Pelastamaan: me pystymme siihen
Vanhin Mervyn B. Arnold
seitsemänkymmenen koorumista
Herra on antanut meille kaikki tarvittavat välineet, jotta voimme lähteä pelastamaan vähemmän aktiivisia ja kirkkoon kuulumattomia ystäviämme.
Vapahtaja selvästikin ymmärsi tehtävänsä pelastaa taivaallisen Isämme lapset, sillä Hän julisti:
”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan. – –
[Sillä] teidän taivaallinen Isänne [ei] tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuisi hukkaan.”1
Enkelimäinen äitini Jasmine Bennion Arnold selvästikin ymmärsi tehtävänsä olla apuna pelastamassa taivaallisen Isämme loukkaantuneita tai kadonneita lampaita, mukaan lukien hänen omat lapsensa ja lastenlapsensa. Kuinka ihmeellinen rooli isovanhemmilla voikaan olla heidän lastenlastensa elämässä.
Äidilleni oli tavallisesti annettu kotikäyntiopettajan tehtäväksi käydä uskonsa kanssa kamppailevien, vähemmän aktiivisten ja osajäsenperheiden luona. Hänen laumaansa kuului kuitenkin monia muitakin, joiden luona käymistä kukaan ei ollut antanut hänen tehtäväkseen. Tavallisesti hän vieraili heidän luonaan muulloinkin kuin kerran kuukaudessa, kun hän kaikessa hiljaisuudessa kuunteli, palveli sairaita ja rohkaisi heitä rakastaen. Elämänsä viimeisinä kuukausina äiti ei päässyt ulos kodistaan, joten hän käytti tuntikausia siihen, että kirjoitti heille kirjeitä, ilmaisi rakkautensa ja todistuksensa sekä kohotti niitä, jotka tulivat käymään hänen luonaan.
Kun lähdemme pelastamaan, Jumala antaa meille voimaa, rohkaisua ja siunauksia. Kun Hän käski Moosesta pelastamaan Israelin lapset, Mooses pelkäsi, kuten monet meistäkin. Mooses esteli sanoen: ”Minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja – –. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli.”2
Herra vakuutti Moosekselle:
”Kuka on antanut ihmiselle suun? – – Enkö juuri minä, Herra?
Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa.”3
Oikeastaan Herra sanoi Moosekselle: ”Sinä pystyt siihen!” Ja tiedättekö mitä, niin pystymme mekin!
Saanen esittää neljä periaatetta, jotka auttavat meitä pyrkimyksissämme pelastaa.
Periaate 1: Me emme saa lykätä pelastamaan lähtemistä
Vanhin Alejandro Patanía, entinen vyöhykeseitsenkymmen, kertoo nuoremmasta veljestään Danielista, joka lähti miehistöineen merelle kalastamaan. Jonkin ajan kuluttua Daniel sai kiireellisen varoituksen siitä, että heitä lähestyi nopeasti valtava myrsky. Daniel ja hänen miehistönsä käänsivät aluksensa heti kohti satamaa.
Myrskyn voimistuessa erään lähellä olevan kalastusaluksen moottori lakkasi toimimasta. Danielin miehistö kiinnitti rikkoutuneeseen alukseen vaijerin ja alkoi hinata alusta turvaan. He lähettivät radion kautta avunpyynnön tietäen tarvitsevansa välittömästi apua myrskyn yhä voimistuessa.
Omaisten odottaessa huolestuneina rannikkovartioston, kalastajaliiton ja laivaston edustajat kokoontuivat päättämään parhaasta pelastusstrategiasta. Jotkut halusivat lähteä matkaan heti, mutta heitä pyydettiin odottamaan suunnitelmaa. Vaikka myrskyn keskellä olevat pyysivät jatkuvasti apua, edustajat jatkoivat kokoustaan yrittäen päästä yhteisymmärrykseen asianmukaisesta menettelytavasta ja suunnitelmasta.
