Seitsemänkymmentä kertaa seitsemän

Vanhin Lynn G. Robbins

seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta

Keskellä elämää, joka on täynnä kompastuskiviä ja epätäydellisyyttä, me kaikki olemme kiitollisia mahdollisuuksista yrittää uudelleen.

Virheet ovat elämän tosiasia. On olennaisen mahdotonta oppia soittamaan pianoa taitavasti tekemättä tuhansia virheitä – ehkä jopa miljoona. Kun opettelee vierasta kieltä, täytyy kohdata se nolouden tunne, kun tekee tuhansia virheitä – ehkä jopa miljoona. Maailman parhaimmatkaan urheilijat eivät koskaan lakkaa tekemästä virheitä.

On sanottu, että ”onnistuminen ei ole sitä, ettei koskaan epäonnistuisi, vaan sitä, että kulkee epäonnistumisesta toiseen menettämättä lainkaan innostusta”¹.

Hehkulampun keksimisen jälkeen Thomas Edisonin väitetään sanoneen: ”En epäonnistunut tuhat kertaa. Hehkulampun keksiminen oli prosessi, jossa oli tuhat vaihetta.”² Charles F. Kettering nimitti epäonnistumisia ”tienviitoiksi kohti saavutuksia”³. Toivon mukaan jokainen virhe, jonka teemme, muodostuu viisauden opetukseksi, joka muuttaa kompastuskivet astinkiviksi.

Nefin horjumaton usko auttoi häntä kulkemaan epäonnistumisesta toiseen, kunnes hän viimein sai pronssilevyt. Mooseksen piti yrittää kymmenen kertaa, ennen kuin hän viimein onnistui pakenemaan israelilaisten kanssa Egyptistä.

Saatamme ihmetellä – jos sekä Nefi että Mooses tekivät Herran työtä, niin miksei Herra puuttunut tilanteeseen ja auttanut heitä onnistumaan heti ensimmäisellä yrityksellä? Miksi Hän salli heidän – ja miksi Hän sallii meidän – kompuroida ja epäonnistua pyrkimyksissämme onnistua? Tähän kysymykseen on monia tärkeitä vastauksia, ja tässä on muutamia:

Ensiksi, Herra tietää, että tämä antaa meille kokemusta ja on meidän hyväksemme.⁴
Toiseksi, Hän antaa meidän maistaa karvaan, jotta tietäisimme antaa arvon hyvälle.⁵
Kolmanneksi, Hän osoittaa, että ”sota on Herran vallassa”⁶ ja että vain Hänen armostaan me voimme tehdä Hänen työtään ja tulla Hänen kaltaisikseen⁷.
Neljänneksi, Hän auttaa meitä kehittymään ja hiomaan monen monituisia Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, joita ei voi hioa ilman vastakohtaisuutta⁸ eikä ilman ”ahdingon ahjoa”⁹.

Niinpä keskellä elämää, joka on täynnä kompastuskiviä ja epätäydellisyyttä, me kaikki olemme kiitollisia mahdollisuuksista yrittää uudelleen.

Vuonna 1970, kun opiskelin ensimmäistä vuotta BYU:ssa, ilmoittauduin fysiikan perusteiden aloituskurssille, jota opetti erinomainen opettaja, Jae Ballif. Oppikurssin kunkin osion jälkeen hän piti kokeen. Jos opiskelija sai arvosanaksi tyydyttävän ja hän halusi paremman arvosanan, opettaja Ballif antoi oppilaan tehdä muokatun kokeen, joka perustui samaan aineistoon. Jos opiskelija sai toisella yrityksellä arvosanaksi hyvän eikä hän ollut vieläkään tyytyväinen, hän sai tehdä kokeen kolmannen kerran ja neljännen kerran ja niin edelleen. Sallimalla minulle lukuisia uusia yrityksiä tämä opettaja auttoi minua kunnostautumaan ja viimein saamaan hänen oppikurssistaan arvosanan erinomainen.

