2018
Kuusi tapaa muistaa Vapahtaja aina
August 2018


Viimeinen sana

Kuusi tapaa muistaa Vapahtaja aina

Huhtikuun 2016 yleiskonferenssipuheesta.

Kuva
Six Ways to Always Remember the Savior

Joka viikko nauttiessamme sakramentin me lupaamme muistaa Hänet aina. Hyödynnän lähes 400:aa pyhien kirjoitusten kohtaa, joissa mainitaan sana muistaa, ja esitän kuusi tapaa, joilla me voimme muistaa Hänet aina.

Ensiksi, me voimme muistaa Hänet aina luottamalla Hänen liittoihinsa, lupauksiinsa ja vakuutuksiinsa.

Toiseksi, me voimme muistaa Hänet aina tunnustamalla kiitollisina Hänen kätensä vaikutuksen kaikkialla elämässämme.

Kolmanneksi, me voimme muistaa Hänet aina luottamalla siihen, kun Herra vakuuttaa meille: ”Se, joka on tehnyt parannuksen synneistään, se saa anteeksi, enkä minä, Herra, muista niitä enää” (OL 58:42).

Neljänneksi, Hän kutsuu meitä muistamaan, että Hän toivottaa meidät aina tervetulleiksi kotiin.

Viidenneksi, me voimme muistaa Hänet aina lepopäivänä sakramentin ansiosta. Kuolevaisuudessa suorittamansa palvelutyön lopussa ja ylösnousemuksensa jälkeen suorittamansa palvelutyön alussa – kummallakin kerralla – meidän Vapahtajamme otti leivän ja viinin ja pyysi, että me muistaisimme Hänen ruumiinsa ja verensä.

Sakramenttitoimituksessa me todistamme Isälle Jumalalle, että olemme halukkaita ottamaan Hänen Poikansa nimen päällemme ja muistamaan Hänet aina ja pitämään Hänen käskynsä, jotka Hän on antanut meille, jotta Hänen Henkensä olisi aina meidän kanssamme (ks. Moroni 4:3; 5:2; OL 20:77, 79).

Viimein kuudenneksi, meidän Vapahtajamme kutsuu meitä muistamaan Hänet aina, kuten Hän muistaa meidät aina.

Vapahtajamme julistaa:

”Kyllä, he voivat unohtaa, mutta minä en sinua unohda – –.

Katso, minä olen piirtänyt sinut kätteni kämmeniin.” (1. Nefi 21:15–16; ks. myös Jes. 49:15–16).

Hän todistaa: ”Minä olen se, joka korotettiin. Minä olen Jeesus, joka ristiinnaulittiin. Minä olen Jumalan Poika.” (OL 45:52.)

Tästä todistan nöyrästi ja rukoilen, että me muistamme Hänet aina – kaikkina aikoina, kaikessa ja kaikkialla, missä lienemmekin (ks. Moosia 18:9).

Tulosta