Mitä meidän pitää tehdä?
Neill F. Marriott
toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa
Me rakennamme valtakuntaa, kun me huolehdimme muista. Me rakennamme valtakuntaa myös silloin kun puhumme totuuden puolesta ja todistamme siitä.
Pian Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen apostoli Pietari opetti: ”Tästä – – saa koko – – kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi – tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.” Kuulijat tunsivat piston sydämessään ja kysyivät Pietarilta ja muilta: ”Veljet, mitä meidän pitää tehdä?”1 Ja sitten he noudattivat Pietarin opetuksia iloiten.
Huomenna on pääsiäissunnuntai, ja toivon, että myös me tunnemme piston sydämessämme, jotta tunnustaisimme Vapahtajan, tekisimme parannuksen ja olisimme kuuliaisia iloiten.
Tässä yleiskonferenssissa me kuulemme innoitettuja ohjeita kirkon johtajilta, sekä miehiltä että naisilta. Koska tiedän, että heidän sanansa koskettavat meidän sydäntämme, kysyn teiltä tänä iltana: ”Sisaret, mitä meidän pitää tehdä?”
Apuyhdistyksen ylijohtaja Eliza R. Snow julisti sisarille lähes 150 vuotta sitten: ”Herra on uskonut meille suuria tehtäviä.”2 Todistan, että hänen julistuksensa on totta vielä nykyäänkin.
Herran kirkko tarvitsee Hengen johtamia naisia, jotka käyttävät ainutlaatuisia lahjojaan huolehtiakseen muista, puhuakseen evankeliumin totuuden puolesta ja puolustaakseen sitä. Meidän innoituksemme ja intuitiomme ovat välttämättömiä osatekijöitä Jumalan valtakunnan rakentamisessa, mikä oikeastaan merkitsee sitä, että teemme oman osamme tuodaksemme pelastuksen Jumalan lapsille.
Rakennamme valtakuntaa huolehtimalla
Me rakennamme valtakuntaa, kun me huolehdimme muista. Mutta me olemme itse ensimmäinen Jumalan lapsi, jota meidän täytyy vahvistaa palautetussa evankeliumissa. Emma Smith on sanonut: ”Minä halajan Jumalan Henkeä tunteakseni ja ymmärtääkseni itseäni, että kykenisin voittamaan kaiken perinteistä tai luonnosta lähtöisin olevan, mikä ei veisi korotukseeni.”3 Meidän täytyy luoda uskon perusta Vapahtajan evankeliumille ja kulkea eteenpäin kohti korotusta saaden voimaa temppeliliitoista.
Entä jos joillakin perinteistämme ei ole sijaa Jeesuksen Kristuksen palautetussa evankeliumissa? Niistä irti päästäminen saattaa vaatia emotionaalista tukea ja hoivaa joltakulta toiselta, kuten kävi omalla kohdallani.
Kun synnyin, vanhempani istuttivat takapihalle magnoliapuun, jotta häissäni, jotka pidettäisiin esivanhempieni protestanttisessa kirkossa, olisi magnolian kukkia. Mutta hääpäiväni koittaessa vierelläni ei ollut vanhempiani eikä koristeina ollut magnolian kukkia, sillä olin vuosi aikaisemmin kääntynyt kirkon jäseneksi, ja matkustin Salt Lake Cityyn Utahiin saadakseni temppeliendaumenttini ja tullakseni sinetöidyksi sulhaseeni Davidiin.
Kun lähdin Louisianasta ja lähestyin Utahia, minut valtasi kodittomuuden tunne. Ennen häitä asuisin Davidin isoäitipuolen luona, joka tunnettiin hellästi nimellä Carol-täti.
Siinä minä olin – ensi kertaa Utahissa, ja aioin majoittua jonkun tuntemattoman taloon ennen kuin minut sinetöitäisiin – iankaikkisuudeksi – perheeseen, jota hädin tuskin tunsin. (Onneksi rakastin tulevaa aviomiestäni ja Herraa sekä luotin heihin!)
