”Minun sieluni ikävöi sinne”, Liahona, heinäkuu 2024.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Minun sieluni ikävöi sinne
Eräs lempikertomukseni pyhistä kirjoituksista tuli vastauksena kaipaukseeni olla lähellä taivaallista Isääni ja Hänen Poikaansa.
Toinen tuleminen, Harry Anderson
Eräänä päivänä menin temppeliin mielessäni kysymys: ”Taivaallinen Isä, kuinka minä pärjään evankeliumin suhteen?”
Sillä viikolla olin tuntenut itseni erityisen vajavaiseksi. Nefin tavoin tunsin olevani kuormittunut syntien tähden, jotka niin helposti kietoutuvat minuun. Mutta Nefin tavoin minäkin tiesin, keneen olin turvannut. (Ks. 2. Nefi 4:18–19.) Toivoin, että ajan viettäminen Herran kanssa Hänen huoneessaan sinä aamuna auttaisi minua kuromaan kiinni tuntemani etäisyyden.
Kuuntelin tarkoin endaumentti-istunnon ajan ja tunsin kiitollisuutta voimasta ja tiedosta, jota se tarjosi minulle. Mutta kun astuin selestiseen huoneeseen, sydämeni tuntui yhä raskaalta. Mistä saatoin tietää, mitä Herra ajatteli tilastani?
Istuin pohtimassa muutaman minuutin, mutta sitten lannistuin ja aloin nousta ylös. Mutta jokin veti minut takaisin alas ja upotti minut syvemmälle sohvaan. ”En halua lähteä”, ajattelin.
Katsoin ympärilleni huoneessa ja näin tutun maalauksen Jeesuksesta Kristuksesta enkelien ympäröimänä, ja Hänen käsivartensa olivat ojennettuina minua kohti. Mieleeni tulivat erään mieluisan pyhien kirjoitusten kohdan sanat: ”Minun sieluni ikävöi sinne” (Alma 36:22).
Olen usein pohtinut tuon jakeen merkitystä Alman kertomuksessa. Aiemmin ajatus seisomisesta Jumalan edessä oli täyttänyt Alman hänen syntiensä vuoksi ”sanomattomalla kauhulla” (Alma 36:14). Mutta käännyttyään Kristuksen puoleen hän näki Jumalan enkelien ympäröimänä, ja hänen sielunsa ”ikävöi sinne”. Tämä rinnastus pyhistä kirjoituksista on aina vaikuttanut minusta kauniilta. Alman pienellä pyrkimyksellä kääntyä Herran puoleen oli valtava vaikutus hänen sydämeensä.
Tajusin, etten tuntenut olevani valmis lähtemään selestisestä huoneesta, koska Alman tavoin sieluni kaipasi olla siellä – sekä sinä päivänä temppelissä että lopulta taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen luona taivaallisessa kodissani. Pyhä Henki käytti lempikertomustani pyhissä kirjoituksissa kertoakseen minulle, että Jumala tunsi sydämeni. Mieleeni muistui, että puutteistani huolimatta Herra hyväksyi pyrkimykseni olla lähellä Häntä. Hän tiesi, että kaipasin olla siellä.