Sukututkimus- ja temppelityö – sinetöiminen ja parantuminen

Vanhin Dale G. Renlund

kahdentoista apostolin koorumista

Kun kokoamme sukuhistorioitamme ja menemme temppeliin esivanhempiemme puolesta, Jumala täyttää luvattuja siunauksia samanaikaisesti kummallakin puolen verhoa.

Perhesuhteet voivat olla palkitsevimpia, vaikkakin haasteellisimpia kokemuksia, mitä kohtaamme. Monet meistä ovat kokeneet jonkinlaista säröilyä perheessämme tai suvussamme. Sellaista säröilyä ilmaantui Jeesuksen Kristuksen kirkon palautuksen kahden sankarin välille näinä myöhempinä aikoina. Parley ja Orson Pratt olivat veljeksiä, varhaisia käännynnäisiä ja asetettuja apostoleja. Kumpikin koki uskon koetuksen ja selviytyi siitä saaden horjumattoman todistuksen. He molemmat tekivät uhrauksia totuuden asian puolesta ja edistivät sitä suuresti.

Nauvoon aikakautena heidän suhteeseensa syntyi jännitteitä, jotka kärjistyivät kiivaaseen, julkiseen yhteenottoon vuonna 1846. Siitä seurasi syvä ja pitkään kestänyt välirikko. Parley kirjoitti aluksi Orsonille selvittääkseen välirikon, mutta Orson ei vastannut. Parley luovutti tuntien, että kirjeenvaihto oli iäksi ohi, ellei Orson aloittaisi sitä.¹

Useita vuosia myöhemmin, maaliskuussa 1853, Orson sai tietää hankkeesta julkaista kirja William Prattin, veljesten varhaisimman amerikkalaisen esi-isän, jälkeläisistä. Orson alkoi itkeä ”kuin pieni lapsi”, kun hän näki vilauksen tästä sukuhistorian aarrekokoelmasta. Hänen sydämensä pehmeni, ja hän päätti korjata välirikon veljensä kanssa.

Orson kirjoitti Parleylle: ”Rakas veljeni, esi-isämme luutnantti William Prattin kaikkien jälkeläisten joukossa ei ole yhtäkään, jolla olisi niin syvä kiinnostus hänen jälkeläistensä etsimiseen kuin meillä.” Orson oli yksi ensimmäisiä, jotka ymmärsivät, että myöhempien aikojen pyhillä on velvoite tutkia ja koota sukuhistorioita, jotta voimme suorittaa sijaistoimituksia esivanhempiemme puolesta. Hänen kirjeensä jatkui: ”Tiedämme, että isiemme Jumalalla on ollut kätensä tässä kaikessa. – – Pyydän anteeksi sitä, että olen ollut niin kovapäinen enkä ole kirjoittanut sinulle. – – Toivon, että annat minulle anteeksi.”² Näiden miesten horjumattomasta todistuksesta huolimatta vasta rakkaus heidän esivanhempiaan kohtaan johti välirikon korjaantumiseen, paransi loukatut tunteet ja sai heidät tavoittelemaan ja osoittamaan anteeksiantoa.³

Kun Jumala ohjaa meitä tekemään jonkin asian, Hänellä on usein mielessään monia tarkoituksia. Sukututkimus- ja temppelityö ei ole vain kuolleita varten, vaan se siunaa myös eläviä. Orsonin ja Parleyn tapauksessa se käänsi heidän sydämensä toistensa puoleen. Sukututkimus- ja temppelityö toi voimaa parantaa sen, mikä kaipasi parantumista.

Meillä kirkon jäsenillä on Jumalan antama vastuu etsiä esivanhempiamme ja koota sukuhistorioita. Se on paljon enemmän kuin kannustettava harrastus, koska pelastuksen toimitukset ovat välttämättömiä kaikille Jumalan lapsille.⁴ Meidän on määrä etsiä tietoja omista esivanhemmistamme, jotka kuolivat saamatta pelastuksen toimituksia. Me voimme suorittaa sijaistoimituksia temppeleissä, ja esivanhempamme voivat valita, ottavatko he nuo toimitukset vastaan.⁵ Meitä kannustetaan myös olemaan seurakunnan ja vaarnan jäsenten apuna heidän sukulaisnimiensä kanssa. On henkeäsalpaavan hämmästyttävää, että sukututkimus- ja temppelityön ansiosta me voimme auttaa kuolleiden lunastamisessa.

