Huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja

Vanhin Jeffrey R. Holland

kahdentoista apostolin koorumista

Jatkakaa rakastamista. Jatkakaa yrittämistä. Jatkakaa luottamista. Jatkakaa uskomista. Jatkakaa kasvamista. Taivas kannustaa teitä tänään, huomenna ja ikuisesti.

Veljet ja sisaret, onko teillä mitään aavistusta – onko teillä minkäänlaista käsitystä tai näkemystä – siitä, kuinka paljon me rakastamme teitä? Kymmenen tuntia te seuraatte meitä katse kiinnitettynä yksiin kasvoihin toisensa perään tällä puhujakorokkeella, mutta noiden samojen 10 tunnin ajan me istumme tämän puhujakorokkeen takana seuraamassa katse kiinnitettynä teihin. Te sykähdytätte meitä sielumme syvyyksiin asti, olipa sitten kyse niistä 21 000 kuulijasta täällä konferenssikeskuksessa tai väkijoukoista seurakuntakeskuksissa ja kappeleissa tai viimein niistä miljoonista ympäri maapallon, jotka ovat kodeissa kenties kerääntyneet perheen tietokoneruudun ääreen. Täällä te olette, siellä te olette tunti toisensa jälkeen pyhävaatteissanne ja parhaimmillanne. Te laulatte ja te rukoilette. Te kuuntelette ja te uskotte. Te olette tämän kirkon ihme. Ja me rakastamme teitä…

Kuinka merkityksellinen yleiskonferenssi tämä onkaan jälleen ollut. Meitä on siunattu erityisesti presidentti Thomas S. Monsonin läsnäololla ja hänen profeetallisilla sanomillaan. Presidentti, me rakastamme sinua, me rukoilemme puolestasi, me kiitämme sinua ja ennen kaikkea me annamme sinulle tukemme. Olemme kiitollisia siitä, että sinä ja suurenmoiset neuvonantajasi sekä niin monet muut hienot miehet ja naiset, jotka ovat johtajiamme, ovat opettaneet meitä. Olemme saaneet kuunnella vertaansa vailla olevaa musiikkia. Meidän puolestamme on rukoiltu palavasti, ja meitä on kannustettu. Herran Henki on todellakin ollut sangen runsaana kanssamme. Kuinka innoittava viikonloppu tämä onkaan ollut kaikin tavoin.

Huomaan muutaman ongelman. Yksi on se seikka, että minä olen ainoa henkilö teidän ja sen jäätelön välissä, jonka te aina varaatte odottamaan yleiskonferenssin päättymistä. Toinen mahdollinen ongelma näkyy tässä valokuvassa, jonka näin hiljattain internetissä.

Pyydän anteeksi kaikilta lapsilta, jotka ovat nyt piilossa sohvan alla, mutta tosiasia on, että kukaan meistä ei halua tämän viikonlopun ihmeellisten tuntemusten katoavan huomenna eikä ylihuomenna. Haluamme pitää kiinni niistä hengellisistä vaikutelmista, joita olemme saaneet, ja innoittavista opetuksista, joita olemme kuulleet. Mutta on väistämätöntä, että elämämme taivaallisten hetkien jälkeen meidän täytyy niin sanoakseni palata maan pinnalle, missä jälleen kohtaamme joskus vähemmän ihanteellisia olosuhteita.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja varoitti meitä tästä kirjoittaessaan: ”Muistakaa, millaista oli ennen, silloin kun te juuri olitte päässeet valoon. Te kestitte silloin monet kärsimykset ja kamppailut.”¹ Niitä kärsimyksiä valoon pääsemisen jälkeen voi tulla monin tavoin, ja sitä voi tapahtua meille kaikille. Varmasti jokainen, joka on joskus ollut lähetyssaarnaaja, on pian huomannut, että elämä kentällä ei olisikaan aivan sellaista kuin lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksen ylevässä ilmapiirissä. Me kaikki voimme kokea samaa suloisen temppeli-istunnon tai erityisen hengellisen sakramenttikokouksen jälkeen.

Muistakaa, että kun Mooses laskeutui ainutlaatuisen kokemuksensa jälkeen Siinainvuorelta, hän näki kansansa syösseen itsensä turmioon ja pian kääntyneen pois.² Vuoren juurella he valoivat joutuin kultaisen sonnin palvottavakseen samaan aikaan, kun vuoren huipulla Jehova ilmoitti Moosekselle: ”Sinulla ei saa olla muita jumalia” ja ”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa”³. Mooses ei iloinnut vaeltavasta israelilaisten laumastaan sinä päivänä!

Maanpäällisen palvelutyönsä aikana Jeesus vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen Kirkastusvuorelle, missä kirjoitusten mukaan ”hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo”⁴. Taivaat avautuivat, muinaiset profeetat ilmestyivät, ja Isä Jumala puhui.

