Luku 15

Asettuminen länteen

Presidentti Brigham Young julisti: ”Jumala on näyttänyt minulle, että tämä on se paikka, johon tämä kansa pitää sijoittaa, ja täällä se menestyy. – – Kun pyhät kokoontuvat tänne ja voimistuvat riittävästi omistaakseen maan, Jumala muuttaa ilmaston miellyttävämmäksi, ja me rakennamme tähän paikkaan kaupungin ja temppelin korkeimmalle Jumalalle. Me laajennamme asutustamme itään ja länteen, pohjoiseen ja etelään, ja rakennamme pieniä ja suuria kaupunkeja sadoittain, ja tuhannet pyhät kokoontuvat tänne maailman kansakunnista. Tästä tulee suuri kansakuntien valtatie.” (JSB)

Brigham Youngin opetuksia

Selkkaus Illinoisissa ja pyhien pako länteen

En halua ihmisten kuvittelevan, että minulla oli mitään tekemistä tänne [Suolajärven laaksoon] muuttomme kanssa. Se oli Kaikkivaltiaan kaitselmusta. Jumalan voima sai aikaan tämän kansan pelastuksen; minä en olisi koskaan osannut laatia sellaista suunnitelmaa. (DBY, s. 480)

Minä en laatinut sitä suurta suunnitelmaa, jolla Herra avasi oven tämän kansan lähettämiseksi näille vuorille. Joseph harkitsi muuttoa vuosia ennen kuin se tapahtui, mutta hän ei päässyt tänne. (DBY, s. 480)

Josephin päivinä saatoimme istua tuntikausia kerrallaan puhuen nimenomaan tästä maasta. Joseph sanoi usein: ”Jos olisin Kalliovuorilla sadan uskollisen miehen kanssa, olisin onnellinen enkä joutuisi pyytämään mitään kansankiihottajilta.” (DBY, s. 480)

Asuimme Illinoisissa vuodesta 1839 vuoteen 1844, ja siihen mennessä [kirkon viholliset] onnistuivat jälleen herättämään vainon hengen Josephia ja myöhempien aikojen pyhiä vastaan. Maanpetosta! Maanpetosta! Maanpetosta! he huusivat ja nimittävät meitä murhaajiksi, varkaiksi, valehtelijoiksi, huorintekijöiksi ja kamalimmiksi ihmisiksi maan päällä. – – He ottivat kiinni Josephin ja Hyrumin, ja kuvernööri Thomas Ford antoi Illinoisin osavaltion kunnian kautta vakuuden heidän turvallisuudestaan. Heidät pantiin vankilaan [Carthagessa Illinoisissa] sillä verukkeella, että siellä he olisivat turvassa, koska kansanjoukko oli kiihdyksissään ja väkivaltainen. Kuvernööri jätti heidät väkivaltaisen joukon armoille, joka tunkeutui vankilaan ja ampui heidät kuoliaiksi. John Taylor, joka tänä päivänä on kanssamme, oli myös vankilassa, ja häntäkin ammuttiin ja hän oli vuoteen omana monta kuukautta sen jälkeen. Kun väkivallantekijät olivat suorittaneet nämä murhat, he kävivät meidän kimppuumme ja polttivat talomme ja viljamme. Kun veljet menivät sammuttamaan tulta, vainoojat makasivat väijyksissä aitojen alla ja ampuivat heitä yön pimeydessä. (DBY s. 473)

Vuonna 1845 lähetin kirjeitä kaikkien Yhdysvaltain osavaltioiden ja territorioiden kuvernööreille ja pyysin heidän alueiltaan turvapaikkaa myöhempien aikojen pyhille. Sellainen etuoikeus evättiin meiltä kussakin tapauksessa joko ylenkatseellisesti vaikenemalla tai suoraan kieltämällä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että me emme voineet tulla heidän territorionsa tai osavaltionsa alueelle. (DBY, s. 474)

