Johtajista pienin?
Uusi diakoni opetti minulle – piispalleen – mitä Vapahtaja tarkoitti sanoessaan: ”Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri” (Luuk. 9:48).
Seurakuntamme tarvitsi uuden diakonien koorumin johtajan. Neuvonantajani ja minä polvistuimme piispakunnan kokouksessamme kuten aina pyytämään Herran hyväksyntää tälle ja muille kutsuille tehtäviin.
Tuntiessani Hengen vahvistuksen sovin puhuttelusta Víctor Leonardo Jiménez Gonzálesin kanssa. Hän oli nuori mies, joka oli hiljattain täyttänyt 12 ja palveli jo diakonien koorumin sihteerinä.
Puhuttelun aikana kysyin Víctorilta hänen nykyisestä tehtävästään ja siitä, miltä hänestä tuntui.
”Olen huolissani, piispa”, hän vastasi. ”Olen todella huolissani.”
”Miksi olet huolissasi?”
”No, haluan kaikkien diakonien olevan kirkossa. Niinpä tänään tänne tullessani menin Nicholasin ja Anthonyn kotiin ja herätin heidät, ja sitten menin käymään Jimmyn ja Luisin luona saadakseni heidät tulemaan. Minua todella huolestuttaa, piispa”, Víctor sanoi.
Olin hämmästynyt siitä, mitä Víctor sanoi, ja siitä, että 12-vuotias diakonien koorumin sihteeri voisi olla niin huolissaan kooruminsa muista jäsenistä.
”Olen täällä palvellakseni”, Víctor jatkoi, ”ja haluan tehdä sen oikein, mutta olen yksi alimpia johtajia.”
”Mitä tarkoitat sanoessasi ’yksi alimpia johtajia’?” kysyin.
”Koska olen sihteeri. En ole koorumin johtaja tai neuvonantaja. Olen sihteeri, ja sen takia olen yksi alimpia johtajia. Mutta diakonien pitäisi olla täällä, eivätkä he ole, joten minun täytyy mennä hakemaan heidät, koska juuri täällä heidän pitäisi olla. En tiedä, miksi he eivät tule. Mutta minun täytyy mennä hakemaan heidät, piispa!”
En pystynyt enää pidättelemään kyyneliäni, vaan ne vierivät poskilleni. Pala kurkussa sanoin: ”Sinä sait minut muistamaan, miksi minut kutsuttiin piispaksi – jotta kantaisin huolta muista, kävisin heidän luonaan ja palvelisin heitä kuten kuningas Benjamin. Meidän tulee olla muiden palveluksessa, niin silloin olemme Jumalan palveluksessa. Et sinä ole alin johtaja. Jokaisella, joka palvelee, on tehtävä, joka on tärkeä taivaalliselle Isällemme ja Hänen kirkolleen.”
Tähän Víctor sanoi: ”Tuon olen oppinut isältäni. Ja nyt kun näen sinun itkevän, muistan yhden kerran, kun isä puhui minulle – hän itki ja sanoi minulle: ’Kun sinulla on jokin tehtävä, sinun täytyy tehdä se oikein.’”
Kyynelet elähdyttivät sieluani, ja nuoren miehen sanat virkistivät muistiani. Muistin taivaallisen Isämme lasten suuren arvon, kun huomasin sen arvon, jonka tämä nuori mies antoi jokaiselle kooruminsa jäsenelle.
Esitin Víctorille kutsun diakonien koorumin johtajaksi. Vastatessaan hän sanoi: ”Nyt aion todella tehdä lujasti työtä. Et tule pettymään minuun, piispa.”
Vielä nykyäänkin, kun aikaa on kulunut jonkin verran, kyynelet palaavat, kun muistan tämän unohtumattoman puhuttelun. Tiedän ne jumalalliset mahdollisuudet, joita tällä nuorella miehellä on. Hänellä on tulevaisuus vahvasti näkyvissä, ja hänellä on selkeä näkemys siitä, mikä on tärkeää.