Ottakaa varteen profeettojen sanat
Kirkkomme pappeudenhaltijoina meillä on vakava velvollisuus seurata profeettaamme.
Rakkaat pappeusveljeni, olen kiitollinen saadessani olla kanssanne tässä yleiskonferenssikokouksessa tänä historiallisena päivänä.
Me ihailemme niitä, jotka panevat henkensä alttiiksi pelastaakseen vaarassa olevia.1 Käytyäni viime vuoden lopulla Etelä-Kaliforniassa Santa Ana -tuulten aiheuttamien tuhoisien tulipalojen aikaan mieleeni jäi kaksi vaikutelmaa. Ensiksi se, miten kirkon jäsenet auttoivat hädässä olevia. Toiseksi se, miten kiitollisia he olivat palomiehille. Yksi talonomistaja kuvaili, mitä hän oli nähnyt palomiesten tekevän. Hän tähdensi, että Santa Ana -tuulet puhaltavat lämpimästä erämaasta valtamerelle päin. Kun tulipalo saa alkunsa, nuo kuumat erämaatuulet kuljettavat liekkejä jopa 60–70 mailin [yli sadan kilometrin] tuntivauhtia. Tuo kodinomistaja kuvaili kiitollisuuttaan ja ihailuaan katseltuaan palomiehiä, jotka seisoivat letkuineen raivatun alueen takana – edessään jopa kolmimetrinen tuliseinämä, joka hyökkäsi heidän kimppuunsa tuolla valtavalla vauhdilla. Nuo rohkeat miehet ja naiset pystyivät pelastamaan sekä ihmisiä että koteja ollen itse jatkuvassa hengenvaarassa.
Ajoittain, sekä henkilökohtaisesti että kirkkona, meillä on kriisin ja vaaran kausia. Jotkin syntyvät nopeasti kuin tulipalo. Toiset ovat salakavalia ja niitä tuskin huomaa ennen kuin ne roihahtavat. Jotkin vaativat sankarillista toimintaa, mutta useimmat eivät ole niin dramaattisia. Se tapa, jolla kohtaamme ne, on ratkaiseva. Tarkoituksenani tänä iltana on korostaa jälleen pappeudenhaltijoille, miten tärkeää on ottaa huomioon profeettojen sanat. Tämä on varma tapa reagoida kaikenlaisiin fyysisiin ja hengellisiin vaaroihin. Jotkin esimerkit voivat olla hyödyksi.
Monet teistä ovat osallistuneet järjestetyille käsikärryvaelluksille voidaksenne osaltanne kokea Martinin ja Willien käsikärrykomppanioiden dramaattisen pelastamisen ja arvostaaksenne sitä. Kuulin tästä pelastamisesta ensimmäisen kerran teini-ikäisenä. Äitini antoi minulle sittemmin apostolina palvelleen Orson F. Whitneyn kirjoittaman kirjan.2 Vanhin Whitneyn kirja tutustutti minut Brigham Youngin johtamaan sankarilliseen käsikärrykomppanioiden pelastusoperaatioon. He olivat joutuneet talvimyrskyjen kouriin Wyomingin ylätasangoilla. Jotkut olivat kuolleet, ja monet muut olivat kuolemaisillaan. Brigham Young kuuli heidän ahdingostaan ja neuvoi pyhiä lokakuun 1856 yleiskonferenssissa jättämään kaiken muun ja pelastamaan tasangoille jääneet.3
Reaktio oli dramaattinen. Vanhin Whitney selosti: ”Sankaruudellaan nämä rohkeat miehet – sillä hehän uhmasivat tasankojen talvimyrskyjä oman henkensä kaupalla – saivat kuolemattoman maineen ja ansaitsivat niiden satojen ihmisten loputtoman kiitollisuuden, jotka säilyivät hengissä heidän ripeän toimintansa ansiosta.”4
Yksi syy, miksi äitini oli antanut minulle sen kirjan, oli se, että vanhin Whitney oli maininnut erityisesti äitini isoisän, David Patten Kimballin, joka oli seitsemäntoistavuotiaana osallistunut pelastusoperaatioon. Kaikki pelastajat kamppailivat suuren osan ajasta nietoksia ja pakkasta vastaan käsikärrykomppanioita pelastaessaan. Suuresti uhrautuen David ja hänen toverinsa auttoivat kantamaan monet pioneereista hyytävän jäisen Sweetwater-joen yli.5 Tämä tosikertomus teki minuun suuren vaikutuksen. Halusin jollakin dramaattisella teolla osoittaa omistautumiseni Herralle. Mutta kun keskustelin isoisäni kanssa, hän selitti, että kun presidentti Brigham Young lähetti hänen isänsä Davidin ja toiset nuoret miehet siihen pelastusoperaatioon, hän antoi heille ohjeen tehdä kaiken voitavansa käsikärrykomppanian pelastamiseksi, vaikka oman henkensä uhalla.6 Heidän urotekonsa oli erityisesti ”seurata profeetta Brigham Youngia” ja niin tehden osoittaa uskonsa Herraan, Jeesukseen Kristukseen. Isoisäni kertoi minulle, että johdonmukainen, uskollinen omistautuminen profeetan neuvoille on se varsinainen opetus, joka minun tulisi oppia äitini isoisän palvelutyöstä. Olipa Davidin ja hänen toveriensa apu pioneerien pelastamisessa kuinka sankarillista tahansa, profeettamme neuvojen noudattaminen osoittaa uskollisuutta tänäkin päivänä.
