Lasta opastava lahja
Mary R. Durham
äskettäin vapautettu toinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa
Kuinka opetamme lapsiamme potkaisemaan pois maailmalliset vaikutteet ja luottamaan Henkeen?
Nuori isä oli kirjaimellisesti uppoamassa. Hän oli lähtenyt kahden lapsensa ja appensa kanssa kävelylle järven ympäri. Heidän ympärillään kohosivat mahtavat, mäntyjen peittämät vuoret, ja taivas oli sininen, täynnä valkeita pilvenhattaroita, jotka huokuivat kauneutta ja tyyneyttä. Kun lapsille tuli kuuma ja he väsähtivät, miehet päättivät ottaa lapset selkäänsä ja uida lyhyen matkan järven poikki.
Se vaikutti helpolta – aina siihen saakka, kunnes isästä alkoi tuntua, että häntä vedettiin alaspäin, ja kaikki alkoi käydä kovin raskaaksi. Vesi painoi häntä kohti järven pohjaa, ja hän hätääntyi. Kuinka hän kykenisi pysymään pinnalla – ja vieläpä rakas pieni tyttärensä selässään?
Hän huusi apua, mutta hänen äänensä ei kantanut riittävän pitkälle; appi oli liian kaukana kuullakseen hänen epätoivoisen avunpyyntönsä. Hän tunsi olevansa yksin ja avuton.
Voitteko kuvitella tuntevanne itsenne yhtä yksinäiseksi kuin hän tunsi, kykenemättömäksi tarttumaan mihinkään, mistä pitää kiinni, ja kamppailevanne epätoivoisessa tilanteessa oman henkenne ja lapsenne hengen puolesta? Me kaikki koemme valitettavasti jossakin määrin tuota tunnetta, kun olemme tilanteissa, joissa tarvitsemme epätoivoisesti apua selviytyäksemme ja pelastaaksemme rakkaamme.
Nuori isä oli jo lähes paniikissa, kunnes tajusi, että hänen veden täyttämät kenkänsä painoivat häntä alaspäin. Hän yritti saada painavat kenkänsä pois jalastaan koettaen samalla pysyä pinnalla. Mutta tuntui kuin kengät olisivat imeytyneet kiinni jalkoihin. Kengännauhat olivat turvonneet vedessä kiristäen kenkien otetta entisestään.
Ehkäpä viimeisenä epätoivon hetkenään hän onnistui potkaisemaan kengät jalastaan ja vapautumaan niiden otteesta, ja ne vajosivat nopeasti järven pohjaan. Vapauduttuaan raskaasta painosta, joka oli kiskonut häntä alaspäin, hän sysäsi välittömästi itsensä ja tyttärensä liikkeelle ylöspäin. Hän kykeni nyt uimaan eteenpäin kohti järven toista rantaa ja turvaa.
Meistä kaikista saattaa ajoittain tuntua siltä kuin olisimme hukkumassa. Elämä voi olla raskasta. ”Tämä maailma, jossa elämme, on meluisa ja kiireinen. – – Ellemme ole varovaisia, niin se, mikä on tästä maailmasta, voi työntää sivuun sen, mikä on Hengen.”1
Kuinka noudatamme tämän isän esimerkkiä ja potkaisemme pois osan siitä maallisesta painolastista, jota kannamme, jotta voimme pitää lastemme pään sekä oman huolestuneen mielemme vedenpinnan yläpuolella? Kuinka voimme Paavalin neuvon mukaisesti panna pois kaiken, mikä painaa?2 Kuinka voimme valmistaa lapsiamme sitä päivää varten, kun he eivät voi enää takertua meihin ja meidän todistukseemme – kun he itse ovat niitä, jotka uivat?
Vastaus löytyy, kun me tunnistamme tämän jumalallisen voiman lähteen. Se on lähde, jota usein aliarvioidaan, mutta sitä voidaan kuitenkin käyttää päivittäin keventämään kuormaamme ja opastamaan rakkaita lapsiamme. Tuo lähde on Pyhän Hengen opastava lahja.
Kahdeksan vuoden iässä lapset voivat mennä kasteelle. He tekevät liiton Jumalan kanssa ja oppivat tuon liiton merkityksen. He ovat rakkaidensa ympäröimiä, kun he saavat upotuskasteen ja nousevat kastealtaasta tuntien suurta iloa. Sitten he saavat Pyhän Hengen sanomattoman suuren lahjan – lahjan, joka voi opastaa heitä lakkaamatta, kun he elävät tuon lahjan arvoisesti.
Vanhin David A. Bednar on sanonut: ”Tämän toimituksen yksinkertaisuus voi saada meidät unohtamaan sen merkittävyyden. Nämä neljä sanaa – ’Ota vastaan Pyhä Henki’ – eivät ole passiivinen julistus vaan pappeuskäsky – velvoittava kehotus toimia eikä vain olla toiminnan kohteena.”3
Lapsilla on luontainen taipumus tehdä hyvää ja olla hyviä. Voimme tuntea heidän viattomuutensa ja puhtautensa. He ovat myös todella herkkiä tuntemaan hiljaisen, vienon äänen.
