”Lähetyssaarnaajien menestystarina: 60 vuotta työn alla”, Liahona, heinäkuu 2024.
Lähetyssaarnaajien menestystarina: 60 vuotta työn alla
Mikä iloinen kokemus olikaan kuulla, että vuosia sitten kylvetty evankeliumin siemen oli tuottanut hedelmää.
Kuvitus Carolyn Vibbert
Olen aina rakastanut jaetta OL 18:10: ”Sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä.” Ja toisinaan on tarpeen, että monet meistä työskentelevät yhdessä ja lausuvat todistuksensa tuodakseen sieluja Vapahtajan luo (ks. 2. Kor. 13:1).
Mieleeni muistui tämä kaunis ajatus yhdessä tehtävästä lähetystyöstä, kun eräänä päivänä sain sähköpostiviestin. Eräs veli, joka kertoi olevansa Wichitassa Kansasissa Yhdysvalloissa palvelevan lähetysjohtajan poika, kyseli, olenko minä Robert Monsonin vaimo. Tämä veli jatkoi sanomalla, että hän etsi vanhin Monsonia, joka palveli Keskisten osavaltioiden lähetyskentällä vuonna 1959. Se oli aviomieheni.
Veli kertoi minulle kahdesta nuoresta vanhimmasta, jotka olivat hiljattain saaneet innoitusta mennä erääseen kerrostaloon. He koputtivat ensimmäiseen oveen ja löysivät iäkkään naisen, joka kutsui heidät tulemaan takaisin seuraavana päivänä. He sopivat tapaamisesta.
Kun he palasivat tapaamista varten, he saivat tietää, että tällä iäkkäällä sisarella oli vanha kolmoissidos (Mormonin kirja, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen helmi), jonka lähetyssaarnaajat olivat antaneet hänelle vuonna 1959. Nainen oli lukenut sen monta kertaa ja tiesi, että sen opetukset olivat totta. Hän ei ollut liittynyt kirkkoon silloin, koska hänen aviomiehensä ei halunnut hänen käyvän kirkossa tai menevän kasteelle. Hänen aviomiehensä oli äskettäin kuollut, ja hän rukoili, että löytäisi jälleen lähetyssaarnaajat. Hänen kolmoissidoksessaan oli kahden lähetyssaarnaajan nimet vuodelta 1959: Robert Monson ja Granade Curran, aviomieheni ja hänen toverinsa.
Muutaman seuraavan viikon aikana tämä nainen sai kuulla pelastussuunnitelmasta ja temppelin siunauksista. Hänen poikansa oli kuollut 22-vuotiaana, ja hän oli innoissaan mahdollisuudesta tavata hänet jälleen. Kun lähetyssaarnaajat kutsuivat häntä menemään kasteelle, hän otti iloiten vastaan heidän kutsunsa.
Sekä aviomieheni että hänen toverinsa vanhin Curran ovat kuolleet, mutta voin kuvitella heidän osallistuneen tähän kauniiseen kasteeseen verhon takaa.
Kun lähetysjohtajan poika kertoi minulle tämän kertomuksen, mieleeni muistui, ettei Vapahtaja unohda ketään meistä. Hän on aina kanssamme, jos sallimme Hänen tulla elämäämme. Uudessa testamentissa kerrotaan Sakkeuksesta, joka kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Vapahtajan (ks. Luuk. 19:1–10). Jopa ylhäältä puusta Vapahtaja löysi Sakkeuksen ja pyysi saada aterioida hänen luonaan. Samalla tavoin eräs iäkäs sisar rukoili ja odotti, että lähetyssaarnaajat koputtaisivat hänen oveensa, ja niin he tekivätkin. Vapahtaja tuntee meidät kaikki. ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan” (Luuk. 19:10).
Kaksi lähetyssaarnaajaparia – toinen yli 60 vuotta sitten ja toinen äskettäin – toivat tämän sisaren Jeesuksen Kristuksen luo ja puolestaan vahvistivat omaa todistustaan ja tunsivat iloa Herrassa. Tunnen nöyryyttä siitä, että sain olla sivustaseuraajana tässä kertomuksessa ja tuntea kaikkien niiden iloa, jotka olivat mukana tuomassa tätä sisarta Vapahtajan luo (ks. OL 18:15).
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.