Lepopäivän pyhittäminen ja sakramentti

Eräänä päivänä Suolajärven laaksoon saapumisen jälkeen presidentti Brigham Young puhui lyhyesti pioneerileirille lepopäivän pyhittämisestä. Kun heillä oli erämaa kesytettävänä, vilja kylvettävänä ja muita kiireisiä, ajankohtaisia töitä, hän ”sanoi veljille – – heidän ei pitänyt työskennellä sunnuntaina, että [jos he tekisivät niin], he menettäisivät viisinkertaisen määrän siihen verrattuna, mitä he hyötyisivät siitä, ja heidän ei pitänyt metsästää tai kalastaa sinä päivänä.” Hän huomautti, että ”tällä paikalla tai mihin hyvänsä pysähtyisimmekin pidettäisiin kokous jokaisena lepopäivänä” (WWJ, 25. heinäkuuta 1847). Presidentti Young kehotti jatkuvasti pyhiä pyhittämään lepopäivän ”jotta me muistaisimme Jumalamme ja pyhän uskontomme” (DBY, s. 165).

Brigham Youngin opetuksia

Lepopäivän pyhittäminen tuo ajallisia ja hengellisiä siunauksia

Ottakaa tämä kirja (Opin ja Liittojen Kirja), niin voitte lukea tästä, että pyhien on kokoonnuttava yhteen sapatinpäivänä [ks. LK 59:9–16]. – – Herran antamien ilmoitusten kautta tätä myöhempien aikojen pyhiksi sanottua kansaa vaaditaan kokoontumaan yhteen tänä päivänä. Tässä käskyssä meitä vaaditaan tulemaan yhteen ja tekemään parannus synneistämme ja tunnustamaan syntimme ja nauttimaan [sakramentti] Herramme ja Vapahtajamme kuoleman ja kärsimysten muistoksi. (DBY, s. 164)

Kun ihmiset kokoontuvat jumalanpalvelukseen, heidän tulisi jättää maalliset huolensa sinne, minne ne kuuluvat. Silloin heidän mielensä ovat soveliaassa vireessä kumartaen rukoilemaan Herraa, huutamaan Hänen puoleensa Jeesuksen nimessä ja saamaan Hänen Pyhä Henkensä, jotta he voivat kuulla ja ymmärtää iankaikkisia ja tietää, kuinka he voivat tajuta Jumalamme huolenpitoa. Tämä on aika, jolloin heidän mielensä voi avautua näkemään Jumalan näkymättömiä asioita, jotka Hän ilmoittaa Henkensä kautta. (DBY, s. 167)

Kun me kokoonnumme tänne palvelemaan Jumalaa, jokaisen tulisi olla hiljaa. Muistakaa tämä ja yrittäkää olla täysin hiljaa, älkääkä kuiskailko, puhuko tai kolistelko jaloillanne. (DBY, s. 167–168)

Kun me jätämme peltomme sikseen vähäksi aikaa kokoontuaksemme yhteen palvelemaan Jumalaamme, voin vakuuttaa teille, että satomme on oleva parempi kuin jos olisimme viettäneet kaiken aikamme pelloillamme. Me saatamme kastella ja istuttaa, kylvää ja uurastaa, mutta me emme saa koskaan unohtaa, että Jumala on se, joka antaa kasvun. Ja kun kokoonnumme yhteen, meidän terveytemme ja henkemme on parempi, me näytämme paremmilta ja tämän maailman hyvää karttuu ympärillemme enemmän, ja me osaamme paremmin iloita siitä. (DBY, s. 167)

Meidän tulee pyhittää [lepopäivä] oman ajallisen ja hengellisen hyvinvointimme takia. Kun näemme maanviljelijän, jolla on niin kiire, että hänen on korjattava satoaan, tehtävä heinänsä, rakennettava aitaansa tai koottava karjaansa lepopäivänä, niin minä puolestani pidän häntä vähäuskoisena. Hän on jossakin määrin menettänyt uskonsa henkeä. Kuusi päivää työtä riittää meille [ks. 2. Moos. 20:9–11], ja jos haluamme leikkiä, leikkikäämme noina kuutena päivänä. Jos haluamme mennä huviretkille, käyttäkäämme siihen yksi kuudesta päivästä, mutta seitsemäntenä päivänä tulkaamme jumalanpalveluspaikkaan. (DBY, s. 165)