Hän oli epätavallisen viisas opettaja, joka innoitti oppilaitaan jatkamaan yrittämistä – pitämään epäonnistumista opetuksena, ei murhenäytelmänä, ja olemaan pelkäämättä epäonnistumista ja sen sijaan oppimaan siitä.

Soitin hiljattain tälle suurenmoiselle miehelle – 47 vuotta sen jälkeen kun olin osallistunut hänen fysiikan oppikurssilleen. Kysyin häneltä, miksi hän oli halukas sallimaan opiskelijoille rajattoman määrän yrityksiä arvosanansa parantamiseksi. Hän vastasi: ”Halusin olla samalla puolella kuin opiskelijat.”

Vaikka olemmekin kiitollisia uusista yrittämisen mahdollisuuksista, joita saamme tehtyämme virheitä eli mielen epäonnistumisia, niin me hämmästelemme Vapahtajan armoa, kun Hän antaa meille uusia mahdollisuuksia voittaa synti eli sydämen epäonnistumiset.

Kukaan ei ole enemmän meidän puolellamme kuin Vapahtaja. Hän sallii meidän osallistua järjestämiinsä kokeisiin yhä uudelleen. Hänen kaltaisekseen tuleminen edellyttää lukemattomia uusia yrityksiä päivittäisissä kamppailuissamme voittaa luonnollinen ihminen, kuten hallita himojamme, oppia kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa, voittaa laiskuus ja välttää tekemättä jättämisen syntejä, vain muutamia mainitakseni. Jos erehtyminen kuuluu ihmisluontoon, niin kuinka monta epäonnistumista tarvitaan, ennen kuin luontomme ei ole enää inhimillinen vaan jumalallinen? Tuhansia? Todennäköisemmin miljoona.

Tietäen, että kaidalle ja kapealle polulle siroteltaisiin koettelemuksia ja että kokisimme päivittäin epäonnistumisia, Vapahtaja maksoi mittaamattoman hinnan antaakseen meille niin monta mahdollisuutta kuin tarvittaisiin, jotta onnistuisimme selviytymään läpi kuolevaisuuden koetustilan. Hänen sallimansa vastukset voivat usein näyttää ylivoimaisilta ja miltei mahdottomilta kestää, mutta Hän ei jätä meitä ilman toivoa.

Jotta meidän toivomme säilyisi lannistumattomana kohdatessamme elämän koetuksia, Vapahtajan armo on aina valmiina ja aina läsnä. Hänen armonsa on ”jumalallista apua tai voimaa, – – kaiken mahdollistava voima, jonka ansiosta miehet ja naiset saavat mahdollisuuden voittaa omakseen iankaikkisen elämän ja korotuksen sen jälkeen kun he ovat itse tehneet parhaansa”¹⁰. Hänen armonsa ja Hänen rakastava katseensa ovat meidän yllämme koko matkamme ajan, kun Hän innoittaa, keventää kuormia, vahvistaa, vapauttaa, suojelee, parantaa ja muilla tavoin auttaa kansaansa heidän kompuroidessaan eteenpäin pitkin kaitaa ja kapeaa polkua.¹¹

Parannus on aina saatavilla oleva Jumalan lahja, jonka ansiosta me voimme kulkea epäonnistumisesta toiseen menettämättä lainkaan innostusta. Parannus ei ole Hänen varasuunnitelmansa, jos sattuisimme epäonnistumaan. Parannus on Hänen suunnitelmansa Hänen tietäessään meidän epäonnistuvan. Tämä on parannuksen evankeliumi, ja kuten presidentti Russell M. Nelson on huomauttanut, se on ”elinikäinen opetusohjelma”¹².

Tässä elinikäisessä parannuksen opetusohjelmassa sakramentti on Herran asettama keino tarjota jatkuva pääsy Hänen anteeksiantoonsa. Jos me nautimme sakramentin särkynein sydämin ja murtunein mielin, Hän tarjoaa meille viikoittain anteeksiannon, kun edistymme epäonnistumisesta toiseen pitkin liittopolkua. Sillä ”heidän synneistään huolimatta minun sydämeni on täynnä sääliä heitä kohtaan”¹³.

