Luku 30

Kristuksen esimerkin mukaisen asenteen omaksuminen muita kohtaan

Presidentti Brigham Young ymmärsi, että elämän polun tasoittamiseksi tarvitaan rakkautta, ”Kristuksen puhdasta rakkautta ”. Hänen toimintansa Lucy Grovesia kohtaan on esimerkkinä hänen ystävällisyydestään ja toisten palvelemisesta. Matkalla länteen Lucy kaatui perheen vankkureiden pyörän alle, ja häneltä murtui jalka sekä useita kylkiluita. Presidentti Young asetti murtuneen jalan paikoilleen ja antoi hänelle siunauksen. Muutama päivä myöhemmin Lucyn tytär kompastui jalkaan, ja se murtui uudelleen. Härkien jokaisen askeleen aiheuttaman tuskan vuoksi Lucy pyysi miestään jättäytymään pois vankkurikaravaanin matkasta ja antamaan toisten jatkaa ilman heitä. Presidentti Young sanoi, ettei hän jättäisi heitä tien sivuun vaarallisella alueella. Hän määräsi muutaman miehen katkaisemaan Lucyn vuoteesta jalat ja ripustamaan vuoteen vankkurin kaarien varaan, jotta patja ja jousisto keinahtelisi vapaasti riippukeinun tavoin. Sitten presidentti Young antoi Lucylle uuden siunauksen ja ratsasti hänen rinnallaan useita päiviä varmistuakseen siitä, ettei hänellä enää olisi vaikeuksia. ”Ystävällisellä ja lempeällä käytöksellään ”, kirjoitti Lucyn lapsen lapsi, ”hän voitti puolelleen Lucyn ja tämän jälkeläisten rakkauden ikuisiksi ajoiksi.” (HRF, s. 157–158)

Brigham Youngin opetuksia

Pukeutukaa rakkauden siteeseen

Me emme ole täällä eristettyinä ja yksin, eri lailla luotuina ja eri aineksista muodostettuina kuin muu ihmissuku. Me kuulumme tähän perheeseen ja olemme osa siitä. Sen seurauksena meillä on myös velvollisuuksia toinen toistamme kohtaan. (DBY, s. 271)

Myöhempien aikojen pyhien on opittava, että heidän veljiensä etu on heidän etunsa, tai he eivät koskaan voi pelastua Jumalan selestiseen valtakuntaan. (DBY, s. 271)

Herra siunaa sitä kansaa, joka on täynnä rakkautta, ystävällisyyttä ja hyviä tekoja. (DBY, s. 280)

Rakkaus. On olemassa yksi hyve, ominaisuus eli periaate, joka varmistaisi pelastuksen tuhansille ja taas tuhansille, jos pyhät vaalisivat ja noudattaisivat sitä. Tarkoitan rakkautta, sellaista rakkautta, joka saa aikaan anteeksiantoa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä ja kärsivällisyyttä. (DNW, 11. tammikuuta 1860, s. 1)

Meillä tulisi olla rakkautta, meidän tulisi tehdä kaikki voitavamme tavoittaaksemme Aadamin ja Eevan eksyneet pojat ja tyttäret ja tuodaksemme heidät takaisin, jotta he pelastuisivat ja heidät saatettaisiin takaisin Isämme ja Jumalamme kasvojen eteen. Jos me tämän teemme, rakkautemme ulottuu siihen äärimmäiseen määrään, johon Jumalan rakkauden on määrä ulottua tämän kansan keskuudessa. (DBY, s. 273)

Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne [ks. Matt. 22:39]; tehkää toisille niin kuin toivoisitte toisten tekevän teille [ks. Matt. 6:12]. (DNW, 20. maaliskuuta 1852, s. 3)

Ihmisten on äärettömän mieletöntä sanoa, että he rakastavat Jumalaa, kun he eivät rakasta veljiään [ks. 1. Joh. 4:20]. (DBY, s. 271)

Meidän tulee aloittaa rakastavat ja ystävälliset tekomme sen perheen parissa, johon kuulumme, ja sen jälkeen ulottaa ne koskemaan muita. (DBY, s. 271)

Olkaa lujat ja pysykää alati totuudessa. Älkää koskaan elätelkö häijyyttä tai vihaa sydämessänne. Se ei kuulu pyhälle. (DBY, s. 273)