Mitä Jeesus näki tultuaan alas vuorelta tuon taivaallisen kokemuksen jälkeen? Ensinnäkin Hän huomasi opetuslastensa kiistelevän vastustajiensa kanssa, kun nuorelle pojalle annettu siunaus ei ollut parantanut tätä. Sitten Hän yritti vakuuttaa kahdelletoista opetuslapselle – tuloksetta, kuten käy ilmi – että Hänet annettaisiin pian valtaapitävien käsiin ja että nämä tappaisivat Hänet. Sitten joku muistutti, että eräs vero oli maksettava, ja se maksettiinkin viivyttelemättä. Sitten Hänen täytyi nuhdella joitakuita veljiä, koska nämä väittelivät siitä, kuka olisi suurin Hänen valtakunnassaan. Tämä kaikki sai Hänet sanomaan eräässä vaiheessa: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! – – Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?”⁵ Hänellä oli syytä kysyä sitä useammin kuin kerran palvelutyönsä aikana. Eipä ihme, että Hän halusi päästä rukoilemaan vuorten huipuille yksinäisyyteen!

Koska huomaan, että meidän kaikkien täytyy laskeutua alas kokemustemme huipuilta ja kokea elämän tavanomaista vaihtelua, saanen lausua rohkaisun sanoja tämän yleiskonferenssin päätteeksi.

Ensinnäkin jos te tulevina päivinä paitsi näette ympärillänne olevien rajallisuutta myös huomaatte omassa elämässänne sellaista, mikä ei vielä ole tänä viikonloppuna kuultujen sanomien mittaista, ettehän ole allapäin ja ettehän luovuta. Evankeliumin, kirkon ja näiden erinomaisten puolivuosittaisten kokoontumisten tarkoituksena on suoda toivoa ja innoitusta. Niiden tarkoituksena ei ole lannistaa teitä. Ainoastaan vastustaja, yhteinen vihollisemme, yrittää saada meidät uskomaan, että yleiskonferenssissa esitetyt ihanteet ovat masentavia ja epärealistisia, että ihmiset eivät todellisuudessa kehity ja että kukaan ei todella edisty. Ja miksi Lusifer sanoo näin? Koska hän tietää, että hän ei pysty kehittymään, että hän ei pysty edistymään ja että hänen tulevaisuutensa ei ikimaailmassa ole loistava. Hän on kurja ihminen, jota kahlehtivat iankaikkiset rajoitukset, ja hän haluaa, että tekin olisitte kurjia. Älkää siis menkö lankaan. Jeesuksen Kristuksen sovituksen lahjan ja meitä auttavan taivaan voiman avulla me voimme kehittyä, ja evankeliumin hienous on siinä, että meitä palkitaan yrittämisestä, vaikka emme aina onnistukaan.

Kun kirkon alkuaikoina oli kiistaa siitä, kuka oli oikeutettu taivaan siunauksiin ja kuka ei, Herra julisti profeetta Joseph Smithille: ”Sillä totisesti minä sanon teille, että [Jumalan lahjoja] annetaan niiden hyödyksi, jotka rakastavat minua ja pitävät – – minun käskyni, ja [niiden, jotka pyrkivät] tekemään niin.”⁶ Voi, emmekö me kaikki olekin kiitollisia tuosta lisäehdosta ”pyrkivät tekemään niin”! Se on taivaan lahja, koska joskus emme voi tarjota enempää! Tunnemme lohtua siitä, että jos Jumala palkitsisi vain täysin uskolliset, Hänen jakeluluettelonsa olisi hyvin lyhyt.

Muistattehan huomenna ja joka päivä sen jälkeenkin, että Herra siunaa niitä, jotka haluavat kehittyä, jotka tunnustavat käskyjen tarpeellisuuden ja pyrkivät pitämään ne, jotka vaalivat Kristuksen kaltaisia hyveitä ja tavoittelevat niitä itselleen parhaan kykynsä mukaan. Jos kompastelettekin näissä pyrkimyksissä, niin tekevät kaikki muutkin. Vapahtaja on läsnä ja auttaa teitä jatkamaan matkaa. Jos kaadutte, kutsukaa Hänen voimaansa. Huutakaa kuten Alma: ”Oi Jeesus, – – armahda minua.”⁷ Hän auttaa teitä pääsemään taas pystyyn. Hän auttaa teitä tekemään parannuksen, korjaamaan, panemaan kuntoon, mitä ikinä täytyykin, ja jatkamaan matkaa. Ennen pitkää onnistutte pyrkimyksissänne.

”Niin kuin sinä minulta haluat, niin sinulle tapahtuu”, Herra on julistanut.

”Turvaa siihen Henkeen, joka johdattaa tekemään hyvää – niin, tekemään sitä, mikä on oikein, vaeltamaan nöyrästi, tuomitsemaan vanhurskaasti. – –

Silloin – – sinä saat tietää, kaikki asiat, jotka haluat minulta ja jotka kuuluvat vanhurskauden asioihin.”⁸

Rakastan tätä oppia! Siinä sanotaan yhä uudelleen, että meitä siunataan, kun meillä on halu tehdä hyvää ja kun todella pyrimme olemaan hyviä. Ja tämä muistuttaa meitä siitä, että ollaksemme kelvollisia noihin siunauksiin meidän on varmistettava, ettemme kiellä niitä muilta. Meidän on meneteltävä oikeudenmukaisesti, ei koskaan väärin, ei koskaan vilpillisesti. Meidän on vaellettava nöyrästi, ei koskaan ylimielisesti, ei koskaan ylpeillen. Meidän on tuomittava vanhurskaasti, ei koskaan omahyväisesti, ei koskaan epävanhurskaasti.

