2008
Jo taivaassa alkoi elämäni tää
Tammikuu 2008


Yhteinen tuokio

Jo taivaassa alkoi elämäni tää

”Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär, ja sellaisena jokaisella on jumalallinen luonne ja päämäärä. (”Perhe – julistus maailmalle”.)

Jo taivaassa alkoi elämäni tää. Sen lahjaksi sain, sill on määränpää. Mä saapua tahdoin tähän kotiin ihanaan

Ja sain Herran valon mua johdattamaan.

(”Noudatan Jumalan suunnitelmaa”, Lasten laulukirja, s. 86–87)

Nämä sanat opettavat, että sinä asuit taivaallisen Isän luona ennen kuin tulit maan päälle. Sinä olet Hänen lapsensa. Taivaallinen Isä pyysi Poikaansa Jeesusta Kristusta luomaan maan. Maa valmistettiin, jotta sinä voisit tulla ja saada ruumiin. Sinulle annettiin myös tahdonvapaus, ja sinä teit valinnan tulla maan päälle ja oppia noudattamaan taivaallisen Isän suunnitelmaa.

Voit saada tietoa taivaallisen Isän suunnitelmasta pyhistä kirjoituksista. Mormonin kirjan profeetta Jaakob opetti, että Jeesus Kristus valittiin meidän Vapahtajaksemme. Hänen oli määrä tulla elämään maan päälle, ottamaan päälleen maailman synnit ja tarjoamaan kaikille taivaallisen Isän lapsille keinon palata Hänen luokseen. Jeesuksen ansiosta sinä voit tehdä parannuksen ja saada syntisi anteeksi. Jaakob sanoi: ”Oi kuinka suuri on Jumalamme suunnitelma!” (2. Nefi 9:13.)

Taivaallinen Isä rakastaa sinua. Hän on antanut sinulle sanansa – pyhät kirjoitukset – jotta voit saada tietoa Hänen suunnitelmastaan. Jos noudatat Hänen suunnitelmaansa, olet onnellinen maan päällä ja palaat jonakin päivänä asumaan Hänen luokseen.

Toiminta

Irrota sivu Y4, ja liimaa se kartongille. Leikkaa kukin hahmo irti yhtenäisiä mustia viivoja pitkin, ja kiinnitä hahmojen kääntöpuolelle pala flanellia tai jotakin karheaa kangasta. Käytä apuna mallia valmiista tarrataulusta, jotta osaat laittaa tarratauluhahmot oikeille paikoilleen. Ota selvää pelastussuunnitelmasta ja kerro perheellesi, mitä olet oppinut. Voit tehdä tämän toiminnan perheillan oppiaiheena.

Ideoita yhteiseen tuokioon

  1. Näytä kuvaa ensimmäisestä presidenttikunnasta ja kahdentoista apostolin koorumista sekä perhejulistusta (”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49). Keskustelkaa julistuksen tärkeydestä, ja auta lapsia opettelemaan ulkoa toisen kappaleen ensimmäinen virke. Selitä, että luominen ”Jumalan kuvaksi” tarkoittaa, että meillä on fyysinen ruumis ja että meistä voi tulla taivaallisen Isän kaltaisia. Keskustelkaa siunauksista, jotka liittyvät siihen, että meillä on ruumis. Viittaa evankeliumin tasovaatimuksiin: ”Pidän mieleni ja kehoni pyhänä ja puhtaana enkä käytä aineita, jotka ovat minulle vahingollisia.” Puhukaa siitä, kuinka osoitamme kunnioitusta ruumistamme kohtaan.

  2. Sano: ”Minulla on jumalallinen kohtalo”, ja kysy lapsilta, mitä he arvelevat sen tarkoittavan. Keskustelkaa siitä, mitä tarkoittavat sanat jumalallinen (suoraan Jumalalta) ja kohtalo (ennalta määrätty suunnitelma). Lukekaa yhdessä kohta Abr. 3:23. Alleviivatkaa ilmaus ”sinut valittiin ennen kuin sinä synnyit”. Kerro joistakin Abrahamin elämän tapahtumista. Tähdennä, että taivaallinen Isä tunsi Abrahamin ja rakasti tätä kuolevaisuutta edeltävässä elämässä. Kuuliaisuutensa ansiosta Abraham sai taivaalliselta Isältä monia siunauksia. Anna esimerkkejä muista, jotka valittiin ennen syntymäänsä täyttämään tärkeä tehtävä: Joseph Smith (ks. 2. Nefi 3:14–15), Gordon B. Hinckley (ks. ”Etsikää Hänen valtakuntaansa”, Liahona, toukokuu 2006, s. 82) ja Jeesus Kristus (ks. Moos. 4:1–2). Muistuta lapsia siitä, että taivaallisella Isällä on heille tärkeä tehtävä täytettäväksi, kun he ovat maan päällä. Kysy: ”Mitähän taivaallinen Isä haluaa teidän tekevän?” Todista, että jokaisella ihmisellä on jumalallinen kohtalo eli tehtävä ja että oikein valitseminen auttaa täyttämään sen.

Tulosta