Kolme kongressin jäsentä tuli syksyllä 1845 [Nauvooseen] neuvottelemaan kahdentoista apostolin ja muiden kanssa; heidän toiveenaan oli, että me lähtisimme Yhdysvalloista. Sanoimme, että tekisimme sen, olimme jo kyllin kauan viipyneet heidän keskuudessaan. Sovimme, että lähtisimme Illinoisin osavaltiosta meitä vastaan kohdistuneen uskonnollisen ennakkoluulon takia, jonka johdosta emme enää voineet elää siellä rauhassa. Nämä miehet sanoivat ihmisten olevan ennakkoluuloisia meitä kohtaan. Stephen A. Douglas, yksi niistä kolmesta miehestä, tunsi meidät ennestään. Hän sanoi: ”Minä tunnen heidät, tunnen Joseph Smithin. Hän oli hyvä mies”, ja nämä ihmiset ovat hyviä ihmisiä, mutta jumalattomien – – ennakkoluulot ovat sitä luokkaa, että hän sanoi: ”Hyvät herrat, te ette voi jäädä tänne ja elää rauhassa.” Me suostuimme lähtemään. Me lähdimme Nauvoosta helmikuussa 1846. (DBY, s. 473)

Ylitin Mississippijoen veljieni kanssa matkalla tähän paikkaan, vaikka emme silloin vielä tienneet, minne olimme menossa. Uskoimme vain vahvasti, että Herralla oli meille varattuna vuorilla hyvä paikka ja että Hän ohjaisi meidät suoraan sinne. (DBY, s. 482)

Piintyneiden vihollistemme harjoittama julma vaino uhkasi meitä joka puolelta. Sadat perheet, jotka oli ajettu väkisin kodeistaan ja joiden oli ollut pakko jättää kaikki omaisuutensa taakseen, vaelsivat maanpakolaisina säälittävässä turvattomuuden tilassa. (DBY, s. 482)

Me olimme muuttomatkalla emmekä edes tienneet, minne olimme menossa paitsi että aikomuksemme oli päästä vihollistemme ulottuvilta. Meillä ei ollut muuta kotia kuin vankkurimme ja telttamme, eikä ollut muona- eikä vaatevarastoja, vaan meidän oli hankittava jokapäiväinen leipämme jättämällä perheemme turvaan eristetyille alueille ja menemällä työhön vihollistemme keskuuteen. (DBY, s. 478)

Me matkasimme länteen, pysähdyimme joissakin paikoissa, rakensimme siirtokuntia, joihin jätimme [väliaikaisesti] heikot, jotka eivät pystyneet matkaamaan kauemmaksi komppanian mukana. (DBY, s. 474)

Mormonipataljoonan värväys ja marssi

Kun olimme vihamielisiksi mainittujen intiaanien keskellä, kutsuttiin viisisataa miestä Meksikoon taistelemaan [Meksikon sodassa 1846–1848]. (DBY, s. 476)

Kuljin itse muutamien veljien seurassa sadasta kahteensataan mailia eri matkareittejä, ja pysähdyimme jokaisessa pikku leirissä, käytimme vaikutusvaltaamme hankkiaksemme vapaaehtoisia, ja määräpäivänä [16. heinäkuuta 1846 Council Bluffsissa Iowassa] vaadittu miesmäärä oli täysilukuinen. Tämä kaikki saatiin aikaan noin kahdessakymmenessä päivässä siitä lukien, kun vaatimus tehtiin tiettäväksi. (DBY, s. 479)

Pataljoonan marssireitti Fort Leavenworthistä jatkui Santa Fen kautta pitkin autiota ja kuivaa reittiä ja päätyi kaikkien uskollisena pysyneiden upseereiden ja miesten iloksi Etelä-Kaliforniaan. Heidän saapumisensa hetkellä kenraali [Stephen W.] Kearney oli [tukalassa] tilanteessa, ja [pataljoonan uusi komentaja] eversti P. St. George Cooke marssitti heti pataljoonan hänen avukseen ja sanoi hänelle: ”Nyt meillä on täällä pojat, jotka voivat panna kaiken järjestykseen.” Pataljoonan pojat suorittivat uskollisesti velvollisuutensa. En koskaan ajattele tätä pientä miesjoukkoa ilman, että seuraava ajatukseni on: ”Jumala siunatkoon heitä ikuisesti.” Kaiken tämän me teimme todistaaksemme hallitukselle, että olimme uskollisia. (DBY, s. 477)

