Rakkaus ja laki

Vanhin Dallin H. Oaks

kahdentoista apostolin koorumista

Jumalan rakkaus ei syrjäytä Hänen lakejaan ja Hänen käskyjään, eikä Jumalan lakien ja käskyjen vaikutus vähennä Hänen rakkautensa päämäärää ja vaikutusta.

Olen saanut innoitusta puhua Jumalan rakkaudesta ja Jumalan käskyistä. Sanomani on, että Jumalan yleismaailmallinen ja täydellinen rakkaus ilmenee kaikissa Hänen evankeliumisuunnitelmansa siunauksissa, mukaan lukien sen tosiseikan, että Hänen parhaimmat siunauksensa on varattu niille, jotka tottelevat Hänen lakejaan.¹ Nämä ovat iankaikkisia periaatteita, joiden tulee opastaa vanhempia heidän rakastaessaan ja opettaessaan lapsiaan.

I

Aloitan neljällä esimerkillä, jotka valaisevat rakkauden ja lain välillä vallitsevaa kuolevaisen näkökulman epäselvyyttä.

Avoliitossa elävä nuori aikuinen sanoo sureville vanhemmilleen: ”Jos te todella rakastaisitte minua, te hyväksyisitte minut ja avopuolisoni aivan kuten te hyväksytte nekin lapsenne, jotka ovat naimisissa.”
Nuori reagoi vanhempiensa käskyihin tai painostukseen julistamalla: ”Jos te todella rakastaisitte minua, te ette pakottaisi minua.”

Näissä esimerkeissä käskyjä rikkova henkilö väittää, että vanhempien rakkauden tulisi ohittaa jumalallisen lain käskyt ja vanhempien opetukset.

Seuraavat kaksi esimerkkiä osoittavat kuolevaisen näkökulman epäselvyyttä Jumalan rakkauden vaikutuksesta.

Ihminen hylkää opin siitä, että avioparin tulee solmia avioliitto iankaikkisuudeksi voidakseen nauttia perhesuhteista tulevassa elämässä, julistaen: ”Jos Jumala todella rakastaisi meitä, en usko, että Hän erottaisi miehen ja vaimon tällä tavoin.”
Toinen ihminen sanoo, että se kärsimys, jonka Jumala sallii jonkun ihmisen tai jonkin rodun kannettavaksi, on tuhonnut hänen uskonsa, ja toteaa lopuksi: ”Jos olisi olemassa Jumala, joka rakastaa meitä, Hän ei antaisi tämän tapahtua.”

Nämä ihmiset eivät usko iankaikkisiin lakeihin, joiden he katsovat olevan vastoin heidän käsitystään Jumalan rakkauden vaikutuksesta. Näin asennoituvat ihmiset eivät ymmärrä Jumalan rakkauden luonnetta tai Hänen lakiensa ja käskyjensä tarkoitusta. Jumalan rakkaus ei syrjäytä Hänen lakejaan ja Hänen käskyjään, eikä Jumalan lakien ja käskyjen vaikutus vähennä Hänen rakkautensa päämäärää ja vaikutusta. Saman tulisi päteä myös vanhempien rakkauteen ja sääntöihin.

II

Ensiksi – ajatelkaa Jumalan rakkautta, jota presidentti Dieter F. Uchtdorf tänä aamuna niin merkityksellisesti kuvaili. ”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta?” apostoli Paavali kysyi. Ei tuska, ei vaino, ei vaara eikä miekka (ks. Room. 8:35). varma siitä”, hän päätteli, ”ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat – – eivätkä mitkään voimat, – – ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta” (jakeet 38–39).

Jumalan rakkauden rajattomasta voimasta ja täydellisyydestä ei ole mitään suurempaa todistetta kuin se, jonka apostoli Johannes julisti: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” (Joh. 3:16). Eräs toinen apostoli kirjoitti, että Jumala ”ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme” (Room. 8:32). Ajatelkaa, kuinka taivaallista Isäämme varmasti onkaan murehduttanut lähettää Poikansa kestämään käsittämätöntä kärsimystä meidän syntiemme tähden. Se on suurin todiste Hänen rakkaudestaan meitä jokaista kohtaan!

Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan on iankaikkinen realiteetti, mutta miksi Hän rakastaa meitä niin paljon ja miksi me halajamme sitä rakkautta? Vastaus löytyy Jumalan rakkauden ja Hänen lakiensa välisestä suhteesta.

Jotkut tuntuvat arvostavan Jumalan rakkautta siksi, että he toivovat Hänen rakkautensa olevan niin suurta ja niin ehdotonta, että se armeliaasti vapauttaa heidät noudattamasta Hänen lakejaan. Sitä vastoin ne, jotka ymmärtävät Jumalan suunnitelman lapsiaan varten, tietävät, että Jumalan lait ovat muuttumattomia, mikä on toinen suuri todiste Hänen rakkaudestaan lapsiaan kohtaan. Armo ei voi ryöstää oikeudenmukaisuudelta², ja ne, jotka saavat armon, ovat niitä, ”jotka ovat pitäneet liiton ja noudattaneet käskyä” (OL 54:6).

Luemme yhä uudestaan Raamatusta ja nykypäivän pyhistä kirjoituksista Jumalan vihasta jumalattomia kohtaan³ ja siitä, kuinka Hän toimii vihassaan⁴ niitä vastaan, jotka rikkovat Hänen lakejaan. Kuinka viha todistaa Hänen rakkaudestaan? Joseph Smith opetti, että Jumala sääti lakeja, joiden avulla ne henget, joita Hän lähettäisi maailmaan, saisivat oikeuden edistyä kuten Hän oli edistynyt.⁵ Jumalan rakkaus on niin täydellistä, että Hän vaatii rakastaen meitä tottelemaan Hänen käskyjään, koska Hän tietää, että vain olemalla kuuliaisia Hänen laeilleen meistä voi tulla täydellisiä niin kuin Hän on. Tästä syystä Jumalan viha ei ole ristiriidassa Hänen rakkautensa kanssa vaan on todiste Hänen rakkaudestaan. Jokainen isä ja äiti tietää, että lasta voi rakastaa täysin ja kokonaan mutta olla silti luovalla tavalla vihainen ja pettynyt tuon lapsen itselleen vahingolliseen käyttäytymiseen.

Jumalan rakkaus on niin yleismaailmallista, että Hänen täydellinen suunnitelmansa suo monia lahjoja kaikille Hänen lapsilleen – niillekin, jotka eivät tottele Hänen lakejaan. Kuolevaisuus on yksi tällainen lahja, joka on annettu kaikille, jotka osoittivat kelvollisuutensa taivaassa käydyssä sodassa.⁶ Toinen ehdoton lahja on kaikkia koskeva ylösnousemus: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi” (1. Kor. 15:22). Monet muutkaan kuolevaisuudessa saamistamme lahjoista eivät ole sidoksissa henkilökohtaiseen kuuliaisuuteemme laille. Kuten Jeesus on opettanut, meidän taivaallinen Isämme ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille” (Matt. 5:45).

Jos me vain kuuntelemme, me voimme olla tietoisia Jumalan rakkaudesta ja tuntea sen silloinkin, kun olemme tottelemattomia. Eräs nainen, joka hiljattain palasi aktiiviseksi kirkossa, antoi tämän kuvauksen sakramenttikokouspuheessa: ”Hän on aina ollut valmiina auttamaan minua, silloinkin kun olen torjunut Hänet. Hän on aina opastanut minua ja lohduttanut minua ympäröiden minut lempeillä armoteoillaan, mutta minä [olin] liian vihainen nähdäkseni ja hyväksyäkseni tapahtumat ja tuntemukset sellaisiksi.”⁷

III

Jumalan parhaimmat siunaukset ovat selvästi riippuvaisia kuuliaisuudesta Jumalan laeille ja käskyille. Ratkaiseva opetus löytyy myöhempien aikojen ilmoituksesta:

”On olemassa laki – peruuttamattomasti säädetty taivaassa ennen tämän maailman perustamista – johon kaikki siunaukset perustuvat,

ja kun me saamme jonkin siunauksen Jumalalta, se tapahtuu kuuliaisuudesta sitä lakia kohtaan, johon se perustuu” (OL 130:20–21).