Kun seisoin Carol-tädin talon etuovella, olisin halunnut vajota maanrakoon. Ovi avattiin – seisoin siinä arkana ja pelokkaana – ja sanaakaan sanomatta Carol-täti ojensi kätensä ja halasi minua. Hän, jolla ei ollut omia lapsia, tiesi – hänen huolehtiva sydämensä tiesi – että tarvitsin paikan, johon kuulua. Voi, kuinka lohdullinen ja suloinen hetki se olikaan! Pelkoni hälveni, ja sain tunteen siitä, että olin ankkuroitunut hengellisesti turvalliseen paikkaan.
Rakkaus on sitä, että tekee elämässään tilaa jollekulle toiselle, kuten Carol-täti teki minulle.
Äiti tekee kirjaimellisesti tilaa kehossaan hoivatakseen syntymätöntä pienokaista – ja toivon mukaan tekee sijaa sydämessään häntä kasvattaessaan – mutta hoivaaminen ja huolehtiminen ei rajoitu lasten synnyttämiseen. Eevaa kutsuttiin ”äidiksi”, ennen kuin hän sai lapsia.4 Uskon, että ”äitinä oleminen” tarkoittaa ”elämän antamista”. Ajatelkaa, miten monin tavoin te annatte elämää. Se voisi olla emotionaalisen elämän antamista toivottomalle tai hengellisen elämän antamista epäilevälle. Pyhän Hengen avulla me voimme luoda emotionaalisesti parantavan paikan syrjityille, torjutuille ja muukalaisille. Näillä lempeillä ja silti voimallisilla tavoilla me rakennamme Jumalan valtakuntaa. Sisaret, me kaikki olemme tulleet maan päälle mukanamme nämä elämää antavat, hoivaavat, äidilliset lahjat, koska se on Jumalan suunnitelma.
Hänen suunnitelmansa noudattaminen ja valtakunnan rakentajaksi tuleminen edellyttää epäitsekästä uhrausta. Vanhin Orson F. Whitney on kirjoittanut: ”Kaikki, mitä kärsimme, ja kaikki, mitä kestämme, etenkin kun kestämme kärsivällisesti, – – puhdistaa sydäntämme – – ja tekee meistä herkempiä ja armeliaampia, – – ja juuri – – vaivan ja vaikeuksien kautta me saamme koulutusta, – – joka tekee meistä enemmän taivaallisen Isämme ja Äitimme kaltaisia.”5 Nämä puhdistavat koettelemukset tuovat meitä Kristuksen luokse, joka voi parantaa meidät ja tehdä meistä hyödyllisiä pelastuksen työssä.
Rakennamme valtakuntaa puhumalla ja todistamalla
Me rakennamme valtakuntaa myös silloin kun puhumme totuuden puolesta ja todistamme siitä. Me noudatamme Herran mallia. Hän puhuu ja opettaa Jumalan voimalla ja valtuudella. Sisaret, mekin voimme. Yleensä naiset rakastavat puhumista ja kokoontumista! Kun työskentelemme meille delegoidulla pappeuden valtuudella, niin meidän puhumisemme ja kokoontumisemme kasvavat evankeliumin opettamiseksi ja johtamiseksi.
Sisar Julie B. Beck, Apuyhdistyksen entinen ylijohtaja, on opettanut: ”Kyky tulla kelvolliseksi saamaan henkilökohtaista ilmoitusta, saada sitä ja toimia sen mukaan on tärkein yksittäinen taito, minkä tässä elämässä voi saavuttaa. – – [Se] vaatii tietoista pyrkimystä.”6
Pyhän Hengen antama henkilökohtainen ilmoitus kehottaa meitä oppimaan, puhumaan ja toimimaan iankaikkisen totuuden – Vapahtajan totuuden – pohjalta. Mitä enemmän seuraamme Kristusta, sitä enemmän tunnemme Hänen rakkauttaan ja ohjaustaan; mitä enemmän tunnemme Hänen rakkauttaan ja ohjaustaan, sitä enemmän haluamme puhua ja opettaa totuutta, kuten Hän opetti, silloinkin kun kohtaamme vastustusta.
