2022
”Askel kerrallaan”
Maaliskuu 2022


”Askel kerrallaan”

Sisar Suvi Hyssälä, kuuden lapsen äiti, kutsuttiin Tampereen vaarnan Alkeisyhdistyksen johtajaksi heti sen jälkeen, kun hänen miehensä Pirkka Hyssälä oli vapautettu piispan tehtävästä Turun 2. seurakunnassa toukokuussa 2021.

”Miltä tuntui saada kutsu vaarnan Alkeisyhdistyksen johtajaksi tuossa tilanteessa?”

”Vaarnanjohtaja Koivisto soitti ja halusi keskustella kanssani. Meillä oli hyvä keskustelu, ja vaikka en tuossa keskustelussa vielä saanut kutsua mihinkään tehtävään, tiesin, että jokin vaarnan tehtävä olisi tulossa. Pohdin silloin paljon, mitä annettavaa minulla on. Ainakin halu seurata Kristusta. Joitakin viikkoja myöhemmin hän soitti uudestaan. Sain näin valmistautumisaikaa”, toteaa sisar Hyssälä nyt jo nauraen.

”Olen luvannut Herralle temppelissä uhrata tarvittaessa kaiken. Ajattelin, että onpa kiva tutustua uusiin ihmisiin, varsinkin lapsiin ja perheisiin vaarnan alueella. On niin paljon ihania aikuisia ja lapsia.”

”Neuvonantajinasi ovat sisaret Jaana Suontausta ja Eeva Matilainen. Miten löysit heidät?”

”Sain käydä kutsumisvaiheessa läpi ’Jaakobin painin’. Mieleeni tuli hyvin nopeasti kaksi nimeä. Jahkailin ensin vähän ja kerroin sitten vaarnanjohtajalle. Olin rukoillut ja saanut vastauksen, ja sitten kumpaakaan ei voitu kutsua!

Rukoilin uudestaan ja sain kaksi ehdotusta. Vain toinen sopi. Rukoilin jälleen, kuka voisi olla toinen henkilö. Ei tullut mitään vastausta. Vaarnakonferenssi lähestyi, eikä minulla ollut ehdotusta.

Aloin olla jo aika epätoivoinen ja ajattelin, että toivottavasti Herralla on suunnitelma. Tein nimilistan ja pyysin vaarnanjohtajaa kysymään ensimmäistä, sitten toista. Näin löytyi henkilö, josta olin itse ajatellut, ettei hän varmaankaan ottaisi tehtävää vastaan.

Tunsin suurta iloa, kun meidät asetettiin tehtävään vaarnakonferenssissa. Tämä tapahtumasarja opetti minulle, että jos luotan taivaan Isään, asiat järjestyvät.

Vanhin Christofferson kertoo Kuule Häntä -videossaan, kuinka hän rukoili ja sai vastauksen vasta kuusi viikkoa myöhemmin. Kysymys onkin siitä, olemmeko aina avoimia, olemmeko halukkaita kuulemaan. Emme voi määrätä Jumalaa vastaamaan meidän aikataulullamme.”1

Kerro vähän tehtävästänne vaarnan Alkeisyhdistyksen johdossa.

”Pidämme huolta Alkeisyhdistyksen johtokunnista Tampereen vaarnan alueella. Tutustumme, autamme siinä, missä tarvitaan, opetamme. Yksi tärkeistä asioista on se, miten Herran Henkeä voi kuulla paremmin. Siihen on erilaisia tapoja.

Hyvä esimerkki Hengen kuulemisesta on vanhin Stevensonin yleiskonferenssipuheessa miehestä, joka pystyi pelastamaan lapsen hukkumasta.2 Tämä on vertauskuva siitä, kuinka voimme kenties pelastaa jonkun, kun seuraamme pieniäkin Hengen kuiskauksia.”

Sinulla on iso perhe. Mitä se antaa sinulle?

”Kun lapset ovat väliltä 5–15 vuotta, on tullut laaja näkemys äitinä. Ei tarvitse pelästyä, jos aina ei kaikki mene ihan suunnitelmien mukaan. On tosi ihanaa, kun Pirkka on nyt täysillä mukana touhuamassa lasten kanssa ja voin itse liikkua vapaammin.

Tässä tehtävässäkin ensimmäiseksi mielessäni on äitinäkökulma. Sain ihanan siunauksen. Se avasi kaikenlaisia näkymiä tulevaan. Toivottavasti pystyn elämään sen mukaan”, toteaa sisar Hyssälä nöyrästi.

”Kun mietin, mitä minun täytyy tehdä seuraavaksi, saan aina saman ajatuksen, että ei tarvitse ottaa kuin yksi askel kerrallaan. Tiedän, että taivaan Isä rakastaa minua ja meitä jokaista. Jos voin osoittaa sitä rakkautta, kaikki on hyvin.”

Viitteet

  1. How I Hear Him: Elder D. Todd Christofferson.

  2. Gary E. Stevenson, ”Yksinkertaisen kaunis – kauniin yksinkertainen”, Liahona, marraskuu 2021.

Tulosta