Alttius ja aulius uskoa
Päivittäinen evankeliumin mukainen elämä pehmittää sydämen, mitä tarvitaan alttiuteen ja auliuteen uskoa Jumalan sanaa.
Viime kuukausina olen yhä uudelleen tuntenut vetoa pyhien kirjoitusten kohtaan, joka on Helamanin kirjan 6. luvussa. ”Ja näin me näemme, että Herra alkoi vuodattaa Henkeään lamanilaisille, koska he alttiisti ja auliisti uskoivat hänen sanoihinsa” (jae 36).
Kun luin tämän kohdan tutkiessani itsekseni pyhiä kirjoituksia, se kosketti syvästi sydäntäni ja sai minut pohtimaan sitä useamman viikon ajan. Aloin kysellä, olinko minä altis uskomaan Jumalan sanaa. Ja miksi nämä lamanilaiskäännynnäiset olivat alttiita uskomaan? Mitä sellaista tapahtui, mikä sai täynnä vihaa ja epäuskoa olevan kansan uskomaan alttiisti ja auliisti Jumalan sanaan (ks. 4. Nefi 39)?
Saamme tietää syyn tähän muutokseen mitä merkittävimmän vuoden aikana. Tuomarien hallituskauden 62. vuonna Sarahemlassa kääntyi 8 000 lamanilaista, sillä Nefi ja Lehi opettivat heitä voimalla ja valtuudella, ja heille annettiin se, mitä heidän tuli opettaa (ks. Hel. 5:18–19). Vielä kolmesataa kääntyi ihmeellisen kokemuksensa ansiosta, jossa he kuulivat äänen, joka tunkeutui aivan sieluun asti (ks. Hel. 5:30). Nämä 300 olivat lähteneet tappamaan Nefiä ja Lehiä, jotka istuivat vankilassa, mutta nämä 300 huomasivat kääntyvänsä Jumalan puoleen, kun Amminadab, entinen nefiläinen toisinajattelija, muisti ja tiesi, että heidän olisi rukoiltava, kunnes he saisivat uskon Kristukseen (ks. Hel. 5:35–41). Vielä monia lamanilaisia kääntyi noiden kolmensadan todistuksen ansiosta, kun he opettivat kansaa julistaen sitä, mitä he olivat nähneet ja kuulleet (ks. Hel. 5:49–50).
Selonteko 62. vuodesta päättyi tähän lausumaan: ”Tämä kaikki oli tapahtunut, ja lamanilaisista, suurimmasta osasta heistä, oli tullut vanhurskas kansa” (Hel. 6:1).
Näiden lamanilaisten kääntymys oli niin syvä, että se johti heidät luopumaan vihastaan nefiläisiä kohtaan ja laskemaan aseensa (ks. Hel. 5:51). He olivat lujia ja vakaita uskossaan (ks. Hel. 6:1), he pitivät käskyt ja vaelsivat vilpittömästi ja oikeamielisesti (ks. Hel. 6:34) sekä kehittyivät Jumalan tuntemisessa (ks. Hel. 6:34).
Kuitenkin minusta oli kaikkein vaikuttavinta se, kuinka alttiisti ja auliisti he uskoivat Jumalan sanaan. Tämä aulius ja alttius uskoa toi heille runsain määrin Hengen vuodatusta ja auttoi heitä kestämään uskossa loppuun asti (ks. Hel. 15:5–9).
Surullista kyllä, samoihin aikoihin suurimmasta osasta nefiläisiä tuli ”paatuneita ja katumattomia ja perin jumalattomia” (Hel. 6:2; ks. myös jakeet 31–34). Nefiläisille tapahtui päinvastaista kuin mitä lamanilaiset saivat kokea. Heidän sydämensä paatumus johti siihen, että Henki vetäytyi pois (ks. Hel. 6:35–36), kun taas lamanilaisten sydämen alttius johti Hengen vuodattamiseen.
Kun pohdin sitä, mikä aiheutti tämän valtavan muutoksen näiden lamanilaisten sydämessä, tajusin, että tämä alttius ja aulius uskoa Jumalan sanaan tulee sydämen lempeydestä. Se tulee siitä, että on sydän, joka on herkkä kuuntelemaan Pyhää Henkeä. Se tulee siitä, että on sydän, joka osaa rakastaa. Se tulee siitä, että on sydän, joka haluaa solmia ja pitää pyhiä liittoja. Se tulee lempeästä sydämestä, joka voi tuntea Kristuksen sovitustyön voiman.