Sen sijaan, että sallimme työmme täyttää sapatinpäivän – – meidän tulee tehdä niin vähän kuin mahdollista. Jos on välttämätöntä valmistaa ruokaa, tehkää se, mutta parempi olisi, jos tultaisiin toimeen ilman sitäkin. Mitä tulee lepopäivän pyhittämiseen Mooseksen lain mukaan, niin en todellakaan tee sitä, sillä se olisi melkeinpä ylivoimaista minulle. Uuden liitonkin aikana meidän on kuitenkin muistettava säilyttää yksi päivä viikossa pyhänä, levon päivänä, Herran levon ja pyhien levon muistoksi, sekä myös ajalliseksi hyödyksemme, sillä se on säädetty nimenomaan ihmisen avuksi. Tässä kirjassa (Raamatussa) on kirjoitettuna, että sapatti on tehty ihmistä varten. Se on hänelle siunaus. Sinä päivänä tulee tehdä niin vähän työtä kuin mahdollista. Se tulee erottaa lepopäiväksi, päiväksi, jolloin ilmoituksen mukaan kokoonnutaan yhteen määräpaikkaan [ks. LK 59:10–12] ja jolloin me tunnustamme syntimme, tuomme kymmenyksemme ja uhrilahjamme ja tulemme Herran eteen. (DBY, s. 164)

Muistakaa veljeni, että ne, jotka menevät luistelemaan, ajelulle tai huviretkille sapatinpäivänä – ja tällaista harjoitetaan paljon – ovat uskossaan heikkoja. Asteittain, vähitellen ja vähän kerrassaan heidän uskontonsa henki vuotaa heidän sydämestään ja heidän mielestään, ja ennen pitkää he alkavat nähdä vikoja veljissään, vikoja kirkon opeissa, vikoja organisaatiossa, ja lopulta he jättävät Jumalan valtakunnan ja kulkevat tuhoon. Toivon todella, että muistatte tämän ja kerrotte siitä lähimmäisillenne. (DBY, s. 165)

Olimmepa köyhiä tai rikkaita, jos lyömme laimin rukouksemme ja sakramenttikokouksemme, niin me lyömme laimin Herran Hengen, ja pimeyden henki tulee yllemme. (DBY, s. 170)

Meidän on välttämätöntä kokoontua tänne sapatinpäivästä toiseen, ja kokoontua seurakunnan kokouksiin – – opettamaan, puhumaan, rukoilemaan, laulamaan ja kehottamaan. Minkä vuoksi? Jotta muistaisimme Jumalamme ja pyhän uskontomme. Onko tämä tapa tarpeen? On, koska me olemme niin taipuvaiset unohtamaan, niin alttiit kulkemaan harhaan, että on tarpeen iskostaa evankeliumia korviimme niinkin usein kuin kerran, kahdesti tai kolmasti viikossa, tai katso, me käännymme jälleen epäjumaliimme. (DBY, s. 165)

Herra on istuttanut sisimpäämme jumalallisuutta, ja tätä jumalallista kuolematonta henkeä on ravittava. Soveltuuko maallinen ruoka tähän tarkoitukseen? Ei, se pitää vain tämän ruumiin hengissä niin kauan kuin henki pysyy siinä, ja tämä suo meille tilaisuuden tehdä hyvää. Meissä oleva jumalallinen henki tarvitsee ravintonsa samasta lähteestä, josta se itse on peräisin. Se ei ole maasta, maallinen, vaan taivaasta. Ainoastaan iankaikkisen elämän, Jumalan ja jumalisuuden periaatteet ravitsevat ihmisen kuolematonta olemusta ja antavat sille todellisen tyydytyksen. (DBY, s. 165)

Jos tulemme tänne tabernaakkeliin palvellaksemme Jumalaa ja tehdäksemme Hänen tahtonsa yhtenä päivänä viikossa ja jos koko muun ajan noudatamme omia mielihalujamme ja teemme oman tahtomme, niin se on mieletöntä, se on hyödytöntä ja Jumalan palvelemisen täysi irvikuva. Meidän tulisi tehdä Jumalan tahto ja käyttää kaikki aikamme Hänen tarkoitustensa toteuttamiseen, olimmepa sitten tässä tabernaakkelissa tai muualla. (DBY, s. 166)

Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja lauantai on käytettävä Jumalan kunniaksi siinä kuin sunnuntaikin, muutoin emme saavuta sitä tavoitetta, jota kohti me pyrimme [ks. LK 59:11]. (DBY, s. 166)

Me kokoonnumme yhteen vahvistamaan ja vahvistumaan

Voimme tänään [sapattina] kokoontua yhteen puhumaan toisillemme, vahvistamaan toisiamme ja tekemään hyvää toisillemme. (DBY, s. 167)