Tämä suurenmoinen periaate auttaa meitä ymmärtämään syyn moniin asioihin, kuten oikeudenmukaisuuden ja armon saattamisen tasapainoon sovituksella. Se selittää myös, miksi Jumala ei estä lapsiaan käyttämästä tahdonvapautta. Tahdonvapaus – meidän valtamme valita – on olennainen osa evankeliumin suunnitelmaa, joka tuo meidät maan päälle. Jumala ei puutu asioihin eikä estä kenenkään tekemien valintojen seurauksia suojellakseen toisten hyvinvointia – silloinkaan kun he tappavat, vahingoittavat tai sortavat toisiaan – sillä se tekisi tyhjäksi Hänen suunnitelmansa meidän iankaikkiseksi edistymiseksemme.⁸ Hän siunaa meitä, niin että kestämme muiden valintojen seuraukset, mutta Hän ei estä niitä valintoja.⁹

Jos ihminen ymmärtää Jeesuksen opetukset, hän ei pysty kaiken järjen mukaan päätymään siihen tulokseen, että meidän rakastava taivaallinen Isämme tai Hänen jumalallinen Poikansa uskoisi, että Heidän rakkautensa syrjäyttäisi Heidän käskynsä. Miettikää näitä esimerkkejä.

Kun Jeesus aloitti palvelutehtävänsä, Hänen ensimmäisenä sanomanaan oli parannus.¹⁰

Kun Hän osoitti rakastavaa armoa olemalla tuomitsematta aviorikoksesta kiinni jäänyttä naista, Hän kuitenkin kehotti tätä: ”Mene, äläkä enää tee syntiä” (Joh. 8:11).

Jeesus opetti: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21.)

Jumalan käskyjen ja lakien vaikutus ei muutu suosittujen käyttäytymismallien tai halujen mukaan. Jos joku luulee, että Jumalan tai vanhemman rakkaus jotakuta ihmistä kohtaan antaa tälle luvan olla noudattamatta lakia, hän ei ymmärrä sen paremmin rakkautta kuin lakiakaan. Herra on julistanut: ”Niitä, jotka rikkovat lakia eivätkä pysy laissa vaan pyrkivät tulemaan laiksi itselleen ja haluavat pysyä synnissä ja pysyvät kokonaan synnissä, ei laki voi pyhittää eikä armo, oikeudenmukaisuus eikä oikeus. Sen tähden heidän täytyy yhä jäädä saastaisiksi.” (OL 88:35.)

Nykypäivän ilmoituksessa meille sanotaan: ”Kaikille valtakunnille on annettu laki” (OL 88:36). Esimerkiksi:

”Sillä se, joka ei voi pysyä selestisen valtakunnan laissa, ei voi kestää selestistä kirkkautta.

Ja se, joka ei voi pysyä terrestrisen valtakunnan laissa, ei voi kestää terrestristä kirkkautta.

Ja se, joka ei voi pysyä telestisen valtakunnan laissa, ei voi kestää telestistä kirkkautta.” (OL 88:22–24.)

Toisin sanoen se kirkkauden valtakunta, johon viimeinen tuomio meidät osoittaa, ei määräydy rakkauden perusteella vaan sen lain perusteella, jonka Jumala on luonut suunnitelmaansa tehdäkseen meidät kelvollisiksi iankaikkiseen elämään, ”joka lahja on suurin kaikista Jumalan lahjoista” (OL 14:7).

IV

Opettaessaan lapsiaan ja reagoidessaan heihin vanhemmilla on monia mahdollisuuksia soveltaa näitä periaatteita. Yksi tällainen tilaisuus liittyy lahjoihin, joita vanhemmat suovat lapsilleen. Aivan kuten Jumalakin on suonut joitakin lahjoja kaikille kuolevaisille lapsilleen vaatimatta heiltä henkilökohtaista kuuliaisuutta Hänen laeilleen, samoin vanhemmat suovat monia etuja kuten asunnon ja ruokaa, vaikka heidän lapsensa eivät eläisikään täysin sopusoinnussa vanhempien kaikkien vaatimusten kanssa. Noudattaen kaikkitietävän ja rakastavan taivaallisen Isän esimerkkiä, Hänen, joka on antanut lakeja ja käskyjä lastensa hyödyksi, viisaat vanhemmat kuitenkin asettavat joillekin lahjoistaan ehdoksi kuuliaisuuden.