Eräs usein esitetty Vanhan testamentin kertomus valaisee tätä periaatetta. Naaman, joka oli huomattava syyrialainen sotapäällikkö, sairasti spitaalia. Hän sai kuulla, että Israelissa oleva profeetta Elisa saattaisi kyetä parantamaan hänet. Elisa lähetti sananviejän kautta viestin, että Naamanin tuli peseytyä Jordanissa seitsemän kertaa. Aluksi Naaman vihastui tästä neuvosta. Hänen palvelijansa kuitenkin sanoivat: ”Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä?”Sitten Naaman noudatti profeetta Elisan neuvoa ja puhdistui.7
Naamanin lailla te nuoret pappeudenhaltijat saatatte toivoa, että suoritatte ”jonkin vaikean tehtävän” tai osallistutte johonkin dramaattiseen, kuten sen käsikärrykomppanian pelastamiseen. Teidän vakaa päätöksenne tulisi kuitenkin olla noudattaa profeetan neuvoja. Ensimmäinen presidenttikunta on jälleen vakuuttanut sitoutuvansa siihen, että lähetystyöpalveluun suositeltavien nuorten kelvollisuus lisääntyy. Yhtenä tavoitteena tulisi olla se, että pidätte itsenne vapaina maailman synneistä ja saavutatte lähetystyössä palvelemisen edellyttämät korkeat mittapuut. Se, että valmistaudutte saamaan profeetalta kutsun julistaa evankeliumia ja pelastaa hengellisesti joitakin taivaallisen Isän lapsia, on sekä merkittävää että sankarillista. Te pystytte ottamaan vastaan tämän haasteen.
Kautta historian taivaallinen Isä ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus, joka on tämän kirkon pää, ovat siunanneet meitä profeetoilla, jotka neuvovat ja varoittavat tulevista vaaroista.8 Opin ja liittojen luvussa 21 Herra julistaa puhuen erityisesti profeetasta:
Sinun ”tulee ottaa varteen kaikki hänen sanansa ja käskynsä, jotka hän antaa sinulle, kun hän saa niitä vaeltaessaan kaikessa pyhyydessä minun edessäni;
sillä teidän tulee ottaa vastaan hänen sanansa niin kuin minun omasta suustani kaikessa kärsivällisyydessä ja uskossa”9.
Meillä on tänä aamuna ollut suuri etuoikeus hyväksyä juhlakokouksessa presidentti Thomas S. Monson profeetaksemme, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi sekä kirkon 16. presidentiksi tällä taloudenhoitokaudella. Myöhemmin tässä konferenssin pappeuskokouksessa meille suodaan siunaus kuulla hänen ensimmäinen yleiskonferenssipuheensa kirkon presidenttinä. Haluamme tukea häntä sydämellämme ja teoillamme, kun keskitymme huolellisesti kuulemaan, mitä hän opettaa ja mitä me tunnemme.
Rakkauteni ja kiitollisuuteni edellistä profeettaamme presidentti Gordon B. Hinckleyä kohtaan on juurtunut syvälle sydämeeni, ja se pysyy minussa kautta iankaikkisuuksien. Mutta samalla tavoin kuin sydämessämme on tilaa kaikille perheeseemme tuleville lapsille, meillä on tuo sama rakkaus ja uskollisuus jokaista profeettaa kohtaan, jonka Herra kutsuu johtamaan kirkkoaan.
