Tuoreen äidin rukouksia

Krystal Baker Chipman

Utah, USA

Kuvitus Joshua Dennis

Koska olen pienen ja vilkkaan pojan uunituore äiti, tunnen toisinaan, ettei elämäni ole juuri muuta kuin vaipanvaihtoa ja imettämistä.

Sopeutuessani äitiyteen huomasin sivuuttavani hengelliset tarpeeni. Sen sijaan että olisin lukenut pyhiä kirjoituksia, livahdin yleensä hyvin tarpeellisille nokosille tai pesemään taas yhden erän pyykkiä. Rukoukset olivat pelkästään kiireisiä taivaalliselle Isälleni esitettyjä pyyntöjä, että poikani nukahtaisi ja nukkuisi tai että saisin apua vain selviytyäkseni siitä päivästä.

Kun poikani oli noin neljän kuukauden ikäinen, tajusin, kuinka heikoissa kantimissa olin hengellisesti. Haluni vahvistaa todistustani oli hiipumassa. En ollut halukas istumaan kirkossa kaikkia kolmea tuntia, ja muut vastuut kotona ja kirkossa tuntuivat sellaiselta, mihin minulla ei ollut aikaa eikä tarmoa. Kaipasin jälleen evankeliumin valoa elämääni, mutta olin uuvuksissa enkä tiennyt, mistä aloittaisin. Yhtenä yönä rukoilin palavasti apua.

Seuraavana aamuna raahauduin kirkkoon. Kuunnellessani oppiaihetta Apuyhdistyksessä näin julisteen, jossa esiteltiin Apuyhdistyksen päämäärä. Olin nähnyt julisteen joka sunnuntai, mutta en ollut koskaan aikaisemmin sisäistänyt sen sanomaa. Siinä sanottiin, että Apuyhdistyksen päämääränä on auttaa sisaria kasvamaan uskossa ja henkilökohtaisessa vanhurskaudessa, vahvistamaan perhettä ja kotia sekä etsimään ja auttamaan apua tarvitsevia.

Luin sen uudelleen. Tällä kertaa ajatukseni keskittyivät sanoihin ”kasvamaan uskossa ja henkilökohtaisessa vanhurskaudessa”. Kävi selväksi, että ennen kuin pystyisin hoitamaan hyvin kirkon tehtäviäni ja palvelemaan tehokkaasti muita, minun piti huolehtia omasta hengellisestä terveydestäni. Aloitin varaamalla joka päivä aikaa pyhien kirjoitusten lukemiseen. Tein myös työtä syventyäkseni paremmin rukouksiini.

Kun aloin ravita omaa uskoani ja henkilökohtaista vanhurskauttani ja pyytää johdatusta taivaalliselta Isältä, tunsin rakkauteni Jeesuksen Kristuksen palautettuun evankeliumiin syttyvän uudelleen. Palvelemisesta tehtävissäni, käynneistä Apuyhdistyksen sisarteni luona ja sakramentin nauttimisesta joka viikko tuli jälleen elämässäni mielekästä. Ja ne asiat, joihin minulla ei mielestäni aiemmin ollut aikaa eikä tarmoa, ovat nyt tulleet lohduksi ja vahvistukseksi minulle ja perheelleni.