Kiitollisuuden, nöyryyden ja rehellisyyden vaaliminen

Presidentti Brigham Young uskoi yksinkertaisiin, tosiin periaatteisiin ja eli niiden mukaan. Kirvesmiehenä ja rakennusurakoitsijana saamiensa kokemusten perusteella hän oppi arvostamaan rehellisiä työntekijöitä, jotka rakensivat kestäviä seiniä ja asensivat ovia, joita ei joutunut korjaamaan – työntekijöitä, jotka eivät lähteneet työmaalta omistajan työkalut ja naulat taskuissaan. Hän neuvoi ihmisiä kaikilla elämän alueilla ”avaamaan silmänsä näkemään ja ymmärtämään rehellisyyden ja rehtiyden tärkeyden” (DNW, 2. joulukuuta 1857, s. 4). Presidentti Young kehotti varhaisia pyhiä, jotka olivat kärsineet muun muassa vainon, köyhyyden ja nälän koettelemuksia, myös hyväksymään ahdistuksensa kiitollisina ja nöyrinä, sillä Herra todellakin vahvisti heitä heidän kärsimyksissään. Hän korosti sanoissaan ja elämässään sitä, että meidän velvollisuutemme on osoittaa uskollisuutta ja kiitollisuutta edistymällä kaikessa siinä, millä Herra on meitä siunannut.

Brigham Youngin opetuksia

Herran käden tunnustaminen elämässämme edistää kiitollisuutta

Anteeksiantamatonta syntiä lukuun ottamatta en tiedä mitään suurempaa syntiä kuin kiittämättömyys. (DBY, s. 228)

Puhuisin jotakin vaikeista ajoista. Tiedätte minun sanoneen teille, että jos joku pelkää kuolevansa nälkään, menköön sinne, missä on runsautta. En näe pienintäkään nälkäkuoleman vaaraa, sillä en pelkää kuolevani nälkään, ennen kuin olemme syöneet viimeisen muulin sen korvan kärjestä hännän päähän. En pelkää nälkäkuolemaa. On monia, jotka eivät voi saada nyt työtä, mutta kevät on puhkeamassa pian, eikä meidän tarvitse kärsiä enempää kuin mikä on hyväksemme. Olen kiitollinen Herran näkyvästä kädestä; olen yhtä kiitollinen tästä Hänen sallimuksestaan kuin muistakin, joita olen milloinkaan saanut osakseni. Olen vuosia sitten ilmaissut teille tunteeni pyhien myötätuntoa, heidän uskoaan, kiitollisuuttaan, kiitoksiaan, ja sitä kohtaan, miten he tunnustavat Herran käden ja Hänen osoittamansa sallimuksen. Sieluni on vuotanut verta nähdessäni tuhlausta ja tämän kansan tuhlaavaisen asenteen heidän käyttäessään runsaita siunauksiaan. Monet ovat polkeneet ne jalkoihinsa ja olleet valmiita kiroamaan Jumalan, joka on ne antanut. He halusivat kultaa ja hopeaa vehnän ja maissin sekä erinomaisen jauhon ja maailman parhaiden vihannesten sijaan. He polkivat ne jalkoihinsa ja pitivät tyhjän arvoisina Herran, heidän Jumalansa, ihania siunauksia. (DNW, 6. helmikuuta 1856, s. 4)

Me riemuitsemme, koska Herra on meidän, koska meidät on kylvetty heikkoudessa sitä nimenomaista tarkoitusta varten, että saisimme suuremman voiman ja täydellisyyden. Pyhät voivat riemuita kaikessa – vainossa, koska se on välttämätöntä heidän puhdistamisekseen ja jumalattomien valmistamiseksi heidän tuomioonsa; sairaudessa ja kivussa, vaikka ne ovatkin vaikeita kestää, sillä siten meidät saatetaan tuntemaan kipua, murhetta ja kaikkea ahdistusta, jota kuolevaiset saattavat kestää, sillä kokemuksen kautta kaikki osoitetaan aisteillemme. Meillä on syytä iloita ja riemuita suuresti siitä, että usko on maailmassa, että Herra hallitsee ja toimii maan asukkaiden keskuudessa oman tahtonsa mukaan. Kysyttekö, riemuitsenko siitä, että perkeleellä on yliote maan asukkaista ja että hän on vaivannut ihmissukua? Vastaan mitä vakuuttuneimmin myöntävästi. Riemuitsen tästä yhtä paljon kuin kaikesta muustakin. Minä riemuitsen, kun olen ahdistuksissa. Minä riemuitsen, kun olen köyhä. Minä riemuitsen, kun olen maahan painettu. Miksi? Koska minut nostetaan jälleen ylös. Riemuitsen siitä, että olen köyhä, koska minut tehdään rikkaaksi; että olen ahdistuksissa, koska saan lohdutuksen ja valmistaudun kokemaan täyden onnen autuutta, sillä on mahdotonta täysin arvostaa onnea muuten kuin sen vastakohtaa kokemalla. (DBY, s. 228)

