Jumalan tyttäriä
Elämässä [ei] ole tärkeämpää ja iankaikkisempaa roolia kuin äitiys.
Veljet ja sisaret, vaimoni Barbaran selkä leikattiin jokin aika sitten, eikä hän voinut nostaa, kääntyä eikä kumartua. Sen vuoksi minä olen nostanut, kääntynyt ja kumartunut enemmän kuin koskaan ennen – ja se on saanut minut arvostamaan enemmän sitä, mitä naiset ja etenkin te äidit teette joka päivä kodeissamme.
Vaikka naiset kodeissa elävätkin monissa eri olosuhteissa – avioliitossa, naimattomina, leskinä tai eronneina, jotkut lasten kanssa ja jotkut ilman lapsia – Jumala rakastaa heitä kaikkia, ja Hänellä on suunnitelma, jonka avulla Hänen vanhurskaat tyttärensä voivat saada iankaikkisuuden suurimmat siunaukset.
Tänä iltapäivänä haluan keskittyä puheessani enimmäkseen äiteihin, erityisesti nuoriin äiteihin.
Nuorena isänä opin, että äitiys on vaativa tehtävä. Palvelin neuvonantajana ja sitten piispana kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana meitä siunattiin kuudella seitsemästä lapsestamme. Barbara oli usein lopen uupunut siihen mennessä kun tulin sunnuntai-iltana kotiin. Hän yritti selittää, millaista oli istua takarivissä sakramenttikokouksessa nuoren perheemme kanssa. Sitten tuli päivä, jolloin minut vapautettiin. Istuttuani korokkeella kymmenen vuoden ajan istuin nyt perheeni kanssa takarivissä.
Seurakunnan laulavien äitien kuoro esiintyi, ja minä totesin istuvani yksin kuuden lapsemme kanssa. Koskaan elämässäni minulla ei ole ollut yhtä paljon puuhaa. Molemmissa käsissäni oli käsinukke, eikä se tepsinyt kovinkaan hyvin. Murot levisivät ympäriinsä, ja se oli noloa. Värityskirjat eivät näyttäneet viihdyttävän niin hyvin kuin niiden pitäisi.
Yrittäessäni selvitä joten kuten kokouksen loppuun saakka nostin katseeni Barbaraan. Hän katseli minua hymyillen. Opin silloin täydemmin arvostamaan sitä, mitä kaikki te rakkaat äidit teette niin hyvin ja niin uskollisesti!
Yksi sukupolvi myöhemmin isoisänä olen seurannut uhrauksia, joita tyttäreni ovat tehneet kasvattaessaan lapsiaan. Ja nyt, vielä yksi sukupolvi myöhemmin, tarkkailen syvää kunnioitusta tuntien paineita, joita lasteni tyttärillä on heidän opastaessaan lapsiaan tässä kiireisessä ja vaativassa maailmassa.
Tarkkailtuani kolmen sukupolven äitejä, tunnettuani myötätuntoa heitä kohtaan ja ajatellessani omaa rakasta äitiäni tiedän varmasti, ettei elämässä ole tärkeämpää ja iankaikkisempaa roolia kuin äitiys.
Ei ole olemassa yhtä täydellistä tapaa olla hyvä äiti. Jokainen tilanne on erilainen. Jokaisella äidillä on erilaisia haasteita, erilaisia taitoja ja kykyjä ja varmasti erilaisia lapsia. Kunkin äidin ja kunkin perheen valinta on erilainen ja ainutlaatuinen. Monet voivat olla ”kokopäiväisiä äitejä” ainakin lastensa elämän tärkeimpinä kehitysvuosina, ja monet muut haluaisivat olla. Joidenkuiden on ehkä tehtävä työtä osa-aikaisesti tai kokopäiväisesti, jotkut ehkä työskentelevät kotona, jotkut kenties jakavat elämänsä kodin ja perheen ja työn vaiheisiin. Merkitystä on sillä, että äiti rakastaa lapsiaan syvästi ja että osoittaessaan omistautumisensa Jumalalle ja aviomiehelleen hän asettaa heidät kaiken muun edelle.