Joitakin vuosia sitten saadessani tuntemattoman puhelinsoiton rukoilin sanoja, joilla puolustaa äitinä olemista.
Soittaja kysyi: ”Oletko Neill Marriott, suurperheen äiti?”
Vastasin onnellisena: ”Kyllä!” odottaen hänen sanovan jotakin tähän tapaan: ”No, sepä hienoa!”
Mutta ei! En koskaan unohda, mitä hän vastasi hänen äänensä rasahtaessa puhelimessa: ”Minua loukkaa suuresti se, että sinä tuot lapsia tälle ylikansoitetulle planeetalle!”
”Ai”, sopersin, ”ymmärrän, miltä sinusta tuntuu.”
Hän tiuskaisi: ”Etkä ymmärrä!”
Siihen pahoittelin: ”No, ehkä en.”
Hän alkoi saarnata typerästä valinnastani tulla äidiksi. Hänen jatkaessaan aloin rukoilla apua, ja mieleeni tuli lempeä ajatus: ”Mitä Herra sanoisi hänelle?” Tunsin silloin seisovani lujalla maaperällä ja sain rohkeutta ajatellessani Jeesusta Kristusta.
Vastasin: ”Olen iloinen siitä, että olen äiti, ja lupaan sinulle, että teen kaiken, mikä on vallassani, hoivatakseni lapsiani niin, että he tekevät maailmasta paremman paikan.”
Hän vastasi: ”No, toivon, että teet niin!” ja sulki puhelimen.
Se ei ollut mikään iso asia – seisoinhan turvallisesti omassa keittiössäni! Mutta omalla vähäisellä tavallani pystyin sanoillani puolustamaan perhettä, äitejä ja hoivaajia kahdesta syystä: 1) ymmärsin Jumalan opin, joka koskee perhettä, ja uskoin siihen ja 2) rukoilin saadakseni sanat, joilla tuoda julki nämä totuudet.
Se, että erotumme maailmasta ja olemme erilaisia kuin maailman naiset, synnyttää arvostelua, mutta meidän tulee ankkuroida itsemme iankaikkisiin periaatteisiin ja todistaa niistä riippumatta maailman reaktioista.
Kun kysymme itseltämme: ”Mitä meidän pitää tehdä?”, pohtikaamme tätä kysymystä: ”Mitä Vapahtaja tekee jatkuvasti?” Hän huolehtii. Hän luo. Hän edistää kasvua ja hyvyyttä. Sisaret, mekin voimme tehdä näitä asioita! Alkeisyhdistyksen tytöt, onko perheessänne joku, joka tarvitsee teidän rakkauttanne ja ystävällisyyttänne? Tekin rakennatte valtakuntaa huolehtimalla muista.
Se, että Vapahtaja loi maailman Isänsä johdolla, oli voimallista huolehtimista. Hän loi meille paikan, jossa voimme kasvaa ja vahvistaa uskoa Hänen sovittavaan voimaansa. Usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa on suurenmoisin tapa saada parantumista sekä toivoa, kasvua ja tarkoitusta. Me kaikki tarvitsemme hengellisen ja fyysisen paikan, johon kuulua. Me kaikenikäiset sisaret voimme luoda sen; se on pyhä paikka.
Suurena vastuunamme on tulla naisiksi, jotka seuraavat Vapahtajaa, hoivaavat innoituksen ohjaamina ja elävät pelotta totuuden mukaan. Kun pyydämme taivaan Isää tekemään meistä Hänen valtakuntansa rakentajia, niin Hänen voimaansa virtaa meihin ja me tiedämme, kuinka hoivata, ja lopulta meistä tulee taivaallisten vanhempiemme kaltaisia. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.