2023
Enemmän kuin vain naisjoukon kokoontuminen
Huhtikuu 2023


Enemmän kuin vain naisjoukon kokoontuminen

”Yhteinen laulu, Temppelin portaat, jäi soimaan päähän vahvasti, ja se soi siellä edelleenkin. Se kannustaa pääsemään temppeliin uudelleen ja uudelleen.”

Näin muistelee eräs sisar tuntemuksiaan Jyväskylän vaarnan Apuyhdistyksen johtokuntien temppelimatkasta.

Kaksipäiväinen matka järjestettiin 19.–20. heinäkuuta 2022 Helsingin temppelissä. Mukana oli sisaria lähes jokaisesta Jyväskylän vaarnan 12 seurakunnan Apuyhdistyksen johtokunnasta sekä vaarnan Apuyhdistyksen johtokunta, yhteensä 21 sisarta.

Koronavuosien jälkeen yhteen kokoontuminen Herran huoneeseen tuntui merkitsevän osallistujille erityisen paljon. Siitä kertovat muun muassa seuraavat sisarten kommentit:

”Oli hyvä kokea ja tuntea samoja arvoja omaavien naisten läsnäolo. Maailmassa joskus saattaa olla yksin arvoineen.”

”Tiistaina temppeli ei ollut muutoin avoinna, mutta tätä tapahtumaa varten sisarille oli varattu kaksi omaa istuntoa. Temppelissä meidät toivottivat tervetulleiksi temppelinjohtajan neuvonantaja, veli Holopainen ja sisar Holopainen. Oli ihanaa olla yhdessä sekä koko matkalla että temppelissä.”

”Ilo ja onni, kun saan olla temppelissä sisarten kanssa.”

Matkan aikana sisarilla oli mahdollisuus osallistua yhdessä kolmeen istuntoon temppelissä. Yhdessä vietettiin aikaa myös yhteisen ruokailun sekä iltaohjelman merkeissä.

Iltaohjelman aluksi sisaret keskustelivat sunnuntaikokousten keskustelun ohjaamisesta vaarnan Apuyhdistyksen johtajan toisen neuvonantajan Johanna Kuoppalan johdolla. Sisaret pääsivät myös jakamaan kokemuksiaan Apuyhdistyksen toimintojen järjestämisestä sekä kummiseurakuntatoiminnasta.

Lauluakin illan aikana kuultiin. Vaarnan Apuyhdistyksen ensimmäinen neuvonantaja Anneli Lietsalmi ohjasi leikkimielisen karaokekisailun, kun taas vaarnan Apuyhdistyksen johtaja Mervi Multamäki harjoitutti sisarille Temppelin portaat -laulua.

Sisarten kommenttien perusteella Apuyhdistysten johtokuntien temppelimatka oli enemmän kuin vain naisjoukon kokoontuminen. Heidän omien sanojensa mukaan se merkitsi paljon ja antoi hengellistä voimaa sekä välittömästi että varastoitavaksi.

”Päällimmäisinä ajatuksina niistä päivistä jäi itselleni rauhan tunne erityisesti temppelissä sekä laulaessamme temppelin ulkopuolella laulun Temppelin portaat.”

”Se oli yhteenkuuluvuuden tunnetta kasvattava matka.”

Tulosta