Minuun ovat tehneet vaikutuksen lukemattomat äidit, jotka ovat oppineet, kuinka tärkeää on keskittyä siihen, mitä voidaan tehdä vain tietyssä elämänvaiheessa. Jos lapsi elää vanhempiensa luona 18 tai 19 vuotta, tuo vaihe on vain neljäsosa isän tai äidin elämästä. Ja lapsen elämän tärkein kehitysvaihe, varhaisvuodet, edustaa vähemmän kuin yhtä kymmenesosaa äidin tai isän normaalista elämästä. On erittäin tärkeää keskittyä lapsiimme sinä lyhyenä aikana, joka meillä on heidän kanssaan, ja pyrkiä Herran avulla opettamaan heille kaikki, mitä voimme, ennen kuin he lähtevät kodistamme. Tämä iankaikkisesti tärkeä työ lankeaa äideille ja isille tasavertaisina kumppaneina. Olen kiitollinen siitä, että nykyään monet isät osallistuvat lastensa elämään. Mutta uskon, että äidinvaistot ja se, että äidit ovat tiiviisti mukana lastensa hoivaamisessa, on aina oleva tärkein tekijä heidän hyvinvoinnilleen. Perhejulistuksen sanoin: ”Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta” (”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49).
Meidän pitää muistaa, että täydellinen sitoutuminen äitiyteen ja lasten asettaminen etusijalle voi olla vaikeaa. Oman neljä sukupolvea kattavan kokemukseni perusteella omassa perheessäni ja niiden keskustelujen johdosta, joita olen käynyt pienten lasten äitien kanssa kaikkialla kirkossa, tiedän jotakin tunteista, joita äiti kokee sitoutuessaan olemaan kotona pienten lasten kanssa. On suuren ilon ja uskomattoman täyttymyksen hetkiä mutta on myös hetkiä, jolloin kokee riittämättömyyttä, yksitoikkoisuutta ja pettymystä. Äideistä voi tuntua, että heidän tekemäänsä valintaa arvostetaan hyvin vähän tai ei lainkaan. Joskus edes aviomiehellä ei näytä olevan aavistustakaan vaimoonsa kohdistuvista vaatimuksista.
Kirkkona me tunnemme valtavaa kunnioitusta ja kiitollisuutta teitä pienten lasten äitejä kohtaan. Haluamme teidän olevan onnellisia ja menestyksekkäitä perheessänne ja saavan tunnustusta ja tukea, joita tarvitsette ja ansaitsette. Saanen siis tänään esittää neljä kysymystä ja vastata niihin lyhyesti. Vaikka vastaukseni saattavat vaikuttaa äärimmäisen yksinkertaisilta, niin jos yksinkertaisista asioista huolehditaan, äidin elämä voi olla mitä palkitsevinta.
Ensimmäinen kysymys: Mitä sinä nuorena äitinä voit tehdä vähentääksesi paineita ja nauttiaksesi perheestäsi enemmän?
Ensiksi, ymmärrä, että äitiyden ilon kokee hetkissä. On vaikeita aikoja ja turhauttavia aikoja. Mutta haasteiden keskellä on ilon ja tyytyväisyyden säteileviä hetkiä.
Kirjailija Anna Quindlen muistuttaa meille, ettemme kiiruhtaisi katoavien hetkien ohi. Hän sanoi: ”Suurin virhe, minkä tein (äitinä), on se, jonka useimmat meistä tekevät, – – en elänyt tarpeeksi hetkessä. Se on erityisen selvää nyt, kun hetki on mennyt, tallentuneena vain valokuviin. Yhdessä valokuvista kolmesta lapsestani – – he istuvat nurmikolla peitolla keinun varjossa kesäisenä päivänä kuuden, neljän ja vuoden ikäisinä. Ja toivon, että voisin muistaa, mitä söimme ja mistä puhuimme ja miltä he kuulostivat ja miltä he näyttivät, kun he nukkuivat sinä iltana. Kunpa minulla ei olisi ollut niin kiire rientää seuraavaan asiaan: päivälliselle, kylpyyn, iltasatuun, sänkyyn. Kunpa olisin pitänyt arvossa vähän enemmän tekemistä ja vähän vähemmän valmiiksi saamista.” (Loud and Clear, 2004, s. 10–11.)