Mutta kun osallistumme nykyisin sukututkimus- ja temppelityöhön, me myös osoitamme kelvollisuutemme profeettojen ja apostolien lupaamien ”parantumisen” siunausten saamiseen.⁶ Nämäkin siunaukset ovat henkeäsalpaavan hämmästyttäviä niiden laajuuden, erityisyyden ja merkityksen vuoksi kuolevaisuudessa. Tähän pitkään luetteloon sisältyvät nämä siunaukset:

lisääntynyt ymmärrys Vapahtajasta ja Hänen sovitusuhristaan
lisääntynyt Pyhän Hengen vaikutus⁷, jolloin tunnemme elämässämme voimaa ja opastusta
lisääntynyt usko, niin että kääntymyksestämme Vapahtajaan tulee syvällinen ja pysyvä
lisääntynyt kyky ja motivaatio oppia ja tehdä parannusta⁸, koska ymmärrämme, keitä olemme ja mistä olemme tulleet, sekä selkeämpi näkemys siitä, minne olemme menossa
lisääntyneet jalostavat, pyhittävät ja hillitsevät vaikutukset sydämessämme
lisääntynyt ilo, koska olemme kykenevämpiä tuntemaan Herran rakkautta
lisääntyneet perheen saamat siunaukset, riippumatta siitä, millainen nykyinen, aiempi tai tuleva perhetilanteemme on tai kuinka epätäydellinen sukupuumme ehkä onkin
lisääntynyt rakkaus ja arvostus esivanhempia ja elossa olevia sukulaisia kohtaan, niin ettemme tunne enää olevamme yksin
lisääntynyt voima huomata, mikä tarvitsee parantumista, ja siten Herran avulla lisääntynyt voima palvella muita
lisääntynyt varjelus kiusauksilta ja vastustajan voimistuvalta vaikutukselta sekä
lisääntynyt apu korjata huolestuneita, murtuneita tai levottomia sydämiä ja parantaa haavoitetut⁹.

Jos olette rukoilleet jotakin näistä siunauksista, osallistukaa sukututkimus- ja temppelityöhön. Niin tehdessänne rukouksiinne vastataan. Kun toimituksia suoritetaan edesmenneiden puolesta, Jumalan lapset maan päällä parantuvat. Ei ihme, että presidentti Russell M. Nelson ensimmäisessä sanomassaan kirkon presidenttinä julisti: ”Teidän palvelunne temppelissä ja teidän palvelemisenne siellä esivanhempienne puolesta siunaavat teitä entistä suuremmalla määrällä henkilökohtaista ilmoitusta ja rauhaa ja lujittavat sitoumustanne pysyä liittopolulla.”¹⁰

Eräs aiempikin profeetta näki ennalta sekä eläviä että kuolleita koskevat siunaukset.¹¹ Taivaallinen sanansaattaja näytti Hesekielille näyn temppelistä, josta kumpusi vettä. Hesekielille kerrottiin:

”Nämä vedet virtaavat – – ja juoksevat siellä alas [autiomaahan] ja edelleen [kuolleeseen] mereen, jonka – – veden ne [parantavat].

Ja missä ikinä nämä vedet virtaavat, siellä kaikki [menestyy ja lisääntyy] – –, sillä kaikkialla, minne tulee, tämä virta muuttaa [sen eläväksi]. Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään.”¹²

Tällä vedellä on kaksi huomionarvoista ominaispiirrettä. Ensinnäkin, vaikka temppelistä lähtevällä pienellä purolla ei ollut sivujokia, siitä kasvoi mahtava joki, joka syveni ja leveni, mitä kauemmas se virtasi. Jotakin samankaltaista tapahtuu niille siunauksille, jotka virtaavat temppelistä, kun yksilöitä sinetöidään perheiksi. Merkittävää kasvua tapahtuu kuljettaessa taakse- ja eteenpäin sukupolvissa, kun sinetöimistoimitukset sitovat perheitä yhteen.