Mutta kuinka monta kertaa Hän antaa meille anteeksi? Kuinka pitkällistä on Hänen pitkämielisyytensä? Kerran Pietari kysyi Vapahtajalta: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”¹⁴

Oletettavasti Pietari ajatteli, että seitsemän olisi riittävän korkea määrä painottamaan liian moninkertaisen anteeksiantamisen mielettömyyttä ja että hyväntahtoisuudellakin pitäisi olla rajansa. Vastatessaan Vapahtaja pohjimmiltaan kielsi Pietaria edes laskemasta – asettamasta rajoja anteeksiannolle.

”’Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän’, vastasi Jeesus.”¹⁵

Vapahtaja ei ilmiselvästikään asettanut ylärajaksi 490:tä kertaa. Se vastaisi samaa kuin sanoisi, että sakramentin nauttimisella on 490 kerran raja ja sitten 491. kerralla taivaallinen tarkastaja tulisi väliin ja sanoisi: ”Olen pahoillani, mutta parannuskorttisi on juuri vanhentunut – tästä eteenpäin olet omillasi.”

Herra käytti seitsemänkymmentä kertaa seitsemän -laskuoppia vertauskuvana äärettömästä sovituksestaan, ehtymättömästä rakkaudestaan ja rajattomasta armostaan. ”Niin, ja niin usein kuin minun kansani tekee parannuksen, minä annan sille anteeksi sen rikkomukset minua vastaan.”¹⁶

Se ei tarkoita, että sakramentista tulee lupa tehdä syntiä. Se on yksi syy siihen, miksi Moronin kirjaan sisällytettiin tämä ilmaus: ”Mutta niin usein kuin he tekivät parannuksen ja etsivät anteeksiantoa vakain aikein, heille annettiin anteeksi.”¹⁷

Vakaa aie tarkoittaa todellisia ponnisteluja ja todellista muutosta. ”Muutos” on pääasiallinen sana, jota Pyhien kirjoitusten opas käyttää määritellessään sanaa parannus: ”Mielen ja sydämen muutos, joka tuo mukanaan uudistuneen asenteen Jumalaa, itseä ja elämää kohtaan yleensä.”¹⁸ Sellainen muutos johtaa hengelliseen kasvuun. Meidän onnistumisemme ei siis ole kulkemista epäonnistumisesta toiseen vaan kasvamista epäonnistumisesta toiseen menettämättä lainkaan innostusta.

Mitä tulee muutokseen, pohtikaapa tätä yksinkertaista näkemystä: ”Se, mikä ei muutu, pysyy samana.” Tämän ilmiselvän totuuden ei ole tarkoitus loukata älykkyyttänne, vaan se on syvällistä viisautta presidentti Boyd K. Packerilta, joka sitten lisäsi: ”Ja kun me lakkaamme muuttumasta – me lakkaamme olemasta.”¹⁹

Koska emme halua lakata olemasta vaan tulla Vapahtajamme kaltaisiksi²⁰, meidän täytyy nousta joka kerta, kun kaadumme, tuntien halua jatkaa kasvamista ja edistymistä heikkouksistamme huolimatta. Ollessamme heikkoja Hän vakuuttaa meille: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.”²¹

Pystymme havaitsemaan fyysisen kasvumme vain nopeutetun valokuvauksen tai kasvukaavioiden avulla. Samalla tavoin hengellinen kasvumme on tavallisesti huomaamatonta paitsi silloin kun tarkastelemme taakse jäänyttä aikaa. Olisi viisasta tarkastella säännöllisesti itseämme sillä tavoin, jotta havaitsisimme edistymisemme ja se innoittaisi meitä ”[ponnistelemaan] eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että [meillä] on täydellinen toivon kirkkaus”²².

Olen iankaikkisesti kiitollinen taivaallisten vanhempien ja Vapahtajan rakastavasta hyvyydestä, kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä, kun He sallivat meille lukemattomia uusia yrityksiä matkallamme takaisin Heidän luokseen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.