Luvussa 3. Nefi 26 Vapahtaja osoitti meille lasten hengellisen kyvyn:
”Hän kirvoitti heidän kielensä, ja he puhuivat isilleen suuria ja ihmeellisiä asioita, vielä suurempia kuin hän oli ilmoittanut kansalle. – –
Väkijoukko – – sekä näki että kuuli näitä lapsia; niin, jopa imeväisetkin aukaisivat suunsa ja puhuivat ihmeellisiä asioita.”4
Kuinka me vanhemmat kasvatamme pienokaistemme hengellistä kykyä? Kuinka opetamme heitä potkaisemaan pois maailmalliset vaikutteet ja luottamaan Henkeen silloin kun emme ole heidän kanssaan ja he ovat yksin elämänsä syvissä vesissä?
Saanen kertoa teille muutamia ajatuksia.
Ensinnäkin me voimme auttaa lapsiamme huomaamaan, milloin he kuulevat ja tuntevat Hengen. Siirtykäämme ajassa taaksepäin Vanhan testamentin aikaan katsomaan, kuinka Eeli toimi juuri näin Samuelin kanssa.
Nuori Samuel kuuli kaksi kertaa äänen ja juoksi Eelin luo sanoen: ”Tässä olen.”
”En minä kutsunut”, Eeli vastasi.
Mutta ”silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle”.
Kolmannella kerralla Eeli ymmärsi, että Herra oli kutsunut Samuelia, ja hän neuvoi Samuelia vastaamaan: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.”5
Samuel alkoi tuntea ja tunnistaa Herran äänen ja kuunnella sitä. Mutta tämä nuori poika alkoi ymmärtää vasta kun Eeli auttoi häntä äänen tunnistamisessa. Ja koska Samuel oli saanut opetusta, se hiljainen, vieno ääni saattoi tulla hänelle tutummaksi.
Toiseksi me voimme tehdä kodistamme sellaisen, että lapsemme voivat kuulla siellä tuon hiljaisen, vienon äänen. ”Monet vieraiden kielten opettajat uskovat, että lapset oppivat kielen parhaiten ’kielikylpymenetelmällä’, joka tarkoittaa sitä, että he ovat muiden kieltä puhuvien ympäröiminä ja heitä pyydetään puhumaan sitä itsekin. He eivät opi ainoastaan sanomaan sanoja vaan puhumaan sujuvasti ja jopa ajattelemaan uudella kielellä. [Paras] ympäristö ’kielikylpymenetelmään’ hengellisessä kasvatuksessa on koti, jossa hengelliset periaatteet voivat muodostaa perustan jokapäiväiselle elämälle.”6
”Teroita [Herran sanoja] alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.”7 Hengellisen kylvyn järjestäminen perheellemme pitää lastemme sydämen avoimena Hengen vaikutukselle.
Kolmanneksi me voimme auttaa lapsiamme ymmärtämään, kuinka Henki puhuu heille. Joseph Smith on opettanut: ”Jos Hän tulee pienen lapsen tykö, Hän sopeuttaa itsensä pienen lapsen kielen ja käsityskyvyn tasolle.”8 Eräs äiti havaitsi, että koska lapset oppivat eri tavoin – visuaalisesti, auditiivisesti, taktiilisesti tai kinesteettisesti – niin mitä enemmän hän tarkkaili lapsiaan, sitä paremmin hän ymmärsi, että Pyhä Henki opettaa hänen lapsiaan tavoilla, joilla he jokainen oppivat parhaiten.9
Toinen äiti kertoi eräästä kokemuksesta, jolloin hän auttoi lapsiaan oppimaan tunnistamaan Hengen. Hän kirjoitti: ”Joskus [lapset] eivät ymmärrä, että jokin toistuva ajatus, lohdun tunne itkemisen jälkeen tai jonkin asian muistaminen juuri oikealla hetkellä ovat kaikki tapoja, joilla Pyhä Henki on yhteydessä [heihin].” Hän jatkaa: ”Opetan [lapsiani] keskittymään siihen, mitä he tuntevat, [ja toimimaan sen mukaisesti].”10
Hengen tunteminen ja tunnistaminen tuo lastemme elämään hengellisen kyvyn, ja ääni, jonka he oppivat tuntemaan, tulee heille yhä selkeämmäksi. Käy kuten vanhin Richard G. Scott on sanonut: ”Kun saatte kokemusta ja onnistumisia Hengen johdatuksella toimimisesta, luottamuksenne tuntemiinne vaikutelmiin voi tulla varmemmaksi kuin luottamuksenne siihen, mitä näette tai kuulette.”11
Meidän ei tarvitse pelätä, kun näemme lastemme lähtevän elämän vesille, koska olemme auttaneet heitä pääsemään eroon maallisesta painolastista. Olemme opettaneet heitä elämään Hengen opastavan lahjan mukaan. Tuo lahja keventää edelleen heidän kantamaansa painolastia ja johdattaa heidät takaisin heidän taivaalliseen kotiinsa, mikäli he elävät sen mukaisesti ja seuraavat sen kehotuksia. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.