Kirkon taloudellisen omavaraisuuden hengelliset perustukset
Muokattu vuoden 2018 kirkon historian symposiumissa pidetystä puheesta ”Financing Faith: The Intersection of Business and Religion” [Uskon rahoittaminen: liiketoiminnan ja uskonnon risteyksessä], Brigham Youngin yliopisto, 2. maaliskuuta 2018.
Me kirkon johtohenkilöt tunnemme jatkuvasti suurta vastuuta siitä, että meidän tulee käyttää pyhiä kymmenyksiä ja lahjoituksia Herralle otollisella tavalla.
Minulla oli vastikään tilaisuus käydä Kirtlandissa Ohiossa. Tällä historiallisella paikalla, palautuksen monien huomattavien tapahtumien näyttämöllä, vierailijoita kehotetaan pohtimaan niiden urheiden miesten ja naisten uskoa ja perintöä, jotka olivat laskemassa tämän suuren myöhempien aikojen työn perustuksia. Vaikka Kirtlandin aikakausi oli ennennäkemätöntä kasvun ja hengellisen vuodatuksen aikaa, useimmat näistä varhaisista pyhistä olivat äärimmäisen köyhiä ja elivät epävakaissa oloissa. He olivat uhranneet kaiken – usein menestyvän maatilansa ja vakaan ammattiuransa – seuratakseen Jeesusta Kristusta ja Hänen profeettaansa Joseph Smithiä.
Käyskennellessäni tuolla pyhällä alueella en voinut olla pohtimatta valtavaa vastakohtaisuutta Kirtlandin alkuperäisen köyhyyden sekä sen vaurauden välillä, josta kirkko ja monet sen useita sukupolvia käsittävästä jäsenkunnasta nauttivat. Herra on siunannut kirkkoaan ja myöhempien aikojen pyhiä merkittävällä tavalla!
Tämä ajallisten siunausten runsaus perustuu Jumalan usein toistamaan lupaukseen siitä, että ”mikäli te pidätte minun käskyni, te menestytte maassa”1.
Tämä lupaus on keskeinen osa Mormonin kirjan kertomusta ja opetuksia. Se esiintyy 18 eri jakeessa, ja Mormonin kirjan 15 kirjasta se löytyy seitsemästä. Vaikka näissä pyhien kirjoitusten kohdissa mainittu vaurauden siunaus on enimmäkseen luonteeltaan hengellistä, siihen kuuluu myös Jumalan kansan kyky nauttia taloudellisesta menestyksestä ja ajallisesta omavaraisuudesta.
Merkittävintä on se, että ajallinen vauraus juontaa juurensa muutamien ohjaavien periaatteiden uskollisesta noudattamisesta. Herra on ilmoittanut nuo periaatteet profeettojensa välityksellä, ja niistä on tullut osa myöhempien aikojen pyhien päivittäistä elämää ja kulttuuria. Näihin periaatteisiin kuuluvat kymmenysten laki, paaston laki sekä koulutuksen, työn ja omavaraisuuden tarpeellisuus. Kirkon jäseniä neuvotaan myös elämään varojensa mukaan, välttämään tarpeetonta velkaa ja valmistautumaan tulevaisuutta varten hankkimalla ajallista varastoa kuten ruokaa ja rahavaroja.
Kun näitä ajallisia periaatteita on opetettu jäsenille, kirkon johtohenkilöt ovat toteuttaneet niitä myös laajemmassa mittakaavassa koskien koko kirkkoa. Talousasioissa ja sijoituksiin liittyvissä menettelytavoissa kirkko yksinkertaisesti harjoittaa samaa oppia ja samoja säännöksiä, joita se opettaa jäsenilleen. Käsittelen nyt näistä periaatteista neljää.