Me puhumme koettelemuksistamme ja vaikeuksistamme täällä tässä elämässä. Mutta ajatelkaa, että voisitte nähdä itsenne tuhansia ja miljoonia vuosia sen jälkeen kun olette osoittaneet olevanne uskollisia uskonnollenne tämän ajan muutamana lyhyenä vuotena ja olette saaneet ikuisen pelastuksen ja kirkkauden kruunun Jumalan luona. Katsokaa sitten taaksepäin elämäänne täällä ja nähkää tappiot, koettelemukset ja pettymykset, surut – teidän olisi pakko huudahtaa: ”Mutta mitä niistä? Se kaikki kesti vain hetken, ja nyt me olemme täällä. Me olimme uskollisia kuolevaisuutemme muutaman hetken, ja nyt me saamme nauttia iankaikkisesta elämästä ja kirkkaudesta ja voimasta edistyä kaikessa rajattomassa tiedossa ja kaikkien lukemattomien edistymisvaiheiden läpi sekä iloita Isämme ja Jumalamme ja vanhimman veljemme Jeesuksen Kristuksen hymystä ja hyväksynnästä.” (DNW, 9. marraskuuta 1859, s. 1)

On toinenkin asia, josta haluan puhua, ja vakuutan teille, ettemme milloinkaan peri selestistä valtakuntaa ennen kuin opimme sellaiset asiat. Me olemme kokoontuneet yhteen oppiaksemme, mitä tehdä tämänhetkisellä elämällä ja tämänhetkisillä siunauksilla, jotka meille on annettu. Ellemme opi näitä asioita, niin kuinka me voimme odottaa, että meille uskotaan iankaikkisuuden rikkauksia, sillä se, joka on uskollinen vähässä, pannaan paljon haltijaksi [ks. Matt. 25:21]. – Kun meitä siunataan lisääntyvällä karjalla ja me jätämme huomiotta tämän siunauksen, jonka Herra meille suo, me saamme sillä tavoin osaksemme Hänen suuttumuksensa ja saatamme itsemme rangaistuksen alaisiksi. Kuka maallinen isä soisi tyytyväisenä ja mielellään siunauksia pojalle, joka jatkuvasti tuhlaisi ne ja keinottelisi niillä saadakseen jotakin arvotonta? Aikaa myöten tämä isä pidättäisi suosionosoituksensa ja soisi ne arvollisemmalle lapselle. Herra on armollisempi kuin me, mutta Hänen lahjoistaan voi tulla loppu, jos emme ota niitä vastaan kiitollisina ja huolehdi niistä hyvin, kun ne ovat meidän hallussamme. Pitäkööt ihmiset huolta karjastaan ja hevosistaan, ja mies, joka ei niin tee, saattaa itsensä tuomion alaiseksi oikeuden silmissä. (DNSW, 29. lokakuuta 1865, s. 2)

Mikä on velvollisuutemme? Meidän velvollisuutemme on käyttää viisaasti jokaista Herran meille antamaa siunausta. Jos hän antaa meille maata, muokatkaamme sitä; jos hän antaa meille mahdollisuuden rakentaa taloja, toimikaamme siinä viisaasti; jos hän antaa meille vaimoja ja lapsia, yrittäkäämme opettaa heille Herran teitä ja kohottaa heitä ihmiskunnan synkän, rappeutuneen ja alhaisen tilan yläpuolelle. – Hän on sallimuksessaan kutsunut myöhempien aikojen pyhät maailmasta, koonnut heidät muista kansakunnista ja antanut heille paikan maan päällä. Onko tämä siunaus? Kyllä, yksi suurimmista, mistä ihmiset voivat nauttia; olla vapaa jumalattomien pahuudesta, maailman onnettomuuksista ja loistosta. Tämän siunauksen myötä me voimme näyttää Isällemme taivaassa, että me olemme uskollisia huoneenhaltijoita; ja lisäksi, on siunattua saada etuoikeus ojentaa Hänelle takaisin se, minkä hän on antanut meidän haltuumme. – On siis selvää, että en todellisuudessa omista sitä, mitä minulla näyttää olevan, ja ojennan sen takaisin Herralle, kun Hän pyytää sitä. Se kuuluu Hänelle ja on Hänen koko ajan. En omista sitä, enkä ole koskaan omistanut. (DN, 20. kesäkuuta 1855, s. 4)