Sanonko minä: rakastakaa vihollisianne? Kyllä, tiettyjen periaatteiden perusteella. Mutta teitä ei vaadita rakastamaan heidän pahuuttaan. Teitä vaaditaan rakastamaan heitä vain sikäli, että haluatte ja pyritte kääntämään heidät pois heidän pahoilta teiltään, niin että he pelastuisivat olemalla kuuliaiset evankeliumille. (DBY, s. 272)

Tekeekö kukaan naapureistanne mitään väärin? Tekee kyllä. Tänne tulee ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja tästä tulee heidän uusi kotimaansa, ja vanhat asukkaat odottavat heidän mukautuvan ja hyväksyvän heidän omat tapansa, tottumuksensa ja perinteensä välittömästi, tai muutoin he ajattelevat, etteivät tulokkaat ole heidän ystävyytensä arvoisia. Toisin sanoen, ”jos jokainen mies, nainen ja lapsi ei toimi, ajattele tai suhtaudu asioihin kuten he, he ovat synnintekijöitä”. On kerrassaan välttämätöntä, että meillä on rakkautta, joka peittää ne moninaiset asiat, joita me pidämme synteinä. (DNW, 11. tammikuuta 1860, s. 1)

Jos rakastatte Jumalaa ja veljiänne kaikesta sydämestänne, sen pitäisi olla riittävänä todisteena siitä, että olette elämän tiellä. (DBY, s. 271)

Varmistakaa itsellenne polku, jota jalkanne voivat kulkea iankaikkiseen elämään, ja ottakaa mukaanne niin monta kuin voitte. Ottakaa heidät sellaisina kuin he ovat, ymmärtäkää heitä sellaisina kuin he ovat, kohdelkaa heitä sellaisina kuin he ovat ja katsokaa heitä siten kuin Jumala heitä katsoo. (DBY, s. 274)

Ystävällisyys. Olkaa ystävälliset kaikkia kohtaan, kuten taivaallinen Isämme on ystävällinen. Hän antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin ja antaa auringon paistaa niin pahoille kuin hyvillekin [ks. Matt. 5:45]. Antakaamme siis hyvyytemme ulottua koskemaan kaikkia Hänen kättensä tekoja, missä vain voimme, älkäämme antautuko pahan vaikutuksen ja hengen alaisuuteen. (DBY, s. 272)

Hävittäkää kaikki pikku ilkeydet ja osoittakaa ystävällisyyttä kaikille. Kurittakaa silloin kun kuritus on parhaaksi, mutta kokeilkaa taivuttelua ennen kuin tartutte vitsaan. (DBY, s. 277)

Jos te joudutte joskus rankaisemaan jotakuta, älkää koskaan rangaisko enempää kuin teillä sisimmässänne on palsamia haavojen sitomiseen [ks. LK 121:43]. (DBY, s. 278)

Se, uskovatko ihmiset, miehet tai naiset, samoin kuin minä uskon vai eivät, ei koskaan ole muuttanut tunteitani heitä kohtaan. Voitteko te elää naapureina kanssani? Minä voin teidän kanssanne, eikä minua erityisemmin vaivaa se, uskotteko samoin kuin minä vai ette. (DBY, s. 278–279)

Kanssakäymisessämme ulkopuolisten kanssa – älkää sanoko heitä pakanoiksi – meidän esimerkkimme olkoon sellainen, että se on jäljittelemisen arvoinen. Silloin jokainen heidän joukossaan oleva rehellinen sielu sanoo: ”Taidatte olla oikeassa, luulen, että tulen ja jään teidän luoksenne.” (DBY, s. 279)

Lempeys ja ystävällisyys, vaatimattomuus ja totuudellisuus, täysi usko ja vilpittömyys sekä väärintekemisen karttaminen ovat Jumalasta. Hyvyys luo rakastettavuuden sädekehän jokaisen sitä harjoittavan ympärille ja saa heidän kasvonsa sädehtimään valoa ja tekee heidän seuransa tavoitelluksi, koska se on erinomaista. Jumala, pyhät enkelit ja kaikki hyvät maan päällä rakastavat heitä, kun taas jumalattomat vihaavat, kadehtivat, ihailevat ja pelkäävät heitä. (DBY, s. 280)

Hyvät teot. Uskontomme nerokkuus on olla laupias kaikkia kohtaan, tehdä hyvää kaikille, sikäli kuin he sallivat meidän tehdä hyvää heille. (DBY, s. 272)

