75-vuotias piispojen varastohuoneohjelma kasvaa monissa maissa
Ollessaan 16-vuotias poika Glen L. Rudd vei isänsä puolesta 800–900 paunaa (360–400 kg) kananlihaa Pioneerin vaarnan piispojen varastohuoneeseen Salt Lake Cityn keskustaan.
Hän katseli, kuinka raskas kuorma nostettiin tutun rakennuksen lastauslaiturille. Hän oli kuullut, mitä sisällä rakennuksessa tapahtui, mutta ei ollut koskaan itse nähnyt. Hän tiesi monien vaarnan perheiden olosuhteista; useimmat hänen ystäviensä isistä olivat työttömiä suuren lamakauden vuoksi.
Sinä päivänä hän kuitenkin näki, mitä todella tapahtui. ”Tiesin, että autoimme köyhiä, hädässä olevia ihmisiä”, muisteli vanhin Rudd, joka on entinen seitsemänkymmenen koorumin jäsen ja on johtanut 25 vuotta huoltotyöaukion toimintaa – ja huoltotyöaukio sai alkunsa tuosta ensimmäisestä varastohuoneesta.
Nuorena miehenä hän ymmärsi, että lamakauden ollessa pahimmillaan, kun melkein 70 prosenttia hänen vaarnansa miehistä oli vailla työtä, kirkko tarjosi apua. Varastohuoneen alueella oli hiilivarasto ja halkotarha, huonekalupaja, säilyketehdas ja ompelukeskus sekä elintarvikkeita – suurin osa hyödykkeistä oli lahjoituksia sellaisilta ihmisiltä kuin hänen isänsä, joka omisti siipikarjan jalostuslaitoksen.
Elokuun 19. päivänä 2007 tuli kuluneeksi 75 vuotta tuon kirkon ensimmäisen varastohuoneen avaamisesta. Nykyään kirkolla on 108 varastohuonetta Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä 29 Latinalaisessa Amerikassa. Varastohuoneita on Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä, Dominikaanisessa tasavallassa, Ecuadorissa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa, Kolumbiassa, Meksikossa, Paraguayssa, Perussa, Uruguayssa ja Venezuelassa.
Lisäksi kirkolla on 285 työllistämiskeskusta, 44 käytettyjen tavaroiden Deseret Industries -myymälää ja 100 kotivarastointikeskusta (säilöntäasemaa) ympäri maailmaa. Huoltotyöpalvelujen antamien tietojen mukaan kirkon jäsenet lahjoittivat vuonna 2006 huoltotyölaitoksiin 623 153 henkilötyöpäivää ja 239 410 ihmistä eri puolilla maailmaa sai koulutusta ja työpaikan myöhempien aikojen pyhien työllistämisponnistelujen avulla.
”Olen ohittanut tämän paikan tuhansia kertoja”, sanoi vanhin Rudd puhuessaan kirkon ensimmäisestä varastohuoneesta ja sen merkityksestä. ”Minulla on ollut aina sitä kohtaan suuria tunteita. Tämä oli alku.”
Varastohuone sai alkunsa vuoden 1932 alkupuolella, kun silloinen vaarnanjohtaja (myöhemmin kirkon 11. presidentti) Harold B. Lee (1899–1973) ja hänen neuvonantajansa kokoontuivat yhteen Pioneerin vaarnan piispojen kanssa. ”Perusteellisen keskustelun jälkeen päätettiin, että heidän on parasta tehdä jotakin ja tehdä se pian”, vanhin Rudd sanoi. ”Päätettiin, että he rakentaisivat varastohuoneen ja opettelisivat täyttämään sen.”
Vaarnanjohtajat saivat käyttää vapaasti Pierpont Avenuella olevaa rakennusta, ja vapaaehtoiset kunnostivat rakennuksen. Pioneerin vaarnan jäsenet paastosivat virallisena avajaispäivänä ja toivat lahjoituksensa varastohuoneeseen.
”Oli kiinnostavaa, että siinä vaiheessa kun varastohuone oli valmis, lahjoitettua ruokaa ja muita hyödykkeitä oli niin paljon, että varastohuone täyttyi”, vanhin Rudd kirjoitti varastohuonetta koskevassa selostuksessaan. ”Ja koko vaarnassa vallitsi henki, jollaista ei ollut aiemmin koettu – vain mutkatonta veljellistä rakkautta.”
Varastohuone, jolla oli sama tehtävä kuin aiemmilla kymmenystoimistoilla, toimi samojen periaatteiden mukaan kuin nykyajan myöhempien aikojen pyhien varastohuoneet. ”Jokaisen odotettiin tekevän työtä. Se oli kirkon tarkoitus, auttaa ihmisiä auttamaan itseään”, vanhin Rudd selitti.
Vanhin Rudd kertoi, että tuotteiden hinnat olivat hyvin alhaiset 1930-luvulla, joten monet maanviljelijät eivät kyenneet palkkaamaan lisäapua ja useimmat korjasivat satoa sen verran kuin kykenivät ja jättivät loput pilaantumaan. Varastohuoneen virkailijat – mukaan lukien presidentti Leen neuvonantaja Paul C. Child ja varastohuoneen johtaja, piispa Jesse M. Drury – antoivat Fred J. Heathille ja muille työttömille miehille tehtävän ottaa yhteyttä maanviljelijöihin, ja monia miehiä lähetettiin maatiloille Wasatch Frontin alueelle ja niinkin kauas kuin Idahoon korjaamaan satoa, joka sitten jaettiin yhdessä vapaaehtoisten kanssa.
Varastohuoneeseen saapui kuorma-autoja täynnä hedelmiä ja muita tuotteita. ”Suuri osa hedelmistä säilöttiin”, vanhin Rudd muisteli.
Hän kertoi, että yhdessä vaiheessa sipuleita (joita lahjoitettiin runsaasti) ja säilykkeitä oli varastoituna varastohuoneen yläosaan niin paljon, että katto alkoi antaa periksi. Kattoa pönkitettiin tukipuilla, ettei se romahtaisi. Sipuleita vaihdettiin muihin välttämättömyystarvikkeisiin. Varastohuoneesta sai apua. ”Ketään ei koskaan käännytetty pois”, hän kertoi.
Pian Suolajärven vaarnalta kysyttiin, tulisiko se mukaan Pioneerin vaarnan varastohuonehankkeeseen, ja neljä vuotta myöhemmin toiminta siirrettiin suurempaan rakennukseen. Muita varastohuoneita perustettiin Murrayn ja Libertyn vaarnoihin. Lisäksi työnvälitystoimistot aloittivat toiminnan kaikissa kuudessa silloin Suolajärven laaksossa toimineessa vaarnassa.
”[Pioneerin vaarnan varastohuoneesta] tuli malli kaikille muille varastohuoneille”, veli Rudd sanoi, ”mukaan lukien kirkon huoltokomitean vuosina 1938 ja 1939 rakentamat suuret varastohuoneet, jotka sijaitsivat paikalla, joka on sittemmin tullut tunnetuksi huoltotyöaukiona.”
Mukailtu Church News -lehdessä 25. elokuuta 2007 julkaistusta artikkelista.