Pataljoonamme lähti sotanäyttämölle, ei höyrylaivan mukavilla makuusi- joilla leväten eikä muutaman kuukauden poissaoloa varten, vaan jalkaisin yli kaksituhatta mailia pitkälle marssille halki tiettömien erämaiden ja autioiden tasankojen, missä se koki kaikenkaltaista puutetta, vaikeuksia ja kärsimyksiä niiden noin kahden vuoden aikana, jotka se oli erossa perheistään. Meidän pelastumiseemme vaikutti jälleen sen kaikkiviisaan Olennon väliintulo, joka näkee alusta lähtien, mitä tuleva on. (DBY, s. 479)

Näissä koettelevissa olosuhteissa meitä vaadittiin luovuttamaan matkaleiristämme viisisataa vankinta miestämme, mikä jätti vanhat, nuoret ja naiset jäljelle jääneiden käsiin, heidän huolehdittavikseen ja elätettävikseen. (DBY, s. 479)

Ne meistä, jotka jäivät jäljelle, tekivät työtä ja kasvattivat kaiken, mitä tarvitsimme ruoaksemme erämaassa. Meidän oli itse maksettava opettajamme, kasvatettava leipämme ja hankittava vaatetuksemme tai oltava ilman, ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. (DBY, s. 476)

”Köyhien leiri” pelastui Herran armotöiden avulla

Jälkeemme jäi joitakin hyvin köyhiä, sairaita ja vanhuksia, jotka saivat edelleenkin kärsiä väkivaltaa. Heitä ruoskittiin ja hakattiin ja heidän talonsa poltettiin. (DBY, s. 473–474)

[Nämä] veljemme, jotka olivat jääneet matkan varrelle [joenrannalle Montrosen kohdalle Iowassa], uurastivat puutteen ja ahdistuksen alaisina. Minulle kerrottiin, että kerran he olisivat nääntyneet nälkään, ellei Herra olisi lähettänyt heidän keskuuteensa viiriäisiä. Nämä linnut lensivät heidän vankkureitaan päin ja joko kuolivat tai taintuivat, ja veljet ja sisaret kokosivat ne talteen ja saivat siitä ruokaa moneksi päiväksi, kunnes he pääsivät erämaan halki. [Brigham Young lähetti pelastuskomppanioita hakemaan nämä pyhät sukulaistensa ja ystäviensä luokse muihin matkan varrella sijaitseviin leireihin.] (DBY, s. 474)

Brigham Youngin vuoden 1847 pioneerikomppania kulki etujoukkona Suolajärven laaksoon

Jonkin matkaa me seurasimme intiaanien reittejä, jonkin matkaa kuljimme kompassia seuraten. Kun jätimme Missourijoen, seurasimme Platte[jokea]. Joissakin paikoissa me tapoimme tusinoittain kalkkarokäärmeitä ja teimme teitä ja rakensimme siltoja selkämme kipeiksi. Siellä, missä emme voineet rakentaa siltoja jokien ylittämiseksi, me kuljetimme väkemme yli lautoilla. (DBY, s. 480)

Kun [28. kesäkuuta 1847] tapasimme herra Bridgerin [Wyomingissa sijaitsevan Fort Bridgerin omistajan] Big Sandy – joella, hän sanoi: ”Herra Young, antaisin tuhat dollaria, jos tietäisin, että yksikin maissintähkä voisi kypsyä [näillä vuorilla].” Minä sanoin: ”Odottakaahan puolitoista vuotta niin näytän niitä teille paljon.” Sanoinko tämän tietoon perustuen? En, vaan sellainen oli uskoni. Emme kuitenkaan saaneet vähääkään rohkaisua – emme luonnollisesta järkeilystä emmekä minkään sen perusteella, mitä saimme tietää tästä maasta, sen hedelmättömyydestä, sen kylmyydestä ja halloista – sille uskolle, että voisimme milloinkaan viljellä mitään. – – Me uskoimme, että voimme kasvattaa viljaa. Oliko siinä mitään pahaa? Ei suinkaan. Ellemme olisi uskoneet, niin miten meille olisi käynyt? Olisimme menehtyneet epäuskossa, olisimme sulkeneet itseltämme kaikki elämisen mahdollisuudet emmekä olisi koskaan viljelleet mitään. (DBY, s. 481)