Elämässä ei ole yhtään tilannetta [tai] hetken kokemusta, josta ei olisi hyötyä kaikille niille, jotka ottavat siitä oppia ja pyrkivät kehittymään saamiensa kokemusten kautta. (DNW, 9. heinäkuuta 1862, s. 1)

Nöyrät ymmärtävät riippuvuutensa Herrasta

Meidän on nöyrryttävä ja tultava pienten lasten kaltaisiksi tunteiltamme – tultava nöyriksi ja lapsenkaltaisiksi hengessä voidaksemme vastaanottaa evankeliumin hengen ensimmäiset valonsäteet. Silloin meillä on oikeus kasvaa, varttua tiedossa, viisaudessa ja ymmärryksessä. (DBY, s. 228)

Me olemme vain sitä, miksi Herra meidät tekee. (DNW, 28. lokakuuta 1857, s. 5)

Kun ihminen näkee asiat sellaisina kuin ne ovat – jos hän havaitsee olevansa otollinen Jumalalle ja veljillensä, hän iloitsee riemuiten ja hänen nöyryytensä ja kaikkeen tyytyvä kärsivällisyytensä lisääntyy. Kun joku on ylpeä ja ylimielinen, mairittelu synnyttää hänessä turhamaisuutta ja vahingoittaa häntä, mutta näin ei ole laita silloin, kun hän varttuu uskossa Jumalaan. (DBY, s. 228)

Kummalla on suurin syy olla kiitollinen Jumalalleen – sillä, jolla ei ole voimakkaita intohimoja tai syntisiä haluja voitettavanaan, vai sillä, joka yritää joka päivä päästä voitolle mutta joutuu kuitenkin virheidensä voittamaksi? Hänen lujuutensa, uskonsa ja harkintansa voima voitetaan, ja hänet havaitaan syylliseksi jumalattomien taipumustensa vuoksi, vaikka hän ponnistelee päivä päivältä ja yö yöltä voittaakseen. Kummalla on syytä olla kiitollisin? Ihmisen, jolla ei suhteellisesti ajateltuna ole voimakkaita intohimoja voitettavanaan, pitäisi jatkuvasti kulkea nöyryyden laaksossa sen sijaan että hän kerskailisi siitä, että on veljeään vanhurskaampi. Meillä on lähimmäisenrakkauden ja inhimillisyyden siteiden perusteella velvollisuus olla enemmän tai vähemmän ystäviä niiden kanssa, jotka tekevät pahaa. Meidän täytyy kestää sitä, kunnes Herra näkee ajan tulleen erottaa vehnä lusteesta – kunnes oikeamieliset kootaan ja jumalattomat sidotaan kimpuiksi polttamista varten [ks. LK 86] – kunnes lampaat erotetaan vuohista [ks. Matt. 25:31–34]. Niiden, joilla ei ole voimakkaita intohimoja, joita vastaan taistella päivä päivältä ja vuosi vuodelta, pitäisi kulkea nöyryyden laaksossa, ja jos veljet ja sisaret sortuvat virheisiin, teidän sydämenne tulee olla täynnä ystävällisyyttä – tuntea veljellistä, enkelien rakkautta – ja jättää heidän virheensä huomiotta siinä määrin kuin mahdollista. (DNW, 22. elokuuta 1860, s. 1)

Sävyisien ja nöyrien sydän on jatkuvasti täynnä iloa ja lohtua. (DBY, s. 228)