Mikäli vanhemmilla on tottelematon lapsi – kuten alkoholin tai huumeiden käyttöön antautunut teini-ikäinen – he kohtaavat vakavan ongelman. Edellyttääkö vanhempien rakkaus, että näitä aineita tai niiden käyttöä sallitaan kodissa, vai edellyttävätkö siviilioikeuden vaatimukset tai käytöksen vakavuus tai muiden kotona olevien lasten etu sitä, että tämä kielletään?

Esitän vieläkin vakavamman kysymyksen: Jos aikuinen lapsi elää avoliitossa, edellyttääkö ilman avioliiton siteitä tapahtuvan sukupuolisuhteen vakavuus sitä, että tämä lapsi saa tuntea perheensä paheksunnan täyden painolastin siten, että hänet suljetaan pois kaikesta perheen kanssakäymisestä, vai edellyttääkö vanhempien rakkaus sitä, että avoliiton tosiasia jätetään huomiotta? Olen nähnyt molempia näistä ääripäistä, ja uskon, ettei niistä kumpikaan ole sovelias.

Mihin vanhemmat vetävät rajan? Siinä on kysymys vanhempien viisaudesta, jota ohjaa Herran innoitus. Millään vanhempien toiminnan alueella ei ole suurempaa tarvetta taivaalliselle opastukselle tai todennäköisyyttä sen saamiselle kuin vanhempien tehdessä lastensa kasvattamista ja perheensä johtamista koskevia päätöksiä. Tämä on iankaikkisuuden työtä.

Kun vanhempien voimat joutuvat koetukselle näiden ongelmien kanssa, heidän tulisi muistaa Herran opetus siitä, että me jätämme ne yhdeksänkymmentäyhdeksän ja lähdemme erämaahan pelastamaan eksynyttä lammasta.¹¹ Presidentti Thomas S. Monson on kehottanut lähtemään rakastavalle ristiretkelle pelastamaan veljiämme ja sisariamme, jotka harhailevat välinpitämättömyyden tai tietämättömyyden erämaassa.¹² Nämä opetukset vaativat jatkuvaa rakastavaa huolenpitoa, joka varmastikin edellyttää jatkuvaa rakastavaa kanssakäymistä.

Vanhempien tulee myös muistaa Herran toistuva opetus: ”Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa” (Hepr. 12:6).¹³ Konferenssipuheessaan suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta vanhin Russell M. Nelson opetti: ”Todellinen rakkaus synnintekijää kohtaan voi pakottaa meidät ottamaan rohkeasti kantaa eikä suinkaan olemaan hiljaa! Todellinen rakkaus ei tue itsetuhoon johtavaa käyttäytymistä.”¹⁴

Vedetäänpä raja rakkauden voiman ja lain voiman välillä mihin tahansa, käskyjen rikkominen vaikuttaa varmasti rakastaviin perhesuhteisiin. Jeesus opetti:

”Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!

Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan.

Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa.” (Luuk. 12:51–53.)

Tämä vakavoittava opetus muistuttaa meitä siitä, että kun perheenjäsenet eivät ole yhtä pyrkimyksissään pitää Jumalan käskyt, tapahtuu hajaannusta. Me teemme kaiken voitavamme välttääksemme rakastavien suhteiden heikkenemistä, mutta toisinaan niin tapahtuu kaiken senkin jälkeen, mitä voimme tehdä.

Tämänkaltaisen paineen keskellä meidän täytyy kestää se tosiasia, että rakkaidemme harhautuminen vähentää onneamme, mutta sen ei pitäisi vähentää toisiamme kohtaan tuntemaamme rakkautta tai kärsivällisiä pyrkimyksiämme olla yhtä Jumalan rakkauden ja Jumalan lakien ymmärtämisessä.

Todistan näiden asioiden totuudesta. Ne ovat osa pelastussuunnitelmaa ja Kristuksen oppia. Hänestä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.