Kun meillä on tilaisuus puhua toisillemme, puhukaamme lohdun ja huojennuksen sanoja. Kun pyhyyden ja puhtauden Henki vaikuttaa teissä, antakaa valonne loistaa; mutta jos Saatana koettelee, kiusaa ja rusikoi teitä, niin pitäkää ajatuksenne ominanne, pitäkää suunne kiinni, sillä puhuminen kantaa hedelmää, joko hyvän- tai pahanlaatuista. (DBY, s. 166)

Kun joku aloittaa tai päättää kokouksen rukouksella, ei kenelläkään seurakunnan jäsenellä, miehellä, naisella ja lapsella, joka tunnustaa olevansa pyhä, pitäisi olla sydämessään tai huulillaan mitään muuta halua tai muita sanoja kuin se, mitä koko seurakunnan puolesta puhuva esittää. (DBY, s. 170)

Jos teistä tuntuu, ettei kokouksissanne ole eloa, kuten joskus kuulen veljien sanovan, niin silloin teidän velvollisuutenanne on mennä ja luoda eloa tähän kokoukseen ja tehdä oma osanne, jotta Jumalan Henki ja voima olisi voimakkaammin läsnä paikkakuntanne kokouksissa. (DBY, s. 170)

Otan vapauden ehdottaa niille veljille, jotka puhuvat tälle kuulijakunnalle, että saarnojemme tulisi olla lyhyitä, ja elleivät ne ole täynnä henkeä ja elämää, ne olkoot vieläkin lyhyempiä, sillä meillä ei ole aikaa tässä konferenssissa sallia kaikkien niiden vanhinten, jotka puhuvat, saarnata pitkiä saarnoja, vaan meillä on aikaa sanoa muutama sana todistaaksemme, esittää muutama neuvon sana pyhien rohkaisemiseksi ja heikkojen vahvistamiseksi ja pyrkiä vahvistamaan niitä, jotka horjuvat, ja siten edistää Jumalan valtakuntaa. (DBY, s. 167)

Veljet ja sisaret, pyydän teiltä yhtä asiaa. Kun te puhutte, puhukaa niin, että voimme kuulla ja ymmärtää teitä. – – Ellei teillä ole mitään sanottavaa, ottakaa vaarin neuvostani ja pysykää paikallanne. Jos teillä on jotakin sanottavana, sanokaa se, ja kun olette sanottavanne sanoneet, lopettakaa. Antakaa iankaikkisen elämän periaatteiden hallita ja hillitä tunteitanne, niin kuin Jumalan lasten tulee, ja iloitkaa totuudessa ja vanhurskaudessa. (DBY, s. 167)

Suurin toiveeni Isäni ja Jumalani edessä on voida puhua siten, että puheeni on Hänelle otollista ja hyödyksi niille, jotka minua kuulevat. (DBY, s. 168)

Kun olen koettanut puhua seurakunnalle – – pyydän Jumalaa, taivaallista Isääni, Jeesuksen Kristuksen nimessä antamaan minulle Henkeään, ja antamaan sydämeeni se, mitä Hän haluaa minun puhuvan. (DBY, s. 168)

Tarvitsen seurakunnan tarkkaavaisuutta ja niiden uskoa, joilla uskoa on. Tarvitsen Jumalan viisautta ja Hänen Henkeään sydämessäni, jotta voisin puhua ihmisille rakennukseksi. Vaikka olen puhunut julkisesti kolmenkym- menenseitsemän vuoden ajan, olen harvoin noussut kuulijoiden eteen tuntematta lapsenkaltaista arkuutta, enkä tiedä kasvanko siitä koskaan irti, vaikka eläisin Metuselahin ikään. Tähän on olemassa syitä, jotka ymmärrän. Katsoessani älyllisten olentojen kasvoihin katson sen Jumalan kuvaa, jota palvelen. Ei ole olemassa ketään, jonka sisimmässä ei olisi osa jumalallisuutta, ja vaikka meidät on puettu ruumiiseen, joka on Jumalamme kuva, niin silti tämä kuolevainen hätkähtää sen jumalallisuuden edessä, jonka olemme perineet Isältämme. Tämä on arkuuteni syynä. (DBY, s. 168)