Tämä alttius uskoa tulee muiden sellaisten esimerkistä, kuten Nefin ja Lehin, joiden sydän ei ole paatunut ja jotka osoittavat tätä alttiutta uskoa. Heidän isänsä Helaman antoi heille nimet Nefi ja Lehi muistuttamaan heitä heidän isiensä uskosta (ks. Hel. 5:6). Samalla tavoin monilla meistä on omassa nimessämme uskon perintö esivanhemmilta, joilla oli aulis sydän ja jotka olivat alttiita uskomaan Jumalan sanaa. Jotkut heistä olivat kuin isoisäni isoisä Ephraim K. Hanks, joka kuultuaan vanhemman veljensä ”lähteneen mormonien matkaan” päätti vakaasti hakea hänet takaisin kotiin. Kuten odottaa saattaa, Ephraim muutti Nauvooseen ja hänet kastettiin pian sen jälkeen kun hän oli kuullut veljensä todistavan Joseph Smithistä ja palautetusta evankeliumista. (Ks. Richard K. Hanks,”Eph Hanks, Pioneer Scout”, pro gradu -tutkielma, Brigham Youngin yliopisto, 1973, s. 18–21.)
Meitä on siunattu toisillakin pyhissä kirjoituksissa mainituilla, jotka opettavat meille, kuinka voimme saada alttiuden ja auliuden uskoa. Yhtenä esimerkkinä on Lehin poika Nefi. Ensimmäinen asia, mitä hän teki kuultuaan isänsä opettavan Jerusalemin tuhoutumisesta, oli se, että hän huusi Herran puoleen, kunnes hänen sydämensä pehmittyi ja hän uskoi kaikki isänsä puhumat sanat (ks. 1. Nefi 2:16). Herra puhui suoraan Nefille sanoen: ”Siunattu olet sinä, Nefi, uskosi tähden, sillä sinä olet etsinyt minua uutterasti, nöyrin sydämin” (1. Nefi 2:19). Nefi opettaa, kuinka tärkeää on halu ja uutteruus käskyjen pitämisessä ja Jumalan puoleen kääntymisessä, jotta voi saada kyvyn sanoa helposti: ”Minä menen ja teen sen” (1. Nefi 3:7).
Enokselta opimme, kuinka tärkeää on antaa Jumalan sanojen painua syvälle sydämeen, kunnes meillä on totuuden nälkä (ks. En. 3–4). Alttius uskoa tulee, kun Jumalan sana on kirjoitettu sydämeemme (ks. Jer. 31:33; 2. Kor. 3:3).
Lamonin isän esimerkistä opimme, kuinka tärkeä on altis sydän, jolla on halu muuttua. Lamonin isä oli halukas luovuttamaan puolet valtakunnastaan Ammonille vastineeksi hengestään (ks. Alma 20:21–23). Sen jälkeen kun Ammon pyysi vain, että kuningas antaisi Lamonin palvella Jumalaa haluamallaan tavalla omassa valtakunnassaan, Ammonin sanojen jalomielisyys ja suuruus saivat kuninkaan levottomaksi mieleltään ja sydämeltään (ks. Alma 20:24; 22:3). Kun Aaron saapui opettamaan kuningasta, tämän sydän oli muuttunut ja hänellä oli alttius uskoa, kuten hän sanoi Aaronille: ”Katso, minä uskon” (Alma 22:7). Sitten hän ilmaisi halunsa jättää kaiken, mitä omisti, luopua jopa kuninkuudestaan, saadakseen Herran ilon (ks. Alma 22:15). Rukoillessaan ensimmäisen kerran hän tarjosi sitä, mitä taivaallinen Isä halusi, sanoessaan: ”Minä luovun kaikista synneistäni tunteakseni sinut” (Alma 22:18). Alttius ja aulius uskoa Jumalan sanaa tulee parannuksesta ja kuuliaisuudesta.