Profeetat saavat innoitusta antaa meille profeetallisia prioriteetteja, jotka suojelevat meitä vaaroilta. Esimerkiksi presidentti Heber J. Grant, joka palveli profeettana vuodesta 1918 vuoteen 1945, sai innoitusta korostaa viisauden sanan noudattamista,10 joka on periaate, johon liittyvän lupauksen Herra ilmoitti profeetta Josephille.11 Hän korosti sitä, miten tärkeää on olla tupakoimatta ja juomatta alkoholijuomia, ja hän neuvoi piispoja kertaamaan näitä periaatteita temppelisuosituspuhutteluissa.
Siihen aikaan tupakointia pidettiin seuraelämässä sopivana, jopa hienona tapana. Lääkäritkään eivät pahemmin kantaneet huolta hyväksyessään tupakoinnin, koska tieteelliset tutkimukset, jotka yhdistivät tupakoinnin useisiin syöpälajeihin, olivat vielä kaukana tulevaisuudessa. Presidentti Grant antoi neuvonsa suurella päättäväisyydellä, ja meidät tultiin tuntemaan kansana, joka ei juonut eikä tupakoinut.
1960-luvun lopulta alkaen huumeiden käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti kaikkialla maailmassa. Vaikka jokunen jäsen kapinoi, valtaosa myöhempien aikojen pyhien nuorista pysyi erossa tuhoisasta huumeiden käytöstä.
Viisauden sanan noudattaminen antoi jäsenillemme, erityisesti nuorillemme, ennaltaehkäisevän rokotuksen huumeiden käyttöä ja sitä seuraavia terveysongelmia ja moraalisia vaaroja vastaan. Valitettavasti näyttää siltä, että huumeiden käyttö on uudelleen elpymässä tänä päivänä. Viisauden sanan mukainen elämä säästää teidät joiltakin vakavimmilta vaaroilta, joita saatatte kohdata elämässä.
Joskus profeetat opettavat meille profeetallisia prioriteetteja, jotka antavat meille turvaa nyt ja tulevaisuudessa. Esimerkiksi presidentti David O. McKay palveli profeettana vuodesta 1951 vuoteen 1970. Yksi asia, johon hän kohdisti erityisesti huomionsa oli perhe. Hän opetti, ettei mikään menestys elämässä voi korvata kotona tapahtunutta epäonnistumista12. Hän kannusti jäseniä vahvistamaan perhettään lisäämällä uskonnollisuutta. Hänen opetuksensa olivat suojana sitä avioliittoinstituution hajoamista vastaan, joka on tapahtunut hänen kuolemansa jälkeen.13 Presidentti McKayn opetuksen ansiosta myöhempien aikojen pyhät vahvistivat sitoutumistaan perheeseen ja iankaikkiseen avioliittoon.
Kirkkomme pappeudenhaltijoina meillä on vakava velvollisuus seurata profeettaamme. Tuemme presidentti Monsonia ja hänen neuvonantajiaan presidentti Eyringiä ja presidentti Uchtdorfia.
Haluamme teidän nuorten tietävän, että Herra on valmistanut presidentti Thomas S. Monsonia nuoruudesta asti tulemaan profeetaksi.14 Hänen palveltuaan laivastossa toisen maailmansodan loputtua hänet asetettiin piispaksi 22-vuotiaana, ja sen jälkeen hän palveli vaarnan johtokunnassa. 32-vuotiaana hän palveli lähetysjohtajana Kanadassa rakastettunsa ja vaimonsa Frances Monsonin kanssa. Presidentti McKay kutsui hänet apostoliksi, kun hän oli vasta 36-vuotias. Hän on nuorin apostoliksi kutsuttu mies viimeisten 98 vuoden aikana, ja hän on palvellut yli 44 vuotta. Viimeiset 22 vuotta hän on palvellut presidenttien Ezra Taft Benson, Howard W. Hunter ja Gordon B. Hinckley neuvonantajana.15
Opin ja liittojen luvussa 81 esitetään ohjeita neuvonantajalle ensimmäisessä presidenttikunnassa. Siinä on tärkeitä pappeuden periaatteita. Ensimmäisenä ohjeena on olla ”uskollinen neuvoissa”. Presidentti Monson on ollut uskollinen neuvoissa kunkin kolmen profeetan kanssa, joiden alaisena hän on palvellut. Ensimmäisen presidenttikunnan ykseys kaikissa heidän tärkeissä päätöksissään on ollut esimerkkinä kaikille meille pappeudenhaltijoille kirkon hallinnon käytännöstä.