Rehelliset ovat uskollisia itselleen, muille ja Herralle

Ihmisten on oltava rehellisiä. Heidän on elettävä uskollisina Jumalansa edessä ja kunnioitettava kutsumustaan ja oloaan maan päällä. Kysytte, onko tämä mahdollista. Kyllä, oppi, jonka olemme omaksuneet, poistaa kivisydämet. (DBY, s. 232)

Meidän on tarpeen oppia, harjoitella, tutkia, tietää ja ymmärtää, kuinka enkelit elävät keskenään. Kun tämä yhdyskunta saavuttaa sen tason, että se on täysin rehellinen ja vilpitön, niin ette tapaa ketään köyhää, kukaan ei kärsi puutetta, kaikilla on riittämiin. Jokaisella miehellä, naisella ja lapsella on oleva kaikki, mitä he tarvitsevat, heti kun heistä kaikista tulee rehellisiä. Kun suurin osa yhteiskuntaa on epärehellisiä, niin se pitää rehellisen osan köyhänä, sillä epärehelliset täyttävät tarpeitaan ja rikastuttavat itseään heidän kustannuksellaan. (DBY, s. 232)

Olen yrittänyt tukahduttaa epärehellisyyttä yksilöissä ja yrittänyt siten tehdä heistä rehellisiä. Jos palkkaan kirvesmiehen ja maksan hänelle kolme dollaria päivässä ja häneltä kuluu kolme päivää kuusipanelisen oven tekemiseen, jollaisen hyvä työmies tekee yhdessä päivässä tai tekee jopa puolitoista ovea, en halua maksaa hänelle kolmea dollaria päivässä siitä työstä. Ja muutamien täällä olevien kyky ajatella, erottaa ja ymmärtää hyvää ja pahaa on sillä tasolla, että he haluavat saada palkan tekemättömästä työstä, ja sitä he sanovat rehellisyydeksi. Mutta se on aivan yhtä epärehellistä kuin mikä tahansa epärehellisyys. (DNW, 2. joulukuuta 1857, s. 4)

[Kaikki työntekijät] yrittäkööt edistyä. – Tämän kansan keskuudessa on tapahtunut suurta edistystä, ja me kehitymme edelleen. Pyytäkäämme Herralta viisautta – ja jatkakaamme edistymistä, kunnes me saavutamme totuuden vaatimuksen kaikissa toimissamme ja sanoissamme, niin että kun me palkkaamme muurarin tekemään seinän, hän tekee sen rehellisesti ja niin edelleen jokaisen muun työmiehen kohdalla. Jos siis mies ei ansaitse palkkaansa, hän ei pyydä sitä tai ota sitä. – Sellaisten ihmisten sydämessä ei ole sijaa rehellisyydelle; heidän ohjenuoranaan on pitää se, mitä he ovat saaneet, ja ottaa kaikki, mitä voivat, joko rehellisesti tai ei, ja rukoilla lisää. (DNW, 2. joulukuuta 1857, s. 5)

Voi niitä, jotka tunnustautuvat pyhiksi mutta eivät ole rehellisiä. Kunhan vain olette rehellisiä itsellenne, niin te olette rehellisiä veljillenne. (DBY, s. 231–232)

Lapsille tulee opettaa rehellisyyttä, ja heidän tulee varttua tuntien, ettei heidän milloinkaan pidä ottaa nuppineulaakaan, joka ei ole heidän omansa, ei milloinkaan jättää mitään väärään paikkaan vaan panna kaikki aina omalle paikalleen. Jos he löytävät jotakin, etsikööt omistajan. Jos heidän lähimmäiseltään on menossa jotakin haaskuuseen, niin pankoot sen sellaiseen paikkaan, missä se ei mene hukkaan, ja olkoot täydellisen rehellisiä toisiansa kohtaan. (DNW, 23. lokakuuta 1872, s. 5)

Rehellisistä sydämistä lähtee rehellisiä tekoja – pyhät halajamiset synnyttävät vastaavia ulkoisia tekoja. Täyttäkää sopimuksenne ja pitäkää sananne pyhänä. Minulla ei ole mitään tekemistä miehen kanssa, joka lupaa jotakin eikä pidä sitä. Yksinkertainen totuus, yksinkertaisuus, rehellisyys, vilpittömyys, oikeus, laupeus, rakkaus, ystävällisyys, hyvän tekeminen kaikille ja se, ettei tee pahaa kenellekään – miten helppoa onkaan elää tällaisten periaatteiden mukaan! Tuhat kertaa helpompaa kuin petoksen harjoittaminen! (DBY, s. 232)

