Opettaminen kotona – iloinen ja pyhä vastuu
Devin G. Durrant
ensimmäinen neuvonantaja pyhäkoulun ylimmässä johtokunnassa
Pyydän taivaan apua, kun pyrimme olemaan Kristuksen kaltaisia opettajia kodissamme.
Rakas vaimoni Julie ja minä olemme kasvattaneet kuusi kallisarvoista lasta, ja jokin aika sitten kotimme tyhjeni ja jäimme kahdestaan. Kuinka kaipaankaan sitä, että lapsemme olisivat kodissamme kokopäiväisesti. Kaipaan heiltä oppimista ja heidän opettamistaan.
Tänään osoitan puheeni kaikille vanhemmille ja kaikille, jotka haluavat olla vanhempia. Monet teistä kasvattavat lapsiaan tällä hetkellä. Muille tuo aika saattaa koittaa pian. Ja vielä toisille vanhemmuus voi olla tulevaisuuden siunaus. Rukoilen, että me kaikki ymmärrämme, miten iloinen ja pyhä on vastuu opettaa lasta.1
Vanhempina me kerromme lapsillemme taivaallisesta Isästä ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Autamme lapsiamme pitämään ensimmäisen rukouksensa. Annamme opastusta ja tukea, kun he astuvat liittopolulle2 menemällä kasteelle. Opetamme heitä noudattamaan Jumalan käskyjä. Annamme heille tietoa Hänen suunnitelmastaan lapsiaan varten ja autamme heitä tunnistamaan Pyhän Hengen kuiskaukset. Kerromme heille muinaisista profeetoista ja kannustamme heitä seuraamaan eläviä profeettoja. Rukoilemme, että he menestyisivät, ja tunnemme tuskaa heidän kanssaan heidän koettelemuksissaan. Todistamme lapsillemme temppelisiunauksista ja pyrimme valmistamaan heitä hyvin palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä. Tarjoamme rakastavia neuvoja, kun lapsemme saavat omia lapsia. Mutta silloinkaan emme koskaan lakkaa olemasta heidän vanhempiaan. Emme koskaan lakkaa olemasta heidän opettajiaan. Meitä ei koskaan vapauteta näistä iankaikkisista kutsumuksista.
Pohtikaamme tänään muutamia suurenmoisia tilaisuuksia, joita meillä on opettaa lapsiamme kodissamme.
Opettaminen perheillassa
Aloittakaamme perheillasta, joka oli erittäin tärkeä asia siinä uskon täyttämässä kodissa, jossa minut kasvatettiin. En muista nimenomaisia oppiaiheita, joita perheillassa opetettiin, mutta muistan, että pidimme sen joka viikko.3 Tiesin, mikä oli tärkeää vanhemmilleni.4
Muistan yhden lempitoiminnoistani perheilloissa. Isällä oli tapana kutsua yksi lapsistaan ”testiin”. Hän antoi lapselle joukon ohjeita, kuten ”Ensiksi mene keittiöön ja avaa ja sulje jääkaapin ovi. Juokse sitten meidän makuuhuoneeseen ja ota laatikostani sukkapari. Tule sitten takaisin tänne, hyppää ilmaan kolme kertaa ja sano: ’Isä, minä tein sen!’”
Olin innoissani, kun oli minun vuoroni. Halusin saada jokaisen vaiheen tehtyä täsmälleen oikein, ja rakastin hetkeä, jolloin saatoin sanoa: ”Isä, minä tein sen!” Tämä toiminta rakensi itseluottamustani ja auttoi levotonta poikaa olemaan tarkkana silloin kun äiti tai isä opetti jotakin evankeliumin periaatetta.
Presidentti Gordon B. Hinckley on neuvonut: ”Jos teillä on epäilyksiä perheillan hyödyistä, kokeilkaa sitä. Kootkaa lapsenne ympärillenne, opettakaa heitä, todistakaa heille, lukekaa pyhiä kirjoituksia yhdessä ja pitäkää hauskaa yhdessä.”5
Perheillan pitämiselle tulee aina olemaan vastustusta.6 Siitä huolimatta kehotan teitä etsimään keinon voittaa esteet ja asettaa perheilta etusijalle – ja tehdä hauskuudesta yksi sen avainasioista.
Opettaminen perherukouksessa
Perherukous on toinen erinomainen tilaisuus opettaa.
Rakastan sitä, kuinka presidentti N. Eldon Tannerin isä opetti häntä perherukouksen aikana. Presidentti Tanner sanoi näin:
”Muistan erään illan, kun polvistuimme perherukoukseen ja isäni sanoi Herralle: ’Eldon teki tänään sellaista, mitä hänen ei olisi pitänyt. Hän on pahoillaan, ja jos annat hänelle anteeksi, hän ei tee niin enää.’
