Luku 44
Vapahtaja menee Jerusalemiin
Jotkut ihmiset kertoivat papeille ja fariseuksille, että Jeesus oli herättänyt Lasaruksen eloon. Fariseukset ajattelivat, että kaikki uskoisivat Jeesukseen. He pelkäsivät, ettei kukaan kuuntelisi heitä.
Fariseukset miettivät, miten he tappaisivat Jeesuksen. He odottivat, että Hän tulisi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille.
Jeesus meni Jerusalemiin. Monet ihmiset kuulivat Hänen olevan tulossa ja menivät Häntä vastaan. Jeesus ratsasti kaupunkiin nuorella aasilla. Eräs profeetta oli kirjoittanut, että Jumalan Poika tekisi niin. Monet ihmiset uskoivat, että Jeesus on Jumalan Poika. He levittivät palmunoksia ja vaatteitaan maahan, niin että Hän voisi ratsastaa niiden yli. He huusivat hoosiannaa ja sanoivat, että Jeesus oli heidän kuninkaansa.
Jerusalemissa asuvat ihmiset tulivat katsomaan, mitä oli tekeillä. He kysyivät, kuka Jeesus oli. Ihmiset väkijoukossa sanoivat heille, että Hän oli profeetta Nasaretista.
Fariseukset olivat vihaisia. He eivät halunneet, että ihmiset uskoivat Jeesuksen olevan Vapahtaja. Jeesus tiesi, että fariseukset halusivat tappaa Hänet.
Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että Hän kuolisi pian. Hän kärsisi kaikkien ihmisten syntien tähden ja kuolisi sitten ristillä. Hän oli maailman Vapahtaja. Siksi Hän oli tullut maan päälle.