Ensimmäinen periaate: kymmenysten laki
Joseph Smithin 8. heinäkuuta 1838 saamassa ilmoituksessa Herra neuvoi, että ”ne, jotka ovat siten maksaneet kymmenykset, maksakoot yhden kymmenesosan kaikista tuloistaan vuosittain”. Siinä selitettiin myös, että tämä nimenomainen ohje koskisi kaikkia pyhiä ja se olisi ”pysyvä laki heille ikuisesti”.2
Tuona päivänä saatu kymmenysten laki oli käsky Jumalalta sekä sen jumalallisen lain uudelleen perustaminen, jota Israelin kansa oli noudattanut muinaisina aikoina. Se oli merkki liitosta, jonka Herra teki kansansa kanssa – että jos he pysyisivät sille uskollisena, Hän siunaisi heitä sekä hengellisesti että ajallisesti. Kymmenysten laki on nykyäänkin olennainen myöhempien aikojen pyhien käytäntö heidän asuinpaikastaan, sosiaalisesta asemastaan tai aineellisista olosuhteistaan riippumatta. Se on myös kirkon taloudellisen vakauden perusta.
Saatuani kutsun johtavaan piispakuntaan en ole lakannut ihmettelemästä, kuinka uskollisesti ja luotettavasti kirkon jäsenet elävät tämän lain mukaan. Ilman kymmenyksiä kirkko ei pystyisi suorittamaan jumalallista tehtäväänsä. Eräässä ikimuistoisessa yleiskonferenssipuheessaan presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) julisti: ”Olen syvästi kiitollinen kymmenysten laista. Minulle se on jatkuvasti uusiutuva ihme. Sen saa aikaan kansan usko. Kymmenykset ovat Herran suunnitelma valtakuntansa työn rahoittamiseksi.”3
Tuona samana päivänä vuonna 1838 Joseph sai toisen ilmoituksen, jossa Herra selvensi, kuinka kymmenysvarojen käyttö tulee hyväksyä ja millä tavalla niitä tulee käyttää. Hän julisti: ”Sitä käyttävät neuvosto, johon kuuluvat kirkkoni ensimmäinen presidenttikunta ja piispa ja hänen neuvostonsa ja minun korkea neuvostoni, sekä minun oma ääneni heille, sanoo Herra.”4 ”Piispa ja hänen neuvostonsa” ja ”minun korkea neuvostoni”, joista tässä ilmoituksessa puhutaan, tunnetaan nykyään johtavana piispakuntana ja kahdentoista apostolin koorumina.
Meidän aikanamme näitä Opin ja liittojen luvun 120 ohjeita noudatetaan edelleen täsmällisesti. Aina joulukuun ensimmäisenä perjantaina ensimmäinen presidenttikunta, kahdentoista apostolin koorumi ja johtava piispakunta kokoontuvat yhdessä tarkastelemaan ja hyväksymään, kuinka niitä kirkon pyhiä varoja, jotka saataneen kymmenyksistä ja lahjoituksista, käytetään seuraavana vuonna. Sellaisen neuvoston pitäminen varmistaa sen, että päätökset tehdään yhdessä neuvottelemisen, ilmoituksen ja yksimielisyyden hengessä.
Me kirkon johtohenkilöt tunnemme jatkuvasti suurta vastuuta siitä, että meidän tulee käyttää pyhiä kymmenyksiä ja lahjoituksia asiaankuuluvasti ja Herralle otollisella tavalla. Kuten vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on varsin osuvasti sanonut, ”me olemme erittäin tietoisia siitä, että lesken ropo on pyhä”5. Presidentti Hinckley lisäsi:
”Kirkon uskollisilta jäseniltään saama raha on pyhitettyä. Se on Herran kukkaro. – – Varoihin, joista olemme vastuussa, liittyy sellainen pyhä luottamus, että niitä käsitellään ehdottoman rehellisesti ja nuhteettomasti ja sangen säästeliäästi ihmisten antamina pyhitettyinä varoina.
Tunnemme olevamme valtavassa vastuussa teille, jotka annatte näitä lahjoituksia. Vielä suuremmassa vastuussa tunnemme olevamme Herralle, jonka rahaa se on.”6
Me emme ole mikään rahalaitos emmekä kaupallinen yhtiö. Me olemme Jeesuksen Kristuksen kirkko, eikä tällä kirkolla ole mitään muuta tavoitetta kuin se, jonka Herra itse on sille antanut, nimittäin kutsua kaikkia tulemaan Kristuksen luokse ja tulemaan täydellisiksi Hänessä7. Tähän tavoitteeseen kuuluu ”jäsenten auttaminen elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan, Israelin kokoaminen lähetystyön kautta, köyhistä ja tarvitsevista huolehtiminen sekä kuolleiden pelastuksen mahdollistaminen rakentamalla temppeleitä ja suorittamalla sijaistoimituksia”8.