Se sai minut päättämään, etten tee niin enää – paljon enemmän kuin rankaiseminen olisi saanut.”7
Nuorena minä toisinaan ärsyynnyin perherukouksiimme, jotka tuntuivat liiallisilta, ja ajattelin mielessäni: ”Eikö me juuri pari minuuttia sitten rukoiltu?” Nyt isänä tiedän, ettemme voi koskaan perheenä rukoilla liikaa.8
Minuun on aina tehnyt vaikutuksen se, kuinka taivaallinen Isä esittelee Jeesuksen Kristuksen rakkaana Poikanaan.9 Nautin siitä, kun voin rukoilla lasteni puolesta mainiten heidät nimeltä heidän kuunnellessaan minun ilmaisevan taivaalliselle Isälle, kuinka rakkaita he ovat minulle. Tuntuu siltä, ettei ole parempaa aikaa ilmaista rakkautta lapsillemme kuin silloin kun rukoilemme heidän kanssaan tai annamme heille siunauksia. Kun perheet kokoontuvat yhteen nöyrässä rukouksessa, saadaan voimallisia ja kestäviä opetuksia.
Opettaminen päivystämällä
Vanhempien opetustehtävä on kuin olisi päivystävä lääkäri. Meidän pitää aina olla valmiina opettamaan lapsiamme, koska emme milloinkaan tiedä, milloin tilaisuus siihen ilmaantuu.
Olemme kuin Vapahtaja, jonka opetus ei useinkaan ”tapahtunut synagogassa vaan vapaamuotoisissa, jokapäiväisissä tilanteissa – aterialla opetuslasten kanssa, nostettaessa kaivosta vettä tai käveltäessä viikunapuun ohitse”10.
Vuosia sitten äitini kertoi, että kaksi parasta evankeliumiaiheista keskustelua, jotka hän kävi isoveljeni Mattin kanssa, olivat kerran, kun hän oli viikkaamassa pyykkiä, ja toisen kerran, kun hän oli viemässä Mattia hammaslääkäriin. Yksi monista asioista, joita ihailin äidissäni, oli hänen valmiutensa opettaa lapsiaan.
Hänen opetuksensa äitinä ei päättynyt koskaan. Kun palvelin piispana, äitini, joka oli tuolloin 78-vuotias, sanoi minulle, että tarvitsin hiustenleikkuun. Hän tiesi, että minun piti olla esimerkkinä, eikä hän epäröinyt sanoa sitä minulle. Rakastan sinua, äiti!
Isänä minua motivoi pyhien kirjoitusten henkilökohtaiseen tutkimiseen ja pohtimiseen se, että pystyn vastaamaan, kun lapseni tai lastenlapseni tarjoavat yllättävän opetustilanteen.11 ”Jotkin parhaista opetustilanteista alkavat [perheen]jäsenen sydämessä olevasta kysymyksestä tai huolenaiheesta.”12 Kuuntelemmeko me noina hetkinä?13
Rakastan apostoli Pietarin kehotusta: ”Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle [myös lapselle], joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.”14
Kun olin teini-ikäinen, isäni ja minä mittelimme mielellämme voimia nähdäksemme, kummalla on vahvempi ote. Puristimme toistemme kättä mahdollisimman tiukasti yrittäessämme saada toisen irvistämään kivusta. Se ei tunnu nyt kovinkaan hauskalta, mutta jotenkin se oli sitä silloin. Yhden sellaisen kamppailun jälkeen isä katsoi minua silmiin ja sanoi: ”Sinulla on vahvat kädet, poika. Toivon, että käsissäsi on aina voimaa olla koskaan koskettamatta nuorta naista sopimattomasti.” Sitten hän kehotti minua pysymään moraalisesti puhtaana ja auttamaan muita tekemään samoin.
Vanhin Douglas L. Callister kertoi näin isästään: ”Matkatessaan eräänä päivänä töistä kotiin isä sanoi yllättäen: ’Maksoin tänään kymmenykseni. Kirjoitin kymmenyslipukkeeseen ”kiitos”. Olen niin kiitollinen Herralle siitä, että Hän siunaa perhettämme.’”
Sitten vanhin Callister ylisti isäänsä opettajana näin: ”Hän opetti kuuliaisuutta sekä teoilla että asenteilla.”15
Mielestäni meidän on viisasta kysyä toisinaan itseltämme: ”Mitä minä aion opettaa tai opetan tällä hetkellä lapsilleni kuuliaisuuden teoillani ja asenteillani?”
Opettaminen perheen yhteisessä pyhien kirjoitusten tutkimisessa
Pyhien kirjoitusten tutkiminen yhdessä perheenä on ihanteellinen tilanne opettaa oppia kotona.
Presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Vanhempien ei ole määrä ainoastaan pitää kiinni Herran sanasta, vaan heille on annettu jumalallinen käsky opettaa sitä lapsilleen.”16
Kun Julie ja minä kasvatimme lapsiamme, yritimme olla johdonmukaisia ja luovia. Yhtenä vuonna päätimme lukea Mormonin kirjan yhdessä perheenä espanjaksi. Siitäkö syystä Herra kutsui jokaisen lapsistamme, joka on palvellut kokoaikaisessa lähetystyössä, espanjankieliselle lähetyskentälle? Es posible. [Se on mahdollista.]
