Mitä me voimme rukoilla?

Luvuissa Alma 33 ja 34 meille opetetaan, että me voimme rukoilla missä tahansa, milloin tahansa, mistä tahansa. Seuraavassa on esimerkkejä ihmisistä, jotka rukoilevat eri tilanteissa.

Kun luet näitä kokemuksia, mieti tapoja, joilla itse olet rukoillut ”ketojesi katraiden puolesta” ja ”huoneissasi ja salaisissa paikoissasi ja erämaassasi” (ks. Alma 34:25–26).

Myöhempien aikojen pyhiin kuuluva Alma Richards pääsi vuoden 1912 olympiajoukkueeseen.

Rukoili olympialaisissa

Korkeushyppääjä Alma Richards kuului vuoden 1912 yleisurheilujoukkueeseen Tukholman olympialaisissa. Kilpailun aikana muut karsiutuivat yksi toisensa jälkeen, kunnes vain Alma ja eräs toinen kilpailija jäivät jäljelle.

”Kun Alma valmistautui hyppäämään, hänen mielessään kuohui. Hän oli edustamassa maataan maailman suurimmissa urheilukilpailuissa. Silti hän tunsi itsensä heikoksi, aivan kuin koko maailma olisi hänen harteillaan. Hän ajatteli Utahia, perhettään ja kotikaupunkiaan. Hän ajatteli Brigham Youngin yliopistoa ja pyhiä. Hän painoi päänsä ja pyysi hiljaa Jumalaa antamaan hänelle voimaa. ’Jos on oikein, että minä voitan’, hän rukoili, ’teen parhaani näyttääkseni hyvää esimerkkiä kaikkina elämäni päivinä.’”

Ammentaen voimaa Herralta Alma hyppäsi ja ylitti riman. Kun Alman viimeinen jäljellä oleva kilpailija epäonnistui, Alma voitti kultamitalin.

Mies hyppää riman yli urheilukilpailussa

Myöhemmin eräs ystävä ”kiusasi häntä rukoilemisesta ennen voittohyppyään. ’Toivon, ettette nauraisi’, Alma vastasi hiljaa. ’Rukoilin Herralta voimaa päästä riman yli, ja ylitin sen.’”

Rukoili kadunkulmassa

Vuonna 1898 Inez Knight ja Jennie Brimhall olivat kaksi ensimmäistä naimatonta naista, jotka kutsuttiin sisarlähetyssaarnaajiksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. Pian sen jälkeen kun nämä kaksi naista olivat saapuneet lähetystyöhönsä Englantiin, he lähtivät saarnaamaan Oldhamiin, pieneen teollisuuskaupunkiin lähellä Liverpoolia.

Kaksi lähetyssaarnaajasisarta — Inez Knight ja Jennie Brimhall rukoilivat apua palvellessaan lähetystyössä Englannissa.

Nämä kaksi sisarta, heidän lähetysjohtajansa ja ryhmä muita lähetyssaarnaajia kokoontuivat yhteen eräänä iltana. ”He muodostivat piirin vilkkaaseen kadunkulmaan, rukoilivat ja lauloivat kirkon lauluja, kunnes heidän ympärilleen kokoontui suuri joukko ihmisiä.” Heidän ponnistelunsa olivat niin menestyksekkäitä, että lähetysjohtaja ”ilmoitti, että seuraavana päivänä pidettäisiin erityinen kokous, ja hän kutsui kaikkia tulemaan kuulemaan ’ihka elävien mormoninaisten’ saarnaamista”.

Rukoili kyytiä

Sahr, joka asuu Bossa, Sierra Leonessa, matkusti moottoripyörätaksilla maaseudulle viedäkseen iäkkäille vanhemmilleen kipeästi kaivattua lääkettä. Hän jäi sinne suunniteltua myöhemmäksi auttaakseen vanhempiaan korjaamaan myrskytuulessa vahingoittuneen katon. Kun se oli korjattu, iltahämärä oli jo langennut.

Koska oli myöhä, oli epätodennäköistä, että paikalle tulisi taksia. Sahr huolestui. Ilman taksia hänellä oli edessään kävelymatka, joka olisi paitsi pitkä, myös mahdollisesti vaarallinen. Vanhempien luo jääminen ei ollut vaihtoehto, koska hänellä oli seuraavana aamuna töissä aamuvuoro. Lisäksi hän ei halunnut jättää nuorta perhettään yksin yöksi.

Moottoripyörätaksin puolesta rukoileminen tuntui vähän oudolta, mutta Sahr pyysi Jumalaa auttamaan häntä pääsemään kotiin. Muutamaa minuuttia myöhemmin paikalle tuli taksi, joka oli juuri jättänyt jonkun tuolle tavallisesti hiljaiselle alueelle. Sahr kiipesi kiitollisena kyytiin tuntien saaneensa siunauksen, että hän pääsisi kotiin hyvissä ajoin pitääkseen työsitoumuksensa ja pitääkseen perheensä turvassa.

Rukoili aikataulumuutosta

Veli Miguel Troncoso Santa Cruzista Argentiinasta odotti innolla kuulevansa seitsemänkymmenen koorumin jäsenen, vanhin Carlos H. Amadon puhuvan vaarnassaan. Mutta vanhin Amadon oli määrä puhua tiistai-iltana, ja veli Troncosolla, lukion opettajalla, oli luokka opetettavana sinä iltana. Päättäen osallistua kokoukseen hän rukoili perheensä kanssa apua.

Veli Troncoso kertoi kokemuksestaan näin:

”Kokousta edeltävänä päivänä tunsin kehotuksen kysyä rehtorilta, voisinko lähteä 20 minuuttia aiemmin – –. Menin hänen toimistoonsa, ja ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, hän kysyi minulta, voisinko siirtää tiistain tuntini alkamaan kaksi tuntia normaalia aikaisemmin. – –

Mikä siunaus se meille olikaan. Saavuimme kokoukseen hyvissä ajoin ja tunsimme Hengen vaikutuksen yhden Herran opetuslapsen seurassa. – – Lisäksi saimme todistuksen perheenä siitä, että taivaallinen Isä tietää toiveemme ja kuulee rukouksemme.”