”Perheen keskusteluja itsemurhasta”, Liahona, heinäkuu 2024.
Perheen keskusteluja itsemurhasta
Me vanhemmat haluamme valmistaa lapsiamme kaikkien niiden vaarojen varalle, joita he saattavat joutua kohtaamaan. Vaikka puhuminen itsemurhasta saattaa tuntua epämukavalta, se on yksi niistä vaaroista.
Perhe-elämä on kuin koskenlaskuretki. Kun perheellä on pelastusliivit ja kypärät, vanhemmat ovat kuin jokioppaita, jotka ovat kulkeneet tätä reittiä aiemmin. Lapset tarvitsevat meitä varoittamaan heitä voimakkaista virtauksista tai edessäpäin olevista kivistä. Jos etäämpänä joessa olisi tuhoisa vesiputous, emmekö varoittaisi siitä lapsiamme? Neuvoisimmeko heitä melomaan ja ohjaamaan reittiään muualle vai odottaisimmeko, kunnes he roikkuvat putouksen partaalla, ennen kuin varoittaisimme heitä?
Meistä vanhemmista voi tuntua epämukavalta keskustella niin epämiellyttävästä aiheesta kuin itsemurha, mutta me voimme omalta osaltamme suojella ja valmistaa lapsiamme ennen kuin heillä on vaarallisia ajatuksia.
Vanhemmat voivat auttaa lapsia tulemaan emotionaalisesti kestäviksi ja oppimaan, kenen puoleen he voivat kääntyä tarvitessaan emotionaalista apua. Reyna I. Aburto, entinen toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, on opettanut, että ”tämä saattaa pitää sisällään sitä, että saamme tietoa mielenterveyden häiriöistä, etsimme apukeinoja, joiden avulla tarttua näihin ongelmiin, ja lopulta tulemme itse ja tuomme muita Kristuksen luo, joka on Mestariparantaja”.
Tärkeä keskustelun aihe
Jotkin itsemurhat tapahtuvat ilman mitään ilmeistä varoitusta. Joistakin on vain hienovaraisia merkkejä, tai toisinaan merkit ovat päivänselviä. Emme voi tietää varmasti, mitä lapsemme ajattelevat, joten meidän täytyy valmistaa heitä, kun he ovat nuoria – siltä varalta, että itsemurha-ajatukset valtaavat heidän mielensä.
Sisar Aburto on vakuuttanut: ”Näistä ongelmista on tärkeää puhua lastemme, perheemme ja ystäviemme kanssa kodeissamme, seurakunnissamme ja asuinyhteisöissämme.”
Vanhin Dale G. Renlund kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Jokaisella meistä on perheenjäseniä, rakkaita ystäviä tai tuttavia, jotka ovat kokeneet itsetuhoisia ajatuksia, yrittäneet itsemurhaa tai riistäneet henkensä. – – Monissa seurakunnissa ja vaarnoissa [ja perheissä] harkitaan keskustelua itsemurhien ehkäisemisestä sen jälkeen kun joku on riistänyt henkensä. Kysymykseni kuuluu: Miksi odottaa? Miksi ette tekisi sitä nyt? Koska jollakulla seurakunnassa tai vaarnassa on juuri nyt itsetuhoisia ajatuksia.”
Istuin keskustelemaan lasteni kanssa muutamia vuosia sitten, kun paikkakunnallamme oli tapahtunut murhenäytelmä. Tunsin, että minun oli pakko kertoa heille, että Jeesuksen Kristuksen avulla on aina olemassa tie eteenpäin. Ei ole mitään sellaista, mitä he voisivat tehdä tai olla tekemättä, mihin itsemurha olisi vastauksena. Heidän ollessaan nuoria ja viattomia minulla ei ollut mitään syytä ajatella heidän olevan vaarassa, mutta tiesin, että voisin tehdä enemmän valmistaakseni lapsiani käsittelemään vaarallisia, mahdollisesti itsetuhoisia ajatuksia.
Itsemurhasta puhuminen ehkäisee itsemurhia
Kirkon lähdeoppaassa, jossa kerrotaan itsemurhien ehkäisemisestä, sanotaan: ”Itsemurhasta puhuminen ei tee kenestäkään todennäköisempää itsemurhan yrittäjää. Itse asiassa itsemurhasta avoimesti puhuminen on tehokas tapa ehkäistä itsemurhia.”
Tohtori John Ackerman, joka johtaa itsemurhien ehkäisemisen klinikkaa Nationwide Children’s Hospitalissa Yhdysvalloissa, sanoo: ”Turvallisen tilan luominen itsemurhasta puhumiseen voi pelastaa lapsen hengen.” Hän lisää, että itse asiassa ”jos lapsi on kamppaillut itsemurha-ajatusten kanssa, tieto siitä, että joku välittävä aikuinen on halukas keskustelemaan asiasta avoimesti, on usein helpotus”.