Toiseksi, joki uudisti kaiken, mitä se kosketti. Samalla tavoin temppelin siunauksilla on hämmästyttävä kyky parantaa. Temppelisiunaukset voivat parantaa sydämiä ja yksilöiden ja perheiden elämää.

Saanen valaista asiaa. Vuonna 1999 erään Todd-nimisen nuoren miehen terveys romahti, kun hänen aivoissaan repesi verisuoni. Vaikka Todd ja hänen perheensä olivat kirkon jäseniä, he olivat käyneet kirkossa satunnaisesti eikä kukaan heistä ollut saanut osakseen temppelin siunauksia. Toddin elämän viimeisenä iltana hänen äitinsä Betty istui hänen vuoteensa vieressä silittäen hänen kättään ja sanoi: ”Todd, jos sinun tosiaan täytyy lähteä, lupaan huolehtia siitä, että temppelityösi tulee tehtyä.” Seuraavana aamuna Todd julistettiin aivokuolleeksi. Kirurgit siirsivät Toddin sydämen eräälle potilaalleni, erityiselle yksilölle nimeltä Rod.

Muutaman kuukauden kuluttua siirrosta Rod sai tietää sydämen hänelle lahjoittaneen perheen nimen ja alkoi käydä kirjeenvaihtoa heidän kanssaan. Noin kaksi vuotta myöhemmin Toddin äiti Betty kutsui Rodin mukaan, kun hän meni temppeliin ensimmäistä kertaa. Rod ja Betty tapasivat ensimmäisen kerran kasvokkain St. Georgen temppelin selestisessä huoneessa Utahissa.

Hieman sen jälkeen kuoli Toddin isä – Bettyn aviomies. Muutamaa vuotta myöhemmin Betty kutsui Rodin edustamaan sijaisena edesmennyttä poikaansa, kun tämä saisi temppelitoimituksensa. Rod teki niin kiitollisena, ja sijaistyö huipentui St. Georgen temppelin sinetöimishuoneessa. Betty sinetöitiin edesmenneeseen aviomieheensä, kun hän polvistui alttarin ääreen vastapäätä tyttärenpoikaansa, joka toimi hänen aviomiehensä sijaisena. Sitten kyyneleet poskille virraten Betty viittasi Rodin liittymään heidän seuraansa alttarin ääreen. Rod polvistui heidän kanssaan toimien Bettyn pojan Toddin sijaisena – Toddin, jonka sydän yhä sykki Rodin rinnassa. Rodille sydämen lahjoittanut Todd sinetöitiin sitten vanhempiinsa koko iankaikkisuudeksi. Toddin äiti oli pitänyt lupauksen, jonka hän oli antanut kuolevalle pojalleen vuosia aiemmin.

Mutta kertomus ei pääty tähän. Kun sydämensiirrosta oli kulunut viisitoista vuotta, Rod kihlautui ja pyysi minua toimittamaan avioliittonsa sinetöimisen Provon temppelissä Utahissa. Hääpäivänä tapasin Rodin ja hänen ihanan morsiamensa Kimin sinetöimishuoneen viereisessä huoneessa, jossa heidän perheensä ja lähimmät ystävänsä odottivat. Kun olin jutellut hetken Rodin ja Kimin kanssa, kysyin, oliko heillä jotakin kysyttävää.

Rod vastasi: ”Kyllä. Lahjoittajaperheeni on täällä, ja he haluaisivat kovasti tavata sinut.”

Yllätyin ja kysyin: ”Tarkoitatko, että he ovat täällä? Juuri nyt?”

Rod vastasi: ”Kyllä.”