Olkoon meillä myötätuntoa toinen toistamme kohtaan, ja vahvat hoivatkoot hellästi heikkoja, jotta nämä saisivat voimaa, ja ne, jotka näkevät, taluttakoot sokeita, kunnes he voivat itse nähdä tiensä. (DBY, s. 271)

Rukoilkaa alati kaikkien niiden puolesta, jotka ovat armon ulottuvilla. (DBY, s. 279)

Kun näette lähimmäisen alkavan liukastella, rukoilkaa hänen puolestaan, että hänellä olisi se evankeliumin Henki, joka hänellä kerran oli. Ja jos tunnette tämän Hengen itsessänne, rukoilkaa, että saisitte lisää sitä valkeutta, jonka saitte, kun ensi kerran vastaanotitte evankeliumin, niin te pelastatte itsenne ja perhekuntanne. (DBY, s. 272)

Otaksukaamme, että tässä yhdyskunnassa on kymmenen kerjäläistä, jotka ovelta ovelle kulkien kerjäävät jotakin syödäkseen, ja että yhdeksän heistä on petkuttajia, jotka kerjäävät välttyäkseen työnteolta ja paha sydämessään pettävät anteliaita ja myötätuntoisia ihmisiä, ja vain yksi näistä ovellenne tulevista on kelvollinen saamaan sitä, mitä anteliaasti annatte. Kumpi silloin on parempi? Antaako ruokaa kymmenelle, jotta todellisessa avun tarpeessa oleva varmasti tulee autetuksi, vaiko käännyttää pois kaikki kymmenen, koska ette tiedä, kuka heistä on arvollinen? Te kaikki sanotte: tarjotkaa rakkauden lahjoja kaikille kymmenelle mieluummin kuin että torjuisitte ainoan todella arvollisen ja todella tarpeessa olevan heidän keskuudessaan. Jos tämän teette, teidän siunaukseenne ei koidu mitään eroa siitä, ruokitteko kelvollisia vai kelvottomia, kunhan annatte almunne katse kiinnitettynä apua todella tarvitsevaan. (DBY, s. 274)

Älkää tuomitko epävanhurskaasti vaan vanhurskaasti

Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi [ks. Matt. 7:1]. Älköön kukaan tuomitko lähimmäistään, ellei hän tiedä, että hänellä on Kristuksen mieli sisimmässään [ks. Moro. 7:16–18]. Meidän pitäisi ajatella tätä vakavasti. Kuinka usein sanotaankaan: ”Se ja se on tehnyt väärin; ei hän voi olla pyhä, muuten hän ei tekisi sellaista.” Mistä te sen tiedätte? – – Älkää tuomitko tällaisia ihmisiä, sillä te ette tiedä, millainen suunnitelma Herralla on heidän varalleen. Älkää siis sanoko, etteivät he ole pyhiä. – – Se, joka jonkin vähäpätöisen ihmiselämän tapahtuman vuoksi sanoo, ettei joku toinen ole myöhempien aikojen pyhä, osoittaa, että Jumalan Henki ei ole hänessä. Ajatelkaa tätä, veljet ja sisaret, kirjoittakaa se muistiin, jotta voitte virkistää sillä muistianne; kuljettakaa sitä mukananne ja vilkaiskaa siihen usein. Jos minä tuomitsen veljeni ja sisareni ilman että teen sen Jeesuksen Kristuksen ilmoituksen perusteella, minulla ei ole Kristuksen Henkeä. Jos minulla olisi, en tuomitsisi ketään ihmistä. (DBY, s. 277–278)

Sydämeeni tulvahtaa murhe nähdessäni niin monia Israelin vanhimpia, jotka toivovat jokaisen täyttävän heidän vaatimuksensa ja jokaisen joutuvan mitattavaksi heidän mittansa mukaan. Jokaisen on oltava täsmälleen oikean pituinen sopiakseen heidän rautaiseen vuoteeseensa [ks. Jes. 28:20] tai hänet katkaistaan oikean mittaiseksi; jos hän taas on liian lyhyt, häntä on venytettävä, jotta hän täyttäisi vaatimukset. (DBY, s. 279)

Jos he näkevät erehtyvän veljen tai sisaren, jonka vaellus ei näytä käyvän yksiin heidän omien käsitystensä kanssa, he päättelevät heti, että tämä toinen ei voi olla pyhä, ja he vetäytyvät kanssakäymisestä päätellen, että jos he itse ovat totuuden polulla, on muiden täytettävä täsmälleen heidän mittansa ja painonsa. (DBY, s. 279)