Toiseksi, älä yliohjelmoi itseäsi tai lapsiasi. Elämme maailmassa, joka on täynnä vaihtoehtoja. Ellemme ole varovaisia, huomaamme jokaisen minuutin olevan täynnä tapaamisia, kursseja, harjoittelua, kirjakerhoja, leikekirjojen tekoa, kirkon tehtäviä, musiikkia, liikuntaa, Internetiä ja tv:n suosikkiohjelmia. Eräs äiti kertoi minulle ajasta, jolloin hänen lapsillaan oli 29 sovittua menoa joka viikko: soittotunteja, partiota, tanssia, nappulasarjaa, päiväleirejä, jalkapalloa, taidetta ja niin edelleen. Hän tunsi itsensä taksinkuljettajaksi. Lopulta hän kutsui perheen koolle ja ilmoitti: ”Jotakin on karsittava. Meillä ei ole aikaa itsellemme eikä aikaa toisillemme.” Perheet tarvitsevat ohjelmoimatonta aikaa, jolloin suhteet voivat syventyä ja jolloin voi todella olla isä ja äiti. Varatkaa aikaa kuuntelemiseen, nauramiseen, leikkimiseen ja pelaamiseen yhdessä.
Kolmanneksi, vaikka yrittäisittekin karsia ylimääräisiä menoja, sisaret, varatkaa jonkin verran aikaa itsellenne kehittääksenne lahjojanne ja vaaliaksenne kiinnostuksen kohteitanne. Valitkaa yksi tai kaksi sellaista asiaa, joita haluaisitte oppia tai tehdä, jotka rikastuttavat elämäänne, ja järjestäkää niille aikaa. Vettä ei voi ottaa tyhjästä kaivosta, ja ellette varaa vähän aikaa sille, mikä täyttää teidät, teillä on yhä vähemmän annettavaa muille, jopa lapsillenne. Välttäkää kaikenlaista aineiden väärinkäyttöä älkääkä ajatelko virheellisesti, että se auttaa teitä saamaan aikaan enemmän. Älkääkä antako itsenne uppoutua mielen turruttavaan ajantuhlaukseen kuten television saippuaoopperoihin tai Internet-sivujen selailuun. Kääntykää Herran puoleen uskossa, niin tiedätte, mitä tehdä ja kuinka tehdä sen.
Neljänneksi, rukoilkaa, tutkikaa ja opettakaa evankeliumia. Rukoilkaa hartaasti lastenne puolesta ja roolistanne äitinä. Vanhemmat voivat pitää ainutlaatuisia ja ihania rukouksia, koska he rukoilevat meidän kaikkien iankaikkista Isää. Seuraavankaltaisessa rukouksessa on suurta voimaa: ”Me olemme taloudenhoitajavanhempia Sinun lapsillesi, Isä. Auta meitä kasvattamaan heitä niin kuin Sinä haluaisit heitä kasvatettavan.”
Toinen kysymys: Miten aviomies voi tukea enemmän vaimoaan, heidän lastensa äitiä?
Ensiksi, osoita erityistä arvonantoa ja anna enemmän tunnustusta sille, mitä vaimosi tekee joka päivä. Huomaa asioita ja kiitä niistä – usein. Suunnittele joitakin yhteisiä iltoja vain teille kahdelle.
Toiseksi, varaa säännöllinen aika puhua vaimosi kanssa kunkin lapsen tarpeista ja siitä, miten sinä voit auttaa.