Minua liikutti syvästi, kun veli Brian K. Ashton kertoi minulle, että hän ja hänen isänsä lukivat yhdessä Mormonin kirjan jokaisen sivun hänen ollessaan viimeistä vuotta lukiossa. Veli Ashton rakastaa pyhiä kirjoituksia. Ne on kirjoitettu hänen mieleensä ja sydämeensä. Hänen isänsä kylvi tuon siemenen, kun veli Ashton oli teini-ikäinen, ja tuo siemen17 on kasvanut syvään juurtuneeksi totuuden puuksi. Veli Ashton on tehnyt samoin vanhempien lastensa kanssa.18 Hänen 8-vuotias poikansa kysyi häneltä äskettäin: ”Isä, milloin minä saan lukea Mormonin kirjan kanssasi?”
Opettaminen esimerkillä
Viimeiseksi, vaikuttavinta opettamistamme vanhempina on esimerkkimme. Meitä on neuvottu näyttämään uskovista hyvää esimerkkiä puheissa ja elämäntavoissa, rakkaudessa, hengessä, uskossa ja puhtaudessa.19
Eräällä äskeisellä matkalla Julie ja minä kirkossa käydessämme näimme tämän jakeen toiminnassa. Eräs nuori mies, joka oli pian lähdössä lähetystyöhön, puhui sakramenttikokouksessa.
Hän sanoi: ”Te kaikki ajattelette, että isäni on todella hyvä mies kirkossa, mutta…” Hän vaikeni, ja minä mietin levottomana, mitä hän saattaisi sanoa seuraavaksi. Hän jatkoi sanomalla: ”Hän on parempi mies kotona.”
Kiitin jälkeenpäin tätä nuorta miestä innoittavasta kunnianosoituksesta, jonka hän oli osoittanut isälleen. Sain sitten tietää, että hänen isänsä oli seurakunnan piispa. Vaikka tämä piispa palveli seurakuntaansa uskollisesti, hänen poikansa oli sitä mieltä, että hän teki parhaan työnsä kotona.20
Vanhin D. Todd Christofferson neuvoo: ”Meillä on monia tilanteita opettaa – – nousevaa sukupolvea, ja meidän tulee omistaa parhaat ajatuksemme ja pyrkimyksemme sille, että käytämme ne täysin hyväksemme. Ennen kaikkea meidän täytyy jatkuvasti kannustaa ja auttaa vanhempia olemaan parempia ja johdonmukaisempia opettajia – – etenkin esimerkillään.”21
Sillä tavoin Vapahtaja opettaa.22
Ollessamme viime vuonna lomalla kahden nuorimman lapsemme kanssa Julie ehdotti, että teemme sijaiskasteita sekä St. Georgen että San Diegon temppeleissä. Nurisin mielessäni ajatellen: ”Me käymme temppelissä kotona, ja nyt olemme lomalla. Miksi emme tekisi jotakin enemmän lomailulta tuntuvaa?” Kasteiden jälkeen Julie halusi ottaa kuvia temppelin ulkopuolella. Nurisin ääneti – jälleen. Voitte arvata, mitä sitten tapahtui: me otimme valokuvia.
Julie haluaa lastemme saavan muistoja siitä, kuinka me autoimme esivanhempiamme, ja niin minäkin. Emme tarvinneet muodollista oppiaihetta temppelien tärkeydestä. Me elimme sitä – kiitos äidin, joka rakastaa temppeliä ja haluaa myös lastensa rakastavan sitä.
Kun vanhemmat pitävät toisiaan arvossa ja näyttävät vanhurskasta esimerkkiä, lapset ovat iankaikkisesti siunattuja.
Lopuksi
Toivon, että te kaikki, jotka pyritte tekemään parhaanne opettaaksenne kodissanne, koette rauhaa ja iloa pyrkimyksissänne. Ja jos teistä tuntuu, että on aihetta toimia paremmin tai tarvetta valmistautua enemmän, vastaattehan nöyrästi, kun Henki kehottaa teitä, ja sitoutukaa toimimaan.23
Vanhin L. Tom Perry on sanonut: ”Minkä tahansa yhteiskunnan, sen kansan onnen, sen vaurauden ja sen rauhan yhteiset juuret ovat lasten opettamisessa kotona.”24
Niin, minun kotipesäni on nyt tyhjä, mutta päivystän silti valmiina ja innokkaana löytämään lisää kallisarvoisia tilaisuuksia opettaa aikuisia lapsiani, heidän lapsiaan ja toivottavasti jonakin päivänä heidän lapsiaan.
Pyydän taivaan apua, kun pyrimme olemaan Kristuksen kaltaisia opettajia kodissamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.