Veljeni ja sisareni, koko iankaikkisuuden ensimmäinen suuri käsky on rakastaa Jumalaa koko meidän sydämestämme, väkevyydestämme, mielestämme ja voimastamme – tämä on ensimmäinen suuri käsky. Mutta koko iankaikkisuuden ensimmäinen suuri totuus on se, että Jumala rakastaa meitä koko Hänen sydämestään, väkevyydestään, mielestään ja voimastaan. Tuo rakkaus on iankaikkisuuden peruskivi, ja sen tulee olla jokapäiväisen elämämme peruskivi. Todellakin vain kun sielussamme on tuo palava varmuus, meillä voi olla luottamusta jatkaa pyrkimyksiämme kehittyä, jatkaa syntiemme anteeksiannon etsimistä ja jatkaa saman armeliaisuuden osoittamista lähimmäisillemme.

Presidentti George Q. Cannon opetti kerran: ”Riippumatta siitä, miten ankara koettelemus, miten syvä ahdinko, miten suuri kärsimys, [Jumala] ei milloinkaan hylkää meitä. Hän ei ole koskaan hylännyt meitä eikä koskaan hylkää. Hän ei voi. Se ei ole Hänen luonteensa mukaista. – – Hän seisoo [aina] rinnallamme. Saatamme kulkea läpi tulisen uunin, saatamme kulkea halki syvien vesien, mutta meitä ei tuhota eikä lannisteta. Kaikkien näiden koettelemusten ja vaikeuksien ansiosta me kohoamme niistä entistä parempina ja puhtaampina.”⁹

Kun elämämme muuttumaton kiintopiste on taivaasta leviävä majesteettinen rakkaus, joka puhtaimmillaan ja täydellisimmillään ilmenee Herran Jeesuksen Kristuksen elämässä, kuolemassa ja sovituksessa, me voimme välttyä sekä synnin että typeryyden seurauksilta – omien tai toisten – missä tahansa muodossa ne tulevatkaan päivittäiseen elämäämme. Jos annamme sydämemme Jumalalle, jos rakastamme Herraa Jeesusta Kristusta, jos teemme parhaamme elääksemme evankeliumin mukaan, silloin huominen – ja jokainen muukin päivä – on loistava, vaikka emme aina näkisi niitä sellaisina. Miksi? Koska taivaallinen Isämme haluaa niin! Hän haluaa siunata meitä. Antoisa, yltäkylläinen ja iankaikkinen elämä on Hänen lapsiaan varten laatimansa armollisen suunnitelman varsinainen tarkoitus! Tuo suunnitelma perustuu totuuteen, jonka mukaan ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa”¹⁰. Jatkakaa siis rakastamista. Jatkakaa yrittämistä. Jatkakaa luottamista. Jatkakaa uskomista. Jatkakaa kasvamista. Taivas kannustaa teitä tänään, huomenna ja ikuisesti.

”Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut?” Jesaja huudahti.

”[Jumala] virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa – –,

mutta kaikki, jotka [Häntä] odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. – –

Sillä – – Herra – – [Jumala tarttuu] sinun oikeaan käteesi ja [sanoo] sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua.’”¹¹

Veljet ja sisaret, siunatkoon rakastava taivaan Isä meitä huomenna niin, että muistaisimme, mitä tunsimme tänään. Hän siunatkoon meitä, että tavoittelisimme kärsivällisesti ja sinnikkäästi niitä ihanteita, joita olemme kuulleet julistettavan tänä konferenssiviikonloppuna, tietäen, että Hänen jumalallinen rakkautensa ja pettämätön apunsa suodaan meille silloinkin kun kamppailemme – ei, vaan suodaan meille nimenomaan silloin kun kamppailemme.

Jos evankeliumin vaatimukset näyttävät korkeilta ja tulevina päivinä tarvittava henkilökohtainen kehitys näyttää olevan ulottumattomissa, muistakaa Joosuan rohkaisevat sanat kansalleen, kun se kohtasi pelottavan tulevaisuuden. ”Pyhittäytykää”, hän sanoi, ”sillä huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja.”¹² Minä julistan tuon saman lupauksen. Se on tämän konferenssin lupaus. Se on tämän kirkon lupaus. Se on lupaus Häneltä, joka tekee nuo ihmeet, joka on itse ”Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, – – Rauhan Ruhtinas.”¹³ Hänestä minä todistan. Hänen todistajansa minä olen. Ja Hänelle tämä konferenssi on todistus Hänen jatkuvasta työstään näinä suurenmoisina myöhempinä aikoina. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.