Kun tarkastelemme omaa elämäämme, nousee esiin kausia, jolloin meidän oli helpompi uskoa Jumalan sanaa. Sellaiset merkittävän muutoksen ajat, kuten avioliiton solmiminen tai lapsen syntymä, uuden tehtävän tai lähetystyön tarjoama keskittynyt palvelutyö, ajat nuoruudessamme hienon piispan, hienojen nuorten johtajien tai seminaarinopettajien seurassa, koetusten ajat sekä kasvun ajat oppiessamme ensi kertaa evankeliumia – ne kaikki ovat aikoja, jolloin meillä on alttius uskoa. Ehkä kaikkein merkittävin aika on lapsuus. Lapsena minusta oli helppo uskoa Jumalan sanaa, jota uskolliset vanhemmat ja isovanhemmat opettivat minulle. Ei ole ihme, että meitä kehotetaan tulemaan pienten lasten kaltaisiksi periäksemme iankaikkisen elämän (ks. 3. Nefi 11:38). Ei ole ihme, että meitä opetetaan kasvattamaan lapsemme ”valossa ja totuudessa” (OL 93:40).
Jos olette sellaisia kuin minä, huomaatte, että alttiutta ja auliutta uskoa eivät todellisuudessa aiheuttaneet olosuhteet vaan sitoumus elää evankeliumin mukaan noina aikoina elämässä. Noina aikoina olitte useammin polvillanne ja uppoutuneena pyhiin kirjoituksiin. Teistä oli helpompaa kokoontua perheiltaan ja perherukoukseen. Teistä oli helppoa olla kirkossa ja palvella Jumalaa temppelissä. Teistä oli helpompaa maksaa kymmenykset ja paastouhrit. Tosiaankin, päivittäinen evankeliumin mukainen elämä pehmittää sydämen, mitä tarvitaan alttiuteen ja auliuteen uskoa Jumalan sanaa.
Todistan, että profeettamme ja apostoleiden opetukset tässä konferenssissa johtavat alttiuteen ja auliuteen uskoa Jumalan sanaan, mikäli niitä noudatetaan. Meitä on neuvottu palvelemaan Jumalaa temppelissä, vahvistamaan perheitä johdonmukaisesti perherukouksen, pyhien kirjoitusten tutkimisen ja perheillan avulla, palvelemaan uutterasti pappeudessa ja kirkon tehtävissä, maksamaan kymmenykset ja paastouhrit, uskomaan ja rukoilemaan johdatusta sekä elämään kelvollisina Pyhän Hengen kumppanuudelle.
Olemme usein kuin Naaman, syyrialainen spitaalinen, joka lähetettiin profeetan luokse Israeliin, jotta hän tulisi puhdistetuksi. Kun Elisa yksinkertaisesti lähetti sananviejän mukana ohjeen peseytyä seitsemän kertaa Jordanissa, Naaman lähti pois vihoissaan. Onneksi hänellä oli palvelija, joka sanoi: ”Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistautuaksesi vain peseydyttävä.” (2. Kun. 5:13.)
Todistan, että tämä alttius ja aulius uskoa tulee, kun teemme niitä vähäpätöisiltä tuntuvia asioita, joita meille on toistuvasti opetettu nuoruudestamme lähtien. Kuuliaisuus pehmittää sydämen ja suo alttiuden uskoa Jumalan sanaan. Todistan, että alttius uskoa saa aikaan Hengen vuodatuksen.
Osallistuessamme sakramenttikokoukseen joka viikko voimme testata, kuinka alttiita ja auliita olemme uskomaan. Tässä kokouksessa uudistamme liittomme ilmaisemalla halukkuutemme ottaa päällemme Kristuksen nimen, muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä (ks. OL 20:77). Kun istumme sakramenttikokouksessa, meille pitäisi olla helppoa tehdä näitä liittoja ja helppoa kuunnella ja oppia Pyhän Hengen avulla.
Kaipaan Herran Hengen vuodatusta päälleni, kun olen altis ja aulis uskomaan Hänen sanojaan. Olen tuntenut, että tämä pyhien kirjoitusten kohta on herättänyt minussa tunteen velvollisuudestani Jumalaa kohtaan, että minun tulee olla myöntyvä ja lempeä, sopuisa, täynnä kärsivällisyyttä, tarkka Jumalan käskyjen pitämisessä kaikkina aikoina, antaen aina kiitokset Jumalalle kaikesta, mitä ikinä saan (ks. Alma 7:22–23).
Olkaamme aina alttiita uskomaan Hänen sanaansa. Olkoon teille aina helppoa julistaa minun laillani, että Jeesus on Jumalan Poika. Hän on meidän Paimenemme, ja ne, jotka ovat alttiita ja auliita uskomaan, tulevat tuntemaan Hänen äänensä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.