Astuin kulman taa ja kutsuin perheen tulemaan sinetöimishuoneesta. Betty, hänen tyttärensä ja vävynsä liittyivät seuraamme. Rod tervehti Bettyä halauksella, kiitti häntä siitä, että hän oli tullut, ja esitteli sitten minut hänelle. Rod sanoi: ”Betty, tämä on vanhin Renlund. Hän on se lääkäri, joka piti huolta poikasi sydämestä monen vuoden ajan.” Betty tuli huoneen poikki ja halasi minua. Ja muutaman seuraavan minuutin ajan halauksia ja ilonkyyneliä oli kaikkialla.

Kun olimme rauhoittuneet, siirryimme sinetöimishuoneeseen, jossa Rod ja Kim sinetöitiin ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. Rod, Kim, Betty ja minä voimme todistaa, että taivas oli hyvin lähellä, että kanssamme sinä päivänä oli muita, jotka olivat aiemmin kulkeneet kuolevaisuuden verhon läpi.

Jumala äärettömässä kyvyssään sinetöi ja parantaa yksilöitä ja perheitä huolimatta murhenäytelmistä, menetyksistä ja vastoinkäymisistä. Joskus ajattelemme, että temppelissä kokemamme tunteet ovat kuin olisimme saaneet pilkahduksen taivaasta.¹³ Sinä päivänä Provon temppelissä nämä C. S. Lewisin sanat herättivät minussa vastakaikua: ”[Kuolevaiset] sanovat jostakin ohimenevästä kärsimyksestä, että sitä ei voi mikään tuleva autuus hyvittää – tietämättä, että taivas, kun se kerran on saavutettu, vaikuttaa ajassa taaksepäin ja muuttaa myös tuon tuskan kirkkaudeksi. – – Autuaat sanovat: ’Me emme koskaan ole eläneet muualla kuin taivaassa.’”¹⁴

Jumala vahvistaa, auttaa ja tukee meitä¹⁵, ja Hän muuttaa meidän vaivamme voitoksi¹⁶. Kun kokoamme sukuhistorioitamme ja menemme temppeliin esivanhempiemme puolesta, Jumala täyttää monia näistä luvatuista siunauksista samanaikaisesti kummallakin puolen verhoa. Samalla tavoin meitä siunataan, kun autamme muita seurakunnissamme ja vaarnoissamme tekemään samoin. Jäsenet, jotka eivät asu lähellä temppeliä, saavat myös nämä siunaukset osallistuessaan sukututkimustyöhön kokoamalla esivanhempiensa nimiä, jotta temppelitoimitukset voidaan suorittaa.

Presidentti Russell M. Nelson on kuitenkin varoittanut: ”Voimme saada koko ajan innoitusta temppeli- ja sukututkimustyökokemuksista, joita muilla on ollut. Mutta meidän täytyy tehdä jotakin, jotta todella kokisimme itsekin sitä iloa.” Hän jatkoi: ”Kehotan teitä rukoillen pohtimaan, millaisen uhrauksen – mielellään uhrauksen ajastanne – voitte antaa, jotta tekisitte tänä vuonna enemmän temppeli- ja sukututkimustyötä.”¹⁷ Kun otatte vastaan presidentti Nelsonin kehotuksen, löydätte sukunne ja kokoatte ja yhdistätte sitä. Lisäksi siunauksia virtaa teille ja perheellenne sen joen tavoin, josta Hesekiel puhui. Huomaatte, että parantumista tapahtuu siinä, missä sitä tarvitaan.

Orson ja Parley Pratt kokivat sukututkimus- ja temppelityön tuomat parantumisen ja sinetöimisen vaikutukset tämän taloudenhoitokauden alkuaikoina. Betty, hänen perheensä ja Rod kokivat ne. Tekin voitte kokea ne. Sovitusuhrinsa kautta Jeesus Kristus tarjoaa nämä siunaukset kaikille, sekä kuolleille että eläville. Näiden siunausten ansiosta mekin huomaamme, että kuvaannollisesti ”me emme koskaan ole eläneet muualla kuin taivaassa”¹⁸. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.