Luku 32
Pietari todistaa Kristuksesta
Jeesus kysyi opetuslapsiltaan, kuka Hän ihmisten mielestä on.
Opetuslapset vastasivat, että toisten mielestä Jeesus oli Johannes Kastaja. Toisten mielestä Hän oli joku Vanhan testamentin profeetta, joka oli palannut kuolleista.
Jeesus kysyi opetuslapsiltaan, kuka Hän heidän mielestään on. Pietari sanoi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.”
Jeesus selitti, että Pietarin todistus ei ollut tullut ihmisten viisaudesta. Hän oli saanut todistuksen ilmoituksena Jumalalta.
Jeesus lupasi antaa Pietarille pappeuden ja valtuuden johtaa kirkkoaan. Siten Pietarilla ja opetuslapsilla olisi valtuus vakiinnuttaa Jeesuksen kirkko maan päälle.
Jeesus kielsi opetuslapsiaan kertomasta vielä kenellekään, että Hän on Kristus. Hänen piti ensin kärsiä, kuolla ja nousta kuolleista kolmantena päivänä.