Olkaamme kärsivällisiä toisiamme kohtaan. Minä en suhtaudu kaikessa asioihin samalla tavoin kuin te. Minun arvioni ei ole kaikessa samanlainen kuin teidän eikä teidän ole samanlainen kuin minun. Kun tuomitsette miestä tai naista, tuomitkaa sydämen aikomusten mukaan. Ihmisiä ei Herran suurena päivänä tuomita yksin sanojen eikä tekojen mukaan vaan sanojen ja tekojen yhteydessä otetaan huomioon sydämen tunteet ja tarkoitukset, ja niiden mukaan ihmiset tuomitaan [ks. LK 137:9]. (DBY, s. 273–274)

Oppikoot kaikki myöhempien aikojen pyhät, että heidän veljiensä heikkoudet eivät ole syntejä. Kun miehet tai naiset tahattomasti tekevät jotakin väärää, älkää laskeko sitä heille synniksi. Oppikaamme tuntemaan sääliä toinen toistamme kohtaan. Pehmittäköön laupeus ja ystävällisyys jokaisen vihan ja kiukun tunteen, niin että olisimme pitkämielisiä ja hyvää tekeviä kaikessa kanssakäymisessämme toistemme kanssa. (DBY, s. 273)

Palvelkaa Herraa ja yrittäkää olla etsimättä vikoja toisistanne [ks. LK 88:124]. Eläkää siten, ettei teissä itsessänne löydy vikoja, älkääkä koskaan puuttuko veljenne vikoihin, sillä jokaisella on kyllin tekemistä omien vikojensa kanssa. (DBY, s. 280)

Voitte nähdä tai luulla näkevänne tuhansia vikoja veljissänne, mutta he ovat kuitenkin rakennetut siten kuin tekin. He ovat lihaa teidän lihastanne, luuta teidän luustanne. He ovat Isästämme, joka on taivaassa. Me olemme kaikki Hänen lapsiaan, ja meidän tulisi olla niin suuressa määrin kuin mahdollista tyytyväisiä toinen toiseemme. (DBY, s. 271)

Kunnioittakaa toinen toistanne. Älkää puhuko kevyesti toisistanne. Jotkut, jos heillä on vähäisintäkään kaunaa jotakuta kohtaan, ovat taipuvaiset heittämään hänet alas helvettiin, ikään kuin hänelle ei olisi sijaa maan päällä. Voi teitä mielettömiä, jotka ette ymmärrä, että ne, jotka te tuomitsette, ovat Jumalan kätten tekoa yhtä hyvin kuin tekin! Jumala katsoo heidän heikkouksiensa ohitse, ja sikäli kuin he tekevät hyvää, heidät hyväksytään samoin kuin meidätkin. Kiittäkää Jumalaa siitä, että te tiedätte paremmin, ja olkaa täynnä laupeutta ja ystävällisyyttä. (DBY, s. 274)

Jumala siunatkoon nöyriä ja vanhurskaita, ja olkoon Hänellä sääliä meitä kohtaan luontoomme kuuluvan heikkouden takia. Ja ottaen huomioon kuolevaisten suuren heikkouden ja tietämättömyyden olkaamme laupiaat toinen toistamme kohtaan. (DBY, s. 272)

Armahtava ihminen saa osakseen armon [ks. Matt. 5:7]. (DBY, s. 273)

Olen hyvin kiitollinen siitä, että nykyisessä olotilassamme meidän asiamme ei ole tuomita maailmaa. Jos se olisi, me turmelisimme kaiken. Meillä ei ole riittävästi viisautta, mielemme ei ole täyttynyt Jumalan tiedolla ja voimalla. Hengen on kiisteltävä lihan kanssa vähän enemmän, kunnes se onnistuu alistamaan sen halut ja kunnes koko sielu on saatettu täydelliseen sopusointuun Jumalan mielen ja tahdon kanssa. Ja meidän on myös hankittava se arvostelukyky, jota Jumala käyttää, kun Hän kykenee näkemään tulevaisuuteen, ja oltava selvillä kaukana tulevaisuudessa, iankaikkisuudessa, tapahtuvien tekojemme seurauksista, ennen kuin kykenemme tuomitsemaan. (DBY, s. 278)

