalla hän olisi voinut siunata pienokaistaan, mutta hän ei tehnyt sitä. Ajattelin: ”Millainen menetetty mahdollisuus!”

Saanen mainita muitakin esimerkkejä. Tiedämme, että on veljiä, jotka erottavat sisaria tehtäviin Alkeisyhdistyksen, Nuorten Naisten tai Apuyhdistyksen johtohenkilöiksi tai opettajiksi mutta eivät siunaa heitä – siunaa heitä voimalla täyttää heille annettuja tehtäviä. He antavat vain kehotuksia ja ohjeita. Näemme kelvollisen isän, joka ei anna vaimolleen ja lapsilleen pappeuden siunauksia, kun se on juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Pappeuden voima on palautettu tämän maan päälle, ja silti aivan liian monet veljet ja sisaret käyvät läpi kauheita koettelemuksia elämässä ilman että koskaan saisivat todellista pappeuden siunausta. Millainen murhenäytelmä! Se on murhenäytelmä, jonka voimme poistaa.

Veljet, meillä on Jumalan pyhä pappeus! Meillä on Hänen valtuutensa siunata Hänen kansaansa. Ajatelkaapa sitä merkittävää vakuutusta, jonka Herra antoi meille sanoessaan: ”Kenet sinä siunaat, minä siunaan.”⁴ Meidän etuoikeutenamme on toimia Jeesuksen Kristuksen nimessä ja siunata Jumalan lapsia sen mukaan, mikä on Hänen tahtonsa heidän kohdallaan. Vaarnanjohtajat ja piispat, varmistakaa, että teidän hoitotaloutenne koorumien jokainen jäsen ymmärtää tavan, jolla pappeuden siunaus annetaan – myös henkilökohtaisen kelvollisuuden ja hengellisen valmistautumisen, joita vaaditaan, jotta voi täysin kutsua Jumalan voimaa.⁵

Kaikki veljet, joilla on pappeus – kutsun teitä innoittamaan jäseniä pitämään liittonsa, paastoamaan ja rukoilemaan, tutkimaan pyhiä kirjoituksia, palvelemaan temppelissä ja palvelemaan uskossa Jumalan miehinä ja naisina. Voimme auttaa kaikkia näkemään uskon silmin, että kuuliaisuus ja vanhurskaus vievät heitä lähemmäksi Jeesusta Kristusta, sallivat heidän päästä osallisiksi Pyhän Hengen kumppanuudesta ja kokea elämässä iloa!

Yhtenä Herran toden ja elävän kirkon tunnusmerkkinä tulee aina olemaan järjestäytynyt, ohjattu pyrkimys palvella Jumalan yksittäisiä lapsia ja heidän perheitään.⁶ Koska tämä on Hänen kirkkonsa, me Hänen palvelijoinaan palvelemme yksilöitä, kuten Hän palveli.⁷ Me palvelemme Hänen nimessään, Hänen voimallaan ja valtuudellaan sekä Hänen rakastavalla ystävällisyydellään.

Eräs kokemus, jonka sain yli 60 vuotta sitten Bostonissa, on opettanut minulle, kuinka voimallinen voikaan olla etuoikeus palvella yhtä kerrallaan. Olin siihen aikaan erikoistuva kirurgi Massachusettsin yleisessä sairaalassa – työvuorossa joka päivä, joka toinen yö ja joka toinen viikonloppu. Minulla oli rajallinen määrä aikaa vaimolleni, neljälle lapsellemme ja kirkon toiminnoille. Siitä huolimatta seurakunnanjohtajamme antoi minulle tehtävän käydä Wilbur ja Leonora Coxin luona siinä toivossa, että veli Cox voisi tulla jälleen aktiiviseksi kirkossa. Hänet ja Leonora oli sinetöity temppelissä.⁸ Wilbur ei ollut kuitenkaan käynyt kirkossa moniin vuosiin.

Toverini ja minä menimme heidän kotiinsa. Kun astuimme sisään, sisar Cox toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi⁹, mutta veli Cox käveli tylysti toiseen huoneeseen ja sulki oven.

Menin suljetun oven luo ja koputin. Hetken kuluttua kuulin vaimeasti lausutun ”Sisään”. Avasin oven ja näin veli Coxin istumassa radioamatöörilaitteiston ääressä. Siinä pienessä huoneessa hän sytytti sikarin. Vierailuni ei selvästikään ollut kovin toivottu.