Kun pioneerikomppania [30. kesäkuuta 1847] saapui Greenjoelle [noin 80 mailia Suolajärven laaksosta itään], kohtasimme Samuel Brannanin ja joitakin muita [San Franciscosta] Kaliforniasta, ja he halusivat meidän lähtevän sinne. Vastasin: ”Jos menemme Kaliforniaan, emme voi olla siellä enempää kuin viisi vuotta. Jääkäämme sen sijaan vuorille, niin voimme kasvattaa omat perunamme ja syödä ne, ja minä aion jäädä tänne.” Olemme yhä eläimen selkärangalla, siellä missä luut ja jänteet ovat, ja me aiomme pysyä täällä, eikä koko helvettikään voi meitä estää. (DBY, s. 475)

Minä ja muut astuimme esiin kanjonista, jolle annoimme nimen Emigration Canyon. Ylitimme Big ja Little Mountainin ja tulimme alas laaksoon noin kolme neljännesmailia tästä etelään. [Orson Pratt ja Erastus Snow saapuivat Suolajärven laaksoon 21. heinäkuuta 1847. Etukomppania ja pää-komppaniat saapuivat 22. heinäkuuta. Presidentti Brigham Young, joka oli sairastunut vuoristokuumeeseen, oli jälkikomppanian mukana, joka tuli laaksoon 24. heinäkuuta.] Tarkistimme sijaintimme ja tutkimme ympäristöä ja lopulta tulimme ja leiriydyimme City Creekin kahden haaran väliin, joista toinen virtaa koilliseen ja toinen länteen. Tänne pystytimme viirimme, tähän temppelikortteliin ja sen pohjoispuolella olevaan kortteliin; tänne pystytimme leirimme ja tänne päätimme asettua ja jäädä. (DBY, s. 474)

Pyhät voittivat vaikeutensa lännessä uskomalla Jumalaan

Saavuimme tänne, missä tapasimme muutamia – – intiaaneja, joitakin susia ja jäniksiä ja mitä runsaimmin heinäsirkkoja. Mitä tulee vihreään puuhun ja hedelmäpuuhun tai viheriöivään niittyyn, mitään sellaista emme tavanneet lukuun ottamatta muutamaa poppelia ja pajua City Creekin varrella. Olimme kuljettaneet joka ikisen tarvikkeen, joka meillä oli tänne saapuessamme noin tuhannenkahdensadan tai -kolmensadan mailin [1900–2100 km] matkan. Lähtiessämme kodistamme me otimme mukaamme ne hevosemme, härkämme ja vasikkamme, joita väkivallantekijät eivät olleet varastaneet, ja jotkut naiset ajoivat tänne omat valjakkonsa. Sen sijaan, että heillä olisi ollut 365 naulaa [n. 165 kg] muonavaroja, kun he lähtivät Missourijoelta, puolella heistä ei ollut puoliakaan siitä. Meidän oli tuotava omat siemenviljamme, omat maanviljelyskalumme, kirjoituspöytämme, kirjoituslipastomme, apupöytämme, sohvamme, pianomme, isot peilimme, paremmat tuolimme, mattomme, kauniit hiililapiomme ja -pihtimme ja muu parempi kalustomme yhdessä kaiken vierashuoneen kaluston, hellojen yms. kanssa, ja meidän oli kuljetettava kaikki tämä kasattuna yhteen naisten ja lasten kanssa hujan hajan, sikin sokin, loppuun nääntyneillä hevosilla – – kolmijalkaisilla härillä ja yksivetimisillä lehmillä. Nämä olivat meidän ainoat kulkuneuvomme, ja ellemme olisi tuoneet tavaroitamme tällä tavoin, meillä ei olisi niitä, sillä täällä ei ollut mitään. (DBY, s. 480)

Pyhät olivat köyhiä, kun he saapuivat tähän laaksoon. (DBY, s. 475)

