Usko, toivo ja armo – osa 1
Rauhan ääni
Kirjoittaja asuu New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa.
”Tapahtuipa mitä hyvänsä, Jumala pitää huolta perheestämme”, äiti sanoi.
Grace Vlam on 9-vuotias tyttö, joka asuu Hollannissa vuonna 1940, toisen maailmansodan aikaan. Natsi-Saksa on juuri aloittanut hyökkäykset Hollantia vastaan.
PUM! PUM!
Kello oli kolme aamuyöstä, ja kaupunkia pommitettiin. Hetki sitten Grace oli ollut vielä vuoteessaan nukkumassa, mutta samassa isä oli jo käskemässä kaikkia suojautumaan. Nyt Grace kyyristeli keittiön pöydän alla isänsä, äitinsä ja pikkuveljiensä Heberin ja Alvinin kanssa. Hän kuuli ulkoa räjähdysten jylinää ja ikkunalasien särkymistä. Millaista meteliä!
”Mitä meille tapahtuu?” Grace kysyi isältä.
Isä silitti hänen hiuksiaan. ”En tiedä”, hän sanoi. ”Mutta pidetään rukous.”
Vlamin perhe painautui vieläkin tiiviimmin toisiaan vasten.
”Rakas taivaallinen Isä,” isä rukoili, ”pidäthän perheemme turvassa.”
Jonkin ajan kuluttua meteli hiljeni. Räjähdykset lakkasivat. He olivat turvassa!
Äiti otti Gracea kädestä ja hymyili hänelle. ”Muistatko, kuinka meidät sinetöitiin temppelissä?”
Grace nyökkäsi. Kun he olivat muuttaneet Indonesiasta Hollantiin, he olivat pystyneet matkustamaan Utahin kautta, ja heidät oli sinetöity Suolajärven temppelissä.
”Tapahtuipa mitä hyvänsä, Jumala pitää huolta perheestämme”, äiti sanoi.
Seuraavana päivänä ollessaan ulkona kaupungin aukiolla Grace kuuli ilmahälytyssireenit. Hän katsahti ylös ja näki päänsä yläpuolella lentokoneita, joista putosi pieniä mustia esineitä. Hän seisoi paikallaan suu ammollaan.
Eräs mies alkoi huutaa hänelle. ”Juokse! Ne ovat pommeja!”
Grace ryntäsi kotiin, ja hänen sydämensä jyskytti, kun hän pääsi lopulta sisälle turvaan.
Joitakin päiviä myöhemmin natsit – jotka hallitsivat Saksaa – valtasivat Hollannin virallisesti. Joskus he ottivat vangiksi armeijan entisiä upseereita. Koska isä oli palvellut upseerina Hollannin armeijassa, natsit pitivät häntä tarkkaan silmällä.
”Eihän niin tapahdu isälle”, Grace ajatteli. ”Me olemme kirkon jäseniä, ja isällä on tehtävä lähetyskentän johtokunnassa. Jumala suojelee häntä.”
Pommitusten jälkeen Vlamin perhe joutui lähtemään kaupungistaan. Eräänä päivänä uudessa koulussaan Grace kuuli muiden oppilaiden kuiskailevan.
”Joitakin ihmisiä on vangittu tänään!”
”Pääsevätkö he koskaan takaisin?”
Gracea pelotti. Oliko isä kunnossa? Hän juoksi kotiin niin nopeasti kuin pystyi. Syöksyessään ovesta sisään hän näki äidin eteisessä.
”Onko se totta?” Grace kysyi. ”Onko isä poissa?”
Äiti ei sanonut mitään, mutta Grace tiesi äidin surullisista silmistä, että isä oli viety pois. Hän oli sotavankina. Grace nojasi seinää vasten. Hän pelkäsi liikaa itkeäkseen.
”Mitä me nyt teemme?” hän ajatteli.
Sillä hetkellä Grace kuuli äänen sanovan: ”Näet isäsi jälleen.” Ääni oli tyyni ja selkeä. Grace tiesi, että se oli Pyhän Hengen ääni. Hänestä alkoi tuntua hieman paremmalta.
Hän ei tiennyt tarkkaan, mitä tapahtuisi, mutta hän tiesi, että taivaallinen Isä huolehtisi hänestä ja hänen perheestään.
Jatkuu…