Menettelytapojen mukaisesti pyhät kymmenysvarat hyväksytään ja myönnetään käytettäviksi kirkon hengellisen ja uskonnollisen tehtävän tukemiseen. Varoilla tuetaan kuutta merkittävää osa-aluetta: 1) jumalanpalveluspaikan tarjoaminen ja ylläpito yli 30 000 seurakunnalle eri puolilla maailmaa, 2) kirkon huoltotyön ja humanitaarisen avun ohjelmien johtaminen, mukaan lukien yli 2 700 projektia vuonna 2017, 3) koulutusohjelmien tarjoaminen, kuten esimerkiksi kirkon koulut, yliopistot sekä seminaari- ja instituuttiohjelmat, 4) maailmanlaajuisen lähetystyötoiminnan tukeminen, mihin kuuluu 420 lähetyskenttää sekä noin 70 000 lähetyssaarnaajan tarvitsemat resurssit, 5) lähes 160 temppelin rakentaminen ja toiminta eri puolilla maailmaa – ja niitä on tulossa lisää – sekä laajan sukututkimustyöohjelman ja aikakirjojen säilytysohjelman johtaminen sekä 6) kirkon yleinen hallinnoiminen.
Olen kiitollinen kymmenysten laista. Se on sekä hengellisten että ajallisten siunausten lähde kirkolle ja kaikille sen jäsenille.
Heinäkuussa 2016 kirkon LDS Charities -hyväntekeväisyysjärjestö lahjoitti 280 pyörätuolia ja käsin poljettavaa kolmipyöräistä Karimnagariin Intiaan. Vuodesta 2001 LDS Charities -järjestö on jakanut yli 500 000 pyörätuolia 133 maassa.
Toinen periaate: omavaraisuus ja riippumattomuus
Henkilökohtainen tahdonvapaus on yksi suurimmista Jumalan lahjoista. Se on välttämätön maanpäälliselle edistymisellemme ja iankaikkiselle pelastuksellemme. Tulemalla ajallisesti ja hengellisesti omavaraisiksi Jumalan lapset edistyvät kyvyssään tehdä valintoja itsenäisesti toteuttaen täten luomisensa tarkoituksen.
Siksi ei ole mikään yllätys, että omalla taloudenhoitokaudellamme profeetat ovat lakkaamatta kutsuneet kirkon jäseniä pyrkimään omavaraisuuteen. Presidentti Hinckley on sanonut erityisen vaikuttavasti:
”Vetoan teihin, – – että tarkastelette rahatilannettanne. Kehotan teitä hartaasti pitämään kulunne kohtuullisina. Välttäkää itsekurin avulla hankinnoissanne velkaa mahdollisimman pitkälle. Maksakaa velka niin pian kuin voitte ja vapauttakaa itsenne orjuudesta.
Tämä on osa sitä ajallista evankeliumia, johon me uskomme. Herra siunatkoon teitä – –, niin että järjestäisitte huoneenne. Jos olette maksaneet velkanne, jos teillä on säästöjä, vaikka vähänkin, niin jos myrskyt ulvovat ympärillänne, teillä on suoja [perheellenne] ja rauha sydämessänne.”9
Presidentti Russell M. Nelson on myös korostanut omavaraisuuden siunauksia sanoessaan: ”Tehdessään halukkaasti työtä pyhät saavat uudenlaisen käsityksen siitä, keitä he ovat ja mikä on heidän iankaikkinen arvonsa. Vanhurskaudesta, riippumattomuudesta, taloudellisuudesta, yritteliäisyydestä ja omavaraisuudesta tulee henkilökohtaisia tavoitteita. Nämä ominaisuudet muuttavat elämää.”10
Samoin kuin viisas talousasioiden hoitaminen kotona mahdollistaa sen, että yksittäiset jäsenet ja perheet pysyvät riippumattomina, viisas raha-asioiden hoitaminen on avainasemassa kirkon kyvyssä toimia itsenäisesti. Tämä on seurausta Joseph Smithin kautta saadusta jumalallisesta käskystä: ”[Herran sallimuksesta] kirkko voi pysyä riippumattomana kaikista muista luoduista selestisen maailman alapuolella.”11
Tämä sallimus on erityisen ilmeistä omana aikanamme. Me riemuitsemme siitä, että kirkko on saavuttanut täydellisen taloudellisen riippumattomuuden ja kykenee suorittamaan tehtäväänsä ilman minkäänlaista velkaa. Kuten presidentti Hinckley on sanonut: ”Ellemme pysty tulemaan toimeen, me vähennämme ohjelmiamme. – – Me emme ota lainaa.”12
Kirkon johtohenkilöt ovat päättäneet menettelytavat, joilla raha-asioita hoidetaan, ja niitä toteutetaan huolella, kun laaditaan vuosittaista talousarviota ja kohdistetaan määrärahoja. Näihin menettelytapoihin kuuluu kaksi yksinkertaista ja selkeää periaatetta:
-
Ensiksi, kokonaismenot eivät saa ylittää ennakoituja varoja.