Kun joku puhuu seurakunnalle eikä kykene sanomaan muuta kuin puolen tusinaa virkettä ja nekin kömpelösti muodostettuina, mutta hänen sydämensä on puhdas Jumalan edessä, niin nuo harvat vajavaiset virkkeet ovat enemmän arvoisia kuin suurinkin kaunopuheisuus ilman Herran Henkeä, ja niiden todellinen merkitys on suurempi Jumalan, enkeleiden ja kaikkien hyvien ihmisten edessä. Vaikka ihmisen sanat rukoillessa ovat harvat ja kömpelösti esitetyt, mutta hänen sydämensä on puhdas Jumalan edessä, niin tämä rukous on enemmän arvoinen kuin Ciceron [1. vuosisadalla j. Kr. elänyt roomalainen puhuja] kaunopuheisuus. Mitä Herra, meidän kaikkien Isä, välittää ilmaisumuodostamme? Yksinkertaisesta, rehellisestä sydämestä on enemmän hyötyä Herran edessä kuin kaikesta ihmisten aikaansaamasta loistosta, ylpeydestä, prameudesta ja kaunopuheisuudesta. Kun Hän katsoo sydämeen, joka on täynnä vilpittömyyttä, aitoutta ja lapsenkaltaista yksinkertaisuutta, Hän näkee alati kestävän periaatteen – ”Tuo on minun oman valtakuntani henki, se henki, jonka olen antanut lapsilleni.” (DBY, s. 169)

Uskon, että velvollisuutemme on jäljitellä kaikkea sitä, mikä on hyvää, rakastettavaa, arvokasta ja kiitettävää. Meidän tulisi jäljitellä parhaita puhujia ja pyrkiä välittämään ajatuksemme toisillemme parhaalla ja oivallisimmalla kielellä, varsinkin esittäessämme ihmisille rauhan evankeliumin suuria totuuksia. Käytän yleensä aina parasta kieltä, mitä taidan. (DBY, s. 169)

Uskon [kuitenkin] – – että vaikka hallitsisin kielen yhtä hyvin kuin oppineet konsanaan, henkeni kokisi suurempaa iloa lapsenkaltaisesta keskustelusta, joka käydään yksinkertaisella kielellä, kuin mitä oppineimmasta käytössä olevasta kirjallisesta tyylistä. Yksinkertainen, selkeä ajatusten ilmaisutapa on minulle mieluisin. (DBY, s. 169)

Paastopäivä on annettu puutteenalaisten avuksi ja vahvistamaan todistuksia

Te tiedätte, että kunkin kuukauden ensimmäisenä torstaina [nykyään ensimmäisenä sunnuntaina] meillä on paastopäivä. Kuinka monet täällä olevista ovat selvillä tämän päivän alkuperästä? Ennen kymmenysten maksua köyhiä autettiin lahjoitusten turvin. He tulivat Josephin luokse Kirtlandissa ja pyysivät apua, ja hän sanoi, että pitäisi olla paastopäivä, mistä tehtiin päätös. Päivä oli määrä pitää kerran kuussa niin kuin nytkin, ja kaikki se, mitä ihmiset sinä päivänä olisivat syöneet – jauhoja, lihaa tai voita tai hedelmiä tai mitä tahansa muuta – oli määrä tuoda paastokokoukseen ja antaa tähän tarkoitukseen valitun henkilön haltuun, jotta hän huolehtisi saaduista ruokatavaroista ja jakaisi ne köyhille. (DBY, s. 169)

Paastokokouksissamme pyhät kokoontuvat ilmaisemaan tunteensa ja vahvistamaan toisiaan uskossa pyhään evankeliumiin. (DBY, s. 169)

Ettekö saa niin runsaasti älyn henkeä, tiedon henkeä ja Pyhän Hengen lohduttavaa vaikutusta, että se saisi ihmiset nousemaan ja todistamaan siitä, mikä on Jumalasta ja minkä he tietävät, siitä, mitä he ovat itse kokeneet? Eikö se tuo elävästi mieleenne Herran hyvyyden siinä, että Hän on ilmoittanut teille evankeliumin totuudet? Eikö tämä vahvista uskoanne, anna teille lisää luottamusta ja todista teille, että olette Jumalan lapsi? Kyllä varmasti. Kun siis joku todistaa siitä, mikä on Jumalasta, niin se vahvistaa hänen veljiään aivan kuten entisaikoina, jolloin ihmiset noudattivat kehotusta: ”Puhukaa usein toisillenne”, ”vahvista veljiä” ja niin edelleen. (DBY, s. 170)

Nauttimalla sakramentin me muistamme Vapahtajaa ja uudistamme liittomme taivaallisen Isämme kanssa