He kokosivat kauriinnahkoja, antiloopinnahkoja, lampaannahkoja ja biisoninnahkoja ja valmistivat niistä säärystimiä ja mokkasiineja ja kietoivat biisoninnahkaviittoja ympärilleen. Joillakin oli huopia ja joillakin ei ollut; toisilla oli paitoja, ja luulen, että joillakin ei ollut. Eräs mies sanoi minulle, että hänellä ei ollut paitaa itselleen eikä perheelleen. (DBY, s. 475–476)

Uskallan sanoa, että yhdellä neljäsosalla perheeni jäsenistä ei ollut kenkiä jalkoihin pantaviksi tähän laaksoon tullessamme. (DBY, s. 476)

Meillä on uskoa, me elämme uskosta; me tulimme näille vuorille uskon avulla. Sanon usein, että me tulimme tänne alastomina ja paljasjaloin, vaikka se joidenkin korvissa saattaakin kuulostaa karkealta, ja kuvaannollisesti ottaen tämä on totta. (DBY, s. 481)

Me rukoilimme maan puolesta ja vihimme sen ja veden, ilman ja kaiken niihin liittyvän Herralle, ja taivaat hymyilivät maalle ja siitä tuli tuottoisa, ja tänä päivänä se suo meille mitä parhainta viljaa ja mitä parhaimpia hedelmiä ja vihanneksia. (DBY, s. 483)

Ennen kuin myöhempien aikojen pyhät tulivat tänne, ei kukaan vuoriston asukkaiden ja tänne matkanneiden joukossa, sikäli kuin me tiedämme, uskonut, että näissä laaksoissa kypsyisi maissin tähkäkään. Me tiedämme, että maissi ja vehnä tuottavat täällä runsaan sadon, ja me tiedämme, että meillä on erinomainen seutu kasvattaa karjaa, hevosia ja kaikenlaisia muita kotieläimiä, joita me tarvitsemme. (DBY, s. 485)

Aadamin ajoista tähän asti ei koskaan ole ollut maata, jota olisi siunattu enemmän kuin taivaallinen Isä on siunannut tätä maata. Ja sitä siunataan vielä enemmän, jos me olemme uskolliset ja nöyrät ja kiitolliset Jumalalle vehnästä, maissista, kaurasta ja hedelmistä, vihanneksista, karjasta ja kaikesta, mitä Hän meille suo, ja jos me yritämme käyttää niitä Hänen valtakuntansa rakentamiseksi maan päälle. (DBY, s. 483)

Me olemme tämän maan uudisasukkaita. (DBY, s. 474)

Me painoimme ehkä kahta poikkeusta lukuun ottamatta ensimmäiset sanomalehdet, istutimme ensimmäiset hedelmätarhat, kasvatimme ensimmäisen vehnäsadon, aloitimme melkein ensimmäisinä kouluja, ja me saimme aikaan pioneeriaikanamme suurelta osalta ensimmäiset parannukset Mississippijoelta Tyynelle valtamerelle; ja tänne me viimein saavuimme ollaksemme, mikäli mahdollista, poissa jokaisen tieltä. Ajattelimme, että me menisimme niin kauaksi ihmisistä kuin mahdollista. Halusimme päästä vieraaseen maahan kuten Abraham päästäksemme paikkaan, jossa emme aina joutuisi selkkauksiin yhden tai toisen kanssa. (DBY, s. 476)

Me toivomme vieraiden ymmärtävän, ettemme tulleet tänne omasta halustamme, vaan koska meidän oli pakko mennä jonnekin, ja tämä oli paras paikka, mitä saatoimme löytää. Kenenkään oli mahdotonta elää täällä ilman kovaa työtä ja luonnonvoimien taltuttamista, mutta paikka on ensiluokkainen myöhempien aikojen pyhien kasvattamiseksi, ja meitä siunataan asuessamme täällä, ja me teemme siitä vielä Eedenin puutarhan kaltaisen, ja Herra Kaikkivaltias suojelee pyhiään ja puolustaa heitä ja varjelee heidät, jos he tekevät Hänen tahtonsa. Ainoa pelko, joka minulla on, on se, että emme tee oikein. Jos teemme, me olemme kuin ylhäällä vuorella oleva kaupunki, valomme ei ole kätkössä. (DBY, s. 474)