-
Toiseksi, talousarviossa osoitettu määräraha toimintakuluja varten ei saa kasvaa vuosittain yhtään nopeammin kuin odotettu kasvu kymmenyslahjoitusten määrässä.
Kirkon omistamien maatilojen lähellä asuvilla jäsenillä on tilaisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä poimimalla hedelmiä ja vihanneksia. Kirkon maatilojen tuotteet toimitetaan säilyketehtaisiin ja piispojen varastohuoneisiin avun tarpeessa olevia jäseniä varten.
Kolmas periaate: kaukonäköinen elämäntapa
Kirkon jäsenet ovat tietoisia siitä, että he elävät aikana, jolloin tapahtuu paljon onnettomuuksia – sekä ihmisten oman toiminnan että luonnonvoimien aiheuttamia. Profetiat viimeisistä ajoista ovat yksiselitteisiä, ja tulevaisuuteen valmistautuminen osoittaa suurta viisautta – olipa sitten kyse mahdollisesta nälänhädästä, suuronnettomuudesta, taloudellisesta lamasta tai mistä tahansa muista arvaamattomista epäsuotuisista olosuhteista. Kirkon johtohenkilöt ovat toistuvasti neuvoneet jäseniä elämään kaukonäköisesti ja hankkimaan kotivaran, johon kuuluu vesivarasto, peruselintarvikkeita, lääkkeitä, vaatteita ja muita tarvikkeita, joita voidaan tarvita hätätilanteessa. Jäseniä on neuvottu myös ”vähitellen [kokoamaan] vararahasto säästämällä säännöllisesti jonkin verran tuloistaan”13.
Tätä samaa ajallisen valmistautumisen periaatetta on toteutettu myös kirkon yleisellä tasolla. Esimerkiksi eri puolille Pohjois-Amerikkaa on perustettu viljasiiloja sekä varastoja, jotka ovat täynnä hätätilanteessa tarvittavia perustarvikkeita. Kirkko noudattaa järjestelmällisesti myös tapaa laittaa vuosittain osan varoistaan talteen mahdollisia tulevia tarpeita varten.
Talteen laitetut rahavarat lisätään sitten kirkon sijoitusvaroihin. Ne on sijoitettu osakkeisiin ja obligaatioihin, enemmistöosakkuuksiin veronalaisissa liikeyrityksissä (joista jotkin juontavat juurensa kirkon varhaishistoriaan Utahissa), liike-, teollisuus- ja asuinrakennuksiin sekä maanviljelykseen liittyviin kohteisiin. Kirkon varoja hoitaa ammattilaisista koostuva ryhmä työntekijöitä ja ulkopuolisia neuvojia. Riskit on hajautettu viisaan ja kaukonäköisen taloudenhoidon sekä nykyaikaisen sijoitustoiminnan periaatteiden mukaisesti.
Vertauksessa talenteista isäntä, joka pyysi palvelijoiltaan selontekoa, nuhteli sitä, joka ei ollut sijoittanut hänelle uskottua rahaa vaan oli kätkenyt sen maahan. Hän kutsui palvelijaa kelvottomaksi ja laiskaksi,14 sillä tämä ei ollut sijoittanut rahaansa saadakseen sille kohtuullista tuottoa. Tämän hengellisen periaatteen mukaisesti kirkon rahavaroja ei makuuteta tuottamattomilla pankkitileillä vaan sen sijaan ne laitetaan tuottamaan.