”Itsemurhasta puhuminen asianmukaisella tavalla itse asiassa auttaa sen ehkäisemisessä eikä sen edistämisessä”, sisar Aburto on opettanut. Hänen isänsä kuoli itsemurhaan. Monen vuoden ajan hän vältti puhumasta isän kuolemasta perheensä kanssa. Sittemmin hän on kuitenkin oppinut, miten arvokasta on puhua siitä rehellisesti ja selkeästi. ”Olen nyt keskustellut avoimesti isäni kuolemasta lasteni kanssa ja nähnyt sen parantumisen, jonka Vapahtaja voi antaa verhon kummallakin puolella.”
Avoimet keskustelut itsemurhasta voivat antaa lapsille voimaa kääntyä vanhempiensa ja muiden luotettujen aikuisten puoleen sen sijaan että he yrittäisivät selviytyä itsemurha-ajatuksistaan omin voimin, jos niitä joskus ilmaantuu heidän mieleensä.
Jopa vasta 6–7-vuotiaat lapset ovat kertoneet itsetuhoisista ajatuksista. ”Ennen oli niin, että – – terapeutit, tutkijat ja vanhemmat eivät uskoneet, että pienillä lapsilla, jotka ovat alle 10- tai 11-vuotiaita, voisi olla itsemurha-ajatuksia”, tohtori Ackerman sanoo. ”Tiedämme, ettei se itse asiassa ole totta.” Hän viittaa siihen, että pienetkin lapset voivat yhdistää itsetuhoisia ajatuksia siihen, että he tuntevat olevansa taakkana, tuntevat emotionaalista tuskaa tai kokevat toivottomuutta.
Sisar Aburto on vakuuttanut: ”Voi olla hyödyllistä osata tunnistaa merkit ja oireet itsessämme ja muissa. Voimme myös oppia havaitsemaan virheellisiä tai epäterveitä ajatusmalleja ja korvaamaan ne oikeammilla ja terveemmillä malleilla.”
Itsemurha on yleisempää kuin luulemmekaan
Maailmanlaajuisesti itsemurhia tapahtuu hieman yli 40 sekunnin välein, ja se on 15–24-vuotiailla toiseksi suurin kuolinsyy maailmassa. Äskettäisessä tutkimuksessa, joka tehtiin tuhansien teini-ikäisten keskuudessa Utahissa Yhdysvalloissa, Brigham Youngin yliopiston tutkijat saivat selville, että suunnilleen 12 prosenttia myöhempien aikojen pyhiin kuuluvista nuorista oli vakavasti harkinnut itsemurhaa ja neljä prosenttia oli yrittänyt itsemurhaa.
Siis 25 teini-ikäisen ryhmässä tilastollisesti kolme heistä on vakavasti harkinnut itsemurhaa ja yksi on yrittänyt itsemurhaa.
Jos voimme auttaa lapsiamme saamaan tarvitsemaansa tukea ennen kuin he joutuvat kriisiin – jolloin ajatus muuttuu suunnitelmaksi – me voimme ehkä auttaa heitä muuttamaan suuntaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Mistä aloittaa
Lapset voivat alkaa ymmärtää tunteita hyvin nuorella iällä, mutta me voimme antaa heille kielen, jolla kuvailla tunteitaan oikein. Ensimmäisenä askeleena voimme auttaa pientä lasta rakentamaan emotionaalista sanastoaan. Voimme opettaa lapsia ymmärtämään, miten esimerkiksi vihan, surun ja turhautumisen tunteet eroavat toisistaan. Jos lapsi osaa selittää, miltä hänestä tuntuu, me voimme työskennellä yhdessä siitä lähtökohdasta. Ikään sopivalla tavalla voimme jo kuusivuotiaiden lasten kanssa keskustella heidän voimakkaista tuntemuksistaan ja auttaa heitä nimeämään nämä tunteet ja käsittelemään niitä.
Nämä varhaiset keskustelut auttavat myös vanhempia tutustumaan lastensa tyypilliseen tunteiden kirjoon. Useimmilla lapsilla on emotionaalisen hyvinvoinnin ylä- ja alamäkiä. Tämä on normaalia. Se, että keskustelemme pienten lasten kanssa varhain ja usein, voi antaa vanhemmille emotionaalisen kuumemittarin, joka voi ilmaista eron lapsuuden tavallisten ylä- ja alamäkien sekä vaarallisten ajatusten välillä.
Ennalta ehkäisevät keskustelut itsemurhasta ovat samanlaisia kuin muu ennalta ehkäisevä koulutus, jota vanhemmat tarjoavat. Voimme valmistaa lapsia ja nuoria itsetuhoisten ajatusten mahdolliseen kokemiseen samalla tavoin kuin valmistaisimme heitä siihen, kuinka ajaa autoa ja mitä tehdä onnettomuuden sattuessa. ”Haluamme valmistaa lapsiamme ymmärtämään, mitä voi tapahtua emotionaalisesti ja mitä he saattavat nähdä ystävissään”, tohtori Ackerman sanoo.