Toisena ohjeena on ”evankeliumin [julistaminen]”. Presidentti Monson on ollut suurenmoinen lähetyssaarnaaja koko elämänsä ajan. Hän on tehnyt innokkaasti omat lähetystyötehtävänsä, johtotehtävänsä lähetystyöosastolla sekä lähetysjohtajien kutsumisen ja kouluttamisen. Hän osallistui merkittävällä tavalla uuden lähetystyöpalvelun oppaan, Saarnatkaa minun evankeliumiani, tekemiseen. Sen lisäksi, että hän antoi siihen arvokasta aineistoa, hän innoitti ottamaan mukaan tositapauksia, mikä elävöittää opasta. Painajan tottunein silmin hän paranteli ulkoasun suunnittelua ja tekstin asettelua. Hän on todellakin suurenmoinen lähetyssaarnaaja.
Kolmantena ohjeena on: ”Ja nyt, ole uskollinen; hoida virkaa, jonka minä olen sinulle antanut; auta heikkoja, nosta hervonneita käsiä ja vahvista voimattomia polvia.”16 Monilla veljillämme ja sisarillamme on elämässään musertavia ongelmia. Meidän Kristuksen kaltainen kädenojennuksemme heille on, että me pappeudenhaltijat, vanhemmat, ystävät ja kotiopettajat voimme olla kuin ne käsikärrykomppanian pelastajat.
Tässä suhteessa presidentti Monsonin pelastusponnistelut ovat olleet erityisen esimerkillisiä. Piispana hän oppi huolehtimaan seurakuntansa jäsenten tarpeista. Hän on pitänyt yhteyttä heidän lapsiinsa ja lastenlapsiinsa ja palvellut heitä. Kiireisestä aikataulustaan huolimatta hänellä on ollut tilaisuus puhua kaikkien niiden 84 lesken hautajaisissa, jotka olivat hänen seurakunnassaan, kun hän oli piispana.
Hän on ojentanut kätensä hätää kärsiville huomattavalla ja henkilökohtaisella tavalla. Hän on vuosikausia valvonut humanitaarisia ponnisteluja siunaten ihmisiä kaikkialla maailmassa, sekä jäseniä että meidän uskontoomme kuulumattomia. Hänen henkilökohtainen palvelutyönsä on ollut Kristuksen kaltaista, ja se on antanut lohtua ja rauhaa lukemattomille ihmisille. Yksi ystävistäni, joka menetti pojanpoikansa traagisessa onnettomuudessa, kertoi minulle, että hänen surunsa oli lähes käsittämätön. Presidentti Monsonin hänelle antama siunaus käänsi lähes musertavan surun rauhaksi, joka ylittää ymmärryksen. Hänen pyrkimyksensä antaa henkilökohtaisesti siunauksia sairaille ja kärsiville on ollut ainutlaatuista.
Presidentti Monson on tehnyt parhaansa auttaakseen heikkoja, nostaakseen hervonneita käsiä ja vahvistaakseen voimattomia polvia. Hän on merkittävällä tavalla pitänyt kutsumuksensa kunniassa palvellessaan neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa. Hän on uskollisesti todistanut Jeesuksen Kristuksen nimestä kaikkialla maailmassa, mikä on kaikkien apostolien päätehtävä.
Silloisena kahdentoista apostolin koorumin uusimpana jäsenenä, osallistuessani viime helmikuussa ensimmäisen kerran ensimmäisen presidenttikunnan uudelleenjärjestämiseen Suolajärven temppelin ylähuoneessa, tunsin Hengen antaman vahvistuksen, kun kaksitoista apostolia henkilökohtaisesti ja yksimielisesti hyväksyivät presidentti Monsonin Herran profeetaksi ja kirkon presidentiksi.
Olen kiitollinen taivaallisesta Isästämme, joka rakastaa meitä, ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, joka on meidän Vapahtajamme ja sovituksen kautta lopullinen pelastajamme elämän fyysisiltä ja hengellisiltä vaaroilta. Hän on puolestapuhujamme Isän edessä. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.