Vahvistakaa toisissanne uskoa ja välttäkää kiistaa

Jos me voisimme saavuttaa sellaisen uskon ja luottamuksen toisiimme ja Jumalaamme, että pyytäessämme suosionosoitusta voimme tehdä sen täydellä varmuudella ja tietäen sen saavamme, niin ettekö näe, miten se johtaisi meidät suoraan tekemään siten kuin haluaisimme toisten tekevän meille kaikissa toimissamme ja kaikissa elämän vaiheissa? Se kannustaisi meitä tekemään ei ainoastaan sitä, mitä meiltä vaaditaan, vaan enemmän. Jos veljenne pyytäisi teitä kulkemaan kanssaan virstan, te kulkisitte kaksi. Jos hän tahtoisi oikeutta käymällä viedä teiltä paitanne, te antaisitte hänelle viittannekin [ks. Matt. 5:40–41]. Tämä periaate kannustaa meitä tekemään kaiken voitavamme edistääksemme kiinnostusta toisiamme kohtaan, Jumalan asiaa kohtaan maan päällä ja mitä tahansa kohtaan, minkä Herra haluaa meidän tekevän. Se saattaa meidät valmiiksi ja auliiksi tekemään kaiken heti paikalla. (DBY, s. 275)

Mutta jos meiltä puuttuu luottamus toisiimme ja me kadehdimme toisiamme, niin rauhamme on mennyttä. Jos me vaalimme horjumattoman luottamuksen periaatteita toisissamme, niin ilomme on oleva täysi. (DBY, s. 275)

Työ, johon sinä ja minä olemme pestautuneet, on luottamuksen palauttaminen ihmisten mieleen, ja kun kuulen tapahtumista, joissa veljet ovat syöneet sanansa, minä pidän sitä tahrana tämän kansan luonteessa. Meidän tulisi pitää sanamme toisillemme. Ja jos meillä on vaikeuksia toistemme kanssa tai väärinymmärryksiä, niin puhukaamme siitä, pohtikaamme asiaa perusteellisesti, vakavasti ja tahdikkaasti, niin me havaitsemme, että kaikki vaikeudet korjataan tällä tavoin helpommin kuin millään muulla tavalla. Ja me huomaamme myös, että lähes kaikki vaikeudet, joita maan asukkaiden keskuudessa syntyy, pohjautuvat väärinkäsitykseen, ja että jos jokin vääryys todella on tahallista ja suunniteltua, niin kun asiaa yhdessä puidaan, väärintekijä on yleensä halukas sovittelemaan. (DBY, s. 276)

Kun kahden osapuolen välillä vallitsee eri käsitys, saatettakoon heidät yhteen ja he laskekoot vaikeutensa toistensa jalkojen juureen ja asettukoot itse nöyryyden kehtoon ja sanokoot: ”Veli (tai sisar) haluan tehdä oikein, niin, haluan kohdella sinua oikein, vaikka siitä olisi itselleni vahinkoa.” Ettekö usko, että mies tai nainen, joka tällä tavoin kohtelee lähimmäistään, on vanhurskautettu oikeudenmukaisuuden lain edessä? Heidän mielipiteensä yhtyvät, ja he sopivat, eikä niin ollen tarvita kolmatta osapuolta erimielisyyttä sovittamaan. Ellette näin meneteltyänne pääse yksimielisyyteen, kutsukaa silloin kolmas henkilö asiaa sovittamaan. (DBY, s. 276–277)

Riidat kasvavat usein sellaiseen vieroittavaan mittaan, että veljet eivät enää luota toistensa rehellisyyteen ja vilpittömyyteen silloin kun ehkä molemmat osapuolet ovat kompastuneet johonkin vähäiseen, itsekkääseen, tietämättömyyteen perustuvaan henkilökohtaiseen väärinymmärrykseen, ja he vievät sen niin pitkälle, että haluavat saada toinen toisensa erotetuksi kirkosta. Tällaisia tapauksia tuodaan sangen usein eteeni. Erimielisyyttä selvitellessä tulee esiin, että se sai alkunsa jotakin vähäistä asiaa koskevasta mitättömästä väärinkäsityksestä. Koko pulma on syntynyt mitä joutavimmasta syystä. Välttäkää ruokkimasta väärinkäsityksiä niin, että niistä tulee ongelmia. (DBY, s. 277)