Nämä sijoitetut varat voidaan ottaa käyttöön vaikeina aikoina, jotta voidaan varmistaa kirkon tehtävän, ohjelmien ja toimintojen keskeytymätön toiminta ja hätätilanteessa vastata taloudellisiin tarpeisiin. Näitä rahastoja tarvitaan myös tarjoamaan lisävaroja, kun tuetaan kirkon tehtävää Herran toiseen tulemiseen valmistautumisessa. Ne tulevat auttamaan kirkon kasvun ylläpitämisessä, kun toteutuu profetia siitä, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumia opetetaan ja kirkko vakiinnutetaan maailman kaikkien kansojen keskuudessa. Odotamme suuren osan tästä kasvusta tapahtuvan maailman kehittyvissä, väkirikkaissa kansakunnissa. Tarvitaan yhä suurempia rahavaroja tarjoamaan tuhansittain seurakuntakeskuksia, lisää temppeleitä ja muita olennaisia resursseja jäsenten siunaamiseksi, asuivatpa he missä hyvänsä. Lyhyesti sanottuna kaikkien näiden varojen tarkoituksena on ainoastaan tukea kirkon jumalallista tehtävää.
Neljäs periaate: Herran omalla tavalla
Paavali varoitti korinttilaisia pyhiä siitä, ettei heidän uskonsa tulisi perustua ”ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan”15. Ymmärsin tämän periaatteen tärkeyden paremmin, kun minut kutsuttiin palvelemaan kirkon johtavassa piispakunnassa.
Me piispakunnan jäsenet neuvottelemme yhdessä tutkiessamme asioita, hyödyntäen kukin henkilökohtaista taustaamme, kokemuksiamme ja erityisalojen asiantuntemustamme. Mutta lopulta päätökset tehdään rukouksen hengessä ja tavoitellen jatkuvasti ilmoitusta siitä, mikä on Herran tahto. Vaikka pohdimme sellaisia asioita kuten makrotaloustieteelliset indikaattorit ja talousanalyysit, perimmäisenä tavoitteenamme on täyttää vastuulliset tehtävämme tavalla, joka toteuttaa Herran suunnitelmia ja kirkon pyhää tehtävää kutsua kaikkia tulemaan Kristuksen luokse. Tuo tavoite voidaan saavuttaa ja toteuttaa ainoastaan innoituksen ja Hänen pappeutensa voiman avulla. Koska meille on annettu ohje tehdä asiat Herran omalla tavalla, tässä tehtävässä toimiminen täyttää minut nöyryydellä joka ikinen päivä.
Lopuksi
Toisinaan jotkut ihmiset pitävät kirkkoa nykyisin voimakkaana ja menestyvänä instituutiona. Se voi olla totta, mutta kirkon vahvuutta ei voida mitata vain sen rakennusten määrällä tai niiden kauneudella eikä kirkon rahavaroilla ja kiinteistöosakkuuksilla. Kuten presidentti Hinckley on kerran sanonut: ”Loppujen lopuksi kirkon ainoa todellinen vauraus on sen jäsenten uskossa.”16 ”Avain kirkon ymmärtämiseen on siinä, ettei tarkastele sitä maailmanlaajuisena yhtiönä vaan näkee sen koostuvan niistä tuhansien seurakuntien miljoonista uskollisista jäsenistä kautta maailman, jotka seuraavat Kristusta ja huolehtivat toisistaan ja lähimmäisistään.”17
Toisin sanoen kirkossa on kyse ihmisistä. Siinä on kyse yksittäisistä jäsenistä, joita yhdistävät yhteiset uskonkäsitykset ja liitot. Ne ovat sen vahvuus ja sen tulevaisuus. Olen syvästi kiitollinen ilmoituksista, jotka Herra antoi palautuksen varhaisina aikoina kymmenysten laista, omavaraisuudesta ja riippumattomuudesta, kaukonäköisestä elämäntavasta sekä pyhistä huolehtimisesta Herran omalla tavalla. Todistan, että nämä periaatteet ovat kirkon jäsenille, heidän perheilleen ja koko kirkolle suurena hengellisten ja ajallisten siunausten lähteenä. Nämä periaatteet ohjaavat askeleitamme edelleen ja tukevat kirkon tehtävää Vapahtajan paluuseen asti.