Vasta seitsemän vuotta sitten me lähdimme Nauvoosta, ja nyt me olemme valmiit rakentamaan uuden temppelin. Katson mielihyvällä takanamme olevaa työtä. Täällä on satoja ja tuhansia ihmisiä, joilla ei ole ollut sitä mahdollisuutta, joka joillakuilla meistä on ollut. Kysyttekö, mitä mahdollisuutta? Tarkoitan kujanjuoksua, tiukoista paikoista selviytymistä. Heillä ei ole ollut sitä tilaisuutta, että heidät olisi ryöstetty tai heidän omaisuutensa riistetty, että he olisivat olleet keskellä väkivaltaa ja kuolemaa kuten monet meistä ovat olleet. (DBY, s. 482)

Te kysytte, aiommeko me pysyä näillä vuorilla. Vastaan kyllä, niin kauan kuin haluamme tehdä Jumalan, taivaallisen Isämme, tahdon. Jos me haluamme kääntyä pois Herran Jeesuksen Kristuksen pyhistä käskyistä, kuten muinainen Israel teki, jokainen kääntyen omille teilleen, niin meidät hajotetaan ja ryöstetään, vihollisemme ajavat meitä takaa ja meitä vainotaan, kunnes opimme muistamaan Herran Jumalamme ja olemme halukkaat vaeltamaan Hänen teitään. (DBY, s. 483)

Monet saattavat kysyä: ”Kuinka kauan me viivymme täällä?” Me viivymme täällä juuri niin kauan kuin meidän pitääkin. ”Ajetaanko meidät pois silloin kun lähdemme?” Jos me elämme siten, että voimme olla tyytyväiset itseemme emmekä itse aja itseämme kodeistamme, meitä ei koskaan ajeta niistä. Tavoitelkaamme parasta saatavilla olevaa viisautta, opetelkaa soveltamaan työnne, rakentamaan hyviä taloja, luomaan hyviä maatiloja, istuttamaan omena- ja päärynäpuita ja muita hedelmäpuita, jotka menestyvät täällä, sekä myös viinimarjapensaita ja vadelmapensaita, istuttakaa mansikkamaita ja rakentakaa kaunis kaupunki. (DBY, s. 483–484)

Ajatelkaa siirtokuntiamme näillä vuorilla kuudensadan mailin matkalla ja ajatelkaa tietä, jonka teimme tullessamme tänne rakentaen siltoja ja raivaten reitin halki tasankojen, vuorten ja kanjonien! Me tulimme tänne pennittöminä vanhoissa vankkureissa, ja ystävämme – – kehottivat meitä: ”Ottakaa mukaanne kaikki ruoka, mitä voitte, sillä muuta ette saakaan! Ottakaa kaikki siemenviljanne mukaanne, sillä ette saa sitä sieltä!” Teimme niin, ja kaiken tämän lisäksi kokosimme kaikki köyhät, mitä saatoimme, ja Herra on istuttanut meidät näihin laaksoihin ja luvannut, että Hän kätkee meidät vähäksi aikaa, kunnes Hänen vihansa ja kiivastuksensa on kohdannut kansakuntia. Luotammeko me Herraan? Kyllä. (DBY, s. 475)

Taivaan suopeuden avulla me olemme kyenneet voittamaan kaikki nämä vaikeudet ja voimme tänä päivänä kokoontua täällä näiden vuorten kätkössä, missä ei ole ketään meitä pelottelemassa, missä olemme kaukana vainoojistamme, kaukana vanhan maailman melskeistä ja sekasorrosta. (DBY, s. 482)

Opiskeluehdotuksia

Selkkaus Illinoisissa ja pyhien pako länteen

• Kenelle presidentti Young antoi kunnian suunnitelmasta muuttaa pyhät Kalliovuorille ja Suolajärven laaksoon?

• Millaiset olosuhteet saivat pyhät pakenemaan Illinoisista? Kuinka presidentti Young tiesi, minne johtaa pyhät?