Sanon veljille ja sisarille Herran nimessä, että velvollisuutemme on noudattaa Jumalan huoneen toimituksia ja varsinkin sapatinpäivänä ottaa osaa Herran ehtoollisen sakramenttiin. Sitä vaatii meiltä meidän Isämme taivaassa, uskonnon henki ja liittomme Jumalan ja toistemme kanssa. Sen jälkeen osallistukaa seurakunnan kokouksiin ja koommin kokouksiin. (DBY, s. 171)

[Sakramentti] toimituksessa, johon me täällä – – otamme osaa, me osoitamme Isälle, että me muistamme Jeesuksen Kristuksen, vanhimman veljemme. Me todistamme Hänelle, että me olemme halukkaat ottamaan Hänen nimensä päällemme. Kun teemme tämän, haluan, että mielet ovat täällä yhtä hyvin kuin ruumiitkin. Haluan tänne koko ihmisen, kun tulette kokoukseen. (DBY, s. 171)

Kehotan veljiäni ja sisariani ottamaan osaa tähän toimitukseen joka sapatinpäivä, kun [te] kokoon[nutte] yhteen. – – Minä pyydän teitä hartaasti, veljeni ja sisareni, miettimään syvästi tätä toimitusta ja kääntymään kaikesta sydämestänne Herran puoleen, jotta kuuliaisuudessa tätä toimitusta kohtaan saisitte luvatut siunaukset. Opettakaa lapsianne ottamaan osaa tähän; teroittakaa heidän mieleensä sen välttämättömyyttä. Tämän toimituksen noudattaminen on pelastuksemme kannalta yhtä välttämätön kuin mikä tahansa muu toimitus tai käsky, joka on asetettu tai annettu sitä varten, että ihmiset tulisivat pyhitetyiksi, että Jeesus siunaisi heitä ja antaisi heille Henkensä ja ohjaisi ja johtaisi heitä, niin että he voisivat varmistaa itselleen iankaikkisen elämän. Tähdentäkää lastenne mieleen tämän tärkeän toimituksen pyhyyttä. (DBY, s. 171–172)

Me [nautimme sakramentin] Vapahtajamme kuoleman muistoksi; Hänen opetuslapsiltaan vaaditaan sitä siihen asti, kun Hän tulee takaisin, olkoonpa siihen miten pitkä aika tahansa. Riippumatta siitä, kuinka monet sukupolvet tulevat ja menevät, Häneen uskovien on määrä syödä leipää ja juoda viiniä [tai nykyään vettä] Hänen kuolemansa ja kärsimystensä muistoksi, kunnes Hän tulee takaisin. Miksi heitä vaaditaan tekemään näin? Jotta he todistaisivat Isälle, Jeesukselle ja enkeleille, että he uskovat Jeesukseen ja haluavat uudestisyntyneinä seurata Häntä, pitää Hänen käskynsä, rakentaa Hänen valtakuntaansa, kunnioittaa Hänen nimeään ja palvella Häntä kokosydämi- sesti ja jotta he olisivat kelvolliset syömään ja juomaan Hänen kanssaan Hänen Isänsä valtakunnassa. Tästä syystä myöhempien aikojen pyhät ottavat osaa Herran ehtoollisen toimitukseen. (DBY, s. 172)

Millä tavalla me hyödymme tästä toimituksesta? Hyöty on kuuliaisuudessa Herran käskyjä kohtaan. Kun me tottelemme taivaallisen Isämme käskyjä ja jos meillä on oikea käsitys Jumalan huoneen toimituksista, niin me saamme kaikki ne siunaukset, jotka ovat riippuvaiset kuuliaisuudesta Hänen käskyjään kohtaan. (DBY, s. 172)

Yksi suurimmista siunauksista, mitä voimme saada osaksemme, on tulla Herran eteen, enkelien eteen ja toistemme eteen todistaaksemme, että me muistamme, että Herra Jeesus Kristus on kuollut meidän puolestamme. Tämä todistaa Isälle, että me muistamme liittomme, että me rakastamme Hänen evankeliumiaan, että me rakastamme Hänen käskyjensä pitämistä ja Herran Jeesuksen nimen kunnioittamista maan päällä. (DBY, s. 172)