Jos lähimmäisenne puhuvat teistä ja teistä tuntuu, että he tekevät väärin puhuessaan teistä pahaa, älkää antako heidän huomata, että koskaan kuulitte sanaakaan, ja käyttäytykää niin kuin he aina tekisivät oikein. (DBY, s. 277)

Eläkäämme tästä hetkestä lähtien siten, että herätämme luottamusta kaikissa niissä ihmisissä, joiden kanssa olemme tekemisissä ja kosketuksissa, ja säilyttäkäämme jokaista saavuttamaamme luottamuksen hiventä yhtenä kaikkein kalleimmista omaisuuksista, mitä kuolevaisilla suinkin voi olla. Kun olen hyvillä teoillani herättänyt lähimmäiseni luottamuksen minua kohtaan, rukoilen, etten koskaan tekisi mitään, mikä tuhoaisi sen. (DBY, s. 276)

Opiskeluehdotuksia

Pukeutukaa rakkauden siteeseen

• Mitä ”velvollisuuksia toinen toistamme kohtaan” meillä on ihmissuvun perheen jäseninä? Kuinka meidän asenteemme ja tekomme toisia ihmisiä kohtaan vaikuttaa omaan pelastukseemme? Kuinka rakkaus voi auttaa meitä tavoittaaksemme Aadamin ja Eevan eksyneet pojat ja tyttäret?

• Miksi me emme voi rakastaa aidosti Jumalaa, jos me emme rakasta muita ihmisiä? Miksi on välttämätöntä ”katsoa [toisia] siten kuin Jumala heitä katsoo”? Kuinka te voitte kehittää kykyänne toimia niin?

• ”Kristuksen puhdasta rakkautta” voidaan ilmaista monella eri tavalla (ks. esim. Moro. 7:45–47). Millaisia rakkauden ilmaisemismuotoja presidentti Young korosti? Millä tavoin te voitte osoittaa suurempaa rakkautta niitä kohtaan, joiden kanssa olette tekemisissä? Kuinka toiset ovat osoittaneet rakkautta teitä kohtaan?

Älkää tuomitko epävanhurskaasti vaan vanhurskaasti

• Millaisia neuvoja presidentti Young antoi toisten tuomitsemisesta? Kuinka te voitte toteuttaa näitä ohjeita toimiessanne ihmisten kanssa, jotka saattavat ajatella tai käyttäytyä eri tavalla kuin te?

• Mikä voi olla seurauksena, jos me tuomitsemme lähimmäisemme epävanhurskaasti? Mikä voi auttaa meitä tuomitsemaan vanhurskaasti, jos olemme sellaisessa asemassa, että meidän täytyy tuomita henkilö? (Ks. myös Moro. 7:14–18.) Miksi meidän on tärkeää osoittaa armoa toinen toistamme kohtaan?

• Kuinka se, että muistamme meidän kaikkien olevan Jumalan lapsia, auttaa meitä toimimaan perheemme jäsenten, ystäviemme ja tuttaviemme kanssa?

Vahvistakaa toisissanne uskoa ja välttäkää kiistaa

• Kuinka me vahvistamme uskoa ja luottamusta toinen toistamme kohtaan? Mitä siitä seuraa, jos teemme niin? Mitä tapahtuu, jos me emme luota toisiimme?

• Millaisista lähteistä kiistat syntyvät? (Ks. myös 2. Ne. 26:32–33.) Mitä kiista tarkoittaa ja miten me voimme välttää sen? Miten olet viime aikoina onnistunut välttämään kiistaa? Miten presidentti Young neuvoi meitä käyttäytymään erimielisyyksien ja riitojen syntyessä?

• Miksi arvelette presidentti Youngin kuvanneen luottamusta toisia ihmisiä kohtaan ”yhtenä kaikkein kalleimmista omaisuuksista, mitä kuolevaisilla suinkin voi olla”? Mitä voitte tehdä lisätäksenne toisten ihmisten uskoa ja luottamusta teitä kohtaan?

Vapahtaja käytti kertomusta laupiaasta samarialaisesta opettaakseen meille, kuinka meidän tulisi rakastaa lähimmäisiämme.

Käsikärrykomppanioita tuettiin usein varoin, jotka pyhät lahjoittivat siirtolaisten avustusrahastoon (Perpetual Emigrating Fund), jonka presidentti Young perusti auttaakseen köyhimpiä pyhiä kokoontumaan Siioniin.