Mormonipataljoonan värväys ja marssi

• Miksi kirkon johtajat kehottivat 500 vapaaehtoista värväytymään mormonipataljoonaan ja jättämään perheensä sellaisena vaikeana ajankohtana heidän ollessaan muuttamassa länteen?

• Mormonipataljoonan ei tarvinnut kertaakaan taistella sodassa, koska taistelu oli ohi, kun he saapuivat määränpäähänsä. Millaisia kärsimyksiä hallituksen pyyntö pataljoonan värväämiseksi aiheutti pyhille? Miksi mielestänne oli tärkeää, että he uhrautuivat tässä asiassa? Mitä hyötyä tästä kokemuksesta koitui?

”Köyhien leiri’’ pelastui Herran armotöiden avulla

• Kuinka Herra lievitti jonkin aikaa pyhien nälänhätää? Kuinka Herra on auttanut teitä puutteen hetkinä?

Brigham Youngin vuoden 1847 pioneerikomppania kulki etujoukkona Suolajärven laaksoon

• Opin ja Liittojen Kirjan lukuun 136 sisältyy ”Herran sana ja tahto Israelin leiristä sen vaelluksella länteen” (jae 1). Tämä ilmoitus annettiin presidentti Youngille Winter Quartersissa 14. tammikuuta 1847. Mitä muita ohjeita länteen matkaaville pyhille annettiin luvussa sen lisäksi, että siinä kuvattiin leirin järjestys?

• Minkä huolenaiheen Jim Bridger ilmaisi presidentti Youngille? Mihin presidentti Youngin voimallinen vastaus herra Bridgerille perustui? Millaista pääasiassa uskon harjoittamisesta johtuvaa menestystä olette kokeneet?

• Miksi presidentti Young päätti pysyä Kalliovuorilla sen sijaan, että he olisivat jatkaneet matkaa Kaliforniaan?

Pyhät voittivat vaikeutensa lännessä uskomalla Jumalaan

• Millä tavoin pyhät pyrkivät poistamaan köyhyytensä?

• Presidentti Young sanoi: ”Aadamin ajoista tähän asti ei koskaan ole ollut maata, jota olisi siunattu enemmän kuin taivaallinen Isä on siunannut tätä maata.” Mitä pyhiltä vaaditaan, missä tahansa he asuvatkin, jotta he voisivat varmistaa tämän kaltaisten siunausten jatkumisen? Mitä uskosta eläminen tarkoittaa? Mitä me voimme tehdä elääksemme täydellisemmin uskosta Kristukseen?

• Mitä pyhät saivat aikaan pioneereina Kalliovuorilla? Mitä te voitte tehdä vahvistaaksenne kirkkoa siellä, missä asutte?

• Presidentti Young sanoi nämä epätavalliset sanat: ”Täällä on satoja ja tuhansia ihmisiä, joilla ei ollut sitä mahdollisuutta, joka joillakuilla meistä on ollut. – – Heillä ei ole ollut sitä tilaisuutta, että heidät olisi ryöstetty tai heidän omaisuutensa riistetty, että he olisivat olleet keskellä väkivaltaa ja kuolemaa kuten monet meistä ovat olleet.” Mitä arvelette hänen tarkoittaneen? Miksi Suolajärven laakso oli ”ensiluokkainen myöhempien aikojen pyhien kasvattamiseksi”? Kuinka vaikeudet ovat tuoneet siunauksia teidän elämäänne? Mitä me voimme tehdä muuttaaksemme haasteellisimmatkin koettelemukset tilaisuudeksi kasvaa?

Vuonna 1848 heinäsirkka vitsaus uhkasi tuhota pyhien sadon. Vastauksena hartaaseen rukoukseen Herra lähetti lokkeja pysäyttämään heinäsirkat, kuten tässä maalauksessa kuvataan.

Kuten tässä taiteilijan kuvauksessa esitetään, presidentti Young johti pyhät vuonna 1847 länteen parhaaseen paikkaan, ”mitä saatoimme löytää. Kenenkään oli mahdotonta elää täällä ilman kovaa työtä – – mutta paikka on ensiluokkainen myöhempien aikojen pyhien kasvattamiseksi” (DBY, s. 474).