Kun pelastusryhmä oli lopulta saatu järjestettyä, tuli viimeinen epätoivoinen avunpyyntö. Raivoava myrsky oli katkaissut alusten välisen vaijerin, ja Danielin miehistö oli palaamassa katsomaan, voisivatko he pelastaa kalastajatoverinsa. Lopulta kumpikin aluksista upposi, ja niiden miehistöt, mukaan lukien vanhin Patanían veli Daniel, hukkuivat.
Vanhin Patanía vertasi tätä murhenäytelmää Herran varoitukseen, jossa Hän sanoi: ”Te ette ole hoivanneet – – [ettekä] ole etsineet kadonneita ettekä lähteneet eksyneiden perään – –, [ja] minä vaadin [teidät] tilille lampaistani.”4
Vanhin Patanía selitti, että vaikka meidän täytyy järjestäytyä neuvostoinemme, koorumeinemme, apujärjestöinemme ja jopa yksittäisinä ihmisinä, me emme saa lykätä pelastamaan lähtemistä. Joskus kuluu monta viikkoa keskustellessamme siitä, kuinka voisimme auttaa erityisessä tarpeessa olevia perheitä tai yksilöitä. Pohdimme tarkkaan sitä, kuka vierailee heidän luonaan ja kuinka asiassa tulee edetä. Sillä välin eksyneet veljemme ja sisaremme tarvitsevat apua, ja joskus he joutuvat pyytämään ja anelemaan sitä edelleen. Me emme saa viivytellä.
Periaate 2: Me emme saa koskaan antaa periksi
Presidentti Thomas S. Monson, joka on esittänyt kaikuvan kutsun lähteä pelastamaan, on sanonut: ”Jäseniämme täytyy muistuttaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä, kun on kyse vähemmän aktiivisista jäsenistämme, joita on saatettu pitää toivottomina tapauksina.”5
Kuten monet teistä minäkin olen kertonut evankeliumista ihmisille, jotka on pian kastettu tai jotka ovat tulleet aktiivisiksi, ja toisten kohdalla – kuten aiemmin kirkkoon kuulumattomalla ystävälläni Timillä ja hänen vähemmän aktiivisella vaimollaan Charlenella – siihen kuluu paljon enemmän aikaa.
Jo yli 25 vuoden ajan olin keskustellut Timin kanssa evankeliumista ja ottanut Timin ja Charlenen mukaani temppeleiden avoimien ovien tilaisuuksiin. Muutkin liittyivät pelastustyöhön, mutta Tim hylkäsi jokaisen kutsun tavata lähetyssaarnaajat.
Sain eräänä viikonloppuna tehtäväkseni olla johtavana virkailijana vaarnakonferenssissa. Olin pyytänyt vaarnanjohtajaa paastoamaan ja rukoilemaan siitä, kenen luona meidän tulisi vierailla. Järkytyin, kun hän ojensi minulle ystäväni Timin nimen. Kun seurakunnan piispa, vaarnanjohtaja ja minä koputimme oveen, Tim avasi oven, katsoi minua, katsoi piispaa ja sanoi sitten: ”Piispa, etkö sinä sanonut minulle, että te toisitte jonkun erityisen vieraan!”
Sitten Tim naurahti ja sanoi: ”Tulehan sisään, Merv.” Sinä päivänä tapahtui ihme. Tim on nyt kastettu, ja hänet on Charlenen kanssa sinetöity temppelissä. Me emme saa koskaan antaa periksi.
Periaate 3: Kuinka suuri teidän ilonne onkaan, jos johdattaisitte yhdenkin sielun Kristuksen luokse
Monta vuotta sitten yleiskonferenssissa puhuin siitä, miten José de Souza Marques ymmärsi seuraavat Vapahtajan sanat: ”Jos joku teidän keskuudessanne on Hengessä väkevä, hän ottakoon kaikessa sävyisyydessä mukaansa sen, joka on heikko, jotta – – hänestäkin tulisi väkevä.”6
Veli Marques tunsi jokaisen pappien koorumiinsa kuuluvan lampaan nimen ja huomasi, että Fernando puuttui. Hän etsi Fernandoa tämän kotoa, sen jälkeen hän etsi Fernandoa tämän ystävän luota ja meni jopa rannalle.