On paljon parempi olla rehellinen, elää täällä vilpittömästi ja hylätä paha ja kavahtaa sitä, kuin olla epärehellinen. Maailman helpoin tie on olla rehellinen, olla vilpitön Jumalan edessä. Ja kun ihmiset oppivat tämän, he elävät sen mukaan. (DBY, s. 232)

Opiskeluehdotuksia

Herran käden tunnustaminen elämässämme edistää kiitollisuutta

Presidentti Youngin mielestä pyhien pitäisi kullan ja hopean sijasta olla kiitollisia vehnästä, maissista ja vihanneksista. Mistä meidän jokaisen pitäisi olla kiitollisia? (Ks. myös LK 59:7, 21.) Kuinka olette ilmaisseet kiitollisuutenne Jumalalle, perheellenne ja muille?
Miksi presidentti Young mielestänne kehotti pyhiä iloitsemaan vainosta, sairaudesta, tuskasta ja ahdistuksista? Mitä siunauksia niistä seuraa? Kuinka kärsimys ja koettelemukset voivat olla meille hyväksi? Kuinka me voimme oppia olemaan kiitollisia elämän vaikeuksista ja arvostamaan niitä silloin, kun meillä on vaikeaa?
Presidentti Young sanoi: ”Me olemme [täällä] oppiaksemme, mitä tehdä tämänhetkisellä elämällä ja tämänhetkisillä siunauksilla, joita meille on annettu.” Mitä voi tapahtua, jos me emme osoita kiitollisuutta opettelemalla käyttämään tämänhetkisiä siunauksiamme? (Ks. myös Moosia 2:20–21.) Mitä me voimme tehdä osoittaaksemme kiitollisuutemme siunauksistamme? Kuinka me voimme ”käyttää viisaasti jokaista Herran meille antamaa siunausta”?

Nöyrät ymmärtävät riippuvuutensa Herrasta

Presidentti Young puhui siitä, että meidän on tarpeen tulla lasten kaltaisiksi ”voidaksemme vastaanottaa evankeliumin hengen ensimmäiset valonsäteet”, ja hän sanoi, että sitten henkilö voi kasvaa tiedossa ja viisaudessa. Mitä osoituksia olette nähneet itsessänne tai toisissa siitä, että tämä on totta? Mitä sellaisia ominaisuuksia lapsilla on, jotka voivat ohjata vanhempia tulemaan nöyriksi?
Presidentti Young opetti: ”Me olemme vain sitä, miksi Herra meidät tekee.” Kuinka me voimme tietää, mitä Herra haluaa meistä tehdä? Kuinka se, että olemme nöyriä, antaa Herralle mahdollisuuden opastaa meitä? (Ks. myös Moosia 3:19.) Kuinka Herra on opastanut teitä teidän elämässänne ja auttanut teitä tulemaan paremmiksi ihmisiksi?
Presidentti Young sanoi: ”Ihmisen, jolla ei suhteellisesti ajateltuna ole voimakkaita intohimoja voitettavanaan, pitäisi jatkuvasti kulkea nöyryyden laaksossa sen sijaan että hän kerskailisi siitä, että on veljeään vanhurskaampi.” Kuinka se, että vertaamme vahvoja puoliamme toisten heikkouksiin, voi johtaa ylpeyteen? Mitä siunauksia nöyrät saavat? (Ks. myös Et. 12:27.)

Rehelliset ovat uskollisia itselleen, muille ja Herralle

Kuinka enkelit voivat olla esimerkkeinä siitä, miten ihmisten pitäisi elää perheissään ja yhteiskunnassaan?
Presidentti Young sanoi, että rehellisten ihmisten yhteiskunnassa kukaan ei kärsi puutetta ja kaikilla on riittämiin. Miksi näin on? Kuinka epärehellisyys vaikuttaa yhteiskuntaamme? Millä tavalla rehellisyys on hyödyksi yhteiskunnallemme?
Kuinka me voimme opettaa lapsiamme olemaan rehellisiä? Miksi on tärkeää olla rehellinen elämämme kaikissa tilanteissa?
Miksi rehellisenä oleminen on presidentti Youngin mukaan ”tuhat kertaa helpompaa kuin petoksen harjoittaminen” ja ”maailman helpoin tie”?