Katselin huoneessa ympärilleni ihmeissäni ja sanoin: ”Veli Cox, olen aina halunnut oppia lisää radioamatööritoiminnasta. Olisitko halukas opettamaan minulle sitä? Olen pahoillani, etten voi tänä iltana jäädä yhtään pidempään, mutta voisinko tulla takaisin jokin toinen kerta?”

Hän epäröi hetken ja vastasi sitten myöntävästi. Se oli alkuna suurenmoiselle ystävyydelle. Palasin, ja hän opetti minua. Aloin rakastaa ja kunnioittaa häntä. Seuraavilla käynneillämme tuli esiin, kuinka suurenmoinen tämä mies oli. Meistä tuli oikein hyviä ystäviä, kuten tuli rakkaista iankaikkisista kumppaneistammekin. Sitten ajan myötä perheemme muutti pois. Paikalliset johtohenkilöt jatkoivat Coxin perheen hoivaamista.¹⁰

Suunnilleen kahdeksan vuotta sen ensimmäisen käynnin jälkeen perustettiin Bostonin vaarna.¹¹ Osaatteko arvata, kuka oli sen ensimmäinen vaarnanjohtaja? Kyllä! Veli Cox! Myöhempinä vuosina hän palveli myös lähetysjohtajana ja temppelinjohtajana.

Vuosia myöhemmin, kun olin kahdentoista koorumin jäsen, minulle annettiin tehtävä perustaa uusi vaarna Sanpeten piirikuntaan Utahissa. Tavanmukaisten puhuttelujen aikana koin miellyttävän yllätyksen tavatessani jälleen rakkaan ystäväni, veli Coxin! Tunsin innoitusta kutsua hänet uudeksi vaarnan patriarkaksi. Kun olin asettanut hänet, syleilimme toisiamme ja itkimme. Huoneessa olevat ihmiset ihmettelivät, miksi nämä kaksi aikuista miestä itkivät. Mutta me tiesimme. Ja sisar Cox tiesi. Vuodatimme ilon kyyneliä! Muistelimme mielessämme sitä uskomatonta rakkauden ja parannuksenteon matkaa, joka alkoi yli 30 vuotta aiemmin, eräänä iltana heidän kodissaan.

Kertomus ei pääty siihen. Veli ja sisar Coxin perhe kasvoi käsittämään 3 lasta, 20 lastenlasta ja 54 lastenlastenlasta. Lisätkää siihen heidän vaikutuksensa satoihin lähetyssaarnaajiin, lisäksi tuhansiin temppelissä ja vielä satoihin, jotka ovat saaneet patriarkallisen siunauksen Wilbur Coxin käsien alla. Hänen ja Leonoran vaikutus jatkuu kerrannaisesti läpi monien sukupolvien eri puolilla maailmaa.

Tällaisia kokemuksia, kuten tämä Wilbur ja Leonora Coxin kohdalla, tapahtuu joka viikko – toivottavasti joka päivä – tässä kirkossa. Herran Jeesuksen Kristuksen omistautuneet palvelijat toteuttavat Hänen työtään Hänen voimallaan ja valtuudellaan.

Veljet, me voimme avata ovia, voimme antaa pappeuden siunauksia, voimme parantaa sydämiä, voimme nostaa kuormia, voimme vahvistaa todistuksia, voimme pelastaa ihmisten elämän ja voimme tuoda iloa myöhempien aikojen pyhien koteihin – kaikkea tätä, koska meillä on Jumalan pappeus. Me olemme miehiä, jotka on kutsuttu ja valmistettu maailman perustamisesta asti Jumalan ennalta tietämisen mukaisesti meidän suuren uskomme vuoksi tekemään tätä työtä.¹²

Tänä iltana kutsun teitä kirjaimellisesti nousemaan kanssani suurena, iankaikkisena veljien joukkona. Kun mainitsen pappeusvirkanne, pyydän teitä nousemaan ja jäämään seisomaan. Diakonit, pyydän teitä nousemaan! Opettajat, nouskaa! Papit! Piispat! Vanhimmat! Ylipapit! Patriarkat! Seitsenkymmenet! Apostolit!

Nyt veljet, voitteko jäädä seisomaan ja laulaa kuoromme kanssa kaikki kolme säkeistöä laulusta ”Rise Up, O Men of God”¹³? Kun laulatte, ajatelkaa velvollisuuttanne Jumalan voimallisena joukkona, joka on valmistamassa maailmaa Herran toista tulemista varten. Tämä on meille annettu tehtävä. Tämä on meidän etuoikeutemme. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.