Keskustelun jatkaminen
Lasten varttuessa myös keskustelut, joita käymme heidän kanssaan, kehittyvät. Voimme esittää avoimia kysymyksiä ja sitten antaa lasten vastata kiertelemättä. Kannustakaa lapsia kertomaan rehellisesti vaikeista tunteistaan. Tutkimus osoittaa, että vaikeiden tunteiden käsitteleminen voi vähentää niiden voimakkuutta ja kestoa.
Keskustelemalla avoimesti masennuksesta, itsemurhasta tai lannistumisen tunteista lapset oppivat, että he voivat kertoa vilpittömistä ajatuksistaan ja että he ovat emotionaalisesti turvassa kanssamme. ”He saavat myös sen yksiselitteisen sanoman, että välität heistä syvästi ja että heidän onnellisuudellaan ja hyvinvoinnillaan on sinulle merkitystä”, sanoo yksi mielenterveysohjaaja.
Rakkautemme ja tukemme lapsiamme kohtaan voi olla mallina rakkaudesta, jota taivaallinen Isä tuntee meitä jokaista kohtaan. ”Taivaallinen Isänne rakastaa teitä – teitä jokaista”, presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) opetti. ”Tuo rakkaus ei koskaan muutu. – – Se on olemassa teille, kun olette surullisia tai onnellisia, lannistuneita tai toiveikkaita. Jumalan rakkaus on teitä varten, tunsittepa te ansaitsevanne rakkautta tai ette. Se on olemassa aina.”
Heti kun olin keskustellut itsemurhasta omien lasteni kanssa, yhdeksänvuotias poikani kysyi, voisiko hän puhua kanssani kahden kesken. Hän kertoi minulle tilanteista, jolloin hän oli kuvitellut riistävänsä oman henkensä, ja kertoi, kuinka hän tekisi sen. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että hänellä olisi näitä ajatuksia. Halasin häntä, kiitin häntä hänen rohkeudestaan kertoa siitä minulle ja sanoin hänelle, että riippumatta siitä, mitä ikinä hän tekisi tai ajattelisi, hän oli kallisarvoinen ja tarpeellinen perheessämme. Ja mielessäni sitouduin pitämään silmällä, näkyisikö hänessä lisää merkkejä itsetuhoisista ajatuksista tai mielenterveyden häiriöistä.
Itsemurha ei ole vastaus
Jotkut nuoret saattavat pelätä, että itsemurha on ainoa ulospääsy heidän toivottomuudestaan. Presidentti Jeffrey R. Holland, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on vakuuttanut: ”Riippumatta siitä, kuinka myöhässä luulette olevanne, kuinka monia tilaisuuksia luulette menettäneenne, kuinka monia virheitä tunnette tehneenne tai – – kuinka kauas kodista ja perheestä ja Jumalasta tunnette matkanneenne, minä todistan, että te ette ole matkanneet jumalallisen rakkauden ulottumattomiin. Teidän ei ole mahdollista vajota niin alas, etteikö Kristuksen sovituksen ääretön valo loistaisi sinne.”
Sen lisäksi että puhumme pienille lapsillemme, me voimme puhua nuorille noudattaen presidentti Hollandin antamaa mallia: ”Kaikki nuoremme, joilla on vaikeuksia – olipa huolenaiheesi tai vaikeutesi mitä tahansa, itsemurha ei selvästikään ole vastaus. Se ei lievitä tuskaa, jota tunnet tai jota luulet aiheuttavasi. Maailmassa, joka tarvitsee hyvin kipeästi kaiken valon, mitä se voi saada, älä vähättele sitä iankaikkista valoa, jonka Jumala on pannut sinun sieluusi ennen tätä maailmaa. – – Älä tuhoa elämää, jonka säilyttämiseksi Kristus antoi oman henkensä. Pystyt kestämään tämän kuolevaisen elämän kamppailut, koska me autamme sinua kestämään ne. Olet vahvempi kuin arvaatkaan. Apua on saatavilla – muilta ja etenkin Jumalalta. Sinua rakastetaan, arvostetaan ja tarvitaan. Me tarvitsemme sinua!”
Sinä ja puolisosi voitte keskustella siitä, milloin on hyvä aika alkaa puhua tästä – hyvissä ajoin ennen kuin mahdollinen kriisi tulee. Voitte rukoillen tavoitella Henkeä opastamaan teitä sekä siinä, milloin keskustella lastenne kanssa, että siinä, mitä sanoja käyttää.
Emme ole koskaan vastuussa jonkun toisen valinnasta päättää elämänsä, mutta on asioita, joita voimme tehdä estääksemme sen. Kuten presidentti Holland on opettanut:
”Jumalan ainosyntyinen Poika tuli antamaan meille elämän voittamalla kuoleman.
Meidän on sitouduttava täysin tähän elämän lahjaan ja autettava niitä, jotka ovat vaarassa luopua tästä pyhästä lahjasta.”