Lopulta hän löysi Fernandon lainelautailemasta. Hän ei jahkaillut siihen asti, kunnes vene uppoaisi, kuten kävi kertomuksessa Danielista. Hän meni saman tien veteen pelastamaan kadonnutta lammastaan ja toi tämän riemuiten kotiin.7
Sen jälkeen hän muisti jatkuvasti huolehtia Fernandosta, niin ettei tämä koskaan enää lähtisi laumasta.8
Saanen kertoa teille, mitä Fernandon pelastamisen jälkeen on tapahtunut ja mikä ilo tuon yhden kadonneen lampaan pelastamisesta on seurannut. Fernando vihittiin temppelissä rakkaimpansa Marian kanssa. Heillä on nyt viisi lasta ja 13 lastenlasta, jotka kaikki ovat aktiivisia kirkossa. Monia muitakin sukulaisia perheineen on liittynyt kirkkoon. Yhdessä he ovat lähettäneet tuhansia esivanhempiensa nimiä temppeliin toimituksia varten, ja heidän saamansa siunaukset jatkuvat yhä.
Fernando palvelee nykyään kolmatta kertaa piispana, ja hän jatkaa muiden pelastamista aivan kuten hänet pelastettiin. Hän kertoi hiljattain: ”Seurakunnassamme on 32 aktiivista nuorta miestä, jotka ovat Aaronin pappeuden haltijoita. 21 heistä on pelastettu viimeisen puolentoista vuoden aikana.” Yksittäisinä ihmisinä, perheinä, koorumeina, apujärjestöinä, luokkina sekä kotiopettajina ja kotikäyntiopettajina me pystymme siihen!
Periaate 4: Olimmepa minkä ikäisiä hyvänsä, meidät kaikki on kutsuttu pelastamaan
Presidentti Henry B. Eyring on julistanut: ”Olipa ikämme, kyvykkyytemme, kirkon tehtävämme tai asuinpaikkamme mikä hyvänsä, meidät on yhtenä miehenä kutsuttu työhön auttamaan [Vapahtajaa] Hänen sielujen sadonkorjuussaan, kunnes Hän tulee jälleen.”9
Joka päivä yhä useammat lapsistamme, nuoristamme, nuorista naimattomista aikuisistamme ja kaikenikäisistä aikuisjäsenistämme noudattavat Vapahtajan kaikuvaa kutsua lähteä pelastamaan. Kiitos vaivannäöstänne! Saanen kertoa joistakin esimerkeistä:
Seitsenvuotias Amy kutsui ystävänsä Ariannan perheineen jokavuotiseen Alkeisyhdistyksen sakramenttikokousohjelmaan. Joitakin kuukausia myöhemmin Arianna ja hänen perheensä menivät kasteelle.
Allan, nuori naimaton aikuinen, tunsi innoitusta jakaa sosiaalisessa mediassa kaikille ystävilleen kirkon videoita, Mormonisanomia ja pyhien kirjoitusten kohtia.
Sisar Reeves alkoi kertoa evankeliumista jokaiselle hänelle soittavalle puhelinmyyjälle.
James kutsui kirkkoon kuulumattoman ystävänsä Shanen tyttärensä kastetilaisuuteen.
Spencer lähetti vähemmän aktiiviselle sisarelleen linkin presidentti Russell M. Nelsonin konferenssipuheeseen ja kertoi sitten: ”Hän luki puheen, ja toivo heräsi.”
Herra on antanut meille kaikki tarvittavat välineet, jotta voimme lähteä pelastamaan vähemmän aktiivisia ja kirkkoon kuulumattomia ystäviämme. Me kaikki pystymme siihen!
Kehotan teitä jokaista noudattamaan Vapahtajan kutsua lähteä pelastamaan. Me pystymme siihen!
Todistan vakaasti tietäväni, että Jeesus on hyvä paimen, että Hän rakastaa meitä ja että Hän siunaa meitä, kun lähdemme pelastamaan. Tiedän, että Hän elää. Tiedän sen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.