Kolmanneksi, anna vaimosi silloin tällöin olla päivän poissa kotoa. Ota huolehtiaksesi kodista ja anna vaimollesi vapautus hänen päivittäisistä velvollisuuksistaan. Se, että otat välillä vastuun kaikesta, opettaa sinua arvostamaan suuresti sitä, mitä vaimosi tekee. Saatat joutua nostamaan, kääntymään ja kumartumaan paljon!
Neljänneksi, tule töistä kotiin ja osallistu aktiivisesti perheesi toimintaan. Älä aseta työtä, ystäviä tai urheilua sen edelle, että kuuntelet ja opetat lapsiasi ja leikit heidän kanssaan.
Kolmas kysymys: Mitä lapset, jopa pienet lapset, voivat tehdä? Lapset, kuunnelkaa nyt minua, sillä on joitakin helppoja asioita, joita te voitte tehdä äidin avuksi.
Te voitte kerätä lelunne, kun olette lopettaneet leikkimisen niillä, ja kun tulette vähän vanhemmiksi, voitte sijata sänkynne, auttaa tiskaamisessa ja tehdä muita kotiaskareita – ihan pyytämättä.
Voitte sanoa ”kiitos” useammin, kun olette syöneet maukkaan aterian, kun teille on luettu iltasatu tai kun puhtaita vaatteita pannaan kaappeihinne.
Ennen kaikkea te voitte kietoa kätenne äitinne ympärille useammin ja kertoa hänelle, että rakastatte häntä.
Viimeinen kysymys: Mitä kirkko voi tehdä?
Kirkko tarjoaa äideille ja perheille monia asioita, mutta tämänpäiväistä tarkoitustani varten saanen ehdottaa, että piispakunnat ja seurakuntaneuvostojen jäsenet ovat erityisen tarkkaavaisia ja harkitsevia siinä, miten paljon aikaa ja voimavaroja nuorilta äideiltä ja heidän perheiltään vaaditaan. Tuntekaa heidät ja olkaa viisaita siinä, mitä pyydätte heitä tekemään tässä vaiheessa heidän elämäänsä. Alman neuvo pojalleen Helamanille sopii meihin tänä aikana: ”Katso, minä sanon sinulle, että pienillä ja yksinkertaisilla asioilla saadaan aikaan suuria” (Alma 37:6).
Toivon, ettei yksikään teistä kaikista rakkaista sisarista, olittepa naimisissa tai naimattomia, koskaan mieti, onko teillä arvoa Herran silmissä ja kirkon johtajille. Me rakastamme teitä. Me kunnioitamme teitä ja arvostamme vaikutustanne perheen varjelemisessa ja kirkon kasvun ja hengellisen elinvoiman edistämisessä. Muistakaamme, että ”perhe on keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi” (”Perhe – julistus maailmalle”). Pyhät kirjoitukset sekä profeettojen ja apostolien opetukset auttavat kaikkia perheenjäseniä valmistautumaan nyt yhdessä olemaan yhdessä koko iankaikkisuuden. Rukoilen, että Jumala siunaa jatkuvasti kirkon naisia niin, että he kokevat iloa ja onnea pyhässä roolissaan äiteinä Siionissa.
Nyt lopettaessani haluan lisätä oman todistukseni presidentti Monsonin profeetallisesta kutsumuksesta. Olen tuntenut hänet siitä asti, kun hän oli 22-vuotias ja minä 21. Siitä on 58 vuotta. Olen seurannut, miten Herran käsi on valmistanut häntä tätä aikaa varten johtamaan kirkkoa profeettana ja presidenttinä. Ja lisään todistukseni kaikkien muiden todistuksiin, joita on lausuttu tässä konferenssissa hänen erityisestä kutsumuksestaan kirkon presidenttinä, ja lisään oman todistukseni kaikkien muiden todistukseen siitä, että Jeesus on Kristus ja tämä on Hänen kirkkonsa. Me teemme Hänen työtään, mistä todistan Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.