Opiskeluehdotuksia

Lepopäivän pyhittäminen tuo ajallisia ja hengellisiä siunauksia

Mitä Herra vaatii pitääksemme lepopäivän pyhänä? Mitä etua on siitä, että pidämme lepopäivän pyhänä? (Ks. myös LK 59:9–16.)
Presidentti Young sanoi: ”Meidän on välttämätöntä kokoontua – – kokouksiin.” Mitä hän käski meidän tehdä, kun me kokoonnumme jumalanpalvelukseen? Mikä voi viedä meidän huomiomme niin, että se estää meitä kokoontumasta palvelemaan Jumalaa sapattina?
Mitä presidentti Youngin mukaan tapahtuu ”vähän kerrassaan”, kun me emme ole kuuliaisia käskylle pyhittää lepopäivä? Millaisia kysymyksiä me presidentti Youngin sanojen perusteella voisimme esittää itsellemme päätelläksemme, ovatko tietyt lepopäivän toimet asianmukaisia? (Esimerkiksi: Onko tekemisemme hengelliseksi hyvinvoinniksemme? Vahvistaako se uskoamme? Auttaako se suomaan siunauksia muille?)
Miksi meidän pitäisi palvella Herraa joka päivä eikä vain sapattina? (Ks. myös LK 59:11.) Kuinka viikolla suoritettu Jumalan palveleminen mahtaa olla samankaltaista tai erilaista kuin sunnuntaina suoritettu Jumalan palveleminen? Kuinka me voimme viettää jokaisen päivän ”Jumalan kunniaksi”?

Me kokoonnumme yhteen vahvistamaan ja vahvistumaan

Miksi on tärkeää, että me kokoonnumme yhteen palvelemaan Jumalaa sapattina? Minkä pitäisi olla meidän aikomuksenamme, kun me tervehdimme toisiamme, puhumme tai opetamme sunnuntain kokouk- sissamme? (Ks. myös LK 43:8–9.) Kuinka kanssakäymisenne toisten myöhempien aikojen pyhien kanssa auttaa teitä?
Millaisia ohjeita presidentti Young antoi niille, joita on pyydetty puhumaan kirkon kokouksissa? Miksi Pyhän Hengen vaikutus on kaunopuheisuutta tärkeämpää? Mitä presidentti Young odotti kuulijoilta? Kuinka me voimme oikealla tavalla ”luoda eloa” kokouksiimme? (Ks. myös LK 50:21–24.)

Paastopäivä on annettu puutteenalaisten avuksi ja vahvistamaan todistuksia

Miksi paastopäivä presidentti Youngin mukaan asetettiin?
Millainen vaikutus runsaan paastouhrin antamisella on antajaan?
Paastosunnuntaisin meillä on tilaisuus lausua todistuksemme toisillemme. Mitä todistuksen lausuminen tarkoittaa? Miksi meidän on niin tärkeää lausua todistuksemme ja kuulla toisten tekevän samoin? Kuinka me voimme vaikuttaa toisiin todistaessamme siitä, mikä on Jumalan? Kuinka se vaikuttaa meihin? Kuinka toisten todistukset ovat vahvistaneet teidän uskoanne?

Nauttimalla sakramentin me muistamme Vapahtajaa ja uudistamme liittomme taivaallisen Isämme kanssa

Merkityksellisintä, mitä teemme sunnuntain kokouksissa, on sakramentin nauttiminen. Miksi Herra vaatii, että me osallistumme sakramenttiin keskittyneinä? (Ks. myös LK 27:2.)
Mitä me lupaamme nauttiessamme sakramentin? (Ks. sakramenttiru- koukset kohdissa LK 20:75–79 tai Moro. 4, 5.) Mitä Kristuksen nimen päällemme ottaminen tarkoittaa? Mitä Herra lupaa niille, jotka nauttivat sakramentin vilpittömästi? Kuinka me voimme saada nämä luvatut siunaukset?
Kuinka sakramentin nauttiminen vahvistaa omistautumistamme Vapahtajalle kaikkina viikonpäivinä? (Ks. myös LK 59:9–12.)

Jesus instituting sacrament — Sakramentti on välttämätön toimitus ”todista[aksemme] Isälle, Jeesukselle ja enkeleille, että [me uskomme] Jeesukseen ja halua[mme] uudestisyntyneinä seurata Häntä – – kokosydämisesti” (*DBY*, s. 171).

13th Ward Relief Society Presidency in 1875 — Salt Lake Cityn 13. seurakunnan Apuyhdistyksen johtaja Rachel Ridgeway Grant (edessä keskellä) ja hänen neuvonantajansa ja sihteerinsä vuonna 1875. Apuyhdistys on siunannut sisaria kaikkialla maailmassa opettamalla heitä noudattamaan kaikkia Jumalan käskyjä.