2018
Taivaallinen Isä kuuli rukoukseni
August 2018


Taivaallinen Isä kuuli rukoukseni

E. Pedraza de Brosio

Utah, USA

Kuva
woman praying

Kuvitus Joshua Dennis

Kun mieheni ja minä perustimme perheen, asuimme vielä kotimaassamme Argentiinassa. Olimme kotiin palanneita lähetyssaarnaajia ja tiesimme, että oli siunaus solmia avioliitto Herran temppelissä. Olimme innoissamme saadessamme kulkea yhdessä tietä takaisin taivaallisen Isän luokse.

Tiesimme, että pelastussuunnitelma sisälsi koettelemuksia, mutta luotimme siihen, että voisimme uskon ja rukouksen avulla selviytyä mistä tahansa. Emme kuitenkaan odottaneet, että kokisimme vastoinkäymisiä kaiken aikaa. Koettelemus toisensa perään kasautui meidän päällemme.

Eräänä iltapäivänä olin yksin, olin todella surullinen ja itkin lohduttomasti koettelemustemme vuoksi. En tiennyt, mitä tehdä. Aina kun yritin lakata itkemästä, tunsin oloni entistä masentuneemmaksi ja tuskaisemmaksi.

Ajattelin sitten niitä monia miehiä ja naisia, jotka olivat kertoneet minulle, kuinka kallisarvoista rukoileminen oli ollut heille vaikeina aikoina. Minulla oli todistus rukouksesta, mutta mieleni ja henkeni olivat niin piinattuja, etten uskonut pystyväni löytämään oikeita sanoja.

Polvistuin kyynelsilmin vuoteeni viereen ja pyysin koko sydämestäni taivaalliselta Isältä lohtua ja rauhaa. En pyytänyt ratkaisua enkä edes koettelemuksen katoamista. Pyysin vain rauhaa.

Rukoillessani kuulin etuoveltamme koputuksen. Avasin oven silmät vielä kyynelissä, ja näin erään sisaren Apuyhdistyksestä. Hän kertoi työskentelevänsä lähistöllä, ja hän oli tullut moottoripyörällään käväisemään luonani. Saatoin vain halata häntä. Hän sanoi: ”En tiedä miksi, mutta tunsin, että minun pitäisi käväistä katsomassa sinua.”

Istuuduimme keittiön pöydän ääreen, ja hän auttoi minua rauhoittumaan. Juteltuamme muutamia minuutteja minusta alkoi viimein tuntua, etten ollutkaan yksin ja että taivaallinen Isä oli kuullut rukoukseni.

On siunaus voida puhua taivaalliselle Isälleni rukouksessa. Hän kuunteli minua hätäni hetkellä ja lähetti yhden lapsistaan auttamaan minua. Olen kiitollinen siitä, että tämä sisar kuuli Hengen innoituksen ja noudatti sitä.

Tulosta